milloin?

Minä teen koulussa kirjoitelmaa nuoren naisen kasvusta nykymaailmassa ja tarvitsen mielipiteitänne. Eli minkä ikäisenä tyttö voi alkaa käyttää stringejä tms. Tiedän että varsinkin Suomessa jo teinit (n.13v) käyttävät niitä, tilanne on toinen esim. Ranskassa jossa se olisi hävytöntä ja nuoret pitävät hipstereitä ihan suosiolla (ei toki millään Hello Kitty kuvioilla).
Mutta voisitteko kertoa esim. kuinka vanha itse olit kun käytit ensimmäisen kerran stringejä, verkkosukkahousuja yms. Tai jonkin muun mielipiteen asiasta. Olisitko kiltti ja kertoisit myös nykyisen ikäsi.
Oma mielipiteeni on se että Suomessa aloitetaan kaiken tuollaisen käyttö liian nuorena ja ylipäätään maailmassa lapset aikuistuvat (yrittävät aikuistua) liian nopeasti.
Olen muuten vaatetus alalla ja tarkoitus olisi selvittää hieman eri maiden suhtautumisia erilaisiin vaatteisiin eri ikäisten päällä, jos jotakuta ihmetyttää juuri tämä aihe.
7878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mielenkiintoinen aihe sinulla! Onnea kirjoitelman tekoon. Tässä vastaukseni:

Minä käytin ensimmäisen kerran verkkosukkahousuja 21-vuotiaana. Olin silloin Englannissa, ja paikallisten pukeutuminen, joka on Suomeen verrattuna aika rohkeaa, vaikutti minuun. Palattuani Suomeen olen käyttänyt niitä muutaman kerran. Mielestäni ihan perus verkkosukkahousut ovat aika vamppimaiset, käytän mieluummin esim. pitsisiä sukkahousuja. Hassua, ne ovat melkein sama asia mutta niihin liittyy niin erilainen mielikuva.

Stringejä en ole koskaan käyttänyt. En usko että ne tekisivät takapuolestani ainakaan seksikkään näköistä enkä ymmärrä mistä syystä voisin haluta käyttää niitä. Olen aina pitänyt kauniista alusvaatteista mutta stringit eivät mielestäni ole sellaiset. Mielestäni kauniita ja seksikkäitä ovat pitsijutut ja muut hörhelöt.

Ennen opiskeluaikaa eli teininä en koskaan pukeutunut mitenkään seksikkäästi. Kävin baarissa harvoin, ja silloin käytin yleensä aika peittäviä vaatteita. Vähän yli kaksikymppisenä innostuin käyttämään avonaisia yläosia. Lyhyitä hameita en sen sijaan koskaan ole käyttänyt koska reiteni ovat paksut ja lyhyet hameet ovat mielestäni halvan näköisiä. Nyt 25-vuotiaana olen taas ruvennut vähän hillitsemään pukeutumistani koska minusta on mukavampaa olla, kun ei tarvitse nykiä niukkoja vaatteita koko ajan paikalleen tai muutenkaan huolehtia niin paljon. Nykyään käytän juhlissa mielelläni joko housuja tai polvipituisia hameita ja yläosana jotain joka peittää selän mutta on suht avonainen edestä. Arkisin en koskaan pyri seksikkyyteen, vaan käytän pooloja, koska työpaikallani on kylmä.

Olen 25 v. nainen Helsingistä.

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksesta.
    Minulla on muuten Kengät osiossakin korkokenkiä käsittelevä kysymys. Jos voisitte vastata siihenkin.

    Äänestä

Kylläpä sun kysymyksiisi laimeasti suhtaudutaan. JK.anteeksi et sä tätä kommenttia olis tarvinnut
Hyvää Alkavaa opiskelu vuotta Sinulle!

Äänestä

En osaa sanoa minkä ikäisenä tyttö voisi alkaa pitään stringejä. Jotenkin tämän ikäisenä (28) teinit, ja varsinkin 13-vuotiaat tuntuvat vielä niin lapsilta, etten suosittelisi. Ehkä ikäraja voisi olla joku 16 vuotta. Parempi kyllä jos ei käyttäisivät ollenkaan kun tiedämme sen ikäisten poikien ajatusmaailman!

Itse käytin stringejä ekaa kertaa vasta muutama vuosi sitten. Käytän niitä vain silloin jos puen päälle sellaiset housut tai hameen jossa en halua että näkyy tavallisten pikkareiden reunat rumasti. Mutta stringejä en muuten pidä. Eivät ole mukavat päällä eivätkä ole hygieniset (jokainen varmasti tajuaa miksi).

En ole koskaan käyttänyt verkkosukkahousuja tai muita "epätavallisempia" sukkiksia. Olen niitä nähnyt, ja niinkuin edellinen vastasi, niin verkkosukkiksista tulee tosiaan aika vamppimainen käsitys. (Sama menee piikkikorkokenkiin/saappaisiin). Verkkosukkiksia voi pitää ihan tavallisen jakkupuvun kanssa, niin asukokonaisuus ei ole liian vamppi, vaan silti asiallinen. Eli ehkä se asukokonaisuus vaikuttaa enemmän siihen millainen mielikuva syntyy asun käyttäjästä.

Esim. (leikitellään nyt ajatuksella, heh): Jos naisella on lyhyt hame, mutta villatakki jossa korkea kaulus ja saappaat jalassa, niin ei siitä tule niin ihmeellisiä ajatuksia. Mutta jos naisella on se sama lyhyt hame, avonainen paita ja jotkut piikkisaappaat jalassa, niin varmasti suurimmalle osalle ihmisistä tulee ajatus että henkilö on hyvinkin vampahtava.

Äänestä

Kui nuot Stringit on tullut,niin"päivän puheenaiheeksi"Nyt sä ohella tutkit tuotakin? eikö...vain?Ja tutkimus "tulokset julkaiset näillä palstoilla".

Äänestä

Stringejä käytin ensimmäistä kertaa 6. luokalla. Olin 12-13-vuotias... Ei se mielestäni ole liian nuori, koska en ajatellut sitä sellaisena aikuisten juttuna, vaan ne stringit olivat siihen aikaan enemmänkin vaan muotia tai jotain... Mielestäni stringejä voi käyttää kuka vaan joka kehtaa

Äänestä
  • Tarkoittaa "kuka vaan jos kehtaa".ja "sellaisena aikuisten juttuna".Mä oon pöhköööö.jatkuu huomenna...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikä? kirjoitti:

Minä teen koulussa kirjoitelmaa nuoren naisen kasvusta nykymaailmassa ja tarvitsen mielipiteitänne. Eli minkä ikäisenä tyttö voi alkaa käyttää stringejä tms. Tiedän että varsinkin Suomessa jo teinit (n.13v) käyttävät niitä, tilanne on toinen esim. Ranskassa jossa se olisi hävytöntä ja nuoret pitävät hipstereitä ihan suosiolla (ei toki millään Hello Kitty kuvioilla).
Mutta voisitteko kertoa esim. kuinka vanha itse olit kun käytit ensimmäisen kerran stringejä, verkkosukkahousuja yms. Tai jonkin muun mielipiteen asiasta. Olisitko kiltti ja kertoisit myös nykyisen ikäsi.
Oma mielipiteeni on se että Suomessa aloitetaan kaiken tuollaisen käyttö liian nuorena ja ylipäätään maailmassa lapset aikuistuvat (yrittävät aikuistua) liian nopeasti.
Olen muuten vaatetus alalla ja tarkoitus olisi selvittää hieman eri maiden suhtautumisia erilaisiin vaatteisiin eri ikäisten päällä, jos jotakuta ihmetyttää juuri tämä aihe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu