En tiedä, että onko vika minussa vai avomiehessäni...
Olen jo pitemmän aikaa tuntenut itseni "yksinäiseksi" suhteessamme. Vietän paljon aikaa yksinäni (miehellä pitkät työpäivät, paljon menoja, harrastuksia yms.), työpäivän jälkeen hän on usein niin väsynyt, ettei hän kuulemma jaksa tehdä mitään (syö menee nukkumaan/tietokoneelle). Viikonloppuisinkaan ei sitten huvita puuhailla mitään (hakee videovuokraamosta dvd-leffoja ja käy vanhemmillaan). Siinähän tämä meidän arki sitten onkin. Yhteistä tekemistä on kaupassa käynti ja salilla käynti silloin tällöin...
Mikään muu ehdottamani tekeminen (matkustelu, hyvässä ravintolassa käynti, uimahallissa käynti yms yms.) ei käy. Hän vetoaa aina siihen, ettei oikein osaa suunnitella mitään tai että ne maksavat. Hohhoijaa.. :D Itse hän kyllä käy työpaikan juhlissa yms. Minulla ei ole pikkujouluihin, juhliin, tapahtumiin ym. asiaa, koska en osaa kuulemma käyttäytyä siellä! Hän ei varsinaisesti koskaan kiellä mitään menojani, mutta aloittaa päiviä kestävän valituksen siitä, että miten ryyppään siellä, petän häntä kaikkien kanssa, eikä hän ainakaan kuskaa minua minnekään, koska häntä väsyttää jne.
Minun murheilleni ei ole mitään tilaa, koska valitan turhasta. Hänellä on kuulemma hankalampaa, eikä hän valita. Olisi vaan mukava jakaa jonkun kanssa opiskelu/työahdistukset ja saada tukea elämän eri asioihin. Olisi ihanaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta ja elämää eteenäin, mutta kun kuulemma ei ole rahaa, niin turha haaveilla moisista. Että yksinpä jään tässäkin asiassa..
Kaikesta huolimatta avokkini on ystävällinen, auttaa kotitöissä yms, mutta joskus vaan tuntuu, että tässä suhteessa ei taida olla minulle sijaa.. Toisaalta mieleen hiipii kuitenkin ajatus, että valitan turhasta, että onko sitä muillakaan pareilla asiat eri tavoin? Mieheni mukaan pitkässä suhteessa kaikilla on asiat näin, mutta tuntuu kyllä karmivalta elää koko ikänsä näin..
Olen jo pitemmän aikaa tuntenut itseni "yksinäiseksi" suhteessamme. Vietän paljon aikaa yksinäni (miehellä pitkät työpäivät, paljon menoja, harrastuksia yms.), työpäivän jälkeen hän on usein niin väsynyt, ettei hän kuulemma jaksa tehdä mitään (syö menee nukkumaan/tietokoneelle). Viikonloppuisinkaan ei sitten huvita puuhailla mitään (hakee videovuokraamosta dvd-leffoja ja käy vanhemmillaan). Siinähän tämä meidän arki sitten onkin. Yhteistä tekemistä on kaupassa käynti ja salilla käynti silloin tällöin...
Mikään muu ehdottamani tekeminen (matkustelu, hyvässä ravintolassa käynti, uimahallissa käynti yms yms.) ei käy. Hän vetoaa aina siihen, ettei oikein osaa suunnitella mitään tai että ne maksavat. Hohhoijaa.. :D Itse hän kyllä käy työpaikan juhlissa yms. Minulla ei ole pikkujouluihin, juhliin, tapahtumiin ym. asiaa, koska en osaa kuulemma käyttäytyä siellä! Hän ei varsinaisesti koskaan kiellä mitään menojani, mutta aloittaa päiviä kestävän valituksen siitä, että miten ryyppään siellä, petän häntä kaikkien kanssa, eikä hän ainakaan kuskaa minua minnekään, koska häntä väsyttää jne.
Minun murheilleni ei ole mitään tilaa, koska valitan turhasta. Hänellä on kuulemma hankalampaa, eikä hän valita. Olisi vaan mukava jakaa jonkun kanssa opiskelu/työahdistukset ja saada tukea elämän eri asioihin. Olisi ihanaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta ja elämää eteenäin, mutta kun kuulemma ei ole rahaa, niin turha haaveilla moisista. Että yksinpä jään tässäkin asiassa..
Kaikesta huolimatta avokkini on ystävällinen, auttaa kotitöissä yms, mutta joskus vaan tuntuu, että tässä suhteessa ei taida olla minulle sijaa.. Toisaalta mieleen hiipii kuitenkin ajatus, että valitan turhasta, että onko sitä muillakaan pareilla asiat eri tavoin? Mieheni mukaan pitkässä suhteessa kaikilla on asiat näin, mutta tuntuu kyllä karmivalta elää koko ikänsä näin..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tuo nyt niin pahalta kuullosta. Sitä samaahan me ihmiset yleensä päivittäin teemme. Ei kukaan jaksa tehdä työpäivän jälkeen mitään erityistä. Ainakin sen on oltava sellaista mistä itse todella pitää harrastaa. Tämän takia kannattaisikin jo ennen suhteen alkamista olla kumppaneilla yhteiset harrastukset jos kerta haluaa päivässä viettää tämän kanssa aika enemmänkin.
Olet tekemisissä vain itseään ajattelevan ihmisen kanssa. Lue kirja Naimisissa narsistin kanssa.
Tämä kirjoituksesi kuulostaa niin tutulta. Meillä oli myös sama tilanne, että enimmäkseen vietettiin aikaa erikseen. Tosin meillä lasten harrastuksetkin veivät minulta aikaa, joten yhteistä aikaa ei vaan tuntunut olevan. Miehellä oli omat reissut ja minä taas en olisi saanut mennä minnekään, kuinka ollakaan samasta syystä kuin itsekin kerroit. No tämän kaiken takaa sitten paljastui suhde toiseen naiseen, joten nyt jos taaksepäin ajattelen hälytyskellot soivat kokoajan. En vain tajunnut tilannetta riittävän ajoissa.....olin ihan liian sinisilmäinen, mutta nyt asiat ovat saaneet täysin toisenlaisen merkityksen.
Liittoon kannattaa panostaa, ennen kuin se alkaa natista liitoksistaan ja joku kolmas pääsee väliin....
että mies vihjailee, ettet osaisi käyttäytyä juhlissa...hohhoijaa. Selvästi mustis. Kyllä sunkin pitää saada hyvää mieltä jostain. Miehet lamppaavat työpaikan kekkereissä minkä kerkeävät ja naiset katselevat sillä silmällä ja flirttailevat. Sama peli nyt käyntiin. Huulipunaa huuliin, harrastusten ja mukavien ihmisten pariin. Alkaa näkymään se oma urhokin vähän toisenlaisessa valossa.:) Mies on niin omapäinen olio, ettei sitä opeta kuin pikkunen näpäytys. Ihan pikkusesti vaan, mutta älä sä ala olemaan se harmaa hiirulainen himassa. Naisenergiaa!!!:)
ehdit viettää sittenkin, kun sinulla on muksuja. Nyt kun sulla ei ilmeisesti ole, niin älä ihmeessä tuhlaa aikaasi, vaan tee asioita joista pidät: esim. jo pelkkä uimahallissa käynti on pienten lasten armoilla aivan eri juttu, kuin silloin kun saa rauhassa nauttia polskuttelusta.
Ja mene sit yksin jos ei miestä kiinnosta!
sain juuri kuulla että naiseni jättää minut koska olemme edenneet liian nopeasti suhteessa oltu yhdessä koko ajan siitä asti kun tavattiin!!! kaksi vuotta olemme asuneet yhdessä, kihloissa olemme. ja nyt hän sanoi ett ei tunne enään minua kohtaan kuin aikaisemmin on tuntenut missä on vika minussa vai kun olemme olleet niin tiivisti yhdessä??? eniten ihmettelen niitä puheita rakkaudesta ja yhteisestä tulevaisuudesta mihin se sitten katoaa???
alkuhuuman lopahtamisesta? Jostain luin että se kestäisi korkeintaan 2-3 vuoteen saakka, sen jälkeen pitää miettiä että haluaako jatkaa, kun ei olekaan niin helppoa ja ihanaa enää. En tosin tiedä kuinka kauan olette olleet yhdessä ennen avoliittoa.
Itsellä vähän samanlaisia tunteita kuin naisellasi. Muutettiin miehen kanssa yhteen 10kk jälkeen ja nyt oltu yhdessä reilu 2 vuotta. Mietin että ryhdyttiinkö tähän liian nopeasti. Ollaan puhuttu lapsista ja naimisiinmenosta, ja tosissani olen kaikki sanonut. Varmasti kuitenkin itselläni oli ensihuuma vaikuttamassa siinä. Nyt tässä sitten mietin että onko tämä sittenkään se mies jonka haluan loppuelämäkseni.
En ole miehelle vielä puhunut, mutta luulen että otan asian puheeksi jossain vaiheessa. En periaatteen ihmisenä haluaisi erotakaan, mutta kriisissä tässä ollaan. Pelottaa lähteä, toisaalta pelottaa että että miksi olen mennyt tekemään noin nopean ratkaisun siinä huumassa ja oliko se väärä? Mieheni on ensimmäinen vakava suhde minulle, hän yhteenmuuttoa vähän toppuutteli mutta suostui kun aikansa vakuuttelin hänelle että se on hyvä ratkaisu. Silloin olinkin onneni kukkuloilla ja olin varma suhteesta. Nyt on toisin...