Vanheneminen.

En pelkää vanhenemista. Mietin sitä kyllä joskus. Vanheneminen on minulle realiteetti, joka ei ole miellyttävä mutta se on tosiasia, johon täytyy valmistautua samalla tavalla kuin tulevaisuuteen ylipäänsä: ymmärtää, että kaikki ei ole samalla tavalla kuten ennen.

En elä pelkästään miesten katseiden kautta, joten en pelkää sitä tilannetta, että minua ei jonakin päivänä enää katsota samoin kuin ennen. Olen nuorena saanut paljon huomiota miehiltä, joten ei ole myöskään tarvetta todistaa mitään.

Vanhuudessa pelottavat lähinnä erilaiset vaivat ja sairaudet. Siis elämän tosiasiat.

Mietin, lähes päivittäin. Ja pelkään. En vielä yleensä niin pitkälle kun olen raihnainen ja sairas, mutta sen verran että entä jos olen liian elämääni urautunut siinä vaiheessa kun pitäisi perhettä perustaa, tai jos en saakaan lapsia kun odotin liian kauan. Jälkimmäinen on pahin pelkoni, vaikka ikää on tosiaan vasta 21 v. ja lasten isä jo katsottuna :/

Olen kohta 36, ja mun muru on 24. Se tosiasia laittaa pitämään itsestään huolta ;D.

Onneksi olen hyvin säilynyt, jotkut erehtyvät luulemaan parikymppiseksi, joskin sitä itse näkee jo ilmeryppyjäkin joinain päivinä peilistä.

Olen lihonut pari kiloa, eikä ne enää pesiydy samaan paikkaan kuin ennen. Vaikeampaakin se kilojen karistaminen, vie pari kuukautta, kun se ennen onnistui parissa viikossa.

Onneksi olen vielä terve, hyväryhtinen, hyväkuntoinen, notkea, virkeä... Ei väsytä vielä, ja tunnenkin itseni parikymppiseksi. Joskin olen paljon, paljon viisaampi :).

Täytyy lisätä, että nyt vanhempana ei ole enää niin kriittinen ulkonäkönsä suhteen. Tunnen itseni oikein hyvännäköiseksi, ja saankin paljon positiivista palautetta ulkonäöstäni. Uskon että se johtuu vain sisäisestä rauhastani, kun on hyvä olla se näkyy uloskin päin.

...vanhenisikaan.

Aika kuluu, naiset vanhenee.