Olen perheeni ainut lapsi. Menestyn koulussa hyvin, mutta isäni ei tajua sitä. Äitini osaa kannustaa koulun käynnissä ja kehuu hyvistä koe numeroista jne mutta isäni moittii minua jopa jos saan kokeesta 8. Oon yrittäny puhua niille että muut saavat kutosia ja huonompiakin että kuinka hyvin mulla menee koulussa kuitenki. Mutta aina sama vastaus: ei niitä numeroita saa verrata. nuo on sun numeroita ja ne on niitten numeroita eikä niillä ole mitään väliä. Ja jos vertailen vanhempieni todistuksia omaani joka on huomattavasti parempi, vastaus on taas sama. Isäni tuntuu odottavan minulta liikoja. Hänen alentava suhtautuminen koulunkäyntiini on vaikuttanut jo numeroihin. Kokeisiin lukiessani, en ajattele sitä, että lukisin niihin itseäni vaan isääni varten. Jos huomautan siitä, että hän painostaa minua koulussa, alkaa taas entistä kovempi vittuilu.. joten vastaan sanominen ei auta yhtään! En ole kapinallinen nuori, oikeestaan aika kiltti ja tasainen. Ikää on 14, pian 15. olen siis kahdeksannella luokalla. Äitinikin on yrittänyt puhua asiasta isälle, tuloksetta. Jos joku sai tästä selvää, onko ollut samanlaisia tilanteita? miten olette selvinneet niistä? Miten voisin saada isäni ymmärtämään sen, että olen hyvä koulussa? kiitos vastanneille ja hyvää uuttavuotta :)
isä odottaa liikoja?
....................
9991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuon kun muistat että paremmin olet pärjännyt kuin isäsi niin ei hänen sanomisensa niin kirpaise. Muista välillä kehua itsekin itseäsi onnistumisistasi.
Oliko isäsi kympin oppilas koulussa? Siksikö hän vaatii sinulta täydellistä suoritusta?
No, niin tai näin, niin sinä teet parhaasi, eikä sinun tarvitse isääsi miellyttää! Anna isän kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tai sitten sanot isällesi, että miksi hän moittii sinua hyvästä numerosta (itse sain useimmiten seiskoja). Kysy, että saako hän siitä jotain mielihyvää, kun voi sinua mollata? Puhu suusi puhtaaksi, niin ehkä isäsi siitä järkiintyy..
Mielestäni äitisi tehtävä on puhua tuosta asiasta isällesi! Onko isäsi tiukkapipo, joka on täysin alistanut äitisi?
Sano isällesi, ettet välitä hänen kommenteistaan/mielipiteistään, koska TIEDÄT, että olet hyvä!! Eikä hän saa sinua lannistumaan, vaikka kuinka yrittää. Menkööt kiusaamaan vaikka työkavereitaan!
Useimmiten tuollainen ihminen on tyytymätön omaan elämäänsä ja purkaa pahaa oloaan muihin, eli sinuun..
Pidä mielessäsi, että olet hyvä oppilas, sanoi isäsi mitä tahansa =) =)
Joskus perheet, joissa on vain yksi lapsi, odottavat kohtuuttomia ainokaiseltaan. Usein vanhemmat eivät pysty näkemään käytöksessään mitään ongelmaa.
Jokin syy saa isäsi toivomaan sinulle parempaa tulevaisuutta kuin hänellä tai jollakin hänen tuntemallaan on.
Tämä on nykyisin aika tavallista oppilaiden kertoman mukaan: Vanhemmat tai toinen piiskaa lapsensa menestymään epäinhimillisin keinoin. Eivät osaa muuta tapaa.
Miten kävisi tällainen: Kerro isällesi, että olet kunnollinen ja hyvä koulunkävijä. Isän ei tarvitse pelätä muuta. Sano, että tulet surulliseksi siitä, että kun yrität parhaasi, se ei aina riitä isälle.
Isä saattaa ymmärtää, jos vaikka kahden kesken pääset rauhallisesti kertomaan, miltä moitteet tuntuvat, kun kuitenkin teet parhaasi.
Isät ovat toisinaan aika pänkäpäitä. Eivät oikein osaa hoitaa suhteita, eivät varsinkaan murrosikäiseen tyttäreen. Jotain isukin pelkoakin siinä voi olla mukana.
Hyvää alkavaa kevätlukukautta!
Juu. Tuttu juttu. Piiskattuna yläasteelta 9.0 keskiarvolla. Sitten kaksoistutkinto. Tämän jälkeen ammattikorkeaopinnot hyvin arvosanoin. Ja edelleen isä länkyttää sukulaisille miten "meidän Kaisa lukee kyllä vielä joku päivä lääkäriksi, kyllä hän sen tietää". Huolimatta siitä että minulla on ammatti jossa viihdyn enkä todellakaan aio lähteä enää opiskelemaan :)
Todennäköisesti et voi muuttaa isääsi. Mutta yritä pitää itsesi ehjänä paineista ja alistuksesta huolimatta. Joo, "älä välitä siitä", toimii tasan yhtä hyvin kuin kiusaamisen uhreilla, tiedetään. Meidän perheessä saatiin aikaiseksi kaksi syömishäiriöitä, kolme unihäiriötä, yksi paniikkihäiriö ja yksi masennus. Toivottavasti isäsi ei ole aivan yhtä tehokas. Pidä pintasi, arvosta ja rakasta itseäsi, äläkä ala vihaamaan äitiäsi vaikka hän ei osaisikaan auttaa sinua.
Halauksen lähetän sinulle. HYVÄLLE oppilaalle :)
Ed viesti oli valaiseva ja kiinnostava.
Tarkoitatko "Kaisa", että isä pystyy aiheuttamaan pelkällä käytöksellään kaiken tuon mainitsemasi? Mikä osuus on geeneissä tulleilla alttiudella, mikä yhteiskunnan ja ympäröivän maailman aiheuttamaa?
Mikä isässä oli niin vahvaa, että hän pystyi piiskaamaan lapsensa noin häiriöisiksi?
Jos ei olisi ollut jänkyttävää isää maisemissa, olisiko syömishäiriö ja paniikkihäiriö jäänyt puhkeamatta?
"Kaisan" ohje koululaiselle on hyvä: Yritä pitää itsestäsi huolta, ettet anna omanarvontuntosi murentua. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Ei myöskään isää. Mutta oma kantansa isällekin on aina hyvä sanoa, mieluiten tehokkaasti eli rauhallisesti, selkeästi, rohkeasti.
En tosiaan voi tietää mikä on suorana isän aikaansaannosta ja mikä ei, mutta sanotaan näin: mistään muulta taholta en elämäni aikana ole kokenut ahdistavia odotuksia tai vihamielisyyttä. Eli en ainakaan huomaa vikaa koulussa, muissa sukulaisissa, yhteiskunnassa tms., mutta näkemykseni on tietysti hyvin rajattu. Geneettistä alttiuttakin olen miettinyt, mutta suvussamme ei ole tiedossa minkäänlaisia mielenterveysongelmia viimeisiin sukupolviin (ja etäämmälle en siis tiedä), joten on vaikea kuvitella, että olisimme koko sisarusparvi geneettisesti erityisen alttiita sellaiselle.
Eiköhän psyykkiset häiriöt ole aina useiden sattumien summa, ja meidän tapauksessa niistä yksi merkittävä on isä. Ei hänessä tarvitse olla mitään erityisen vahvaa, jos hän on päässyt vauvaiästä lähtien uskottelemaan meille että me olemme hänen suhteensa heikkoja.
Nykyään ajattelen, että mitä ihmeen järkeä minun on edelleen loukkaantua isäni sanoista niin pahasti, tai miksi jostain kumman syystä odotan esimerkiksi jouluna tavatessamme edes puoliksi hyväksyvää sanaa kuin nääntynyt ruokapalaa. Ja siitä huolimatta loukkaannun ja odotan hyväksyntää, vaikka olen muilla elämänsaroilla menestyvä hyvässä parisuhteessa elävä aikuinen ihminen. Isäni kanssa samassa huoneessa olen taas avuton ja turha. Outoa...
Hei aloittaja!
Olet saanut hyviä vastauksia - etenkin kahdesta edellisestä voit poimia kultajyväsiä.
Itselläni on kolme kouluakäyvää nuorta. Tunen puolestasi ihan ahdistusta, kun ajattelen, miten huonosti ja typerästi isäsi sinuun suhtautuu. Luultavasti hän ei tarkoita loukata, mutta hänen ymmärryksensä ei riitä parempaan. Hän tarkoittaa hyvää, mutta saa pahaa aikaan. Niin keskeneräisiä me aikuisetkin usein olemme.
Pidä kiinni siitä ajatuksesta ja tiedosta, että olet hyvä tyttö ja hyvä koulussa. Selviät kyllä elämässä ja löydät tiesi.
Mutta miten saisit isäsi ymmärtämään? Et ehkä mitenkään. Tai voisiko hänelle näyttää tätä ketjua?
Kahdella edellisellä erittäin hyvällä kirjoituksella tarkoitin siis nimerkkejä "äikän lehtori" ja "isääsi".
Otan joskus talteen oivaltavia kuulemiani tai lukemiani ajatuksia. Tässä yksi "viisaus". Valitettavasti en tiedä kirjoittajaa.
"Lähdin lapsuudenkodistani selässäni reppu ja repussa mitta. Sillä mittasin itseäni ja aina tuli tulos: Ei riitä, ei riitä.
Sitten löysin uuden mitan.
Se sanoi: Riittää, riittää hyvinkin.
Silloin ymmärsin, mittani oli virheellinen. Sen ainoa lukema oli Ei riitä.
Vein sen takaisin ja äitini hämmästyi.
Ei se virheellinen ole. Se on perintömitta ja kulkenut suvussa jo kauan."