Masennukseen kuoleminen

Miksi laittelet saman viestin kaksi kertaa ja vielä isoilla kirjaimilla . Ota pois se toinen kyllä sitä tilaa on annettava muillekkin

Näinhän se on.

Hyväosaiset ihmiset harvoin ymmärtävät pitkäaikaisen masennuksen vaikutuksia ihmismielelle ja siksi kommentoivat liian lässyttävästi ja väheksyvästi masentuneelle.

Sä oot pitkään nuoralla tanssinut
horjahdukselle nollatoleranssi, juu
Kun lähet viimeselle reissulle
kuka sanoo hei hei sulle?

Kun avaat sen tallelokeron
muistat vieläkin karvaastiko eron
Kun sulle tulee passi ja ei tule massi
Kalustetun kämpän sä jätät tän pän(?)

Haista,ap, pitkä vee.
Tulet tänne ilkkumaan ja v*ttuilemaan oikeasti sairaille.
En toivo sinun sairastuvan syöpään.
Se sotii minun omaatuntoani vastaan.
Sen sijaan tulen avustamaan sinua "kiikun" teossa.
Sinunlaisesta p*skakasasta ei yhteiskunta menetä mitään, jos et ole olemassa.

No sinä se taidat olla melkoinen yhteiskunnan tukipilari. Käytät perjantai-illan haukkuaksesi anonyymipalstalla masentuneita. Toki ymmärrän että "Älypää" on sarkastiseksi tarkoitettu nimimerkki.

Olen viimeiset 10 vuotta toivonut sairastuvani syöpään, mutta kun ei tule niin ei tule.

Mielelläni ottaisin vastaan apusi sen kiikun kanssa, mutta en suoraan sanottuna usko sinusta olevan miestä siihen. Veikkaan, että vaikka sopisimme treffit näissä merkeissä, paikalla olisi enintään poliisipartio ja sinua ei näkyisi missään.

Kyllä minä viskipullon voisin vaivanpalkaksi siitä antaa.

Mutta kuten sanoin, kunhan suutasi piekset, ei sinusta ole siihen.

286 kirjoitti:

No sinä se taidat olla melkoinen yhteiskunnan tukipilari. Käytät perjantai-illan haukkuaksesi anonyymipalstalla masentuneita. Toki ymmärrän että "Älypää" on sarkastiseksi tarkoitettu nimimerkki.

Olen viimeiset 10 vuotta toivonut sairastuvani syöpään, mutta kun ei tule niin ei tule.

Mielelläni ottaisin vastaan apusi sen kiikun kanssa, mutta en suoraan sanottuna usko sinusta olevan miestä siihen. Veikkaan, että vaikka sopisimme treffit näissä merkeissä, paikalla olisi enintään poliisipartio ja sinua ei näkyisi missään.

Kyllä minä viskipullon voisin vaivanpalkaksi siitä antaa.

Mutta kuten sanoin, kunhan suutasi piekset, ei sinusta ole siihen.

Lue lisää

Haista vittu.

Me kirjoitetaan susta sellainen uutinen lehteemme, että olet tyhmä.

Totta. Se on kaksinaismoralistista että kaikki haluavat kärsimystä lievittää mutta ihminen haluaa eutanasiaa niin jo muuttuu ääni kellossa.

Suomalaisen tutkimusten mukaan 17 prosenttia lääkäreistä olisi valmis eutanasian tekemiseen, tietty ehdot täyttyen! Tekijöitä siis lääkärikunnasta löytyy. Täytyy vain tehdä lakimuutos. Eutanasian puolesta äänestän, sillä se on inhimillistä auttamista. Toivon, että viime metreillä joku auttaa minua oikeasti. Olen kuullut niin kaameita ja tosi juttuja lähipiiristä, miten mm vuodepotilaana olevia Alzheimer-potilaita viedään leikkaukseen (hoidetaan lihaskadon aiheuttamia kivoja juttuja), vaikka ovat saattaneet maata jo parikin vuotta sängyssä vanhusten talossa syötettävänä. Tuntevathan hekin kivun ja ovat tietoisia, hereillä jne. Vaikka eivät omaisiaan tunnista. Samoin esim vaikea masennus voi joskus olla niin kova sairaus, että ihminen kuihtuu pois. Itse olen nyt 10 v sairastanut ja paskemmaksi menee, kun ikää tulee lisää. Kaikki hoito on yritetty, mutta voimavarat on ihan paskat ja en enää jaksa. Vaikea masennus ja sänkypotilaana siitä 15 vuodesta ensin melkein 4 vuotta teki tehtävänsä. Elimistö aivan sekaisin ja kaikki toimii, miten toimii. Liitännäisinä vuosien varrella tullut verenpainetauti, liikalihavuus, uniapnea, diabetes, sydänongelmat, kivut eri osissa kehoa. Kehoni haurastuu ennätysvauhtia ja veikkaan, että nyt 40v elän ehkä hyvä jos 50v. Yritän liikkua, mutta ei vaan pysty, ei ole voimia. Yritän edes tehdä jotain kotona. Lääkkeitä on, apteekiksi melkein voisi ryhtyä, ne pillerit helpottaa vähän. Syön hyvin, kun on se perhe ja ruokaa tehdään tyyliin mulle nenän eteen. Perhe pitää mut täällä, muuten se olisi ollut heissulivei jo ajat sitten. Romahdin synnytyksen jälkeen masennukseen ja siellä olen vieläkin. Toimistotöistä sairaaksi. Omat lapset on jo melkein täysi-ikäisiä, mutta silti en helkkari voi lähteä. Hoitotahdon olen tehnyt jo ajat sitten. Tällä menolla masennus kuihduttaa mun kehon ja saan jossain vaiheessa jonkin muun extra-bonus- sairauden - en ainakaan halua maata letkuissa sairaalassa. Sitä en enää halua tämän jälkeen kokea, vaikka sekin Meillä melkein kaikilla on joskus edessä. Muistakaa, että toivoa kannattaa kyllä pitää yllä, tilanne voi aina parantua ja sitten täytyy myös miettiä, millaista elämää voi vielä elää. Vaikka ei pystyisikään käymään töissä tai jaksa tehdä kauheasti mitään, voi sekin olla arvokasta aikaa. Mutta ymmärrän, tilanteita on niin monia. Koen itse ainakin, että nyt tässä hetkessä elän ja nää kortit oli mulle. En toivo kortteja näitä kenellekään (melkein paitsi yhdelle kamalalle ihmiselle, joka minut raiskasi). Terapia voi jollekin auttaa ja lääkkeet helpottaa oloa! Olette ihania!

Anonyymi kirjoitti:

Suomalaisen tutkimusten mukaan 17 prosenttia lääkäreistä olisi valmis eutanasian tekemiseen, tietty ehdot täyttyen! Tekijöitä siis lääkärikunnasta löytyy. Täytyy vain tehdä lakimuutos. Eutanasian puolesta äänestän, sillä se on inhimillistä auttamista. Toivon, että viime metreillä joku auttaa minua oikeasti. Olen kuullut niin kaameita ja tosi juttuja lähipiiristä, miten mm vuodepotilaana olevia Alzheimer-potilaita viedään leikkaukseen (hoidetaan lihaskadon aiheuttamia kivoja juttuja), vaikka ovat saattaneet maata jo parikin vuotta sängyssä vanhusten talossa syötettävänä. Tuntevathan hekin kivun ja ovat tietoisia, hereillä jne. Vaikka eivät omaisiaan tunnista. Samoin esim vaikea masennus voi joskus olla niin kova sairaus, että ihminen kuihtuu pois. Itse olen nyt 10 v sairastanut ja paskemmaksi menee, kun ikää tulee lisää. Kaikki hoito on yritetty, mutta voimavarat on ihan paskat ja en enää jaksa. Vaikea masennus ja sänkypotilaana siitä 15 vuodesta ensin melkein 4 vuotta teki tehtävänsä. Elimistö aivan sekaisin ja kaikki toimii, miten toimii. Liitännäisinä vuosien varrella tullut verenpainetauti, liikalihavuus, uniapnea, diabetes, sydänongelmat, kivut eri osissa kehoa. Kehoni haurastuu ennätysvauhtia ja veikkaan, että nyt 40v elän ehkä hyvä jos 50v. Yritän liikkua, mutta ei vaan pysty, ei ole voimia. Yritän edes tehdä jotain kotona. Lääkkeitä on, apteekiksi melkein voisi ryhtyä, ne pillerit helpottaa vähän. Syön hyvin, kun on se perhe ja ruokaa tehdään tyyliin mulle nenän eteen. Perhe pitää mut täällä, muuten se olisi ollut heissulivei jo ajat sitten. Romahdin synnytyksen jälkeen masennukseen ja siellä olen vieläkin. Toimistotöistä sairaaksi. Omat lapset on jo melkein täysi-ikäisiä, mutta silti en helkkari voi lähteä. Hoitotahdon olen tehnyt jo ajat sitten. Tällä menolla masennus kuihduttaa mun kehon ja saan jossain vaiheessa jonkin muun extra-bonus- sairauden - en ainakaan halua maata letkuissa sairaalassa. Sitä en enää halua tämän jälkeen kokea, vaikka sekin Meillä melkein kaikilla on joskus edessä. Muistakaa, että toivoa kannattaa kyllä pitää yllä, tilanne voi aina parantua ja sitten täytyy myös miettiä, millaista elämää voi vielä elää. Vaikka ei pystyisikään käymään töissä tai jaksa tehdä kauheasti mitään, voi sekin olla arvokasta aikaa. Mutta ymmärrän, tilanteita on niin monia. Koen itse ainakin, että nyt tässä hetkessä elän ja nää kortit oli mulle. En toivo kortteja näitä kenellekään (melkein paitsi yhdelle kamalalle ihmiselle, joka minut raiskasi). Terapia voi jollekin auttaa ja lääkkeet helpottaa oloa! Olette ihania!

Lue lisää

Jatkan vielä. En siis kannata eutanasiaa psykiatrisille potilaille, eikä sitä heille sallittaisikaan. Ainoastaan kuolemaan auttaminen silloin, kun ihminen on lähellä kuolemaa. Esim pitkään maanneet alzheimer-potilaat, joiden paraneminen ei mahdollista. Masis on siitä toiveikas sairaus, että käytännössä toivoa on aina vaikka joskus ei ole - mutta se on liian subjektiivinen kokemus eikä sitä ole mahdollista laittaa eutanasian alle käytännössä koskaan. Mutta liitännäissairaudet siihen masennuksesta kärsivän kuihtuvaan kehoon tuo haasteensa. Ja niiden kautta voi joutua sitten vaikka letkuihin sairaalaan. Ja masennuksesta kärsivät monesti kuolevat johonkin muuhun esim sydån ja verisuonitaudit heillä paljon yleisempiä kuin normiväestöllä. Ja tarkoitan vaikeasti masentuneita, joilla aivokemia niin sekaisin että sängystä ei olla päästy ylös kuukausiin tai vuosiin ja ollaan hoidosta riippuvaisia eikä pärjättäisi kotona ilman puolisoa tms. Mutta sitten eutanasia, jos olen kuolemaa lähellä ja alan haukkoa viimeisiä, toivon että letkut irrotetaan ja joku auttaa minua kuolemiaessa - helpottaa pääsyä pois. Mutta eutanasia ei liity masennukseen edes vaikeaan. Siinä on mielestäni raja, mikä on pakko vetää.

Anonyymi kirjoitti:

Jatkan vielä. En siis kannata eutanasiaa psykiatrisille potilaille, eikä sitä heille sallittaisikaan. Ainoastaan kuolemaan auttaminen silloin, kun ihminen on lähellä kuolemaa. Esim pitkään maanneet alzheimer-potilaat, joiden paraneminen ei mahdollista. Masis on siitä toiveikas sairaus, että käytännössä toivoa on aina vaikka joskus ei ole - mutta se on liian subjektiivinen kokemus eikä sitä ole mahdollista laittaa eutanasian alle käytännössä koskaan. Mutta liitännäissairaudet siihen masennuksesta kärsivän kuihtuvaan kehoon tuo haasteensa. Ja niiden kautta voi joutua sitten vaikka letkuihin sairaalaan. Ja masennuksesta kärsivät monesti kuolevat johonkin muuhun esim sydån ja verisuonitaudit heillä paljon yleisempiä kuin normiväestöllä. Ja tarkoitan vaikeasti masentuneita, joilla aivokemia niin sekaisin että sängystä ei olla päästy ylös kuukausiin tai vuosiin ja ollaan hoidosta riippuvaisia eikä pärjättäisi kotona ilman puolisoa tms. Mutta sitten eutanasia, jos olen kuolemaa lähellä ja alan haukkoa viimeisiä, toivon että letkut irrotetaan ja joku auttaa minua kuolemiaessa - helpottaa pääsyä pois. Mutta eutanasia ei liity masennukseen edes vaikeaan. Siinä on mielestäni raja, mikä on pakko vetää.

Lue lisää

Minä en niinkään pelkää muistisairauden vuoksi kitumista. Kuulun Letkut irti ry:hyn. Tiedän, että kavereilla on sellainen tapa, että kun hiukan on hankala päivä tai paha mieli, niin piuhojahan aletaan irrottelemaan ihan vaan huvin vuoksi.

Käsittääkseni toistuva masennus määritellään myös Suomessa sairaudeksi. Onko kyseessä "sairaus" vai vain "mielialahäiriö" vaikuttaa ainakin minun näkökulmastani terminologiaa koskevalta tekniseltä kysymykseltä, jolla ei asian sisällön kanssa ole suurta merkitystä.

Masennus on sairaus, joka muuttaa siitä kärsivän "tuntemuksia, ajatuksia ja käyttäytymistä" (Mayo Clinic). Itsemurha masennuksen seurauksena on siis "tahdonalainen", mutta vain rajoitetusti. Ei masentunut itseään tappaisi, jos ajatukset toimisivat normaalisti. Kun on vähemmän masentunut, ajatus itsemurhasta tuntuu järjettömältä, vaikean masennustilan ollessa päällä ainoalta järkevältä ajatukselta. Näin ainakin minulla.

Yhtä hyvin masennuksen vaikutusta ajatteluun voisi verrata fyysisiin aivovammoihin. Frontaalilohkon vammat aiheuttavat tunnetusti epäsosiaalisuutta ja väkivaltaisuutta. Esimerkiksi Texasissa 18 ampumalla surmanneen Charles Whitmanin aivoissa ollut kasvain oli todennäköinen syy niihin väkivaltaisiin pakkoajatuksiin, joihin hän oli hakenut apua, ja jotka realisoituivat joukkoampumisena. Teot olivat "tahdonalaisia", mutta terveenä ollessaan Whitman ei olisi tekoja tehnyt.

Yleensä ihmisen sanotaan kuolleen syöpään, vaikka välitön kuolinsyy olisi sydämen pysähtyminen. Yhtälailla kannattaisi ajatella ihmisen kuolleen masennukseen, vaikka välitön syy olisikin itsemurha. Uskon että se olisi monelle omaisellekin helpompi hyväksyä.

286 kirjoitti:

Käsittääkseni toistuva masennus määritellään myös Suomessa sairaudeksi. Onko kyseessä "sairaus" vai vain "mielialahäiriö" vaikuttaa ainakin minun näkökulmastani terminologiaa koskevalta tekniseltä kysymykseltä, jolla ei asian sisällön kanssa ole suurta merkitystä.

Masennus on sairaus, joka muuttaa siitä kärsivän "tuntemuksia, ajatuksia ja käyttäytymistä" (Mayo Clinic). Itsemurha masennuksen seurauksena on siis "tahdonalainen", mutta vain rajoitetusti. Ei masentunut itseään tappaisi, jos ajatukset toimisivat normaalisti. Kun on vähemmän masentunut, ajatus itsemurhasta tuntuu järjettömältä, vaikean masennustilan ollessa päällä ainoalta järkevältä ajatukselta. Näin ainakin minulla.

Yhtä hyvin masennuksen vaikutusta ajatteluun voisi verrata fyysisiin aivovammoihin. Frontaalilohkon vammat aiheuttavat tunnetusti epäsosiaalisuutta ja väkivaltaisuutta. Esimerkiksi Texasissa 18 ampumalla surmanneen Charles Whitmanin aivoissa ollut kasvain oli todennäköinen syy niihin väkivaltaisiin pakkoajatuksiin, joihin hän oli hakenut apua, ja jotka realisoituivat joukkoampumisena. Teot olivat "tahdonalaisia", mutta terveenä ollessaan Whitman ei olisi tekoja tehnyt.

Yleensä ihmisen sanotaan kuolleen syöpään, vaikka välitön kuolinsyy olisi sydämen pysähtyminen. Yhtälailla kannattaisi ajatella ihmisen kuolleen masennukseen, vaikka välitön syy olisikin itsemurha. Uskon että se olisi monelle omaisellekin helpompi hyväksyä.

Lue lisää

"Yhtä hyvin masennuksen vaikutusta ajatteluun voisi verrata fyysisiin aivovammoihin. Frontaalilohkon vammat aiheuttavat tunnetusti epäsosiaalisuutta ja väkivaltaisuutta. "

Tässäpä saadaankin hyvä esimerkki siitä, miksi on hyvä tehdä eronteko oikean lääketieteellisen sairauden ja häiriön, tai mielialan, välille. Ihminen voi olla masentunut lukuisista eri syistä, joista suurin osa juontuu psykososiaalisiin syihin. Vaikka kuinka hoitaisit masennusta aivovammana taikka aviokasvaimena taikka serotoniinin puutostilana, niin se ei sitä siksi muuta. Jotta häiriö olisi lääketieteellisesti validi, pitäisi oireiden systemaattisesti implikoida johonkin tunnettuun, mitattavaan, mieluiten vielä hoidettavaan, patofysiologiaan. Masennus ei sitä tee, siksi se ei ole lääketieteellinen sairaus. Lisäksi ei ole vain terminologiaa se, miten päätetään jäsentää ihmisten erilaisuutta ja mielentiloja, vaan sillä on vaikutusta ihmisten kokemusmaailmaan suoraan ja epäsuoraan. Sillä on vaikutusta myös ihmisen identiteettiin ja siihen, miten hän jäsentää ongelmiaan. Vaikka tässä kulttuurissa kaikkien ongelmien jäsentäminen sairaus-terveys dikotomian kautta tuntuu luontevalta ja jopa rationaaliselta, se ei sitä välttämättä ole. On olemassa ilmiöitä, joiden jäsentäminen kulttuurisina, sosiaalisina ja psykologisina ilmiöinä on paljon rationallisempaa ja tuottaa paljon parempia tuloksia.

Osuvasti sanottu. Masennus on kuulunut ja kuuluu aina ihmiselämään. Samoin kuin vaikka itsemurhatkin. Asioita joiden kassa on vain elettävä.

Mikä on itsemurhakieltolaki?

286 kirjoitti:

Käsittääkseni toistuva masennus määritellään myös Suomessa sairaudeksi. Onko kyseessä "sairaus" vai vain "mielialahäiriö" vaikuttaa ainakin minun näkökulmastani terminologiaa koskevalta tekniseltä kysymykseltä, jolla ei asian sisällön kanssa ole suurta merkitystä.

Masennus on sairaus, joka muuttaa siitä kärsivän "tuntemuksia, ajatuksia ja käyttäytymistä" (Mayo Clinic). Itsemurha masennuksen seurauksena on siis "tahdonalainen", mutta vain rajoitetusti. Ei masentunut itseään tappaisi, jos ajatukset toimisivat normaalisti. Kun on vähemmän masentunut, ajatus itsemurhasta tuntuu järjettömältä, vaikean masennustilan ollessa päällä ainoalta järkevältä ajatukselta. Näin ainakin minulla.

Yhtä hyvin masennuksen vaikutusta ajatteluun voisi verrata fyysisiin aivovammoihin. Frontaalilohkon vammat aiheuttavat tunnetusti epäsosiaalisuutta ja väkivaltaisuutta. Esimerkiksi Texasissa 18 ampumalla surmanneen Charles Whitmanin aivoissa ollut kasvain oli todennäköinen syy niihin väkivaltaisiin pakkoajatuksiin, joihin hän oli hakenut apua, ja jotka realisoituivat joukkoampumisena. Teot olivat "tahdonalaisia", mutta terveenä ollessaan Whitman ei olisi tekoja tehnyt.

Yleensä ihmisen sanotaan kuolleen syöpään, vaikka välitön kuolinsyy olisi sydämen pysähtyminen. Yhtälailla kannattaisi ajatella ihmisen kuolleen masennukseen, vaikka välitön syy olisikin itsemurha. Uskon että se olisi monelle omaisellekin helpompi hyväksyä.

Lue lisää

Masennus on poliittisesti määritelty sairaudeksi, mutta niin oli homoseksuaalisuuskin vähän aikaa sitten, ja ken tietää tulee tulevaisuudessa olemaan uudelleen. Poliittinen määrittely on eri asia kuin tieteellinen määrittely. Poliittisesti minkä vaan voi määritellä sairaudeksi. Tarvitsee vain äänestää. Tieteellinen sairaus määritelmä pohjaa objektiiviseen näyttöön, ei äänestykseen. Masennus, onnellisuus, homo- ja heteroseksuaalisuus eivät ole koskaan olleet tieteellisesti sairauksia eivätkä koskaan tule olemaan. Ne ovat kiinteä osa ihmisyyttä.

Masentuneisuuden, kuten minkä tahansa muunkin ihmistunteen, -käytöksen tai -ajatuksen, määrittelyllä sairaudeksi on kauaskantoiset yhteiskunnalliset seuraamukset sekä lakijärjestelmään että sosiaalipolitiikkaan. Kyseessä ei siis ole semanttinen yhdentekeväisyys, kuten moni menee tietämättä ja pidempään ajattelematta olettamaan.

Itsemurha on aina tahdonalainen. Jos kuolema ei ole henkilön itse tarkoituksella aiheuttama, kyseessä ei määritelmän mukaisesti ole itsemurha. Syöpäkuolemasta ei voi päättää. En näe näissä kahdessa eri kuolemantilanteen mitään samaa. Mitä tarkoitat "ajatuksien normaalilla toimisella" en tiedä. Haluatko selventää? Itsemurha vaihtoehtona voi olla varsin harkittu, jopa ovela valinta, esimerkiksi vakuutuspetoksia yritettäessä. Ei henkilön tarvitse olla mitenkään surullinen. Ajattelit asiaa vain omasta näkökulmastasi, kuten totesit. Omaisille helpointa on hyväksyä usein asiat tai mielikuva tapahtumista, mikä ei pidä todellisuudessa paikkaansa. En suosita itsepetosta kellekään, mutta jokaisella pitää olla siihen vapaus.

Mistä tiedät mitä Charles Whitman tai kuka tahansa muu olisi tehnyt tai jättänyt tekemättä, jos asiat olisivat menneet alkujaan toisin? Nyt pelaat jo kokonaan mutulla. Etuaivolohkovammat, niin kuin mitkään muutkaan vammat, eivät aiheuta suoraan yhtään mitään. Etuaivovaurioituneilla voidaan keskimäärin havaita estottomampaa käytöstä, mutta yleistäminen, kuten aina, on tässäkin väärin. Kenestäkään yksilöstä ei voi sanoa mitä hän tekee tai jättää tekemättä sen perusteella mikä vamma tai vaurio hänellä on. Etuaivolohkovauriothan ovat tuttuja muun muaass SSRI-aineita käyttäneillä, joilla _keskimäärin_ voidaan havaita estottomampaa ja välinpitämättömämpää käyttäytymistä _verrattuna_ lähtötilanteeseen. Simplifioit ja hyppää villisti asiasta seuraamuksiin.

Gjli kirjoitti:

Mikä on itsemurhakieltolaki?

Itsemurhakieltolailla tarkoitetaan sitä, että Suomessa itsemurhaa suunnitteleva, yrittävä, tai yrittänyt vangitaan valtion toimesta ja henkilö pakotetaan vaihtamaan mielipidettään, tarvittaessa väkivaltaa käyttäen. Pahoinpitely suoritetaan useimmiten hermostomyrkyllisin huumausainein (SSRI:t, neuroleptit, bentsodiatsepiinit jne.), sähkövirralla tai aivojen silvonta operaatioiden muodossa. Henkilö vapautuu vain luovuttuaan suunnitelmasta. Häntä uhkaillaan uudella pahoinpitelyllä mikäli vielä suunnittelee tai yrittää itsemurhaa. Itsemurhakieltolain noudattamista valvoo ja ojennustoimet toteuttaa nyky-yhteiskunnassa psykiatrian instituutio (aikaisemmin kirkko).

286 kirjoitti:

Käsittääkseni toistuva masennus määritellään myös Suomessa sairaudeksi. Onko kyseessä "sairaus" vai vain "mielialahäiriö" vaikuttaa ainakin minun näkökulmastani terminologiaa koskevalta tekniseltä kysymykseltä, jolla ei asian sisällön kanssa ole suurta merkitystä.

Masennus on sairaus, joka muuttaa siitä kärsivän "tuntemuksia, ajatuksia ja käyttäytymistä" (Mayo Clinic). Itsemurha masennuksen seurauksena on siis "tahdonalainen", mutta vain rajoitetusti. Ei masentunut itseään tappaisi, jos ajatukset toimisivat normaalisti. Kun on vähemmän masentunut, ajatus itsemurhasta tuntuu järjettömältä, vaikean masennustilan ollessa päällä ainoalta järkevältä ajatukselta. Näin ainakin minulla.

Yhtä hyvin masennuksen vaikutusta ajatteluun voisi verrata fyysisiin aivovammoihin. Frontaalilohkon vammat aiheuttavat tunnetusti epäsosiaalisuutta ja väkivaltaisuutta. Esimerkiksi Texasissa 18 ampumalla surmanneen Charles Whitmanin aivoissa ollut kasvain oli todennäköinen syy niihin väkivaltaisiin pakkoajatuksiin, joihin hän oli hakenut apua, ja jotka realisoituivat joukkoampumisena. Teot olivat "tahdonalaisia", mutta terveenä ollessaan Whitman ei olisi tekoja tehnyt.

Yleensä ihmisen sanotaan kuolleen syöpään, vaikka välitön kuolinsyy olisi sydämen pysähtyminen. Yhtälailla kannattaisi ajatella ihmisen kuolleen masennukseen, vaikka välitön syy olisikin itsemurha. Uskon että se olisi monelle omaisellekin helpompi hyväksyä.

Lue lisää

"Yhtä hyvin masennuksen vaikutusta ajatteluun voisi verrata fyysisiin aivovammoihin. Frontaalilohkon vammat aiheuttavat tunnetusti epäsosiaalisuutta ja väkivaltaisuutta. Esimerkiksi Texasissa 18 ampumalla surmanneen Charles Whitmanin aivoissa ollut kasvain oli todennäköinen syy niihin väkivaltaisiin pakkoajatuksiin, joihin hän oli hakenut apua, ja jotka realisoituivat joukkoampumisena. Teot olivat "tahdonalaisia", mutta terveenä ollessaan Whitman ei olisi tekoja tehnyt."

Voisitko sinä tästä anekdoottisesta esimerkistä huolimatta uskoa, että on olemassa myös toinen maailma, jossa ihmiset ovat niin katkeroituneita, niin umpikujassa, niin täynnä vihaa, että he tappavat toisiaan ihan vain silkasta raivosta, silkasta epätoivosta? Jossakin päin maailmaa ihmisiä teurastetaan silkasta huvituksesta, koska se tuottaa hauskuutta ja nautintoa. Joskus on vain kiva saada valtaa ja kiduttaa ihmisiä kuoliaaksi. Ei sitä kivuutta mitata millään MRI-kuvantamismenetelmillä, se on vaan kivaa ihmisistä, jotka ovat sillä tavalla sattuneet oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ei siihen tarvita mitään aivovammoja, kasvaimia eikä aivotoiminnan häiriöitä, se on osa ihmisyyttä. Oletko ikinä esimerkiksi kokenut maailmaa, jossa sinua hakataan elämäsi ensimmäiset vuodet joka päivä luokkatovereittesi toimesta, sinut eristetään toisista ihmisistä ja joka päivä sinä keräät sisääsi sitä hirvittävää vihaa, joka joku päivä vielä purkautuu mielettöminä tekoina, joita kukaan tervepäinen ei voi uskoa? Sitten annetaan erilaisia ICD-tautiluokituksia ja yritetään jäsentää maailmaa näin paremmaksi, jotta ihmiset eivät olisi niin ahdistuneita ja järkyttyneitä elämän epäoikeudenmukaisuudesta ja kamaluudesta. Se on sellainen pikku satu, joka kerrotaan ihmisille, koska he eivät kestä ihmisyydessä olevaa pahuutta, sadismia ja julmuutta. Pahuus on normaalia. Se on tervettä. Se on rationaalista jopa. Näissä ihmisissä ei useimmiten ole mitään vikaa. He ovat geneettisesti, aivojen rakenteeltaan, kehollisesti yms. mittapuiden mukaisia, normaalivariaation piirissä. He ovat niin normaaleja biologisesti, kuin ihmiset vain voivat olla. Ei heitä voi hoitaa terveeksi, koska he ovat terveitä.

Edeltävään kommenttiin viitaten totean, että ihmiset ovat unohtaneet ihmisten pystyvän olemaan toisiaan kohtaan todella julmia ja ilkeitä. (Itse asiassa psykiatrit ovat tästä hyvä esimerkki.)

Havainto ihmisen julmuudesta toista ihmistä kohtaan ei ole mikään uusi oivallus. Roomalaisen Titus Maccius Platuksen (254–184 BC) sanotaan ikuistaneen toteamuksen "a man is a wolf to a man", mikä piti kutinsa silloin, pitää nyt ja tulee pitämään aina ihmiskunnan loppuun saakka.

Edellisellä kirjoittajalle huomauttaisin, että käytös ei voi olla tervettä tai sairasta, kuin kielikuvallisesti, ja siksi ei ole järkevää käyttää ilmaisua, kun puhutaan käytöksestä, tai ajattelusta tai tunteista.

Mä en nyt kyllä taas ymmärrä tätä logiikkaa, että miksi itsemurhan tehnyt voisi päästä jumalan luo? Mikä itseisarvo sillä kitumisella täällä on? jos ihmiselle on selkeästi annettu enemmän kärsimystä mitä hän pystyy itse kantamaan?

Anonyymi kirjoitti:

Mä en nyt kyllä taas ymmärrä tätä logiikkaa, että miksi itsemurhan tehnyt voisi päästä jumalan luo? Mikä itseisarvo sillä kitumisella täällä on? jos ihmiselle on selkeästi annettu enemmän kärsimystä mitä hän pystyy itse kantamaan?

Lue lisää

Onko kaikki kärsimys otettava kannettavaksi ?
Ylimääräisen kärsimyksen voi heivata pois, ajaa mielensä taka-alalle, ei ala kantaa liikaa, kun ei jaksa eikä pysty, voimavarat eivät riitä.

Kukaan ei anna kenellekkään kärsimystä, ihminen tekee ikävistä asioista itselleen kärsimyksen. Olisi vaan mietittävä, onko kaikki asiat sen arvoisia, niin suuren mittakaavan asioita, että niitä haluaa ottaa taakakseen, kun voisi päästä vähemmälläkin.

Toki olemme kaikki erilaisia, toiset ottavat taakakseen pienemmätkin murheet, kun taas toiset elävät isompienkin murheiden kanssa koko elämänsä, mutta eivät silti kanna niitä taakkanaan.

Toi ettei tee sitä, jos puhuu siitä, ei pidä paikkansa. Se on osoitettu useasti. Mitä neuroleptit auttais? Itse syön niitä skitsofreniaan ja masentaa vaan entistä enemmän, kun kädet tärisee ja painoa tulee lisää. Puhumattakaan aivojen kutistumisesta. Haluan todellakin kuolla. Kerran jo lähes onnistuin, mut en oo yrittänytkään kovin monta kertaa ja varhaisin yritys oli 13-vuotiaana impulsiivisena teininä, joka ei osaa suunnitella.

Eipä ne neuroleptit ole mikään ratkaisu.
Itse kun söin vuosia sitten neuroleptejä, olin jatkuvasti todella itsetuhoinen, yritin itsemurhaakin monia kertoja.

Se ei aina kerro, toteuttaako ihminen sen mistä puhuu, vai ei. Joskus se on huomion hakua, joskus taas ei.

Kuolemisen ja mahdollisen itsemurhan tilalle voisi vaikka alkaa yrittää pärjätä tulevaisuudessa paremmin, kuin menneisyydessä.
Loppujen lopuksi itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään, vaan se on luovuttamista.
Luovuttaminenkaan ei kannata, jos ei ensin yritä kaikkensa, vaikka se voimia vaatiikin.

Masentuneena herkästi miettii jopa itsemurhaakin, mutta kun se masennuskin on vaiva, joka tulee ja menee, eli on helpompia ja on vaikeampia aikoja. Ei ole järkeä itseään tappaa, ikinä ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan vaikka olisi kuinka usko ja toivo kadonnut tällä hetkellä.

Aloitus oli mielestäni aika huono, koska eihän masennusta ja syöpää voi verrata toisiinsa.
Syöpä aiheuttaa turhan usein kuoleman, halusi sitä tai ei. Masennus itsessään ei tapa, jos masentunut ei itse tee itselleen jotain.