Ollaan oltu kohta neljä vuotta yhdessä, josta kolme asuttu saman katon alla ja oltu kihloissa. Itse olen lähes yhtä hulluna mieheeni kun suhteen alussa, jolloin myös hän "palvoi" minua. Tietysti suhde arkipäiväistyy, mutta.. Tuntuu että miehen tunteet on viilentyneet lähes täysin; hän ei juuri koskaan sano rakastavansa, ei tee aloitetta seksiin, ei ole kiinnostunut tekemään mitään yhdessä, ei hellyyttä.. Sormusta hän ei ole pitänyt aikoihin koska "se puristaa". Tämä symbolisoi minulle aika vahvasti siitä, ettei hän pidä suhdettamme tärkeänä? Itse pidän omaani aina, niinhän se kuuluukin jos kihloissa kerran ollaan! Työ on hänelle elämä, mitä enemmän, sen parempi. Myös alkoholia kuluu todella paljon, mikä ahdistaa minua. Itse yritän panostaa tähän, keskustella, ehdottaa jotain yhteistä, mennä lähelle.. Turhaan. Oon niin vihainen, TURHAUTUNUT ja yksinäinen. Oon myös sanonu näistä asioista suoraan, uhannut erolla yms, turhaan. Mies kyllä sanoo rakastavansa, kun asiaa oikein tivaan mutta en TUNNE sitä eikä se hänen teoissaan näy!! Pieni sitaatti tähän Dr. Phililta :) " mieti joka päivä mitä voisit tänään tehdä puolissosi hyväksi, miten tänään voisit tehdä hänet onnelliseksi." Hyvin sanottu mielestäni, voikun olisi meilläkin noin!!
Voisiko joku neuvoa mitä tehdä, oon niin epätoivoinen..
Voisiko joku neuvoa mitä tehdä, oon niin epätoivoinen..
Vastaukset 5
Vanhimmat
jos et saa vastakaikua, silloin ei sinunkaan kannata ryvettää itseäsi liikaa. Miehiä on maailma väärällään, erilaisia kaikki.
töihin suhdettanne.Ja jos ryyppä kaiken hyväksi.Olet oikeassa,sanoa että rakastaa ja näyttää että rakastaa on KAKSI ERI ASIAA.!!!!Pahalta näyttää tilanteesi.!!!
Onko sinulla ollenkaan omaa elämää? Töitä, harrastuksia, kavereita jne.? Ei kai vain miehesi ole ahdistunut siitä, että hän joutuu olemaan sinun "koko elämäsi"? Vähemmästäkin into laantuu.
Hyvä pointti, omaa elämää mulla on liian vähän. Käyn kyllä töissä, ystäviäkin tapaan mutta harvakseltaan. Omia juttuja pitäisi ehkä olla enemmän, sitä olen pohtinut. Koen parisuhteen ja mieheni vaan niin tärkeäksi että unohdan välillä itseni. Olen auttamatta jämähtänyt harmaaksi kotihiireksi! Täytyisi varmaan alkaa kehittelemään jotain harrastusta, piristäis varmasti. Ja hyvä varmaan olis välillä keskittyä muihinkin asioihin. En tiedä olisko siitä meidän suhteelle apua, mutta itselleni ainakin!
Minunkin sormukseni puristi, kun en ollut tyytyväinen suhteessai eksään. En pitkään aikaan saanut aikaiseksi erota.
Erottu on jo aikaa sitten. Yhteiselämä muuttui pikkuhiljaa sietämättömäksi, kun en halunnut miestäni. En tehnyt aloitteita jne.
Ero oli elämäni paras päätös. Olen nyt uudessa suhteessa ja onnellisempi kuin ikinä. Suosittelisin kehityskeskustelua :)