On se ihme

ei erota saatanan musiikia Hengellisestä musiikista, kun sen tekevät jumalattomatkin.

totuus hellareista ja muista
Kirjoittanut: puusilima_ 28.12.2007 klo 11.04


sekopää hihhuleista.

ne palvoo saatanaa.

meilläkin duunissa on yks hellari ja se halusi ihan välttämättä lainata multa ipaled nazarenen levyn ja muutamia muita blackmetal bändien levyjä. kuulemma tykkäsi vaikka ei sanoista mitään ymmärtänytkään. :O
no sillähän ei ole merkitystä kun on valaistunut ja uskoo niin voipi tehdä mitä vain. vaikka palvoa saatanaa.

josta tulikin mieleen että kun aina vänisette vakiolausetta että usko pelastaa niin sanotaan nyt vaikka että mie nyt uskon ja alan sitten samalla olemaan kamu myös saatanalle. ei mitään väliä vai, kun on uskossa vaan? "älä pidä muita jumalia" kumoutuu tuolla sanomisella että usko riittää. näinhän perustelette myös kaikkien murhaajien ym. taivaaseen pääsyn, eikö niin?

vastauksia odotellen ...
3330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se, että uskoo Jeesukseen merkitsee paljon enemmän kuin sen että hyväksyy että sellanen jeppe oli olemassa.

Pitää uskoa, että Jeesus oli Jumalan poika, kuoli syntiemme vuoksi ja hallitsee Jumalan oikealla puolella.

Jos palvoo saatanaa silloin sotii näitä vastaan. Ja ei uskolla voi kikkailla, jos uskoo täysin Kristukseen ei siihen pystyisikään..

Eli puusilima viilaa pilkkua kristinopista aika kovalla kalustolla..

Tap tap näsäviisaudesta

Äänestä
  • sä joka vastasit et pitää uskoo et Jeesus OLI Jumalan Poika ja silleen .. niin tuota mie sanon nyt sulle että Jeesus ON Jumalan Poika. Jeesus nousi kuolleista! Jeesus elää tänäkin päivänä! Niin joo. ja sit näistä hellareista että itse kuulun heihin. ja itse olen elävässä uskossa Jeesuskeen. Ja todellakin sanon että meillä ei saatanaa palvota!!!!!!!!! Miksi pitäisi? siis sehän olemassa joo. mutta se on valheen isä! paholainen on riisuttu aseista. sillä ei oo mitään muuta ku valhe. Jumala on rakastava isä jolla on aseet HALLELUJA! ;D Paholainen yrittää kaikkensa pitääkseen ihmiset erossa Jumalasta.

    Eräänä päivänä Jeesus tulee takasin tänne hakemaan omiaan! Kukaan muu kuin Isä Jumala ei tiedä koska Jeesus tulee.. eli se voi olla että Hän tulee 5min päästä tai 5 milj. vuoden päästä! No body knows. Mutta ootko sä valmis siihen et Hän tulee?

    sitten ku kuolee niin joutuu joko helvettiin tai taivaaseen. Ja tuomiovalta on ainostaan Jumalan. Jos sul on suhteet kunnos yläkertaan niin olen iloinen puolestasi ja näämmä sit taivaassa joku pv.
    aneeks jos tuli hirveesti kirjotusvirheitä mut kirjotin nopeeta enkä lukenu läpi ;D

    noh anyway. Siunausta! (The Rain

    heviä)

    Äänestä

Kyllä itsekin kuuntelen metallimusiikkia ihan laidasta laitaan. Ihan kristityksi itseni kuitenkin vielä tunnen. Joillakin bändeillä nyt on kieltämättä ei niin kristillisiä sanoituksia. Ne voi kyllä siirtää sivuun täysin älyttöminä ja vain nauttia sulosoinnuista :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun uskovaiset kirjoitti:

ei erota saatanan musiikia Hengellisestä musiikista, kun sen tekevät jumalattomatkin.

totuus hellareista ja muista
Kirjoittanut: puusilima_ 28.12.2007 klo 11.04


sekopää hihhuleista.

ne palvoo saatanaa.

meilläkin duunissa on yks hellari ja se halusi ihan välttämättä lainata multa ipaled nazarenen levyn ja muutamia muita blackmetal bändien levyjä. kuulemma tykkäsi vaikka ei sanoista mitään ymmärtänytkään. :O
no sillähän ei ole merkitystä kun on valaistunut ja uskoo niin voipi tehdä mitä vain. vaikka palvoa saatanaa.

josta tulikin mieleen että kun aina vänisette vakiolausetta että usko pelastaa niin sanotaan nyt vaikka että mie nyt uskon ja alan sitten samalla olemaan kamu myös saatanalle. ei mitään väliä vai, kun on uskossa vaan? "älä pidä muita jumalia" kumoutuu tuolla sanomisella että usko riittää. näinhän perustelette myös kaikkien murhaajien ym. taivaaseen pääsyn, eikö niin?

vastauksia odotellen ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu