Toivottavasti vastaatte, Vaimon kanssa on ollut viimeaikoina aika pirun vaikeeta. Luulisin että suurin syy on minussa.
Olen suurimman osan vuotta matkoilla pitkin maailmaa. Lisäksi minulla on lievä alkoholiongelma (en ole mikään jupppo mutta alkokoholi muuttaa mut toiseksi ihmiseksi).
Vaimon pakotuksesta mentiin terapiaan. Yksittäisterapiassa sitten lekuri totesi että mun piirteitä on:
- Maskuliinen uho
- Toteuttamisen tarve
- Voittaminen
- Uteliaisuus
- Nokkeluus
Näiden pohjalta se päätti että minä olen ainoa ongelman meidän suhteessa...
Olen pettänys vaimoani, myönnän sen. Siitä tosin on vaatimattomasti 7 vuotta aikaa. Ikää itsellä ei kuitenkaan hirveitä ole.
Lapsia meillä ei ole, joka vuosi vietetään yhdessä vähintään 2-3 viikkoa etelässä (yleensä Thaimaassa), näin on tehty jo vuosia.
Taloudellisesti menee todella hyvin eli mitään huolia sillä suunnalla ei ole.
Mitä hittoa mussa on vikana ? Viina tosin kieltämättä maistuu kavereiden kanssa ja kotonakin. En kylläkään voi sanoa että vaimo sylkisi kuppiin. Miksi hitossa pitää sitten tapella koko ajan ? Hyväksyn että vika on minussa mutta en kyllä pysty sitä ymmärtämään. Hyvät naiset selittäkää mulle rautalangasta.
Olen suurimman osan vuotta matkoilla pitkin maailmaa. Lisäksi minulla on lievä alkoholiongelma (en ole mikään jupppo mutta alkokoholi muuttaa mut toiseksi ihmiseksi).
Vaimon pakotuksesta mentiin terapiaan. Yksittäisterapiassa sitten lekuri totesi että mun piirteitä on:
- Maskuliinen uho
- Toteuttamisen tarve
- Voittaminen
- Uteliaisuus
- Nokkeluus
Näiden pohjalta se päätti että minä olen ainoa ongelman meidän suhteessa...
Olen pettänys vaimoani, myönnän sen. Siitä tosin on vaatimattomasti 7 vuotta aikaa. Ikää itsellä ei kuitenkaan hirveitä ole.
Lapsia meillä ei ole, joka vuosi vietetään yhdessä vähintään 2-3 viikkoa etelässä (yleensä Thaimaassa), näin on tehty jo vuosia.
Taloudellisesti menee todella hyvin eli mitään huolia sillä suunnalla ei ole.
Mitä hittoa mussa on vikana ? Viina tosin kieltämättä maistuu kavereiden kanssa ja kotonakin. En kylläkään voi sanoa että vaimo sylkisi kuppiin. Miksi hitossa pitää sitten tapella koko ajan ? Hyväksyn että vika on minussa mutta en kyllä pysty sitä ymmärtämään. Hyvät naiset selittäkää mulle rautalangasta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kirjoitit, että "en ole mikään juoppo mutta alkokoholi muuttaa mut toiseksi ihmiseksi".
Voisitko selittää tuota vähän tarkemmin?? että miten muutut?
Olen siis nainen, ja minulla on mieheni kanssa ongelmia. Mieheni muuttuu alkoholin vaikutuksesta aivan totaalisesti, enkä voi sietää sitä persoonaa mikä sieltä esiin tulee:( aluksi katsoin ongelmaa läpi sormien, mutta se tuntuu vuosien myötä vain pahenevan, enkä enää jaksaisi moista. eroakin olen jo asian takia miettinyt....
mutta siis teidän ongelmiinne.... vaikea näin ulkopuolisena sanoa, mutta jos olet matkoilla suurimman osan vuotta (ja vaimosi ei ole mukana?) niin ymmärrettävästi on ongelmia. Kyllähä pariskunnan täytyisi se arkikin jakaa yhdessä, ja ainakin olla yhdessä enemmän kuin 2-3 viikkoa vuodessa!!
elikkä siis tuo sinun jatkuva matkoilla olosi (itse ihmettelen miten tuollainen suhde ylipäätään onnistuu, onnittelut siitä että kuitenkin olette yhdessä tuostakin huolimatta:) ja tuo alkoholi-asia ovat aika isoja ongelmia mielestäni.
Vittu jos nainen tykkää pelkistä rentuista paskoista, niin vika ei ole sinussa. Oikeasti. Vaikka olenkin sinua nuorempi, niin tiedän aivan helvetin hyvin, mitä naisten päässä liikkuu. Ja kaiken lisäksi naiset ovat todistaneet sen todeksi. Asia on siis fakta. Ole välinpitämätön ja ohjaa naistasi, niin asiat menevät hyvin. Älä kuitenkaan aiheuta ongelmia, siitä ei seuraa hyvää. Osoita aloitekykyä ja TOTEUTA tärkeät asiat, älä anna naisesi käydä päälle. Siitä nainen tykkää.
noin katkera jo noin nuorella iällä!! Ei vielä miesten kengissä kulje ja jo tietää kaiken naisista ja levittelee avoimesti näitä "faktojaan" pitkin palstoja. Heh! Mitäs jos unohtaisit naiset muutamaksi vuodeksi kunnes ehdit varttumaan mieheksi. Tekisit palveluksen itsellesi ja naisille.
ja se on hyvä koska maailma on kova pala.
vittuilkaa toisillenne alatte oikeasti näkemään ja opitte rajanne.
ei mitään nössöilyä vaan kaikki peliin.
vittuun hienotunteisuus.
nää ei oo kenenkään hautajaiset.
fuck on!
Karkea veikkaus: ratkaisu löytyy paremmin terapiasta, omista pohdinnoista tai keskustelusta parisuhteessa, kuin hitto vieköön suomi24:n keskustelupalstalta keskellä yötä :) Mutta onnea yritykseen joka tapauksessa!
En ole ollut ikinä itse missään terapiassa (ja en mene jos se tollasta on!) joten täytyy ihan oikeasti kyllä ihmetellä että tosissaanko siellä SYYLLISTÄ haetaan? Ihan keittiöpsykologialla ajateltuna, eihän sellainen voi johtaa yhtään mihinkään? Oletko varma ettei vaimo ole tahollaan saanut ko. lekurilta myös "omaa" tuomiotaan ja tulkitsit tämän sinuun kohdistuvan kritiikin turhan ankaraksi?
Mun mielestä muutenkin ihmisen "piirteet" ovat mitä ovat. Tottakai pitää pystyä niitä hieman pehmittämään ja/tai kanavoimaan jotenkin toisin jos aiheuttavat jotain sellaista toimintaa mikä oikein kovasti toista loukkaa, mutta eihän niitä piirteitä sinällään pysty KOKONAAN muuttamaan, eikä kenenkään pitäisi mitään sellaista edes vaatia. Jonkinlaisista kompromisseistahan suhteessa muutenkin on kysymys?
Voisi tosiaan kuvitella että vaimosi kaipaisi enemmän aikaa sinun kanssasi, ja ilmeisesti siten että olet silloin myös selvinpäin. Sikäli kun vaimosi ei muutu sietämättömäksi humalassa niin hänen juomisensa ei nyt oikeastaan kuulu tähän, vai mitä? Mutta tietenkin voit pyytää häneltä tukilakkoa jos tuntuu vaikealta olla kuivin suin. Tai sitten juhlitte kokonaan eri seurueissa silloin kun juhlitte. Ehkä teidän pitäisi keksiä jotain ihan muuta tekemistä kuin mitä ikinä yleensä yhdessä teettekin? Suomalaisten illanistujaisiin ja vapaa-ajan viettoon kuuluu valitettavan usein itsestäänselvänä osana alkoholi. Joskus mietin itsekin olenko koska viimeksi nähnyt edes kavereitani ilman alkoholia, ikäänkuin muuta tekemistä ei maailmassa olisikaan, vaikka ensimmäiset 15 elinvuotta meni kyllä sujuvasti ilmankin.
Vielä yksi juttu. Jos nimimerkkisi tarkoittaa syntymävuotta ja vaimosi on suurinpiirtein samaa ikäluokkaa, niin teillä saattaa olla pientä ikäkriisin poikastakin ilmassa. Kolmekymppisenä usein herätään huomioimaan missä jamassa elämä on, mitä on saatu aikaiseksi tähän mennessä ja onko syytä muuttaa jotain jatkoa ajatellen.
Hm. Olet jo pitkällä, kun myönnät, että sinussa on vikaa. Ja olet lähtenyt terapiaan. Muutos parempaan tulee juuri noista, että myöntää, että itsessä on vikaa ja tekee jotakin muuttuakseen paremmaksi.
OK, alkuvika on varmaan ollut sinussa. Eli työsi (olet liian paljon poissa) ja liikaa viinaa, ja sen seurauksena mm. uhoamiskäytös (kuka sitä jaksaa?). Kun vikaa on ollut, niin se vika on tavallaan mennyt suhteeseen - eli tullut teidän välillenne. Siten se on nykyisin molempien vika.
Eli yritän sanoa, että se, että sinä olet terapiassa ei taida auttaa (paitsi viinaongelmaasi). Parisuhdeongelma on eri ongelma, ja siitä teidän pitäisi mennä erilaiseen terapiaan. Eli sellaiseen, missä olette molemmat. Muuten en oikein usko, että suhde paranee.
Todella hyvä, että teet työtä itsesi parantamiseksi, mutta myös vaimosi on alettava tehdä samaa työtä. Teidän pitää yhdessä parantaa parisuhdettanne - se ei auta, että vain toinen yrittää.
Työtäsi et varmaan halua/voi vaihtaa - eli olet tulevaisuudessakin paljon poissa. Sinun pitää keksiä lisää tapoja olla yhteydessä vaimoosi. Tähän astinen ei selvästi riitä. Ehkä syy on siinä viinassakin - olet paikalla, mutta et läsnä vaimollesi (olet pönhässä eli muissa maailmoissa). Mä en jaksaisi katsella juopunutta - en tosin juo paljoakaan itse.
Rautalanka osuus: OK, (ehkä) alkuvika oli sinussa, eli miksi suhde alkoi mennä alamäkeä. Vikaa on kuitenkin vaimossasikin (nyt). Toisinsanoen vika on parisuhteessanne, teidän välissä (nyt), ja teidän on yhdessä tehtävä työtä suhteenne eteen. Ei auta, että vain toinen yrittää muuttua.