Salovaara

ostin eilen sen joku.. hmmm huide to finnish clubbers 2003 (mixed by Jaakko salovaara) tai vastaavan levyn, mut enno kerenny kuuntelee sitä ku e o cd-soitinta lähettyvillä muulloin ku vasta ylihuomenna. onx se hyväki levy?

erityis tuntomerkit
-maxo n.25e
-tupla-cd
-joku eukko siin kannessa
4395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On se hyvä levy. Kaverilla on se, mutta en ole saanut vielä lainaan (en ole tosin kehdannut kysyäkään kun vasta lainasin yhtä toista levyä).

Kaikkia kappaleita molemmilta cd:iltä en muista ulkoa. Mutta kumma että yleensäkin kyselet? Itse en ostaisi levyjä summassa, tietämättä onko ne hyviä.

Äänestä

On se, varsinkin kakkoslevy on tosi hyvä. Siinä turha ravintolamusiikki (Mundian To Bach Ke & Billie Jean) jää taakse ja JS16 pistää pesään kunnon kiksua (esim. Far From in Love ja ihan ehdottomasti 8ntena oleva Orkidean Beautiful).

Ehdottomasti parhaita julkaisuja, jota on tänä vuonna kokoelmarintamalla näkynyt. Hakkaa kansainväliseen levitykseen tehdyn veljensä milloin tahansa.

Niin ja kyllähän MoSsia uskaltaa ostaa sokkonakin - ongelma voi olla että tulee samat biisit kuin edelliselläkin levyllä, mutta huonoo kamaa ne ei oo tainnut koskaan tuottaa. Parempi kysymys oliskin, että miksi ostit levyn vasta nyt, sehän on ollut ulkona jo maaliskuussa? ;)

Äänestä
  • sen takia et siinä näytti olevan muutamia hyviä dj:tä (heräteostos). dallas superstar, in grid.. ööh... mitäs viel.. mä muista.

    muinoin ol mtv3:lla se vetelehtijät ja siin ol joku ministery of sound dj tai vastaava ja mu mielest se sykki tosi hyvin.

    nimen ja "bändien" perusteel ostin ku ol rahaa - tosin ainuat pistin.

    kiits.. ny vaan jaksais odottaa et pääsis soittaa raitoja.

    c 'ya!

    ps. onx muita hyviä levyjä?

    Äänestä

  • Salovaara kirjoitti:

    sen takia et siinä näytti olevan muutamia hyviä dj:tä (heräteostos). dallas superstar, in grid.. ööh... mitäs viel.. mä muista.

    muinoin ol mtv3:lla se vetelehtijät ja siin ol joku ministery of sound dj tai vastaava ja mu mielest se sykki tosi hyvin.

    nimen ja "bändien" perusteel ostin ku ol rahaa - tosin ainuat pistin.

    kiits.. ny vaan jaksais odottaa et pääsis soittaa raitoja.

    c 'ya!

    ps. onx muita hyviä levyjä?

    Jos otetaa käsittelyy MoS:in tuotantoo ni ainaki ite oon eniten tykänny Clubbers Guide 2002:sta. En oo oikei missää muualla kuullu tolta tuplalevyltä löytyviä biisejä mut pirun hyviä mixauksia siel kyl on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ministery of sound kirjoitti:

ostin eilen sen joku.. hmmm huide to finnish clubbers 2003 (mixed by Jaakko salovaara) tai vastaavan levyn, mut enno kerenny kuuntelee sitä ku e o cd-soitinta lähettyvillä muulloin ku vasta ylihuomenna. onx se hyväki levy?

erityis tuntomerkit
-maxo n.25e
-tupla-cd
-joku eukko siin kannessa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu