Vielä

Olen ostamassa cube 60-vahvistinta. Olen todennut jo testatessani kyseistä vahvistinta, että se on hyvä käyttötarkoituksiini.

No, nyt huomasin, että jostain Thomann nettikaupasta saisi sen vähän alle kolmellasadalla eurolla ( toimituskulut about 20e), eikö tämä olisi aika kannattava ostos? En ole täysin varma, luotanko saksalaiseen nettikauppaan tuosta vain, kaipaisin siis muitten mielipiteitä/ehdotuksi

http://www.thomann.de/fi/roland_cube_60_modelling_gitarrencombo.htm
Tuossa vielä linkki (tai ainakin url) sinne.. eikai cube kuuskymppisestä ole mitään vanhaa versiota, jonka ne voisivat minulle lähettää?
4315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • "On thomann ihan luotettava. menee pari viikkoa kun tavara tulee postiin. "

    Tuossa on ollut jo jostakin tuotteesta vajetta, sillä itelle on tullu alta viikon aina, paitsi kerran, jolloin se jäi suomen postiin jumiin. Tilasin kerran aamulla kaheksan aikaan, ja jo kaheltatoista päivällä tuli tekstiviesti, että tavara on lähetetty. Puoltitoista päivää meni, niin paketti oli logistiikkakeskuksessa suomessa, johon se jonkin syyn takia jäi neljäksi päiväksi, vaikka normaalisti sen pitäisi lähteä samana päivänä. Hehän lupaavat tavaran toimitukselle 5-8 työpäivää, ja niin ne tuleekin. Tämäkin tilaus oli siis tehty aivan joulun alla.

    Äänestä

Thomann on tunnettu ja arvostettu postimyyntifirma, joka on ihan yhtä kiinnostunut asiakkaidensa tyytyväisyydestä, kun mikä tahansa suomalainen musiikkikauppa. Sitäpaitsi yhdestäkään musiikkiliikkeestä suomessa ett löydä noin kattavaa valikoimaa tuotteita.

Olen tilannut pari kertaa tavaraa Thomannilta ja saanut sitä, mitä tilasin. Ainut mikä hankkiminen tuota kautta saattaisi hieman arveluttaa on uusi kitara. Kitarat, kun on yksilöitä ja mahdollisuus siihen, että sattuu se maanantaipäivän kappale on olemassa. Pari kaveria on tilanneet soittimet Thomannilta ja ne on olleet ainakin ihan loistavassa kunnossa/säädöissä.
Mutta sinun tapauksessa oisin suhteellisen huoleton, sillä tollasissa ei ole mitään yksilöllisiä eroja. Laite siis joko toimii tai ei toimi(varmaankin erittäin harvoin?)...sittenhän sen voi huoletta lähettää takaisin, jos ei toimi.

Ainut negatiivinen asia, mitä oon Thomannista kuullut on se...ja itsekkin kokemusta löytyy siitä, että tilatessa tuotteet saattaa olla "vihreällä", eli löytyy hyllystä. Sitten kuitenkin tilauksen tehtyään myöhemmin toimitus myöhästyy, kun tuotetta ei sitten jostain syystä ollutkaan hyllyssä. Mutta kyllä ne kohtalaisen ajan kuluessa sieltä kuiteski tulee.

Äänestä

Kyllä thoomanniin voi luottaa. Kolme-neljä tilausta oon tehny ja aina on tullu nopeesti perille. Palautuskin toimii, paketti tultiin hakemaan kotoa, eikä itelle tullut mitään kustannuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


moi :) kirjoitti:

Olen ostamassa cube 60-vahvistinta. Olen todennut jo testatessani kyseistä vahvistinta, että se on hyvä käyttötarkoituksiini.

No, nyt huomasin, että jostain Thomann nettikaupasta saisi sen vähän alle kolmellasadalla eurolla ( toimituskulut about 20e), eikö tämä olisi aika kannattava ostos? En ole täysin varma, luotanko saksalaiseen nettikauppaan tuosta vain, kaipaisin siis muitten mielipiteitä/ehdotuksi

http://www.thomann.de/fi/roland_cube_60_modelling_gitarrencombo.htm
Tuossa vielä linkki (tai ainakin url) sinne.. eikai cube kuuskymppisestä ole mitään vanhaa versiota, jonka ne voisivat minulle lähettää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu