Orjakapina

Koska työttömiä pakotetaan yhä kiihtyvällä tahdilla orjiksi loispummiyrittäjien puuhastelupajoihin, on aika ryhtyä kapinaan. Nyt pitäisi löytää asianajaja, joka lähtisi ajamaan kanteita työvoimavirkailijoita tai työvoimatoimistoja ja työvoiman ilmaispalvelukeskuksia vastaan. Pitkäaikaistyötön saa maksuttoman oikeudenkäynnin, joten asianajajan palkkion maksaa valtio.

Homma voisi toimia siviilikanteella, jossa orjatöihin pakottanut virkailija haastetaan vahingonkorvauskanteella. Myös virkarikoksen mahdollisuus pitää tutkia tarkkaan, jos karenssi on asetettu löysin perustein. Silloin karenssin määrännyt työvoimatoimikunta ja ko. virkailija haastetaan käräjille virkarikosnimikkeellä. Asiasta pitää olla aina myös yhteydessä lehdistön ja television ajankohtaisohjelmien toimitukseen. Myös ulkomaisia uutistoimistoja olisi paikallaan infota suomalaisesta orjatyöoikeudenkäynnistä.

Asioihin ei tule muuten muutosta jos vastarintaan ei ryhdytä. Kaikenlainen orjatyö on saatava loppumaan Suomesta, muuten ei tule syntymään oikeita työpaikkoja. Niin kauan kuin loispummiyrittäjät saavat ilmaisia, veronmaksajien sponsoroimia orjia, tämä sairas meno tulee jatkumaan.

Omalle kansanedustajalle voisi kukin tahollaan laittaa postia ja vaatia häntä toimimaan asiantilan korjaamiseksi.
8452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sossonyöstä nouskaa..."

Äänestä
  • Loispummiyrittäjän ja hänen persekärpäsensä eli loispummikonsulentin profiili:

    Loispummiyrittäjä pyörittää puuhastelupajaansa erilaisilla harjoittelijoilla ja muilla yhteiskunnan kustantamilla ilmaisorjilla, jotka on karenssin uhalla pakotettu orjiksi loispummiyrittäjille. Kaikki näiden orjien aiheuttamat kustannukset maksaa valtio eli sinä ja minä. Kyseessä on siis suora tulonsiirto loispummiyrittäjän taskuun. Miksi sinua ei huolestuta verovarojen väärinkäyttö?

    Näitä orjia toimittaa loispummiyrittäjälle esim. TYP eli työvoiman palvelukeskukset. Loispummikonsulentit järjestävät lumekoulutusta työttömille, jotka koulutuksen varjolla pakotetaan orjatöihin. Tämä loispummiyrittäjien ja loispummikonsulenttien pyörittämä systeemi maksaa yhteiskunnalle vuodessa satoja miljoonia euroja joten siinä on sinulle vastaus kysymykseesi kuka on loinen.

    Loispummiyrittäjät ja loispummikonsulentit ovat myös viime aikoina aktiivisesti kirjoitelleet työttömien foorumeille ja esittäneet valheellista propagandaa ja kehottaneet työttömiä siirtymään työvoiman palvelukeskusten asiakkaiksi. Todellisuudessa nämä "palvelukeskukset" ovat valtiovallan ja hallituksen siunaksella ja suojeluksessa toimivia orjatyöläisten välityslaitoksia. Toimivat samalla periaatteella kuin Natsi-Saksan aikaiset virastot, jotka toimittivat natsien tehtaisiin orjia. Näiden laitosten tarkoitus on poistaa työtön tilastoista hankkimalla hänelle karenssi ja rangaistustyössäoloehto, jolloin työtön putoaa sosiaalitoimiston asiakkaaksi.

    P.S. Vielä tarkennuksena, että normaali yrittäjä, joka ei alennu käyttämään orjatyövoimaa vaan maksaa asianmukaisen palkan normaalissa työsuhteessa oleville työntekijöilleen EI siis kuulu tuohon loissakkiin. Totta kai Suomessa tarvitaan yrittäjiä ja työntekijöitä, sitä ei kukaan yritäkään täällä kyseenalaistaa. Paitsi ehkä "Spämmiapina", joka näitä orjatoimenpiteitä täällä kauppaa suu vaahdosta pursuten.

    ###########

    Olen viimeiset 10 vuotta seurannut ja kuunnellut tuttujen ja puolituttujen yrittäjien juttua siitä, miten on kiva kun saa työkkäristä ilmaisia työntekijöitä, joista vielä maksetaankin.
    He kierrättävät työttömiä ottamalla työharjoitteluun yms työkkäristä, vain ja ainoastaan koska se on ilmaista työvoimaa, jota ei juurikaan tarvitse kohdella edes mitenkään erityisen inhimillisesti vaan laittaa tekemään kaikki mahdolliset paskatyöt.
    On yrittäjiä, jotka pystyisivät palkkaamaan myös oikealla palkalla oikeisiin töihin, mutta eivät sitä tee, kun kerran ilmaista työvoimaakin saa, sitten he ovat yhteiskunnan silmissä hyväntekijöitä, koska tarjoavat harjoittelu yms paikan työttömälle.
    Sitten on pienyrittäjiä, jotka tahtoisivat pystyä palkkaamaan työntekijöitä ja oikeasti tarvitsisivat niitä,mutta älyttömän isojen verojen ja muiden kustannusten vuoksi eivät kykene, joten heidän on pakko ottaa harjoittelijoita esim. sesonkiaikana.
    Itse olen kuulunut jälkimmäiseen ryhmään, ja oli todella paha mieli kun ei voinut tarjota kunnon palkkaa ja vakituista työtä, mutta koitin sitten pimeillä luontoiseduilla paikkailla niin paljon kuin kykenin.
    Niin kauan kuin näitä 8 euron orjatöitä pidetään yllä, niin kauan työllisyys ei tule paranemaan. Suomen kaltaisessa maassa se on orjatyötä, koska kukaan ei kykene elämään näin kalliissa maassa sellaisilla tuloilla taloudellisesti hyvää elämää, se on fakta.
    Nyt taas yritystä perustavana aion sanoutua irti tästä touhusta, omatunto ei salli sitä enää.

    Lisäksi on kamala kuunnella sitä rutinaa, että kun kaikki työkkärin töihin tulijat ovat sitten niin vajakkeja vailla mitään motivaatiota tai osaamista - niin no joo, jos laitetaan töihin alalle josta ei ole yhtikäs mitään tietoa ja kokemusta 8 euron palkalla, niin voisi katsoa peiliin ja kysyä, miten korkealla oma motivaatio olisi? Nuoret ihmiset joille työttömyys on vain vaihe ja joilla ei ole vielä ehkä mitään ammattia, heille voi kokemuksesta olla jotain hyötyäkin,mutta vaikkapa viisikymppinen ihminen jolla on 30 vuoden kokemus jostakin toimistotyöstä, pistetään seisomaan lapionvarteen niin se on jo ihmisarvon vastaista.

    Äänestä

  • työmies. kirjoitti:

    Loispummiyrittäjän ja hänen persekärpäsensä eli loispummikonsulentin profiili:

    Kaikki marssille Hesaan, mallia tässä:

    http://www.youtube.com/watch?v=Y2T0qDDo1Dk&feature=related

    Äänestä

...tosiaan aika tehdä jotain kongreettista ko. asian eteen!
Itse en ole suostunut orjatöihin, enkä suostu, mutta se ei auta, kun muut niihin suostuvat.
Kirjoittelin tossa jonkin aikaa sitten tuosta asiasta ja kehoitin muitakin kieltäytymään, mutta tuli semmosia vastauksia, että korvaukset menee,no totta kai ne menee,niin minultakin meni,mutta asiaan ei ikinä tule muutosta jos tommosiin suostuu,pahenee vaan.
Työstä on saatava palkka ja sitä ei tule, niin kauan ,kun orjatöihin suostutaan.

Äänestä

Orjahan on tietysti isännän omaisuutta?

Orjan saa siis majoittaa ketjulla koirankoppiin?

Komentaa, ruoskalla aamulla orjatöihin vaikka klo. 6.00 ja töitä tehdään siihen asti kun, juuri ja juuri jaksaa ryömiä takaisin koppiinsa?

Orjatyö voi olla mitä isäntä ikinä keksii esim. kiviaidan rakentamista tontin rajalle?

Orjaansa isäntä voi huvikseen ammuskella, vaikka ritsalla marmonikuulilla?

Jos orja sattumalta niskoittelee, isäntä voi mielensä mukaisesti orjaa rangaista?

Lopulta orjan isäntä voi myydä esim. venäjälle eläintarhaan tiikerin ruuaksi?

Ostaa uuden orjan jostain, mistä?

Nämä ovat epäselviä minulle, voisiko joku vastata, kun olisi orjatöitä tarjolla!

Äänestä
  • Mainitsemasi orjuustyyli oli vallalla menneisyydessä - siis aikana, jolloin ajeltiin hevoskieseillä ja kaikki tuntemattomat sairaudet olivat ähkyjä.

    Modernissa maailmassa on modernit kujeet. Vaikka vanhentuneita käsityksiäsi vastaavia orjuusolosuhteita saattaa vieläkin esiintyä jossain päin Afrikkaa, ne kuitenkin laajalti tuomitaan. Siksi orjuuden kertomasi kaltainen toteutus on länsimaissa mahdotonta.

    Uuden tyylin orjuus on kätketympää, ovelampaa. Se pyrkii pukeutumaan välittämisen ja ihmisoikeuksien kaapuun, mutta sen perusta on sama: toisen ihmisen työn epäoikeudenmukainen hyödyntäminen oman vaurauden kasvattamiseksi tai tarpeiden tyydyttämiseksi.

    Koska melko varmasti et huristele hevoskyydillä, viihdytä itseäsi kiertävien komeljanttariseurueiden hupaelmilla ja saatat käyttää ruo'anvalmistukseen avotulta kehittyneempiä menetelmiä, älä toki jumiudu orjuuskäsityksessäkään 1700-luvulle.

    Merkillepantavaa on se, että luettelostasi on poimittavissa nykyiseen työttömien kohteluun joko lähes tai täysin rinnastettavia aspekteja:

    >Orjatyö voi olla mitä isäntä ikinä keksii esim. kiviaidan rakentamista tontin rajalle?

    >Jos orja sattumalta niskoittelee, isäntä voi mielensä mukaisesti orjaa rangaista?

    >Ostaa uuden orjan jostain, mistä? (VASTAUS: Työvoimatoimistosta, TYPistä tai "työvoimakoulutuksen" järjestäjältä. Ilmaistyöntekijän hinta on muistaakseni 4 500 euroa/vähintään 6 kuukautta).

    Äänestä

  • orjuuttajat käyttivät kiristys, uhkailu ja rangaistusta orjia ohjatessaan.

    Työvoimahallinto käyttää työttömiin kiristys, uhkailu ja rangaistusta.

    Molemmissa palkka työstä puuttuu.

    Joten orjatyöstä on aivan selvästi kyse.
    Orjuuttajat ovat kautta aikojen esiintyneet "hyvän tekijöinä", vaikka raha heidät on liikkeelle laittanut.

    Toivottavasti täälläkin otetaan europasta mallia niin asioihin voi ehkä muutosta tulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alkakoon! kirjoitti:

Koska työttömiä pakotetaan yhä kiihtyvällä tahdilla orjiksi loispummiyrittäjien puuhastelupajoihin, on aika ryhtyä kapinaan. Nyt pitäisi löytää asianajaja, joka lähtisi ajamaan kanteita työvoimavirkailijoita tai työvoimatoimistoja ja työvoiman ilmaispalvelukeskuksia vastaan. Pitkäaikaistyötön saa maksuttoman oikeudenkäynnin, joten asianajajan palkkion maksaa valtio.

Homma voisi toimia siviilikanteella, jossa orjatöihin pakottanut virkailija haastetaan vahingonkorvauskanteella. Myös virkarikoksen mahdollisuus pitää tutkia tarkkaan, jos karenssi on asetettu löysin perustein. Silloin karenssin määrännyt työvoimatoimikunta ja ko. virkailija haastetaan käräjille virkarikosnimikkeellä. Asiasta pitää olla aina myös yhteydessä lehdistön ja television ajankohtaisohjelmien toimitukseen. Myös ulkomaisia uutistoimistoja olisi paikallaan infota suomalaisesta orjatyöoikeudenkäynnistä.

Asioihin ei tule muuten muutosta jos vastarintaan ei ryhdytä. Kaikenlainen orjatyö on saatava loppumaan Suomesta, muuten ei tule syntymään oikeita työpaikkoja. Niin kauan kuin loispummiyrittäjät saavat ilmaisia, veronmaksajien sponsoroimia orjia, tämä sairas meno tulee jatkumaan.

Omalle kansanedustajalle voisi kukin tahollaan laittaa postia ja vaatia häntä toimimaan asiantilan korjaamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu