Väkiluvun nousu laskee kirkkoon kuuluvien

Uutisten mukaan Suomen väkiluku nousee tänä vuonna 5.3 milj. kohdalle ja lisäys johtuu paljolti ulkomaalaisten muutosta tänne, mutta syntyvyys väheni. Tarkoittaako tämä sitä, että kirkkoonkuuluvien %-osuus väestöstä laskee tätäkin kautta eikä vain kirkostaeroamisen ja kuoleman kautta ? Mielenkiintoista nähdä ensi v. %-luku.
341469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Voihan se olla että valtio vaihtaa kristinuskon islamiin.

Äänestä
  • Ihmiset vaihtavat uskontoa, tai toivottavasti eivät kannattaisi mitään uskomusjärjestelmää, mutta valtio (ei ainakaan Suomen valtio) sitä tee.

    Äänestä

  • Venäläiset kastoivat uudelleen Savosta Karjalaan muuttaneet. Ruotsalaiset yrittivät 1600-luvulla houkutella pakkokastetut isien uskoon, mutta turhaan. Jos Suomesta tulisi islamilainen tasavalta, moni nykyistä kristityistämme olisi valmis kuolemaan Allahin puolesta. Henkilökohtaisesti minun olisi helpompi kääntyä islamiin kuin kristinuskoon, sillä Muhamed oli sentään historiallinen hahmo toisin kuin Kristus.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Ihmiset vaihtavat uskontoa, tai toivottavasti eivät kannattaisi mitään uskomusjärjestelmää, mutta valtio (ei ainakaan Suomen valtio) sitä tee.

    Suomen default-uskonto on evankelis-luterilaisuus. Johan pelkkä lakikirjaan vilkaisu riittää todentamaan tämän kivikautisen epäkohdan.

    Äänestä

väestöstä vähenee tietysti. Mutta maahanmuuttajat tuskin lisäävät ateistien osuutta väestöstä. Jos maahanmuuttajat eivät kuulu mihinkään kristilliseen kirkkoon, he kuuluvat johonkin muuhun uskonnolliseen yhteisöön. Ateistien määrä tulee edelleenkin pysymään marginaalisena.

Äänestä

Maahanmuuttajista osa lienee aidosti uskovia ortodokseja (mm. venäläisiä) tai muslimeja (mm. irakilaisia). Osa on tapauskovia. Osa taas lasketaan muslimeiksi viranomaisten arvioissa lähtömaan mukaan, vaikka he olisivat selviä ateisteja. Maasta pois muuttavat lienevät kirkon jäseniä suunnilleen yhtä suurella todennäköisyydellä kuin koko väestö.

Suomen sisällä taas kirkkoon kuuluu vanhemmista luokista useampi kuin nuoremmista, ja vanhempia tietysti kuolee selvästi enemmän. Toisaalta kastettujen osuus on jonkin verran yli kirkkoon kuuluvien osuuden.

Kastettujen "yliedustus" on laskenut viime vuosina, ts. tuo ero kirkkoon kuuluvien osuuteen on kaventunut. Toisaalta kirkkoon kuuluvuudeltaan alin ryhmä, n. 50-vuotiaat, alkaa pian olla iässä jossa kuolema korjaa kasvavan (vaikka edelleen pienen) osan.

Suurin tekijä lienee silti edelleen kirkosta eroaminen ja kirkkoon liittyminen. Nehän lopulta määräävät myös nuo muut prosenttiosuudet.

Äänestä
  • Viranomaiset näkevät mielellään kaikki kurdit, arabit, somalit ... islamilaisina ja venäläiset ortodokseina. Venäläisistä pääosa ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, mutta lapset työnnetään ortodoksiseen uskontoon. Minusta tämä on julkisten varojen tuhlaamista.

    "Kastettujen "yliedustus" on laskenut viime vuosina, ts. tuo ero kirkkoon kuuluvien osuuteen on kaventunut."

    Tämä kuvaa yhteiskunnassa vallitsevaa arvomaailmaa. Ortodoksinen kirkko "menettää" noin 100 lasta vuodessa, kun sekapari valitsee lapsen uskonnon luterilaiseksi. Kun tulee tavaksi, että vain lapset, joiden molemmat vanhemmat kuuluvat samaan uskontoon, kastetaan, alkaa kirkkojen kuolinkellot soimaan. Ainoastaan pieni osa väestöstä vaihtaa uskontokuntaa.

    "Toisaalta kirkkoon kuuluvuudeltaan alin ryhmä, n. 50-vuotiaat, alkaa pian olla iässä jossa kuolema korjaa kasvavan (vaikka edelleen pienen) osan."

    Ja taas toisaalta nykyistä nelikymppisistä on kirkkoonkuuluvia vähemmän kuin viiskymppisistä oli kymmenen vuotta sitten. Suunta on hyvä.

    "Suurin tekijä lienee silti edelleen kirkosta eroaminen ja kirkkoon liittyminen."

    Suurin tekijä on kastekäyttäytyminen. Ortodoksinen kirkko meinasi tuhoutua seka-avioliittojen takia. Nykyään se on vaikeuksissa, kun kohta pääosa ortodokseista on käännynnäisiä.

    Äänestä

  • Kimmo Koo kirjoitti:

    Viranomaiset näkevät mielellään kaikki kurdit, arabit, somalit ... islamilaisina ja venäläiset ortodokseina. Venäläisistä pääosa ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, mutta lapset työnnetään ortodoksiseen uskontoon. Minusta tämä on julkisten varojen tuhlaamista.

    Vain sellaisissa maissa, joissa uskontoa on vainottu on uskontokuntiin kuuluminen ollut vähäisempää. Venäjän ortodoksinen kirkko on noussut kuin feniks-lintu tuhkasta. Valtaosa Euroopan puolen Venäjän väestöstä on nykyään ortodokseja.

    Ortodoksisuus voi hyvin ja kasvaa myös Suomessa, jossa kaksi ortodoksista jurisdiktiota on jo tosiasia. Vaikka valtaosa venäläisistä maahanmuuttajista liittyneekin MP:n alaisiin seurakuntiin, niin myös Suomen ortodoksinen arkkipiispakunta kasvaa noin 500 sadalla hengellä vuosittain. Käännynnäisyys ei ole mikään ongelma. Pahempi olisi jos kirkkoon kuuluttaisiin vain sukuperinteiden vuoksi. Valtaosa seka-avioliittojen lapsista kastetaan nykyisin ortodokseiksi eikä luterilaisiksi.

    Äänestä

  • Kimmo Koo kirjoitti:

    Viranomaiset näkevät mielellään kaikki kurdit, arabit, somalit ... islamilaisina ja venäläiset ortodokseina. Venäläisistä pääosa ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, mutta lapset työnnetään ortodoksiseen uskontoon. Minusta tämä on julkisten varojen tuhlaamista.

    "Kastettujen "yliedustus" on laskenut viime vuosina, ts. tuo ero kirkkoon kuuluvien osuuteen on kaventunut."

    Tämä kuvaa yhteiskunnassa vallitsevaa arvomaailmaa. Ortodoksinen kirkko "menettää" noin 100 lasta vuodessa, kun sekapari valitsee lapsen uskonnon luterilaiseksi. Kun tulee tavaksi, että vain lapset, joiden molemmat vanhemmat kuuluvat samaan uskontoon, kastetaan, alkaa kirkkojen kuolinkellot soimaan. Ainoastaan pieni osa väestöstä vaihtaa uskontokuntaa.

    "Toisaalta kirkkoon kuuluvuudeltaan alin ryhmä, n. 50-vuotiaat, alkaa pian olla iässä jossa kuolema korjaa kasvavan (vaikka edelleen pienen) osan."

    Ja taas toisaalta nykyistä nelikymppisistä on kirkkoonkuuluvia vähemmän kuin viiskymppisistä oli kymmenen vuotta sitten. Suunta on hyvä.

    "Suurin tekijä lienee silti edelleen kirkosta eroaminen ja kirkkoon liittyminen."

    Suurin tekijä on kastekäyttäytyminen. Ortodoksinen kirkko meinasi tuhoutua seka-avioliittojen takia. Nykyään se on vaikeuksissa, kun kohta pääosa ortodokseista on käännynnäisiä.

    Eiks se ookkaan hyvä, ettei ortodoksisuus tule perintönä?

    Mikä sua siinä mättää? Oli miten päin tahansa niin koskaan ei kelpaa. Onko näin?

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    ihmisillä kuin Kimmo K. Hän on luopunut ortodoksisuudesta, mutta luulee, että muut pitävät häntä vielä ortodoksina. Se on suuri erehdys.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Eiks se ookkaan hyvä, ettei ortodoksisuus tule perintönä?

    Mikä sua siinä mättää? Oli miten päin tahansa niin koskaan ei kelpaa. Onko näin?

    Ortodoksisella kirkolla on erittäin paljon ongelmia, jotka johtuvat tarpeesta toteuttaa luterilaisten toiveita. Tämä kysymys on aivan liian laaja tälle palstalle.

    "Eiks se ookkaan hyvä, ettei ortodoksisuus tule perintönä?"

    Ortodoksit ovat aina tunteneet itsensä uhatuiksi, sillä Bysantissa muodostunut uskonto tarvitsisi kirkkoa suojelevan oikeauskoisen keisarin. Kanonien mukaan ortodoksi ei voi avioitua ei-ortodoksin kanssa ja lapsista pitää kasvattaa oikeauskoisia kristittyjä. Toki useimmat viittaavat kintaalla tälle ja Raamatun määräyksille, mutta tunnen useammankin kirkon jäsenen, jonka ainoa syy kuulua kirkkoon on isovanhempien usko. Minusta seurakunnan tehtävä olisi olla uskovaisten yhteisö, joten en näe mitään mieltä kirkkoon kuulumisella, jos se perustuu kansalaisuuteen (kuten meillä pidetään venäläisiä ortodokseina) tai sukulaisuuteen.

    Toinen ortodoksisen kirkon suuri ongelma on käännynnäisten suuri määrä. Ortodokseja on vuosikymmeniä kuollut enemmän kuin lapsena kastettu. Kiekkoon liitytään usein harrastusten kautta, mutta unohdetaan perehtyä perinteeseen. Moni ortodoksi tuntee luterilaisuuden paremmin kuin oman uskontonsa. Ongelma ei ainakaan vähene, kun kirkkoon liittyy paljon venäläisiä, joiden käsitys uskonnosta perustuu paljon tiukempaan venäläiseen perinteeseen.

    Valitettavasti en pääse nyt omalle tietokoneelle eikä käytettävissäni ole kirjojani, mutta muistaakseni 2004 ja 2005 ortodokseilla on enemmän avioeroja kuin avioliittoon vihkimisiä ja 2006 oli jokaista avioeroa kohden vain 1,2 avioliittoon vihkimistä. Muidenkin tilastojen mukaan ortodoksisella kirkolla menee hyvin, mutta ortodokseilla menee huonosti.

    "Mikä sua siinä mättää? Oli miten päin tahansa niin koskaan ei kelpaa. Onko näin?"

    Perimmäisenä ongelmana on uskonnon ja yhteiskunnan suhde. Ortodoksien kannalta paras ratkaisu olisi oikeauskoinen kirkkoa suojeleva keisari, mutta toiseksi paras olisi uskontojen ja yhteiskunnan täydellinen erottaminen.

    Uskonnon pitäisi tuoda ihmisille pysyvyyttä, olla jotain sellaista joka kestäisi sukupolvelta toiselle. 1920-luvulla suomalaiset ortodoksit alkoivat viettää vuoden suurinta juhlaa - pääsiäistä - eri aikaan kuin kaikki muut ortodoksit. 40- ja 50-luvulla oli kirkkoa repivä kanoninen kiista, jonka varsinaisena syynä oli valtiovallan puuttuminen kirkon sisäisiin asioihin. Paikallisessa seurakunnassa kaikki olivat venäläisiä ennen toista maailmansotaa. 50-luvulla valittiin ensimmäinen suomenkielinen kirkkoherra eikä sen jälkeen yksikään kirkkoherroista ole osannut puhua venäjää. Luterilaisten liittyjien myötä näyttää tärkeimmäksi teologiseksi ongelmaksi nousseen suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin ja nyt puhutaan jo naispappeudesta. Kaikki tämä on tapahtunut yhdessä ihmisiässä. Kuinka paljon helpompaa olisi ollut, jos ortodoksit olisivat saaneet elää ilman valtiovallan suojelusta?

    Mulle ortodoksisuus on vieras asia, vaikka jotain muistan historiassa lukeneenikin. Olen kyllä käynyt ortodoksikirkon kansliassa joulukahveella ja ihaillut yhdessä heidän kanssaan ikonia, joka oli laitettu lähetettäviin kirjekuoriin, mutta tuttavuuteni on arjen tasolla. Oli silloin vielä ihan tavallisen kerrostalon alakerrassa. Joitain vuosia sitten saivat omat tilat. Toisaalta itse en koskaan suostuisi tekemään ristinmerkkiä Maria pyhimyksen edessä. Kirkon nimi viittaa oikeaoppisuuteen. Oikeaoppisuuden aika on ollut meidän kirkollakin aikoinaan. Lähinnä tuli mieleen, että miten erottaisi yhteiskunnan ja uskonnon tekemättä väkivaltaa? En tarkoita valtiota ja kirkkoa vaan suomalaisia erilaisine perinteineen. Muistaen senkin, että mitä ei tunne voi tulla uhkaksi, joka ei ole todellinen.

    Heidän ongelmansa ovat samat kuin Luterilaisen kirkonkin. Yhteiskunnan muutos on alkanut vaikuttaman kirkkoihin. Toisessa asiassa ehkä hyvä mutta toisessa paha: Mielestäni oikeaoppisuus niin, että ulkopuoliset kieltävät jonkun avioliiton erottamisen uhalla on paha, joka on parasta muuttaa. Toisaalta tiedän, että erilaisen vakaumuksen omaavat avioparit kantavat vaikeata iestä, joten en siihen yllytäkään.

    ”Kuinka paljon helpompaa olisi ollut, jos ortodoksit olisivat saaneet elää ilman valtiovallan suojelusta?”

    En osaa vastata tuohon, mutta jos isiesi kirkko olisi samanlainen kuin joskus kauan sitten, niin olisiko sinun helpompi sitä arvostaa kuuluitpa siihen tai et?

    "Mielestäni oikeaoppisuus niin, että ulkopuoliset kieltävät jonkun avioliiton erottamisen uhalla on paha, joka on parasta muuttaa."

    Oikeauskoisen aviopuolison valinta voi toimia vain yhteisöissä, jossa vanhemmat valitsevat puolison. Tietenkään kukaan ei halua enää tällaista, mutta kirkon tarve muokata opetuksensa keski-ikäisten toiveiden mukaiseksi, on monelle vanhukselle suuri suru. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ne, jotka eivät hyväksy kirkon perinteisiä oppikäsityksiä, voisivat perustaa oman kirkkonsa. Vanhuksilla ei ole tällaista mahdollisuutta.

    Arvostan muuten erittäin paljon ortodoksista kirkkoa. "Taloudenhoidon kannalta arvioiden seurakunta, jonka jäsenmäärä on 20 000 seurakuntalaisen luokkaa, on tutkimusten mukaan mielekäs kokonaisuus. Siinä voidaan hoitaa monia perustehtäviä taloudellisesti ja tehokkaasti." kertoo Läsnäolon yhteisö – [luterilaisen] Kirkkohallituksen asettaman Seurakuntarakennetyöryhmän väliraportti. Ortodoksisessa kirkossa ei ole yhtään näin isoa seurakuntaa. Tässä raportissa ei anneta mitään ehdotonta minimi jäsenmäärää, mutta jonkinlaisena rajana esitetään 2000 tai 2500. Ortodoksisten seurakuntien mediaani on 1291 ja keskiarvokin alle 2500. Ihmiset ovat aivan eri tavalla sitoutuneita omiin seurakuntiinsa kuin luterilaiset. Tästä hienosta asenteesta huolimatta minusta on väärin heidän saamansa etuoikeudet ja naureskelen monille heidän kummallisuuksille. Käytännön tasolla asenne näkyy siinä, että ostan lähes kuukausittain jonkun kirjan kirkon kaupasta ja annan mielelläni vanhoille ihmisille ortodoksisia äänilevyjä lahjaksi.

    "Arvostan muuten erittäin paljon ortodoksista kirkkoa"
    Ton mä oikeastaan halusinkin esiin. Vaistosin sen rivien välistä.(hymy)

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    "Arvostan muuten erittäin paljon ortodoksista kirkkoa"
    Ton mä oikeastaan halusinkin esiin. Vaistosin sen rivien välistä.(hymy)

    että vertailukohta, muut lahkot, ovat vielä enemmän perseestä.

    Hymy.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    että muut ihmiset ottaa asiat asioina ja ihmiset ihmisinä sillä aikaa kun sinä ja kaltaisesi otatte kaiken henkilökohtaisena uskonsotana?    

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    että muut ihmiset ottaa asiat asioina ja ihmiset ihmisinä sillä aikaa kun sinä ja kaltaisesi otatte kaiken henkilökohtaisena uskonsotana?    

    vertailin kirjoituksessani ortodokseja muihin krisselilahkoihin ottamatta kantaa mihinkään muuhun.

    Vastaukseksi rapsahtaa mielestäni melkoinen parodisointi:

    "Milloinhan sinäkin sen mahdat ymmärtää,
    että muut ihmiset ottaa asiat asioina ja ihmiset ihmisinä sillä aikaa kun sinä ja kaltaisesi otatte kaiken henkilökohtaisena uskonsotana?"

    Kiitos, nimimerkki Eija_Moilanen.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    että vertailukohta, muut lahkot, ovat vielä enemmän perseestä.

    Hymy.

    "muut lahkot, ovat vielä enemmän perseestä."

    Tuskin ovat (Hymy). Vkavasti puhuen tutut menot, tavat ja ihmiset tuntuvat turvalliselta. Vaikka kuinka yritäisimme kieltää taustamme, suhtaudemme myönteisemmin kristittyihin kuin saatananpalvelijoihin :-)

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    vertailin kirjoituksessani ortodokseja muihin krisselilahkoihin ottamatta kantaa mihinkään muuhun.

    Vastaukseksi rapsahtaa mielestäni melkoinen parodisointi:

    "Milloinhan sinäkin sen mahdat ymmärtää,
    että muut ihmiset ottaa asiat asioina ja ihmiset ihmisinä sillä aikaa kun sinä ja kaltaisesi otatte kaiken henkilökohtaisena uskonsotana?"

    Kiitos, nimimerkki Eija_Moilanen.

    Kärjistäminen ja sarkasmi sekä nassemaisten ilmiöiden parodisointi on mielestäni ainoa tapa keskustella Nassen kanssa. Toinen vaihtoehto on jättää viestit lukematta. Todennäköisesti piristävämpi vaihtoehto sinulle on ensimmäinen. Muuten et vastanut kysymykseeni, joten...

    kun en suhtaudu tunteella enkä henkilökohtaisesti mihinkään taikauskoon tai taikauskottomuuteen.

    Elämähän on suhteellista, hidas voi aina etsiä jonkun vielä hitaamman, sellainen saattaa löytyä jopa ihan lähipiiristä, jolloin suhteellisesti oma hitaus onkin nopeutta ja hitauden huomioimattomuus yhteiskunnan, fattan, kunnan sosiaalitoimen tai koululautakunnan syy.

    Onhan näitä.

    Sama ongelma lienee tuolla psykiatrisella puolella, kenelläkään ei ole yhteiskunnallista rohkeutta ja asennetta kertoa että kannattaisi satsata ennaltaehkäisevään hoitoon, auttaa vanhempia ajoissa....

    Ei, katse käännetään muualle, pahimmillaan tehdään lisää uhreja jotta sumuverho toimisi satasella.

    tuohan oli jo melkein asiallinen viesti. Ei kai sinulta voi enempää vaatia. Onhan se sunkin äitisi varmaa parhaansa yrittänyt noihin käytöspuolen tapoihin puuttua, mut minkä se ...

    "no niin
    Eija_Moilanen 31.12.2007 klo 10.23
       tuohan oli jo melkein asiallinen viesti. Ei kai sinulta voi enempää vaatia. Onhan se sunkin äitisi varmaa parhaansa yrittänyt noihin käytöspuolen tapoihin puuttua, mut minkä se ..."

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    "no niin
    Eija_Moilanen 31.12.2007 klo 10.23
       tuohan oli jo melkein asiallinen viesti. Ei kai sinulta voi enempää vaatia. Onhan se sunkin äitisi varmaa parhaansa yrittänyt noihin käytöspuolen tapoihin puuttua, mut minkä se ..."

    Kun tuo meidän sanastokin on ihan eri kulttuurista. Nuo sun taikausko ja hihhuli jutut tuo minulle mieleen ihan ...

    Jos havainnollistaminen auttaisi. No jos et ihan ymmärräkkään niin HYVÄÄ UUTTA VUOTTA kuitenkin.

    http://www.youtube.com/watch?v=o1QyokPPq1Y&feature=related

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Kun tuo meidän sanastokin on ihan eri kulttuurista. Nuo sun taikausko ja hihhuli jutut tuo minulle mieleen ihan ...

    Jos havainnollistaminen auttaisi. No jos et ihan ymmärräkkään niin HYVÄÄ UUTTA VUOTTA kuitenkin.

    http://www.youtube.com/watch?v=o1QyokPPq1Y&feature=related

    olet oikealla tiellä jos touko pouko kiinnostaa.

    Tässä ehkä sellainen sopiva jatko-oppimäärä, mitä tulee erilaisiin uskomuksiin:

    http://www.youtube.com/watch?v=cdFPK0017hY

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    olet oikealla tiellä jos touko pouko kiinnostaa.

    Tässä ehkä sellainen sopiva jatko-oppimäärä, mitä tulee erilaisiin uskomuksiin:

    http://www.youtube.com/watch?v=cdFPK0017hY

    ja olin kahden vaiheilla kumman laitan,mutta toi Hermanni hiiri kuvas tilannetta paremmin. Eiks kuvannukkii???

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    kun en suhtaudu tunteella enkä henkilökohtaisesti mihinkään taikauskoon tai taikauskottomuuteen.

    Elämähän on suhteellista, hidas voi aina etsiä jonkun vielä hitaamman, sellainen saattaa löytyä jopa ihan lähipiiristä, jolloin suhteellisesti oma hitaus onkin nopeutta ja hitauden huomioimattomuus yhteiskunnan, fattan, kunnan sosiaalitoimen tai koululautakunnan syy.

    Onhan näitä.

    Sama ongelma lienee tuolla psykiatrisella puolella, kenelläkään ei ole yhteiskunnallista rohkeutta ja asennetta kertoa että kannattaisi satsata ennaltaehkäisevään hoitoon, auttaa vanhempia ajoissa....

    Ei, katse käännetään muualle, pahimmillaan tehdään lisää uhreja jotta sumuverho toimisi satasella.

    En pystynyt vastamaan tuohon viimeiseen viestiin.

    Jos sinä ihan oikeasti koet minun menneen liian pitkälle, niin minun on nyt parasta pyytää sinulta anteeksi. Lopetan pelleilyni nyt tähän. Uskon kyllä, että sinun ei ole ollut kiva lukea juttujani, jotka kohdistuivat sinuun. Ei meistä kenestäkään ole.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000282&posting=22000000031660187

    minä en näihin taikausko vs. taikauskottomuusjuttuihin suhtaudu mitenkään henkilökohtaisesti, kunhan seuraan mielenkiinnolla jajin käyttäytymistä, syitä ja seurauksia.

    Ilman tutkittavaa materiaalia hauskuus loppuisi hyvin lyhyeen.

    Äänestä

  • Kimmo Koo kirjoitti:

    "muut lahkot, ovat vielä enemmän perseestä."

    Tuskin ovat (Hymy). Vkavasti puhuen tutut menot, tavat ja ihmiset tuntuvat turvalliselta. Vaikka kuinka yritäisimme kieltää taustamme, suhtaudemme myönteisemmin kristittyihin kuin saatananpalvelijoihin :-)

    "Vaikka kuinka yritäisimme kieltää taustamme, suhtaudemme myönteisemmin kristittyihin kuin saatananpalvelijoihin".

    Ehkä tiedän enemmän kristityistä kuin saatananpalvojista, mutta molemmat tuntuvat yhtä vierailta. En voi sanoa suhtautuvani myönteisesti kristittyihin.

    Äänestä

  • elvis napoleon kirjoitti:

    "Vaikka kuinka yritäisimme kieltää taustamme, suhtaudemme myönteisemmin kristittyihin kuin saatananpalvelijoihin".

    Ehkä tiedän enemmän kristityistä kuin saatananpalvojista, mutta molemmat tuntuvat yhtä vierailta. En voi sanoa suhtautuvani myönteisesti kristittyihin.

    Meidän henkilökohtaiset kokemukset vaikuttavat. Esimerkiksi jos minulla olisi viileät tai huonot suhteet lähellä oleviin ateisteihin, niin saattaisi olla, että kokisin samoin kuin sinä kristittyjä kohtaan. Todellisuudessa kuitenkin välit on läheiset, joten suhtautumiseni ateisteihin on myönteinen.

    Lapsuudessani ei näin ollut. Silloin pelkäsin ateisteja sillä asuimme 10 km rajasta. Kommunisteja kuitenkaan en pelännyt vaan luulin, että kaikki kommunistit juo ja niillä on paljon lapsia. Mielikuvani oli todellisuudessa tullut yhdestä kohtaamastani kommunistista.

    Äänestä

verrattuna siihen mitä koulutustason nousu teettää.

Uskisten ainoa toivo on rapauttaa nykyinen kehitys, saattaa ihmiset taas lähemmäs muita eläimiä.

Äänestä
  • eläintä kuin ateisti, joka on kokonaan hylännyt ihmisyyden. Nimimerkki Nas.se on siitä hyvä esimerkki.

    Äänestä

  • lähempänä kirjoitti:

    eläintä kuin ateisti, joka on kokonaan hylännyt ihmisyyden. Nimimerkki Nas.se on siitä hyvä esimerkki.

    me olemme eläimiä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihminen

    Äänestä

Suomen islamilaistumisella, otapa huomioon että suurin osa uusista maahantulijoista on maallistuneita tai kristittyjä.
Muslimien suhteellinen määrä on vähentynyt sekä heidän osuutensa maahanmuuttajista myös.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

%-osuutta ? kirjoitti:

Uutisten mukaan Suomen väkiluku nousee tänä vuonna 5.3 milj. kohdalle ja lisäys johtuu paljolti ulkomaalaisten muutosta tänne, mutta syntyvyys väheni. Tarkoittaako tämä sitä, että kirkkoonkuuluvien %-osuus väestöstä laskee tätäkin kautta eikä vain kirkostaeroamisen ja kuoleman kautta ? Mielenkiintoista nähdä ensi v. %-luku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu