Lopun alku?

Ollaan oltu kohta neljä vuotta yhdessä, josta kolme asuttu saman katon alla ja oltu kihloissa. Itse olen lähes yhtä hulluna mieheeni kun suhteen alussa, jolloin myös hän "palvoi" minua. Tietysti suhde arkipäiväistyy, mutta.. Tuntuu että miehen tunteet on viilentyneet lähes täysin; hän ei juuri koskaan sano rakastavansa, ei tee aloitetta seksiin, ei ole kiinnostunut tekemään mitään yhdessä, ei hellyyttä.. Sormusta hän ei ole pitänyt aikoihin koska "se puristaa". Tämä symbolisoi minulle aika vahvasti siitä, ettei hän pidä suhdettamme tärkeänä? Itse pidän omaani aina, niinhän se kuuluukin jos kihloissa kerran ollaan! Työ on hänelle elämä, mitä enemmän, sen parempi. Myös alkoholia kuluu todella paljon, mikä ahdistaa minua. Itse yritän panostaa tähän, keskustella, ehdottaa jotain yhteistä, mennä lähelle.. Turhaan. Oon niin vihainen, TURHAUTUNUT ja yksinäinen. Oon myös sanonu näistä asioista suoraan, uhannut erolla yms, turhaan. Mies kyllä sanoo rakastavansa, kun asiaa oikein tivaan mutta en TUNNE sitä eikä se hänen teoissaan näy!! Pieni sitaatti tähän Dr. Phililta :) " mieti joka päivä mitä voisit tänään tehdä puolissosi hyväksi, miten tänään voisit tehdä hänet onnelliseksi." Hyvin sanottu mielestäni, voikun olisi meilläkin noin!!
Voisiko joku neuvoa mitä tehdä, oon niin epätoivoinen..
51496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jos et saa vastakaikua, silloin ei sinunkaan kannata ryvettää itseäsi liikaa. Miehiä on maailma väärällään, erilaisia kaikki.

Äänestä

töihin suhdettanne.Ja jos ryyppä kaiken hyväksi.Olet oikeassa,sanoa että rakastaa ja näyttää että rakastaa on KAKSI ERI ASIAA.!!!!Pahalta näyttää tilanteesi.!!!

Äänestä

Onko sinulla ollenkaan omaa elämää? Töitä, harrastuksia, kavereita jne.? Ei kai vain miehesi ole ahdistunut siitä, että hän joutuu olemaan sinun "koko elämäsi"? Vähemmästäkin into laantuu.

Äänestä
  • Hyvä pointti, omaa elämää mulla on liian vähän. Käyn kyllä töissä, ystäviäkin tapaan mutta harvakseltaan. Omia juttuja pitäisi ehkä olla enemmän, sitä olen pohtinut. Koen parisuhteen ja mieheni vaan niin tärkeäksi että unohdan välillä itseni. Olen auttamatta jämähtänyt harmaaksi kotihiireksi! Täytyisi varmaan alkaa kehittelemään jotain harrastusta, piristäis varmasti. Ja hyvä varmaan olis välillä keskittyä muihinkin asioihin. En tiedä olisko siitä meidän suhteelle apua, mutta itselleni ainakin!

    Äänestä

Minunkin sormukseni puristi, kun en ollut tyytyväinen suhteessai eksään. En pitkään aikaan saanut aikaiseksi erota.
Erottu on jo aikaa sitten. Yhteiselämä muuttui pikkuhiljaa sietämättömäksi, kun en halunnut miestäni. En tehnyt aloitteita jne.

Ero oli elämäni paras päätös. Olen nyt uudessa suhteessa ja onnellisempi kuin ikinä. Suosittelisin kehityskeskustelua :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Desperate housewive kirjoitti:

Ollaan oltu kohta neljä vuotta yhdessä, josta kolme asuttu saman katon alla ja oltu kihloissa. Itse olen lähes yhtä hulluna mieheeni kun suhteen alussa, jolloin myös hän "palvoi" minua. Tietysti suhde arkipäiväistyy, mutta.. Tuntuu että miehen tunteet on viilentyneet lähes täysin; hän ei juuri koskaan sano rakastavansa, ei tee aloitetta seksiin, ei ole kiinnostunut tekemään mitään yhdessä, ei hellyyttä.. Sormusta hän ei ole pitänyt aikoihin koska "se puristaa". Tämä symbolisoi minulle aika vahvasti siitä, ettei hän pidä suhdettamme tärkeänä? Itse pidän omaani aina, niinhän se kuuluukin jos kihloissa kerran ollaan! Työ on hänelle elämä, mitä enemmän, sen parempi. Myös alkoholia kuluu todella paljon, mikä ahdistaa minua. Itse yritän panostaa tähän, keskustella, ehdottaa jotain yhteistä, mennä lähelle.. Turhaan. Oon niin vihainen, TURHAUTUNUT ja yksinäinen. Oon myös sanonu näistä asioista suoraan, uhannut erolla yms, turhaan. Mies kyllä sanoo rakastavansa, kun asiaa oikein tivaan mutta en TUNNE sitä eikä se hänen teoissaan näy!! Pieni sitaatti tähän Dr. Phililta :) " mieti joka päivä mitä voisit tänään tehdä puolissosi hyväksi, miten tänään voisit tehdä hänet onnelliseksi." Hyvin sanottu mielestäni, voikun olisi meilläkin noin!!
Voisiko joku neuvoa mitä tehdä, oon niin epätoivoinen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu