Mitä helvettiä tässä enää neuvoksi, kun puheet, pyynnöt, anelut eikä saarnat enää auta. Mies on "tissutellut" viime lauantaista lähtien joka saakelin ilta. Joulun aika meni mieheltäni pienessä pierussa, no ei eilen illalla ottanut kun tänään oli töihin lähtö.
Tämä meidän liittomme ei nyt niitä helpoimpia ole mutta ei se mielestäni anna oikeutta hukuttaa niitä vaan eikö ne pitäis muuten pystyä hoitamaan.
Olen sanonut hänelle, että tähän on tultava jokin ratkaisu. Näin tämä ei voi jatkua.
Hoitoon hän ei halua lähteä, perheterapeutti on kuulemma aivan turha ammatti, ainaakaan meidän tapauksessa sillä ei ole käyttöä.
Isompi muksu vaistoaa välimme kireäksi vaikka emme hänen aikanaan riitelekään.
En ole rakastanut enkä halunnut miestäni enää ainakaan reiluun vuoteen mutta en uskalla lähteä yksin elämään ja siitä yksinkertaisesta syystä että en ole koskaan oikeasti elättänyt itseäni. Aina on ollut mies maksamassa elantoni tavalla tai toisella. Ihan hävettää kun tuon sanon mutta se on totta, enkä todellakaan ole siitä ylpeä.
Miten tästä eteenpäin, kärsinkö hiljaa mielessäni mieheni ryyppäämisen vai mistä ihmeestä saisin sen uskalluksen että lähtisin pois. Ihailen niitä naisia jotka pärjäävät omillaan eikä ole riippuvaisia miehestä niinkuin minä.
Tämä meidän liittomme ei nyt niitä helpoimpia ole mutta ei se mielestäni anna oikeutta hukuttaa niitä vaan eikö ne pitäis muuten pystyä hoitamaan.
Olen sanonut hänelle, että tähän on tultava jokin ratkaisu. Näin tämä ei voi jatkua.
Hoitoon hän ei halua lähteä, perheterapeutti on kuulemma aivan turha ammatti, ainaakaan meidän tapauksessa sillä ei ole käyttöä.
Isompi muksu vaistoaa välimme kireäksi vaikka emme hänen aikanaan riitelekään.
En ole rakastanut enkä halunnut miestäni enää ainakaan reiluun vuoteen mutta en uskalla lähteä yksin elämään ja siitä yksinkertaisesta syystä että en ole koskaan oikeasti elättänyt itseäni. Aina on ollut mies maksamassa elantoni tavalla tai toisella. Ihan hävettää kun tuon sanon mutta se on totta, enkä todellakaan ole siitä ylpeä.
Miten tästä eteenpäin, kärsinkö hiljaa mielessäni mieheni ryyppäämisen vai mistä ihmeestä saisin sen uskalluksen että lähtisin pois. Ihailen niitä naisia jotka pärjäävät omillaan eikä ole riippuvaisia miehestä niinkuin minä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä nyky-yhteiskunnssa pärjää taloudellisesti, älä siitä kanna huolta.On elatusmaksut, korotetut lapsilisät, toimeentulotuki, asumistuki ym.Mutta jos haluaa pitää korkeaa elintasoa yllä, niin tuskin nuokaan riittää.Silloin aikoinaan 3 lapsen yksinhuoltajana kyllä pärjäsin lapsilisällä ja asumistuella oma pieni palkka.Isä maksoi pienintä elatusmaksua.Tietty elintaso tippui aikalailla entisestä, mutta olin maailman onnellisin nainen kun pääsin "avioliittohelvetistä" irti.Kädestä suuhun elettiin, mutta onnellista elämää...kulutusjuhlia ei tosiaankaan vietetty.No, joku varmaan tätäkin kommentoi, että tuokin yksinhuoltaja eleli yhteiskunnan varoilla...
että elelet yhteiskunnanvaroilla. Minäkin olen 2 lapsen yh-äiti,koska en jaksanut miestäni alkoholinkäytön takia.Hän joi välillä 10 päivää putkeen ja oli erittäin rasittava humalassa.Olen oppinut yksin hoitamaan kaiken kotityöt,töissäkäymisen,autorempat,laskujenmaksut.Toisinaan ottaa lujille henkisesti ja fyysisesti.Mutta pakko jaksaa=)
Mitäs sitä jos vaan tissuttelee eikä aiheuta harmia toisille kanssaihmisille. Anna sen vetää vielä uusvuosi ja sitten laita se lupaamaan 2 täysin raitista seuraavaa kuukautta. Jos se ei pysty niin on selkärangaton olio. ??
näyttää itsellesi kuinka otat vastuun kantaaksesi sen omilla hartioillasi. Ei ole miehellesi, saatikka sitten itsellesi oikein, että roikut minkäänlaisia tunteita sisältävässä liitossa. Laita hihat heilumaan, kyllä täällä tavallisessa elämässä pärjätään.
näyttää itsellesi että osaat kantaa vastuun ja pärjäät omillas. Ei ole mitään mieltä pysyä liitossa sen vuoksi, että et ole koskaan edes yrittänyt elättää itseäsi.
Lakkaa hyvä ihminen narisemasta siellä, jos sinulla on todella mitta täysi liittoanne niin pistä hihat heilumaan. Kyllä täällä oikeassa elämässä pärjätään.