Halpaa vai ei

En koskaan ole arvostanut naisia jotka harrastavat yhden yön juttuja. Tuntuu, että he antavat niin helposti, eikä sellaiseen naiseen pysty luottamaan. Onko tapana nykyään naisilla antaa aina samana iltana?
No, tutustuin kivaan naiseen ja hän ehdotti ensimmäuisenä iltana selkeästi jo seksiä.
Petyin aika pahasti ja kieltäydyin kohteliaasti. Numerot ehdittiin kuitenkin ennen sitä vaihtamaan. Nainen viestittelee ja on kiinostunut. Mietin vain, että onko hän toiminut aina näin vai oliko tämä ainutkertainen tapaus.
Ei se minua haittaa jos joskus niin tekee, mutta jos se on yleinen tapa tutustua niin minua se häiritsee. Tuntuu, että jos minä en olisi ollut silloin paikalla niin hän olisi pokannut jonkun toisen sänkyynsä. Nainen tuntuu halvalta, en voi sille mitään. En halua olla ahdasmielinen, mutta minua haittaa kevytmielisyys. Jos en pysty kunnioittamaan toisen persoonaa, en pysty rakastamaankaan. Jos olisin samanlainen niin asia olisi helpompi hyväksyä. Mietinkin, että pitäisikö oikeasti aloittaa yhden yön seikkailut ja lopulta vakiintua yhteen sellaiseen.
Silloin tuntisin itseni samanveroiseksi.
Tämä ei ollut vitsi vaan ajattelin asiaa tosissani. Olisin kiitollinen asiallisista kommenteista.
191572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

kuule, se ei TAKAA mitään suhteessa jos nainen ei oo "antanut" sulle ensimmäisenä iltana tai yleensä ottaen heti, se nainen voi pettää sua siltikin myöhemmin. se tapahtuu tai sitten ei, huolimatta miten se teidän juttu alkoi. olet tosiaankin ahdasmielinen tässä asiassa niinkuin moni muukin suomalainen mies tuntuu olevan, valitettavasti. ja taas puhutaan siitä että naiset vaan antaa ja miehet ottaa....eikö sulle muuten oo tärkeempää se millainen se nainen on luonteeltaan??? taitaa olla niin että sulla on huono itsetunto, jonka takia sun pitää tuntea itsesi tasaveroiseksi naisen kanssa ja se ei onnistu jos nainen on liian helppo. ilmeisesti sun omat kokemukset seksissä on aika vähäiset....

Äänestä
  • En sanoisi kokemuksiani vähäisiksi.Olen aina seurustellut tai asunut avolitossa naisen kanssa.
    Suhteita on ollut 20 vuoden aikana jatkuvasti.
    Yhden yön suhteita en ole harrastanut koskaan.
    Suhteeni ei ole koskaan alkanut ravintolasta,siksi yhden yön suhteita ei ole tullut kohdalle, eikä aikaisemmat naisystäväni olleet yhden yön naisia. Minun kai pitää opetella yhden yön suhteetkin sitten niin osaan asennoitua siihen järkevämmin. Se vain tuntuu vieraalta.
    En väitä, että sellainen nainen välttämättä pettäisi, mutta tuntuu jotenkin pinnalliselta.

    Äänestä

  • Millainen se nainen on luonteeltaan? Eikö se kerro jo aika paljon jos antaa ekana iltana?

    Äänestä

  • Varmasti jokaiselle miehelle on tärkeää millainen nainen on luonteeltaan. Kun nainen antaa heti ensimmäisenä iltana niin kertoohan se luonteesta jo aika paljon.
    Se on antanut jo sadalle halukkaalle ensimmäisenä iltana. Ota sitten sellainen nainen vakavasti ja analysoi sen luonnetta syvällisillä keskusteluilla. Ei tarvitse ruudinkeksijä olla huomatakseen, että tyhmähän sellainen nainen on.

    Äänestä

  • Jooseppi kirjoitti:

    Varmasti jokaiselle miehelle on tärkeää millainen nainen on luonteeltaan. Kun nainen antaa heti ensimmäisenä iltana niin kertoohan se luonteesta jo aika paljon.
    Se on antanut jo sadalle halukkaalle ensimmäisenä iltana. Ota sitten sellainen nainen vakavasti ja analysoi sen luonnetta syvällisillä keskusteluilla. Ei tarvitse ruudinkeksijä olla huomatakseen, että tyhmähän sellainen nainen on.

    jo on pojilla mielenkiintoiset teoriat. sillähän tässä asiassa ei oo mitään tekemistä että se nainen sattumoisin nauttii seksistä ja sen takia haluaa sitä harrastaa? no entäpä se mies, eikö se mies sitten ole tyhmä kun se "antaa" ensimmäisenä iltana??? aika karkeesti teillä arvioidaan ihmisen älykkyys; pillua vai ei....eikä sekään ilmeisesti ole pälkähtänyt teidän päähänne että mitä kokeneempi nainen on, sen "parempi" ja taitavampi hän on seksissäkin. paitsi jos puhuttekin huorista.....

    Äänestä

  • Ei ole samantekevää antaako eka iltana vai ei. Tottakai ne ovat kevytkenkäisempiä, jotka ovat heti valmiita.

    Äänestä

  • Jooseppi kirjoitti:

    Varmasti jokaiselle miehelle on tärkeää millainen nainen on luonteeltaan. Kun nainen antaa heti ensimmäisenä iltana niin kertoohan se luonteesta jo aika paljon.
    Se on antanut jo sadalle halukkaalle ensimmäisenä iltana. Ota sitten sellainen nainen vakavasti ja analysoi sen luonnetta syvällisillä keskusteluilla. Ei tarvitse ruudinkeksijä olla huomatakseen, että tyhmähän sellainen nainen on.

    Taas tämä nainen aina antaa ja mies ottaa. Hei, herätkääs nyt jo 2000-luvulle! Tuo ajattelutapa kuuluu historiaan, jolloin naisten ei ole edes saanut nauttia seksistä. Vai haluatteko sänkyynne sittenkin "selällään makaavan lahnan"?

    Äänestä

Minulla on aivan samat ajatukset, mutta olen vakuuttunut että ei kannata ryhtyä yhden yön juttuihin.
Kannattaa käyttää ne voimavarat oikeisiin ihmissuhteisiin ja harrastuksiin. Se palkitsee enemmän kuin irtoseksi.

Äänestä

..ettet alota yhden yön juttuja näidenkään tapausten jälkeen, sillä jos haluat naisen, joka arvostaa sinua ja nykyisiä periaatteitasi, niin luultavasti häneltä ei heruisi ymmärrystä tälle "harrastukselle". Toisin sanoen, etköhän sinä vielä löydä samoin ajattelevan naisen, nimittäin ei todellakaan kaikki halua seksiä tuntemattoman kanssa. Kaikki aikanaan, älähän tee hätiköityjä päätöksiä muutaman tai yhden tapauksen (naisen) perusteella.

Äänestä

Ei yhden yön suhteet kiinnosta minuakaan, siksi en niitä hae. En tosin jaksa kiinnostua naisesta joka on heti valmis. Joskus voi hairahtaa irtosuhteeseen, mutta tapana se tuntuu pinnalliselta. Jokaisen oma asia mitä tekee, mutta kaikille se ei sovi. Jos nainen kertoo minulle harrastaneensa usein irtosuhteita niin mielenkiintoni naiseen häviää. Jos olisin itse sellainen, se tuskin haittaisi.

Äänestä

Jos harrastan yhden yön juttuja, niin silloin en ole oikeasti kiinnostunut siitä tyypistä. Jos olen kiinnostunut niin en todellakaan hyppää sänkyyn heti.

Yhden yön jutut on typeriä eikä niistä saa mitään todellista. Joskus vaan on niin pitkään ollut ilman miestä että tulee hölmöiltyä.. Jos nainen ehdottaa sinulle heti seksiä hän ei luultavasti halua sinusta muuta. Oikea kumppani löytyy jostain aivan muualta kuin baaritiskiltä.

Äänestä
  • Harrastat yhden yön juttuja tyyppien kanssa joista et oikeasti ole kiinnostunut?
    Kiinnostavan tyypin kohdalla et anna heti?
    Ei siinä mitään jos joskus niitä juttuja harrastaa, mutta oikeasti tuntuu oudolta se, että tyyppi ei kiinnosta oikeasti. Miehiä on sellaisia paljon liikenteessä, mutta itse en niin toimisi.
    Tutustun vain aidosti itseäni kiinnostaviin naisiin ja harrastan heidän kanssaan seksiä kun mielenkiinto on riittävän suuri. Naimisiin menoon se ei vielä riitä, siihen mielenkinnon pitää olla todella suuri. Ihmissuhteet ovat vääristyneet niin epäselviksi, että seksiä harrastetaan aivan outojen ihmisten kanssa ja rämmitään epätoivoisissa ihmissuhteissa. Parempi olisi opetella olemaan ensin yksin ja sitten vasta yhdessä. Epätoivoisuus saa ihmiset tekemään tyhmyyksiä.

    Äänestä

Kyllä niitä "halpoja" äijiäkin löytyy, jotka ekana iltana antaa.

Nainen on ihan yhtä lailla seksin perään kun mieskin, antaisit sen kokeilla ennen mitään vakavampaa, ettei sit tarvi pettyä pahasti.

Äänestä

vuosituhannella todellakin pitäisi jo hyväksyä myös se, että naisetkin haluavat nauttia seksistä. Mielestäni on jotenkin hölmöä riiata pitkän aikaa, jos sitten ei seksi sujukaan. Ja jos itse on "hyvä", ei viittis miestä alkaa opettamaan... Ja aika tärkeää on myös miehen varustus, enkä nyt tarkoita mitään liioitteluja. Joten minä naisena en näe siinä mitään pahaa, että sekstaillaan heti, koska aika suuri asia se kuitenkin parisuhteessa loppujenlopuksi on. Ja jos ei toimi kotona, niin yleensä ajaa muualle kokeilemaan. Mun mielestä niin läheisessä kanssakäymisessä, kuin seksissä, vasta todella oppii tuntemaan toisen ihmisen. Pieni pilke silmäkulmassa ystävät, ei kaiken aina tarvitse olla niin vakavaa! Ja muistakaa silti turvaseksi! ;)

Äänestä
  • Minäkin ajattelin nykyisen suhteen kohdalla, että ei sitä heti tarvitse seksiä kokeilla kun on niin mukava tyyppi, tutustutaan ja rauhallisesti sitten...rakastuin aivan silmittömästi ja mikä yllätys odotti kuukausien kuluttua; kaveri laukeaa parin työnnön jälkeen. Tämän jälkeen hän joko nukahtaa tai katoaa suihkuun. Ei auta vaikka sanon asiasta ja jatkuva sanominen vie maun koko touhusta. Tuon tempun kun olisi esittänyt ihan silloin aluksi, niin en olisi jäänyt katsomaan jatko-osia suhteesta. Nyt on kurja tilanne. "Et kai sä mua seksin takia ole jättämässä? Et kai sä oo niin pinnallinen?" Jaa-a.

    Äänestä

ajatteleppa asiaa uudestaan. Sulle on tarjottu pillua, mutta kieltäydyit siitä koska ajattelit että et halua heti ekalla kertaa. Noniin, sitten aloit ajattelemaan että se nainen jakaa kaikille, joka varmasti pitää paikkaansa. Joten et varmastikaan halua aloittaa mitään vakavempaa hänen kanssaan? Joten käyppä polkaisemassa sitä naista, polkaisekin kunnolla ja anna kylmää sen jälkeen. Jatkat sitä elämäsi naisen hakua ja siinä välissä voit painaa tätä jakonaista. Onnea!

Äänestä

En koskaan ole arvostanut miehiä jotka harrastavat yhden yön juttuja. Tuntuu, että he antavat niin helposti, eikä sellaiseen mieheen pysty luottamaan. Onko tapana nykyään miehillä antaa aina samana iltana?
No, tutustuin kivaan mieheen ja hän ehdotti ensimmäuisenä iltana selkeästi jo seksiä.
Petyin aika pahasti ja kieltäydyin kohteliaasti. Numerot ehdittiin kuitenkin ennen sitä vaihtamaan. Mies viestittelee ja on kiinostunut. Mietin vain, että onko hän toiminut aina näin vai oliko tämä ainutkertainen tapaus.
Ei se minua haittaa jos joskus niin tekee, mutta jos se on yleinen tapa tutustua niin minua se häiritsee. Tuntuu, että jos minä en olisi ollut silloin paikalla niin hän olisi pokannut jonkun toisen sänkyynsä. Mies tuntuu halvalta, en voi sille mitään. En halua olla ahdasmielinen, mutta minua haittaa kevytmielisyys. Jos en pysty kunnioittamaan toisen persoonaa, en pysty rakastamaankaan. Jos olisin samanlainen niin asia olisi helpompi hyväksyä. Mietinkin, että pitäisikö oikeasti aloittaa yhden yön seikkailut ja lopulta vakiintua yhteen sellaiseen.
Silloin tuntisin itseni samanveroiseksi.
Tämä ei ollut vitsi vaan ajattelin asiaa tosissani. Olisin kiitollinen asiallisista kommenteista.

Äänestä

Pohdit asiaa ihan asiallisesti, et mielestäni tuomitse, ihmettelet vain.

M. sanoi, että nainen että jos nainen tahtoo vakavaan suhteeseen, hän ei ole valmis heti seksiin. Sekin on totta. Se ei ole laskelmointia, se on vain sitä, ettei tahdo satuttaa itseään. Yhden illan seksi miehen kanssa, jota ei muutenkaan kunnioittaisi (vaikka ihan mukava ja seksikäs) ei satuta enää aikuista naista. Jos on pitkään ollut yksin, on melko luonnollista, että jossain vaiheessa on lipsahtanut yhdenillanseksiin. Aina se on kuitenkin tyhmää. Itse olen oppinut sen, etten käytä alkoholia enää yhtä paukkua enempää ravintolailtoina.Järjellä ajatellen, ei ole kovin viisasta luottaa tuntemattomaan.

Se, että hakemalla hakee vain seksisuhteita, on kai jo luonnevika. Hyvä kun välttelet naista, joka sinulle soittaa. En suosittele : ).

Yleistykset ovat kumminkin aina vaarallisia. Keskitien nainen olen siinä suhteessa, että mielestäni hänkin joka sanoi, että on hyvä tietää sujuuko seksi, on täysin oikeassa. Mutta vähän voisi ensin "jutellakin" : ).

Äänestä

Miehille, jotka hakevat naista, joka "ei anna" kuin vuoden päästä:

Olen joskus tuttavanaisen kanssa jutellut, että miten miehet ajautuvat useaankin seksittömään suhteeseen jonkun äkäisen nipottajanaisen kanssa. Syyksi arvelimme sitä, että he etsivät ns. kunnon naista. Kehoittaisin etsimään ihan normaalia, yhteiselo voisi olla sellaisen kanssa hauskempaa, eikä tarvitsisi etsiä seksiseuraa ulkopuolelta.

Nimim. kyllästynyt mariseviin ukkomiehiin : )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Grandar kirjoitti:

En koskaan ole arvostanut naisia jotka harrastavat yhden yön juttuja. Tuntuu, että he antavat niin helposti, eikä sellaiseen naiseen pysty luottamaan. Onko tapana nykyään naisilla antaa aina samana iltana?
No, tutustuin kivaan naiseen ja hän ehdotti ensimmäuisenä iltana selkeästi jo seksiä.
Petyin aika pahasti ja kieltäydyin kohteliaasti. Numerot ehdittiin kuitenkin ennen sitä vaihtamaan. Nainen viestittelee ja on kiinostunut. Mietin vain, että onko hän toiminut aina näin vai oliko tämä ainutkertainen tapaus.
Ei se minua haittaa jos joskus niin tekee, mutta jos se on yleinen tapa tutustua niin minua se häiritsee. Tuntuu, että jos minä en olisi ollut silloin paikalla niin hän olisi pokannut jonkun toisen sänkyynsä. Nainen tuntuu halvalta, en voi sille mitään. En halua olla ahdasmielinen, mutta minua haittaa kevytmielisyys. Jos en pysty kunnioittamaan toisen persoonaa, en pysty rakastamaankaan. Jos olisin samanlainen niin asia olisi helpompi hyväksyä. Mietinkin, että pitäisikö oikeasti aloittaa yhden yön seikkailut ja lopulta vakiintua yhteen sellaiseen.
Silloin tuntisin itseni samanveroiseksi.
Tämä ei ollut vitsi vaan ajattelin asiaa tosissani. Olisin kiitollinen asiallisista kommenteista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu