BE2

Oletteko kokeillu BE2-sinkkupalstaa? Onko pelkkä
rahastus? Tein eilen heidän ilmaisen persoonallisuustestin. Sen jälkeen alko tulemaan viestejä eri nimimerkeiltä. Hyvä niin, mutta kun niihin ei voi vastata kuin maksamalla
vähintään kuukausimaksu. Lisäksi sanamuodoista päätellen ne kaikki oli saman ihmisen kirjottamia. Kaiken lisäks kaksi eri nimimerkin
lähettämää viestiä oli sanasta sanaan samoja.
3465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mulla oli profiili siellä,ensinnäkin se oli musta liian kallista,muutaman sähköpostin sain ja ei muuta,tuntui että siellä oli vain sellasia vedättäjiä että saatais uusia jäseniä,turha palsta jossa vaan rahastetaan,pääpaikkahan on jossain luxsenburgissa,ei kannata sinne rahojaan kyllä lahjoittaa

Äänestä

Jonkinasteiselta huijaukselta se kyllä pahasti haiskahtaa.

Ensinnäkin on outoa, että heti täytyy liittyä kolmeksi kuukaudeksi.

Toinen ja pahempi juttu on sieltä eroaminen. Se kun ei näköjään onnistu
yhtä näppärästi kuin useimmilla nettisivustolla, vaan vaatii
faksin ja profiilin poistamisen vähintään 2vk ennen uutta
"eräpäivää". Sitten jos et ole ajoissa perunut ohjeiden mukaan,
sinulta veloitetaan tietysti taas uusi 3kk maksu. Kalliiksi tulee.

Tuo faksihomma epäilyttää minua kovasti. Yleensähän nettipalveluissa
maksujen käsittelemisen hoitaa jokin muu yritys kuin sivustoa ylläpitävä
yritys ja perumiseksi riittää kunhan on perunut jäsenyyden parilla
hiiren napsautuksella ennen eräpäivää. Ei yleensä mitään fakseja
yms. käytetä. Tuntuu että yritys toivoo että moni unohtaa lähettää
faksit ym. ajoissa ja he saavat sitä kautta lisää jäsenmaksuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäilevä tuomas kirjoitti:

Oletteko kokeillu BE2-sinkkupalstaa? Onko pelkkä
rahastus? Tein eilen heidän ilmaisen persoonallisuustestin. Sen jälkeen alko tulemaan viestejä eri nimimerkeiltä. Hyvä niin, mutta kun niihin ei voi vastata kuin maksamalla
vähintään kuukausimaksu. Lisäksi sanamuodoista päätellen ne kaikki oli saman ihmisen kirjottamia. Kaiken lisäks kaksi eri nimimerkin
lähettämää viestiä oli sanasta sanaan samoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu