on se, että jos olette jääneet kiusaamisen vuoksi sairaslomalle tai jopa lopettamaan, on sinusta tehty lopullisesti syntipukki asiaan?
Mielessä on käynyt, koska jäin juuri itse sairaslomalle.. Tietenkään sairastodistuksessa tuskin ikinä on lukenut "työpaikkakiusaaminen" vaan stressireaktio, kohonnut verenpaine, sydämentykytykset, rytmihäiriö jne...oireilua.
Mielessä on käynyt, koska jäin juuri itse sairaslomalle.. Tietenkään sairastodistuksessa tuskin ikinä on lukenut "työpaikkakiusaaminen" vaan stressireaktio, kohonnut verenpaine, sydämentykytykset, rytmihäiriö jne...oireilua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että lähtijä on itse syypää - mitäs on sellainen kuin on - pitää sietää ihmisten erilaisuutta (hah haha - miksei se toimi toisinpäinkin - eli mitäs siitä jos olen mikä olen, anna olla, kunnioita sinäkin sitä erilaisuutta ja jospas keskityttäisiin työntekoon)- lähtijä on se joka ei tule toimeen muitten kanssa ja on yhteistyökyvytön, pilaa yhteishengen, on huumorintajuton jne. Näin se on aina...... Porukka pitää yhtä.........
Eikö ne työterveyshuollossa kehoita ottamaan yhteyttää työsuojeluun......... Suomessahan on laki henkisestä työsuojelusta ja työnantaja on velvollinen pitämään huolta että tuo laki toteutuu..........
Mitäs teet kun työnantaja on se joka kiusaa? Siinä on konstit vähissä. Sut leimataan hulluksi ja eipä siinä muu auta kuin lähtö. Näitä kusipäitä on maailma täynnä nykyään. Ja vaikka olisit tehnyt työsi vimpan päälle, se ei auta kun pomo on alkanut sua vihata. Ja kaikki konstit käyttävät että lähtö on mahd. vaikea, joudut riitelemään joka asiasta. Mun ex pomo yritti kusettaa joka ainoassa asiassa. Toki se joutui taipumaan kun vein asiat eteenpäin, mutta katsos, psykopaatin mieleen on pienikin kiusa.
se minunkin tapauksessani. Vaatii hyvää yhteishenkeä ja kunnon Robin Hood- meininkiä, että muut uskaltautuisivat asettua kiusatun puolelle. Minun työpaikassani jo pelkkä työn epävarmuus estää kaiken tämän puhumattakaan puukoista, joita lentää selkään kuin selkään milloin mistäkin syystä (akkavalta).
Näinhän siinä kävi. Yritin sinnitellä töissä, mutta jouduin luovuttamaan ja jäämään sairaslomalle (diagnoosi oli suomennettuna "ahdistus ilman mitään erityistä syytä"), koska en pystynyt enää keskittymään työhöni, niin vihainen olin saamastani kohtelusta.
Yritin työpaikalla hakea apua esimiehistä, luottamusmiehistä ja työterveyshuollosta, mikä johti vain korkeamman tason laajamittaisempaan painostukseen. Siinä vaiheessa se alkuperäinen kiusaaja vaikutti pikkutekijältä koko kuviossa.
Oikein ulkopuolisen konsultin voimin minulle vakuuteltiin, että juuri minä olin aiheuttanut kiusaajan raivokohtaukset ja väkivaltaisen käytöksen. (Tosin hän oli pitempään tunteneiden mukaan ollut aina samanlainen ja pahempikin räyhääjä.) Juuri minä olin riidanhaluinen ja ylireagoiva, joka ilmensi "mielenterveyden häiriötään" työpaikalla ja heikensi "kaikkien" työviihtyvyyttä. Tosin "kaikkien" mielipidettä edusti itse räyhääjä.
Kävin kriisiterapiassa ja mielenterveystoimistossa. Kummassakin todettiin, että pärjään kyllä, kunhan järkytyksestäni tokenen.
Räyhääjän ei tarvinnut käydä edes työterveyshuollossa, kukaan työpaikan vastuullisista ei suostunut puhuttelemaan häntä. Konsultin kanssa hän löysi nopeasti yhteisen sävelen. Heidän tarkoituksensa ei kuitenkaan ollut, että irtisanoutuisin, vaan että palaisin työpaikalle entistä paremmin "koulutettuna" räyhääjän palvelukseen.
Jouduin kokemaan toisen kriisin heti perään, koska asia levisi työpaikan ulkopuolelle irtisanouduttuani ja sain kimppuuni vieläkin ärhäkämmän häirikön. Häiriköt osaavat hyödyntää toisten heikot hetket tehokkaasti häiriöidensä ilmentämiseen.
Sain nopeasti uutta työtä, henkisestä kriisistä selviytyminen jäi kotitöiksi. Asia puhkesi monen vuoden jälkeen uudelleen mieltä kaivelemaan. Yritän vielä päästä jonnekin "auttajalle" asiaa vatvomaan, koska omat keinoni on käytetty loppuun tai ne eivät olleet toimivia alunperinkään.
Parempi olisi, että apua (keskustelua, keinoja omien ajatuskulkujen opettamiseksi pois huonoilta urilta, sosiaalista ja taloudellista tukea) saisi mahdollisimman pian. Kriisiavussa ihminen saadaan nopeasti takaisin toimintakykyiseksi, mutta pitempää apua tarvitaan järkkyneen perusturvallisuuden ja minäkuvan paikkaamiseksi. Jos sellaista jostain onnistuu saamaan, kannattaa käyttää hyväksi.
osaavan auttajan etsimisessä. Se että sinun asiassasi on käytetty konsulttia kertoo sen että olet ilmeisesti ns. ylemmän luokan työntekijä! No, sinulle varmaan löytyy myös osaava auttaja, tavalliset kun joutuvat tyytymään terveyskeskustason tyyppeihin jotka yleensä ovat vähemmän laadukkaita osaajia - hommat menevät enemmän vain päin metsää kun näitten kanssa alkaa asioita parantamaan! Karisee luulot auttajien kyvyistä ja taidoista kun näkee sen toisen puolen asioista eli kuulee niitten omaa pilkka, solvaamista, herjaamista, haukkumista ja vieläpä silloin kun näillä koulutetuilla auttajilla on itsellä jonkin sortin ahdistustilanne päällä - joo, näistä auttajista tulee itsesta häiriköitä ja kiusaajia............. Ja nämä ne on niitä jotka auttavat - niinkö?
Aikaisemminhan en paljon apua saanut, mutta täytyy yrittää jotain keksiä. Tähän asti olen pärjännyt sillä, että elämänmuutokset ja työnteko on antanut tarpeeksi ajattelemisen aihetta, joten omat paskat fiilikset ovat pysyneet aika hyvin siellä "komerossa".
Pelko/tieto mainitsemasi kaltaisten "auttajien" olemassaolosta on estänyt minua tähän asti, mutta ainahan voi yrittää vaatia palvelua, kun sen tarpeellisuutta niin kovasti korostetaan julkisissakin kannanotoissa.
Kun käytin silloin aikoinaan saamiani "mielenterveyspalveluita", se vahvisti ainakin sen ennakkoluulon, että se joka palveluita käyttää on sitten yleisen mielipiteen mukaan se hullu ja ongelmainen. Jouduin päättämään kummasta välitän enemmän, siitä mitä muut ajattelevat ja puhuvat minusta vai siitä, miten pärjään itse itseni kanssa.
Itsetuntoni koki sellaisen kolauksen, että edelleen saan niitä synkkiä jaksoja, jolloin tunnen ettei minusta ole mihinkään. Olen onnekas, koska läheiset ovat muistuttamassa, etten ole ainakaan sieltä pahimmasta päästä... ;)
Vihaa kesti aikansa ja katkeruutta. Sitten päädyin siihen lopputulokseen, että oma elämäni on minusta mielenkiintoisempi juttu kuin jonkun häirikön ongelmat. Stressi vain on tehnyt tehtävänsä, etten ole niin kestävä kuin aiemmin ja oireet puhkeavat helpommin.
"Perkeleellä" pääsin aika pitkälle, nykyään jo hellämielisemmät tunteet jylläävät ja yritän tuputtaa omaa esimerkkiäni muille.
Onnea sinulle kuitenkin ja menestystä, sisua sinulla tuntuu olevan sopivanlaisesti. Tärkeintä on nimittäin, ettei anna jyrätä itseään.
Työnantaja katsoo liian usein uhrin syylliseksi, yhteistyökyvyttömäksi, yms.
Lue lisää täältä:
http://www.tyopaikkakiusatut.net/
ei kiinnosta yksi yksittäinen työntekijä, sillä uusia saa aina tilalle. Ja ryhmä - no joo, kattelin tässä eilen viimeksi yhtä esimieskouluttajan mainosta ja siinä oli yksi ns. oppiaine ryhmän toiminta - no joo, onko se sitä mitä jo lukion psykologian tunneilla opetettiin että ryhmässä on johtaja, myötäilijät, seurailijat jne. vai jotain muuta? Enpä tiedä. No pääpointti on se, että työnantajaa ei kiinnosta yksi yksittäinen työntekijä sillä jokainen on korvattavissa. Toisaalta maassa on kaikenlaisia lakeja, asetuksia, ohjeita, määräyksiä - kuinka vaikea on niitä noudattaa tarvittaessa. Kysyy nim. kokenut! Ryhmän psykologiaa on kai sekin että se yksi ei voi koko ryhmän tarkoitusta eli työntekoa pilata ellei sitten kyseessä ole juuri se psykopaatti!