Mä sain muutamia vuosia sitten vakityön. Työpaikassani ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään positiivisia muutoksia, vaan pienellä henkilökuntamäärällä hoidetaan edelleen potilaita ja työ on rankkaa. Eikä siinä mitään, kun vastaavasti laitoksen muilla osastoilla henkilökuntaa on enemmän ja potilaat parempikuntoisia. Lähdin opiskelemaan, joten jaksoin töissä, koska se toi vaihtelua. Olin opintovapailla aina välillä. Sitten sain lapsen ja olin pari vuotta pois töistä kokonaan. Nyt olen palailemassa takaisin ja toisaalta ihan innoissani, koska työhön palaaminen olisi vaikeampaa, jos en nyt mene. Työkaverit ovat mukavia. Olen koko ajan hakenut muualle töihin, tosin hoitoalalla ei muuallakaan ole asiat aina kohdallaan. Harjoittelujen aikana olen kuitenkin päässyt näkemään niitäkin paikkoja, joissa saa tehdä työtä rauhassa jaa laadukkaasti. Vuorotyö lisäksi on alkanut tökkimään, lapsen takia etenkin, se vie sitä yhteistä aikaa. Sijaisuuksia saisin jo nyt, mutta niiden pitäisi olla pidempiaikaisia, voisin ottaa työstäni edes virkavapaata. Olen harkinnut myös irtisanoutuvani, vaikka en saisikaan vakityötä. Muistan vain se ajan kun olin sijainen ja sain tuon vakityön, olin onnellinen, nyt voin suunnitella elämääni, ostaa asunnon jne. mutta äkkiä sitä tipahti korkealta, kun huomasi, ettei se vastaa sitä työtä mitä haluan tehdä eläkeikään asti. En kuitenkaan aio sinnitellä vuotta pidempään nykyisessä työssäni, vaan irtisanoudun. Sen verran rakastan itseäni ja perhettäni, että he saavat pitää äidin, joka jaksaa tehdä töiden jälkeen muutakin kuin vain nukkua tai löhötä sohvalla. Mitä palkkoihin tulee, itse olisin halunnut lisätä henkilökuntaa, palkka ei motivoi jatkamaan ainakaan tuossa töissä.
hoitotyö vie
mehut
3444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
joten suu kiinni.Nyttenhän pitää työ maistua kun palkka nousi.Siitähän se teidän uhoaminen oli kiinni.Se on asennekysymys mikäli noin pienellä tuntimäärällä on uupunut.Hah, maks. 160 tuntia kuukaudessa sillä hyvällä palkalla.
Arvasin, että joku vastaa näin. No, sen verran, että en kuulu Tehyyn enkä Superiin. Enkä ollut ajamassa tuota palkankorotusta, vaan olen ihan toisella kannalla mitä hoitoalan asioiden korjaamiseksi pitäisi tehdä. Siitä ei enempää. Mutta ihan hyvä, että palkat nousi, nyt kun ajatellaan jälkeenpäin, sen verran rankkaa työtä se on. Itseäni palkka ei saa jäämään nykyiseen työhön. Aion siis joka tapauksessa vuoden sisällä irtisanoutua ja jopa alkaa tekemään muutakin työtä kuin sairaanhoitajan työtä, koska minulla on muitakin koulutuksia. Palkka ei ole minulla kaikki kaikessa, vaan aivan muut arvot. En pidä vuorotyöstäkään, vaikka siitä saa enemmän liksaa.
Jepujee. Nuo Tehyn ajamat palkankorotukset ja se tapa, millä asiaa ajettiin, saa pidemmän päällekin vain enemmän pahaa kuin hyvää aikaan, kaikille ketä asia millään tavalla koskettaa. Myös potilaita siis.
Ja tähän työssä jaksamiseen minusta nuo Tehyn korotukset eivät vaikuta positiivisesti: puupäät eivät tajunneet, että tyhjästä on paha nyhjästä. Otetaan hoitajien omista selkänahoista sitten kun kerran niin kovasti haluavat lisää liksaa. Eli teetetään yhä lisääntyvät työt pienemmällä työntekijämäärällä. Ne hoitotyötä ja sen tekijöitä eniten kuormittavat epäkohdat eivät palkalla suttaannu.
Tämä "vain Tehyläisille" korotus oli oikea järjen riemuvoitto! Eläköön siis tehyläiset hoitajat! Vertailun mukaan ihan prikulleen sama sopimus ensimmäiset 2 vuotta, mitä kaikille tarjottiin ja toiset ottivat. Erotuksella että tehyläiset suostuivat älyttömiin henkilöstötavoitteisiin yms. pölhöyksiin, millä kaivavat maata omien jalkojensa alta, mutta eivät ilmeisesti sitä ymmärtäneet. Sanonpa vaan, että eniten tästäkin mediamylläkästä hyötyi yksi ainokainen ihminen (seuraavia eduskuntavaaleja innolla jo odotellen...).
On onni olla kuulumatta Tehyyn :-) ONNEKSI hoitoalan työntekijöille löytyy myös järkevämpiä liittoja.