Miten pääsisi itri sisaresta josta on tullut niin kamala riesa. En voi sietää häntä missään muodossa. Kun tapaan hänen, olisin valmis oksentamaan, sillä kaikki menneet jA ENTISET ASIAT TULEVAT HETI MIELEENI JA INHON TUNNE JYLLÄÄ SISÄLLÄNI. Olen lopettanut hänen kanssaan puhumisen kauan sitten.
Miten tälläisestä tilanteesta pääsee eroon. Sillä hän on tehnyt minulle niin paljan pahaa vuosien aikana. Valehdellut, manipuloinnut, keksii omia tarinoita päästään muista ihmisistä jne. Hänelllä ei ole minkäänlaista omaatuntoa, ja hän vain haluaa pilata muiden elämää tekemällä tekoja, joista ei muut saa kun suurta surua ja pahaa mieltä. Tarina voi olla vaikka kuinka pitkä, loppua ei näy.
Yksi hyvä puoli on, että lapset ovat muuttaneet kotoa pois, eivätkä pahemmin vierile. Juttelen heidän kansaan ja saan kuulla mitä kauheimpia tarnioita.
Nainen on ollut suljetulla psykiatrisella hotopaikassa silloin tällöin, mutta apua hän ei sieltä ole saanut, sillä vanhat kaavat pompahtavat heti esille, kun hän päässe ulos.
Miten tälläisestä tilanteesta pääsee eroon. Sillä hän on tehnyt minulle niin paljan pahaa vuosien aikana. Valehdellut, manipuloinnut, keksii omia tarinoita päästään muista ihmisistä jne. Hänelllä ei ole minkäänlaista omaatuntoa, ja hän vain haluaa pilata muiden elämää tekemällä tekoja, joista ei muut saa kun suurta surua ja pahaa mieltä. Tarina voi olla vaikka kuinka pitkä, loppua ei näy.
Yksi hyvä puoli on, että lapset ovat muuttaneet kotoa pois, eivätkä pahemmin vierile. Juttelen heidän kansaan ja saan kuulla mitä kauheimpia tarnioita.
Nainen on ollut suljetulla psykiatrisella hotopaikassa silloin tällöin, mutta apua hän ei sieltä ole saanut, sillä vanhat kaavat pompahtavat heti esille, kun hän päässe ulos.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hullun höpinöitähän ei "onneksi" kukaan usko. Jotkut taas saa kulkea terveen papereilla kun ei ymmärrä hakeutua psykiatriselle hoitoon.
ja saavat terveen paperit. Yleensä ihminen kun joutuu jonkun kovan kriisin eteen elämässään. Hän hakeutuu tai hänelle tarjotaan psykiatrista hoitoa ja sillä tavoin hän saa apua ja tukea, ja toipuu ahdingostaan.Syöpä on yksi tälläinen sairaus joka myllertää ihmisen elämän täysin.
On myös näitä "hulluja" jotka laitetaan hoitoon, vaikka he pitävät itseään aivan terveinä, ja siinä onkin sitten kovempi homma , kun syytä pitää syvältä etsiä, miksi ihmisestä on tulluinen psyykkisesti sairas.
Kolmas ryhmä on luulosairaat, heillä on aina jokin hengenvaarallinen "tauti" päällä, ja sitä ei millään tavalla hoideta "normaalien keinoin" vaan parantuu itsestään ja sitten iskeekin jo uusi tauti päälle. Elikkä alati sairas!
Sisarellasi on syy käyttäytyä oudosti ja puhua omituisia. Hänet on puheittesi mukaan diagnosoitu sairaaksi. Hän on ollut mielisairaalahoidossa. Hänellä siis on tai ainakin on ollut mielisairaus.
Mikä sinun selityksesi on omalle käytöksellesi (uhkaat hylätä siskon) tai kirjoituksellesi (ks viestisi).
Taipumus sairauksiin tulee usein geeneissämme.
Oli diagnoosi tai ei mielenterveysongelma on usein ylivoimainen läheisille, sillä he joutuvat ottamaan vastaan kaikki pidäkkeettömät teot ja puheet. Vaikka kuinka tietäisi, että toinen on sairas on usein liian raskasta kuulla koko olemassaoloaan kyseenalaistavia haukkumisia ja herjauksia.
Itselläni on sisko, joka ensin sairasti vuosikymmeniä useita kymmeniä eri tauteja, joista kuitenkin parani kuin ihmeen kautta. Nyt hän lähettelee kirjeitä säännöllisin väliajoin ja haukkuu kaikilla mahdollisilla tavoilla. Olen paha, syntinen, tuomittava ja jopa ihmiskunnan pahoinvoinnin ja tuhon aiheuttaja. Kaiken lopuksi hän uhoaa jumalan vihalla ja paradoksaalisesti päättää kirjeensä "siunauksin N.N".
No, voihan viesteihin suhtautua käden huitaisulla, mutta jokainen meistä elää omaa elämäänsä, jossa sattuu kaikenlaisia vastoinkäymisiä, joihin tarvitaan jaksamista. Kun haukkumakirje osuu keskelle oman elämän kriisejä se tuntuu ylivoimaiselta kestää.
Ei meistä kukaan ole ihmistä kummoisempi eikä supermiehen voimilla varustettu. Jossain vaiheessa on pakko vetää raja ja suojata itseään silmittömiltä hyökkäyksiltä.
En ole viiteen vuoteen nähnyt siskoani enkä vastannut siskoni kirjeisiin, mutta silti saan säännöllisesti "jumalan vihan" niskaani hänen välityksellään. Kirjeissä ei näy mitenkään se aika, jona emme ole olleet yhteydessä. Hän katkaisee välit parin vuoden välein ja välien katkaisukirjettä seuraa haukkumakirje siitä, että taas katakaisin välit. En tiedä mitä asialle voisi muuta tehdä kuin yrittää painaa asia taka-alalle ja pysyä siskosta yhä kauempana.
Jos tiedät paremman ratkaisun, kerro. Keskustelua, vetoamista ja muuta on yritetty, mutta turhaan. Viestit suorastaan sylkevät vihaa silmille, vaikka viestin sisältö olisi joulun toivotus.
Geeneistä sen verran, että meillä on suuri perhe ja jokaisella lapsella mukavan kokoiset perheet. Vastaavaa ei ole ilmennyt... vaikka ehkä se on piilevä geeni, joka yllättää tulevaisuudessa.