Kun eroa ja kotoa poismuuttoa harkitsee, niin kaikki näyttää helpolta. Mutta sitten, kun pitäisi alkaa keräämään tavaroita kotoa, missä on asunut 20 vuotta, niin jo iskee painajainen. Kaikki tyssää siihen.
Miten te onnistuitte lähtemään? Helpottiko sitten, kun olitte saaneet tavarat uuteen paikkaan? Vai sielläkö vasta eron vaikeus alkoi tuntua??
Miten te onnistuitte lähtemään? Helpottiko sitten, kun olitte saaneet tavarat uuteen paikkaan? Vai sielläkö vasta eron vaikeus alkoi tuntua??
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lähteminen on vaikeaa jos toinen puoliso lähtee ja toinen jää asumaan vanhaa kotia vaikka lasten kanssa.
Jos tuollainen lähteminen voidaan sovittaa niin että kummallakin puolisolla on tasavertainen asema muuttaa uuteen samanaikaisesti niin se on parempi. Kummatkin siis voivat olla tyytyväisiä muutokseen jos siihen nyt koskaan voi tyytyväinen olla.
Milloin helpottaa. Sanoisin että on niin ihmisestä kiinni kuinka asiaa käsittelee. Vaikka on kuinka kauan ajatellut muuttamista jos se ajattelu on pääosin sen oman asunnon asumista vailla nykyisiä huolia niin pieleen menee. Se että kuvittelee auvoista tilannetta sitten sinkkuna ei tee todellisuudesta helpompaa, päinvastoin. Toisaalta jos on kaikkensa yrittänyt avioliittonsa eteen ja oikeasti tilanne on edennyt erilleen kasvamiseen yhdessä puolison kanssa on muuttaminen tietenkin helpompaa. Kumpikin hyväksyy tilanteen ja siirtyy elämässä eteenpäin.
Siis jos ollaan yhdessä sopuisasti eroamassa ilman ulkopuolisia suhteita niin helpottaa pikkuhiljaa koko ajan.
Jos riitaisaa ja erimielisyyttä niin ei helpota kovin pikaisesti jos koskaan. Sellaisessa tilanteessa ei oikein pysty aloittamaan uutta suhdettakaan avoimin mielin.
...helpotti ainaki minua. En ottanut yhteisestä kodista mukaan kuin joitakin astioita tms. Kaikki muut ostin uutta. Ajatuskin entisestä aviovuoteesta teki pahaa. Jokaiseen tavaraan ja huonekaluun liittyy muistoja. Eikä siihen erosta selviämiseen ole mitään nopeaa toipumis-ohjetta. Aika on paras mikä auttaa. Näin yritän itsekkin ajatella.
Kaikkea hyvää sulle ja voimia..niitä tarvitaan ja kavereita.
Kyllä se vaiketa on.
Jokainen tavara -muistoja...
lasten tekemiä askartelujuttuja koulusta
kaikki muistoesineet - olkoon vain krääsää mutta muistutavat kuitenkin eletystä elämästä
ja kun tavarat on " uudessa " paikassa iskee haikeus
tätäkö loppuelämä nyt sitten on?
aina tietää mitä on, mutta ei sitä - miksi elämä tulee..
että ei ole helppoa ei.
Itse eropäätös/asunnon hankinta/ käytännön asiat hoituvat kyllä mutta tuo tunnepuoli voi olla todella vaikea.
Eikä siihen kai auta kuin aika...
...vaimo halusi eroa 27 vuoden jälkeen...avioliitto oli ollut jo 10 vuotta yhtä helvettiä puolin ja toisin, jotenka ymmärrän häntä...10 pistettä hänelle!! Erosimme kavereina ja jaoimme kamat. Ilmoituksensa mukaan hän löysi välittömästi uuden, kun paperit oli allekirjoitettu...uskokoon ken tahtoo. Itsellä meni uudessa kämpässä viikonpäivät todella hyvin, sitten iski kauhea suru ja masennus...sitä on nyt kärvistelty 2kk, eikä loppua tunnu tulevan...jos olisin tämän tiennyt, olisin tehnyt kaikkeni liiton pelastamiseksi...sattuu!!!
Halusitko sinä ollenkaan eroa? Oliko sulla erosta erillaiset kuvitelmat, kuin mitä on todellisuus?
Oletko pystyntyt tekemään uusia tuttavuuksia eron jälkeen?
kun antaa tunteitten tulla. Eka muutto yhteisestä kodista oli tuskaisin. Seuraavan muuton jälkeen helpotti kun siinä muutossa pudotin elämästäni kaikki ne esineet pois, joista VÄHÄNKÄÄN tuli ikävä fiilis tai surkea muisto. Nyt kolmas asunto on vasta sellainen, että tunnen itseni vahvaksi ja kamat ympärilläni ei aiheuta synkkyyttä eikä sydämentykytystä.
Uskomatonta, mutta kannattaa kokeilla. Turha ryvettää YHTÄÄN ENEMPÄÄ itseään, on se vaan totuus, että KAIKKI, IHAN IHAN IHAN KAIKKI, eroon liittyvä on niin mulperoa ja sattuu ja tuntuu... mutta sillä hetkellä, sillä pienellä hetkellä kun ykskaks tajuaa, että se helpottaa, sitä katselee sen jälkeen elämäänsä täysin eri vinkkelistä, positiivisemmin, vahvemmin, tarkkaavaisemmin eikä joka asia viillä niin syvältä. Sydän eheytyy. Se on varma :) Tsemppiä kohtalotovereille. Me ollaan jotain opittu... Omien kantapäittemme kautta!
Olen lukenut tätä palstaa paljon, mutta pitkästä suhteesta en ole itse eronnut.
Tämä kait tyypillinen eron kulku:
20 v yhdessä, seksi loppunut jo 5 v sitten ja sen jälkeen kaikki muukin.
Ero tuntuu kuvitelmissa pelastukselta - ja ai se sinkkuelämä!!!
Erotaan, lähtö kotoa elämän vaikein hetki. Saadaan tavarat vuokrayksiöön - ja muka helpottaa!!
muutaman päivän ajan ero ei tunnu missään, kunnes iskee aallonpohja!
Aallonpohjaa kestää ja kestää...kunnes kuukausien päästä eka kerran tuntee muutaman valoisan hetken. Pikku hiljaa ne lisääntyvät. ½ vuoden päästä halajataan takaisin exän luo..jne
Muutama vuosi sitten lähdin kotoani. Asuin eka vuoden pienessä yksiössä eikä siinä hassunkurisiakaan asioita puuttunut, mm. sänky oli kasaamatta 2 kk kun ruuvit hukkuivat muutossa, sähkö katkaistiin kesken työmatkani ja pakastin suli kun sähkösopimusta ei ollutkaan yhtiön mukaan tehty, vuokranantajan osoittama autopaikka ei ollutkaan käytössäni ja sain huomautuksia ja sakkoja, lopuksi vielä autoni varastettiin kadulta. Oli siinä itkussa pitelemistä kun ajattelin, että kaikki johtui siitä kun erosin ja jätin kotini.
Lopulta sain rahallisen osuuteni yhteisestä asunnosta ja muutin omaan asuntoon. Enää en hetkeäkään kaipaa entistä elämää exän kanssa ja nuo pikkuyksiövaiheet voi kertoa hyvänä vitsinä joulupöydässä!
Miten pääsi kesti eron aiheuttamat henkiset paineet pikku-kodissasi?
Jäikö lapsia kotiin? Miten selvisit ikävästä?
Tuo tarina on hyvä osoitus siitä, että ero karmeudessaan on myös NIIN ELÄMÄNMAKUISTA...
Väkisinkin pisti hymyilyttämään. Itse tein puolitoistatuntia kauppaan lähtöä kun olisi ulkotakki pitänyt laittaa päälle ja lähteä pikkukylän ytimeen ihmisten tuijoteltavaksi. Olin sata varma, että otsassani lukee JUURI JÄTETTY... ja lapsikin kysyi moneen kertaan puolentoistatunnin aikana, että eikö me jo mennä? No ei mennä... Ihan kohta... Kauhuskenariot silmissä, täysin lamaantuneena, siinä olisi jotain pattereita tai virtaa tarvittu ihan ulkopuolella...
Mutta niin kaukaisia muistoja, onneksi. Lohduttavaa vain se, että erosta SELVIÄÄ HENGISSÄ ja uusi elämä on entistä parempaa, kun sen itse varmistaa omalla toiminnallaan
Itku, raivoaminen ja ystävät - niillä selviää. Lapsia ei kannata pelästyttää sillä, että näyttää kaikki hurjimmat tai surkeimmat fiiliksensä. Ne saattaa tosiaan hätääntyä kun äiti tai isä on henkisesti ja myös fyysisesti äärimmäisen kovilla.
Yllätyin miten hemmetin fyysistä se kipu ja jätetyksi tuleminen oli. se todella sattui. Nukahtamistabuja en käyttänyt kuin 2 viikkoa, pelkäsin että jään koukkuun. Oluttakin yritin ottaa mutta olo oli entistäkin surkeampi ja se masensi lisää, joten jätin nekin litkut ottamatta kun ei ne mitään apuja tuoneet.
Tunteet lähtee tuntemalla. Kyllä siinä exäkin kuuli ja onneksi kesti raivoni ja kirosanat meni etu- ja takaperin solkenaan, mutta kun antaa itselleen luvan siihen tunteitten laajaan skaalaan, niin usko pois, auttaa. Joka kerta happea saa sisäänsä vedettyä enemmän ja ulkoilu auttaa.