Jos saisit valita kahdesta vaihtoehdosta, kumman ottaisit:
1. Saat elää onnellisesti rakkaasi kanssa elämäsi loppuun asti, mutta et saa menestystä työssäsi elämäsi aikana ja unohdut kuolemasi jälkeen.
2. Et saa rakkautta, mutta kuolemasi jälkeen sinua muistetaan ja arvostetaan (myös viidensadanvuodenpäästä).
1. Saat elää onnellisesti rakkaasi kanssa elämäsi loppuun asti, mutta et saa menestystä työssäsi elämäsi aikana ja unohdut kuolemasi jälkeen.
2. Et saa rakkautta, mutta kuolemasi jälkeen sinua muistetaan ja arvostetaan (myös viidensadanvuodenpäästä).
Vastaukset 36
Vanhimmat
Vetäisin mielummin itseni jojoon, jos noista joutuis valitsemaan :D
valitsen vaihtoehdon nro 1.
1. tämän vaihtoehdon jos se oma rakas olisi riittävän hyvä korvaamaan keskinkertaista työnmenestystä työelämässä.
2.tämän toisen vaihtoehdon jos minua luultaisiin kuolleeksi, ja alettaisiin jumaloida leikkisästi legendaarisena leidynä, ja sitten paljastettaisiin sittenkin henkiin jääneex..Ja se ois kaikkien mielestä suloinen yllätys..Ei rakkaus Biolanissa kukoista, mutta tukkakampauksessain ;>
Aivan tahtomattaan tulee rakkautta ja menestystä, ikkunoista ja ovista ;)
Itse haluaisin elää onnellisesti useiden rakkaideni kanssa ja saada menestystä elämässäni. Btw, typeriä kysymyksiä sulla.
Se on ykkönen
on helppo.ehdottamasti 1vaihtoehto
mitä väliä mitä tapahtuu tai kuka muistaa sen jälkeen kun on kuollut? Onko se muka oikeasti jollekin tärkeää? Kakkosvaihtoehto on yhtä tyhjän kanssa, valitsen siis ykkösen.
kakkonen, mut vaihtasin sen koska vaan ykköseen.
Elämä kuljettaa miten kuljettaa... pitää vaan takoa niitä rautoja jotka tulessa on parhaillaan.
Lohduttava ajatus ja niin totta. Niillä korteilla pelataan jotka on käteen saatu :)
kaikkia vastauksia, mut ei kai kukaan tähän tuota toista vaihtoehtoo tosissaan edes harkitsis. Rakkaushan on parasta mitä ihmisen elämässä voi olla.
Eli v.e 2. Vierasta ihmistä tuuppaan noin kerran vuodessa. Rakkaus on kyllä minulle melko hämärä käsite.
Mä niiiiiin RAKASTAN sua vato retro, sua ja sun herkkiä vastauksia!
Nimim. "toivottavasti törmätään ja tulen tuupatuksi"
valinta maailman helpoin. Valinta nro 1
Huvittaa kun koskaan ei ole kysytty yhtä helppoa kysymystä.
(pitkän harkinnan jälkeen) sanoisin, että viime kädessä rakkaus menisi kyllä työn edelle.
Toisaalta mulle on aina ollut itsestäänselvää, et mun on saatava joku näkyvä jälki itsestäni jälkipolville.
En mä halua olla niitä ihmisiä, joiden hautakiveen voitaisiin kirjoittaa: "Syntyi.., eli.. ja kuoli..", vaan jotain tarvii saada aikaiseksi.
Mutta voihan se rakkauskin olla se elämän suurin saavutus - onnistuessaan :)
"Syntyi.., rakasti ja sai rakkautta osakseen.. ja kuoli onnellisena..".:)
Pitkän harkinnan jälkeen taidan kallistua vieläkin kakkosvaihtoehdon puoleen.
Aika moni on vetänyt itsensä jojoon molempien tai jommankumman vaihtoehdon takia(piti mainita liittyen aikaisempaan kommenttiisi).
Niinkuin tuossa joku jo sanoi, tärkeintä on kokea rakkaus niin että rakastaa(vaikkei vastarakkautta saisikaan) ja se riittää. Sen jälkeen ainakin minä haluan jäädä elämään työni myötä.
Mielestäni kysymykseni oli vaikea, vaikka monille se kovin helpolta tuntuikin. Ehkä valitsisin kakkosvaihtoehdon. Mietin noita eilen illalla kun näin tähdenlennon ja se toivomus, joka ekaks tuli mieleen, liittyi kuitenkin rakkauteen. Hmmm... vaikeaa.
sellainen kummallinen juttu, että kun sen tuntee, muuttuu moni muu asia merkityksettömäksi. Tai kenties jokainen muu asia saa juuri sille kuuluvan oikean merkityksen. Ei suurempaa, ei vähäisempää, vaan juuri sen, mikä sillä sitten onkin.
Elämässä on loppujen lopuksi hyvin vähän elämisen arvoisia asioita. Rakkaus on yksi niistä. Siksi valinta oli vaihtoehdoissasi helppo. Se on helppo jokaiselle, joka on ainakin kerran tuntenut rakkauden. Joka ei ole, niille se taas on vaikeampi.
Olen kokenut vain yksipuolisen ja toivottoman rakkauden, mutta rakkauden kuitenkin. Onhan se hienoa sekin ja hyvät muistot siitä jäi. Onneksi on vielä työ jäljellä.
Ystäväni sanoi, että antaisi mitä tahansa jos saisi samanlaisen intohimon ja tarkoituksen elämälleen kuin minulla on. Kaikkea ei voi saada ja sitä halutaan mitä ei saa.
ollenkaan varma, että pitäisikö...
En näe mahdollisena mahdollisuutta, että rakkauden voisi kokea molemminpuolisena. Moni varmaan haluaisi uskoa niin. Rakkauden voi tuntea itsessä. Vastarakkauteen voi ainoastaan uskoa, luottaa, toivoa... Ainoastan uskoa, luottaa ja toivoa, että toinenkin tuntee samoin. Itse voi kokea ainoastaan oman rakkauden toiseen. Voi huolehtia ainoastaan omasta rakkaudesta toiseen. Voi antaa ainoastaan omaa rakkautta toiselle. On mielettömyyttä luulla asian olevan toisin. Sellainen luulo aiheuttaa juuri niitä epätoivoisia rakastumisia ja paljon ikävyyksiä. Harva osaa olla kiitollinen siitä, että on saanut kokea rakkauden. Harva osaa olla kiitollinen siitä, että on saanut tuntea rakkautta, vaikka toivotonta ja yksipuolista sellaista. Harva kai muistaa jälkeenpäin kuin hyvältä on tuntunut rakastaa. Se, että on rakastanut, tuntenut itse rakkautta. Se itse rakkauden tunne on kaiken sen paskan arvoista, mitä tässä elämässä joutuu kohtaamaan. Pieni hetkikin rakkauden tunnetta muuttaa kaiken paskan merkityksettömäksi. Kirjoitan alle sen, että on parempi tuntea rakkautta, menettää se kuin elää elämä tuntematta sitä lainkaan.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sen sanoa.
Toisinaan koen jopa helpotusta siitä että olen yksin ja voin keskittyä työhöni. Rakkaus säilyy hyvänä tunteena ja hyvinä muistoina siltä ajalta kun vielä uskoin elämän loppuun asti kestävään yhteiseen onneen. Utopiaa se oli ja on suurimmalla osalla ihmisistä.
maailma ei anna monellekaan mahdollisuutta tehdä tästä utopiasta oma henkilökohtaista todellisuutta. Liikaa odotuksia, liikaa suorituspaineita, liikaa materialismia, liikaa vaatimuksia, liikaa kaikkea...
Ykkönen tietysti. Mitä väliä on, muistaako minua kukaan kuolemani jälkeen? Mielestäni joudankin unohtua kuolemani jälkeen, kunhan en sentään eläessäni. Sehän nääs kumoaisi kohdan yksi.
Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä jne...
Eihän?
1. Saat elää onnellisesti rakkaasi kanssa elämäsi loppuun asti, mutta et saa menestystä työssäsi elämäsi aikana ja unohdut kuolemasi jälkeen.
Haluaisin olla onnellinen eläessäni ja jos se tarkoittaa, että en pääse pätemään työssäni ja saamaan arvostusta sieltä, se on voi voi. Sisäinen onni ja rauha on tärkeämpää.
Voisiko työstäkin saada sisäistä onnea ja rauhaa? Harvemmin parisuhteesta sitä löytyy.
Aloituksessani oli eräs tärkeä asia: itsekeskeisyys ja oman onnen tavoittelu. Mukavahan se olisi elää onnellisessa parisuhteessa kunhan vain itse kuolee ennen puolisoa.
sisäinen rauha ja onni tulevat kuten ensimmäinen sana sanoo, sisältä ja työ ja parisuhde ovat enemmän ulkoisia tekijöitä. Mutta aloituksen vaihtoehdothan olivat
" Jos saisit valita kahdesta vaihtoehdosta, kumman ottaisit:
1. Saat elää onnellisesti rakkaasi kanssa elämäsi loppuun asti, mutta et saa menestystä työssäsi elämäsi aikana ja unohdut kuolemasi jälkeen.
2. Et saa rakkautta, mutta kuolemasi jälkeen sinua muistetaan ja arvostetaan (myös viidensadanvuodenpäästä)."
Ja ykkösessä on onnellisuus mainittu ja kakkosessa ei. Tulkitsin vaihtoehto 2. tarkoittavan, että teet töitä, joissa on hyvä ja tekee jotain merkittävää maailman kannalta, mutta elämään ei kuulu rakkautta, vain arvostusta työn jäljistä. Ja olen mielummin arvostettu ihmisenä (eli rakastettu) kuin arvostettu kätteni jälkien takia.
rakkaani uhraisi työnsä vuokseni...
kai sen voisi jotenkin muuten sovittaa...
minulle riittäisi pisara merestä...
en minäkään nyt haluaisi, että rakkaani uhraisi työnsä vuoksensa enkä myöskään haluaisi uhrata työtäni rakkaan vuoksi jos voisi valita, mutta alkup. kysymyshän oli joko tai kysymys, että kumman valitsisi.
Ja onneksi en oikeasti joudu tekemään tuollaista valintaa. Joudutko sinä?
Kysymys tosiaan oli joko tai. Ei mulla ainakaan ole mahdollisuutta tehdä valintaa vaan se tehdään puolestani molemmassa vaihtoehdossa. Voi käydä niinkin etten saa kumpaakaan ja se on varsin todennäköistä.
"Ei mulla ainakaan ole mahdollisuutta tehdä valintaa vaan se tehdään puolestani molemmassa vaihtoehdossa. Voi käydä niinkin etten saa kumpaakaan ja se on varsin todennäköistä"
Mitä oikein teet, ja miten tämä rakkaan saaminen liittyy asiaan ja miksi on todennäköistä ettet saa kumpaakaan?
(minähän en siis utelias ole... *viheltelee*)
Rakkauden suhteen en voi itse asiasta päättää, voin vain rakastaa. Työn puolesta voin sanoa sen että teen työni ja muut päättävät jääkö se elämään vai ei. Semmoista se taiteen tekemisen yrittäminen on.
Taiteen tekemisen yrittäminen... Tieteiden lisäksi se, minkä avulla voi jäädä historiaan.
Jatkona, mitä se on seuraavista
musiikki
kuvataide
kirjallisuus
teatteritaide
jotain muuta,mitä
?
:)
Viestit eivät taas mene perille ja palsta tökkii, mutta yritetään taas vastata(voi tulla triplana mutta vähän eri sanoin).
Olen kokenut suuren rakkauden, mutta jouduin onnesta luopumaan koska rakkauteni kohde ei halunnutkaan jatkaa elämää kanssani. No sellaista sattuu ja tapahtuu, mutta ei se rakkaus siihen kuollut enkä siis voi itse päättää asioista sen suhteen.
Työssäni taiteilijana voin vain tehdä sen minkä teen ja muut päättävät jääkö se elämään vai ei.
Kuten tuossa aiemmin sanoin, ajatus juolahti mieleeni tähdenlennon nähtyäni ja aloin pohtimaan että jos saisin valita kahdesta vaihtoehdosta niin kumman ottaisin...
jos kerran valita saa.
Ehdottomasti 1.
Onnellinen elämä on huomattavasti tärkeämpää kuin onnellinen kuolema.
Sitäpaitsi, kuinka monella meistä on sellainen asema tai edes potentiaalia päästä sellaiseen asemaan työelämässä, jotta muistettaisiin edes 150 vuoden päästä? Tarviis olla joku menestyvä keksijä/tiedemies/poliitikko tai todella menestyvä liikemies. Kuitenkin joku sellainen, josta kirjoitetaan historiaa. Ei taida joka pulliaiselta onnistua.
...käytännössä melko mahdottomia, ykkönen vielä mahdottomampi kuin aivan mahdoton kakkonen. Pakko valita näistä kuitenkin kakkonen sillä edellytyksellä että muistaminen ja arvostaminen tapahtuu todellakin kuolemani JÄLKEEN. Arvostan suuresti yksityisyyttäni enkä missään tapauksessa haluaisi niin suurta huomiota vielä eläissäni että se muistettaisiin vielä 500 vuoden päästäkin. Hyi hirvitys....