itsemurha

Joskus asiat menevät niin pieleen, että tuntuu turhalta jatkaa......

Olen samaa mieltä kanssasi, itsemurhan ei pitäisi olla ratkaisu. Kuitenkaan joskus kaikki eivät kestä kärsimyksiä joita joutuvat kokemaan.

Olin 14 kun 12-vuotias siskoni sairastui syöpään ja kaksi vuotta myöhemmin hän kuoli. Masennuin. Sain tietää isäni sairastavan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, josta hänen alkoholisminsa johtui. Vanhempani olivat eronneet muutama vuosi ennen siskoni sairastumista. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin kaikesta, olen ollut suljetulla osastolla, viillellyt itkien ja yrittänyt itsemurhaa. Olin niin hajalla ja toivoton että en ajatellut muuta kuin sitä, että pääsisin lepäämään, olemaan ajattelematta mitään, muistamatta mitään, vaikka itsemurhan kautta. Nukkumaan ikuista unta.

Nyt olen käynyt vuoden verran 2 kertaa viikossa terapiassa, ja käytän masennuslääkkeitä. Vaikka erosin juuri poikaystävästäni niin tuntuu että elämä vihdoin hymyilee. Älkää antako periksi! Hankkikaa ammattilainen puhekaveriksi :)

Kipu ja Tuska kirjoitti:

Olen samaa mieltä kanssasi, itsemurhan ei pitäisi olla ratkaisu. Kuitenkaan joskus kaikki eivät kestä kärsimyksiä joita joutuvat kokemaan.

Olin 14 kun 12-vuotias siskoni sairastui syöpään ja kaksi vuotta myöhemmin hän kuoli. Masennuin. Sain tietää isäni sairastavan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, josta hänen alkoholisminsa johtui. Vanhempani olivat eronneet muutama vuosi ennen siskoni sairastumista. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin kaikesta, olen ollut suljetulla osastolla, viillellyt itkien ja yrittänyt itsemurhaa. Olin niin hajalla ja toivoton että en ajatellut muuta kuin sitä, että pääsisin lepäämään, olemaan ajattelematta mitään, muistamatta mitään, vaikka itsemurhan kautta. Nukkumaan ikuista unta.

Nyt olen käynyt vuoden verran 2 kertaa viikossa terapiassa, ja käytän masennuslääkkeitä. Vaikka erosin juuri poikaystävästäni niin tuntuu että elämä vihdoin hymyilee. Älkää antako periksi! Hankkikaa ammattilainen puhekaveriksi :)

Lue lisää

ihana huomata että sinua auttoi ammattilainen pääsemään takaisin elämän syrjään kiinni... ystävääni ei auttaneet ammattilaiset ei mitkään... hänestä näki jo monta vuotta että ei tule elämään enään kauaa...päivää vain odotettiin milloin tulee uutinen että ystäväni on lähtenyt.. tuossa muutama vuosi sitten tuli se uutinen jota meistä kaikki alitajuisesti odotti ja pelkäsi.. ja kun se päivä tuli niin en tiennyt olisiko pitänyt itkeä surusta vai ilosta???
silloin muistan kun kavereiden kanssa lähettiin istumaan terassille ja keskustelemaan asiasta.. emme todellakaan tienneet olisko mein pitäny itkeä vai nauraa.. joten teimme mitä kaverimme olisi meidän halunnut tekevän.. nauttivan elämästä ja ottavan hänenkin puolestaan se muutama olunen... sanotaan näin että ilta oli erinomainen ja lämmöllä meistä jokainen muisti ystäväämme... ja tiedämme että hän oli pirskeissämme mukana... ;)

Itselläni on lähes koko elämän ollut tunne, että haluaisin kuolla. Jokainen päivä tunnen itseni masentuneeksi, ahdistuneeksi ja surulliseksi. Voisin verrata itsemurhaa työpaikkaan: Ihmiselle on luonnollista lopettaa työnsä jos se on hänelle pelkkää kärsimystä ja noin 10% ajasta on positiivisia ja miellyttäviä hetkiä. Tunnen että minulle on luonnollista lopettaa elämäni. Vetoaminen hoitoon menemiseen ei minun kannallani ole hyödyllistä. Olen ollut noin 8 vuotta avohoidossa sekä 3 kertaa kellokosken sairaalassa. Useita lääkityksiä on minuun kokeiltu, mutta mikään niistä ei vie pois masentuneisuutta ja kuolemantoivetta. Mikään ei vie pois tätä helvetillistä ja arvottomuuden tunnetilaa.
Olen kokeillut itsemurhaa noin 4 kertaa, siinä onnistumatta. Osittainen syy siihen on että en ole varma minkälaiset määrät lääkkeitä ovat tarpeellisia toteuttaakseen itsemurhan. Ensimmäisellä kerralla otin noin 7 lääkettä ja kirjoitin jäähyväiskirjeen. Toisella kerralla viiltelin ja kirjoitin useita kirjeitä ja manifestin jalkaani, lääkkeitä en kuitenkaan saanut. Kolmannella kerralla olin osastolla ja viilsin ranteitani en kuitenkaan kunnolla auki ja käsivarsiani sekä join noin 10 tablettia masennuslääkkeitä.
Neljännellä kerralla otin noin 29 masennuslääkettä ja tämä kerta oli lähes onnistua, mutta sairaalassa tilani saatiin kuitenkin tasoitettua. Aamulla oloni oli kuin olisin elännyt unessa, juuri lähdössä olemattomuuteen. En pystynyt liikuttamaan kehoni osia, eikä silmäni pysynneet auki, kaikki oli sekavaa ja unenomaista. Ikävä kyllä äitini tuli päivällä katsomaan minua ja ehti viedä ajoissa hoitoon. Kehoni lämpötila oli noussut yli 40 celciukseen ja näin kaiken sumuisena eivätkä aivoni pystyneet luomaan kokonaisia ajatuksia. Miten mukavaa olisikaan ollut nukahtaa uneen josta ei olisi syytä herätä.

läheskuollut kirjoitti:

Itselläni on lähes koko elämän ollut tunne, että haluaisin kuolla. Jokainen päivä tunnen itseni masentuneeksi, ahdistuneeksi ja surulliseksi. Voisin verrata itsemurhaa työpaikkaan: Ihmiselle on luonnollista lopettaa työnsä jos se on hänelle pelkkää kärsimystä ja noin 10% ajasta on positiivisia ja miellyttäviä hetkiä. Tunnen että minulle on luonnollista lopettaa elämäni. Vetoaminen hoitoon menemiseen ei minun kannallani ole hyödyllistä. Olen ollut noin 8 vuotta avohoidossa sekä 3 kertaa kellokosken sairaalassa. Useita lääkityksiä on minuun kokeiltu, mutta mikään niistä ei vie pois masentuneisuutta ja kuolemantoivetta. Mikään ei vie pois tätä helvetillistä ja arvottomuuden tunnetilaa.
Olen kokeillut itsemurhaa noin 4 kertaa, siinä onnistumatta. Osittainen syy siihen on että en ole varma minkälaiset määrät lääkkeitä ovat tarpeellisia toteuttaakseen itsemurhan. Ensimmäisellä kerralla otin noin 7 lääkettä ja kirjoitin jäähyväiskirjeen. Toisella kerralla viiltelin ja kirjoitin useita kirjeitä ja manifestin jalkaani, lääkkeitä en kuitenkaan saanut. Kolmannella kerralla olin osastolla ja viilsin ranteitani en kuitenkaan kunnolla auki ja käsivarsiani sekä join noin 10 tablettia masennuslääkkeitä.
Neljännellä kerralla otin noin 29 masennuslääkettä ja tämä kerta oli lähes onnistua, mutta sairaalassa tilani saatiin kuitenkin tasoitettua. Aamulla oloni oli kuin olisin elännyt unessa, juuri lähdössä olemattomuuteen. En pystynyt liikuttamaan kehoni osia, eikä silmäni pysynneet auki, kaikki oli sekavaa ja unenomaista. Ikävä kyllä äitini tuli päivällä katsomaan minua ja ehti viedä ajoissa hoitoon. Kehoni lämpötila oli noussut yli 40 celciukseen ja näin kaiken sumuisena eivätkä aivoni pystyneet luomaan kokonaisia ajatuksia. Miten mukavaa olisikaan ollut nukahtaa uneen josta ei olisi syytä herätä.

Lue lisää

Tuntuu vähän siltä että nuo sinun itsemurha yritykset ovat lähinnä olleet avunhuutoja... Et oikeasti halua kuolla! En tiedä minkä ikäinen olet, mutta et varmaankaan niin vanha että olisit nähnyt ja kokenut elämästä jo kaiken (vaikka itsestäsi tuntuisi siltä.. Minustakin tuntui joskus)? Mitä niin pahaa on voinut tapahtua ettet halua elää? Elämää pitää oppia katsomaan oikealla tavalla että sitä voi rakastaa hyvinä ja huonoina aikoina.. Sinä voit oppia sen jos vain tarpeeksi haluat!

vaikeus kirjoitti:

Joskus asiat menevät niin pieleen, että tuntuu turhalta jatkaa......

menee.

noin se kirjoitti:

menee.

enää muuta lisätä.

noin se kirjoitti:

menee.

niin joskus asiat on niin päin p:tä että tuntuu ettei mikään pelasta ja on niin väsynyt ettei mikään auta jaksamaan.........

Kipu ja Tuska kirjoitti:

Olen samaa mieltä kanssasi, itsemurhan ei pitäisi olla ratkaisu. Kuitenkaan joskus kaikki eivät kestä kärsimyksiä joita joutuvat kokemaan.

Olin 14 kun 12-vuotias siskoni sairastui syöpään ja kaksi vuotta myöhemmin hän kuoli. Masennuin. Sain tietää isäni sairastavan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, josta hänen alkoholisminsa johtui. Vanhempani olivat eronneet muutama vuosi ennen siskoni sairastumista. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin kaikesta, olen ollut suljetulla osastolla, viillellyt itkien ja yrittänyt itsemurhaa. Olin niin hajalla ja toivoton että en ajatellut muuta kuin sitä, että pääsisin lepäämään, olemaan ajattelematta mitään, muistamatta mitään, vaikka itsemurhan kautta. Nukkumaan ikuista unta.

Nyt olen käynyt vuoden verran 2 kertaa viikossa terapiassa, ja käytän masennuslääkkeitä. Vaikka erosin juuri poikaystävästäni niin tuntuu että elämä vihdoin hymyilee. Älkää antako periksi! Hankkikaa ammattilainen puhekaveriksi :)

Lue lisää

jotenkin estää.

ihminen EI OLE luonnostan iloinen ja onnellinen, siitä on kuule ihan tutkimuksia, että toiset ovat perusluonteeltaan negatiivisia ja toiset positiivisia, en muisa elämästäni yhtään päivään, jona olisin ollut pelkästään onnellinen, ikää on 47 vuotta. On lapsia, tienaan yli 70 000 e vuodessa, on oma lainaton 179 neliön omakotitalo, 3 autoa, vaimo, Espanjassa lomahuvila jolla neliöitä 140 ja uimaallas pihassa. Ja silti, olen 15 vuotiaasta asti halunnut vaan kuolla, joka ikinen päivä, joka ikinen tunti, joka ikinen minuutti ja joka ikinen sekunti. Vaimoni hyväksyy sen ja lapsille on kerrottu totuus. On käyty lääkärit, psykologit, psykiatrit, työterveys, vertaistuki ja kaikki läpi. syöty lääkkeitä laidasta laitaan, jopa lääkekannabis oli käytössä ulkomailla asueassa, perusnegatiivinen, siinä se. Ei mikään auta ja kuolema on ollut mielessä jo silloin kun en edes tiennyt miten tässä maailmassa lisäännytään. Kun vanhin poikani täyttää vuoden lopulla 18 vuotta, minulla on seuraavaksi yöksi hankittuna vahvaa huumausainetta jonka oma pistän suoneeni ( en ole koskaan käyttänyt huumeita, ellei sitten lääkekannabista lasketa, alkoholia juon muutaman kerran vuodessa mm. hääpäivänä viiniä ja uutena vuotena shampanjaa), ja perheeni on anatanut siunauksen tulevalle yliannostukselleni, sillä he ovat katsoneet vuosikymmenet sitä, kuinka elämä ei vain ole minua varten, ei kukaan meistä tänne ole pyytänyt päästä elämään, joten eikö myös kuolema ole jokaisen oma valinta? Ammatiltani olen psykologi, vanhempani olivat rikkaita, sain rakkautta, minulla oli rakastava perhe, suku , vaimo lapset ja on edelleen, mutta en silti halua saati jaksa jaksaa.

psy.tri. Ilkka M. kirjoitti:

ihminen EI OLE luonnostan iloinen ja onnellinen, siitä on kuule ihan tutkimuksia, että toiset ovat perusluonteeltaan negatiivisia ja toiset positiivisia, en muisa elämästäni yhtään päivään, jona olisin ollut pelkästään onnellinen, ikää on 47 vuotta. On lapsia, tienaan yli 70 000 e vuodessa, on oma lainaton 179 neliön omakotitalo, 3 autoa, vaimo, Espanjassa lomahuvila jolla neliöitä 140 ja uimaallas pihassa. Ja silti, olen 15 vuotiaasta asti halunnut vaan kuolla, joka ikinen päivä, joka ikinen tunti, joka ikinen minuutti ja joka ikinen sekunti. Vaimoni hyväksyy sen ja lapsille on kerrottu totuus. On käyty lääkärit, psykologit, psykiatrit, työterveys, vertaistuki ja kaikki läpi. syöty lääkkeitä laidasta laitaan, jopa lääkekannabis oli käytössä ulkomailla asueassa, perusnegatiivinen, siinä se. Ei mikään auta ja kuolema on ollut mielessä jo silloin kun en edes tiennyt miten tässä maailmassa lisäännytään. Kun vanhin poikani täyttää vuoden lopulla 18 vuotta, minulla on seuraavaksi yöksi hankittuna vahvaa huumausainetta jonka oma pistän suoneeni ( en ole koskaan käyttänyt huumeita, ellei sitten lääkekannabista lasketa, alkoholia juon muutaman kerran vuodessa mm. hääpäivänä viiniä ja uutena vuotena shampanjaa), ja perheeni on anatanut siunauksen tulevalle yliannostukselleni, sillä he ovat katsoneet vuosikymmenet sitä, kuinka elämä ei vain ole minua varten, ei kukaan meistä tänne ole pyytänyt päästä elämään, joten eikö myös kuolema ole jokaisen oma valinta? Ammatiltani olen psykologi, vanhempani olivat rikkaita, sain rakkautta, minulla oli rakastava perhe, suku , vaimo lapset ja on edelleen, mutta en silti halua saati jaksa jaksaa.

Lue lisää

Voi lapsiparkoja miksi heidät teit?

läheskuollut kirjoitti:

Itselläni on lähes koko elämän ollut tunne, että haluaisin kuolla. Jokainen päivä tunnen itseni masentuneeksi, ahdistuneeksi ja surulliseksi. Voisin verrata itsemurhaa työpaikkaan: Ihmiselle on luonnollista lopettaa työnsä jos se on hänelle pelkkää kärsimystä ja noin 10% ajasta on positiivisia ja miellyttäviä hetkiä. Tunnen että minulle on luonnollista lopettaa elämäni. Vetoaminen hoitoon menemiseen ei minun kannallani ole hyödyllistä. Olen ollut noin 8 vuotta avohoidossa sekä 3 kertaa kellokosken sairaalassa. Useita lääkityksiä on minuun kokeiltu, mutta mikään niistä ei vie pois masentuneisuutta ja kuolemantoivetta. Mikään ei vie pois tätä helvetillistä ja arvottomuuden tunnetilaa.
Olen kokeillut itsemurhaa noin 4 kertaa, siinä onnistumatta. Osittainen syy siihen on että en ole varma minkälaiset määrät lääkkeitä ovat tarpeellisia toteuttaakseen itsemurhan. Ensimmäisellä kerralla otin noin 7 lääkettä ja kirjoitin jäähyväiskirjeen. Toisella kerralla viiltelin ja kirjoitin useita kirjeitä ja manifestin jalkaani, lääkkeitä en kuitenkaan saanut. Kolmannella kerralla olin osastolla ja viilsin ranteitani en kuitenkaan kunnolla auki ja käsivarsiani sekä join noin 10 tablettia masennuslääkkeitä.
Neljännellä kerralla otin noin 29 masennuslääkettä ja tämä kerta oli lähes onnistua, mutta sairaalassa tilani saatiin kuitenkin tasoitettua. Aamulla oloni oli kuin olisin elännyt unessa, juuri lähdössä olemattomuuteen. En pystynyt liikuttamaan kehoni osia, eikä silmäni pysynneet auki, kaikki oli sekavaa ja unenomaista. Ikävä kyllä äitini tuli päivällä katsomaan minua ja ehti viedä ajoissa hoitoon. Kehoni lämpötila oli noussut yli 40 celciukseen ja näin kaiken sumuisena eivätkä aivoni pystyneet luomaan kokonaisia ajatuksia. Miten mukavaa olisikaan ollut nukahtaa uneen josta ei olisi syytä herätä.

Lue lisää

opiskelemista ja edes joku susta tykkää, et ehdi etkä halua ajatella itsesi tappamista. Sulla on syy (tai syitä) elää.

Jotkut kuolee vaikka olisi vielä kuinka paljon elämänhalua, mutta toiset taas suunnittelevat päiviensä päättämistä! Niin on kurjasti asiat.

psy.tri. Ilkka M. kirjoitti:

ihminen EI OLE luonnostan iloinen ja onnellinen, siitä on kuule ihan tutkimuksia, että toiset ovat perusluonteeltaan negatiivisia ja toiset positiivisia, en muisa elämästäni yhtään päivään, jona olisin ollut pelkästään onnellinen, ikää on 47 vuotta. On lapsia, tienaan yli 70 000 e vuodessa, on oma lainaton 179 neliön omakotitalo, 3 autoa, vaimo, Espanjassa lomahuvila jolla neliöitä 140 ja uimaallas pihassa. Ja silti, olen 15 vuotiaasta asti halunnut vaan kuolla, joka ikinen päivä, joka ikinen tunti, joka ikinen minuutti ja joka ikinen sekunti. Vaimoni hyväksyy sen ja lapsille on kerrottu totuus. On käyty lääkärit, psykologit, psykiatrit, työterveys, vertaistuki ja kaikki läpi. syöty lääkkeitä laidasta laitaan, jopa lääkekannabis oli käytössä ulkomailla asueassa, perusnegatiivinen, siinä se. Ei mikään auta ja kuolema on ollut mielessä jo silloin kun en edes tiennyt miten tässä maailmassa lisäännytään. Kun vanhin poikani täyttää vuoden lopulla 18 vuotta, minulla on seuraavaksi yöksi hankittuna vahvaa huumausainetta jonka oma pistän suoneeni ( en ole koskaan käyttänyt huumeita, ellei sitten lääkekannabista lasketa, alkoholia juon muutaman kerran vuodessa mm. hääpäivänä viiniä ja uutena vuotena shampanjaa), ja perheeni on anatanut siunauksen tulevalle yliannostukselleni, sillä he ovat katsoneet vuosikymmenet sitä, kuinka elämä ei vain ole minua varten, ei kukaan meistä tänne ole pyytänyt päästä elämään, joten eikö myös kuolema ole jokaisen oma valinta? Ammatiltani olen psykologi, vanhempani olivat rikkaita, sain rakkautta, minulla oli rakastava perhe, suku , vaimo lapset ja on edelleen, mutta en silti halua saati jaksa jaksaa.

Lue lisää

..vieläpä kehtaat!! lapsille kerottu totuus?? Häpeä!
Luulis psykologilla olevan tarpeeksi lääkevarastoa...pistä naamaas, älä valita..tee se!!

läheskuollut kirjoitti:

Itselläni on lähes koko elämän ollut tunne, että haluaisin kuolla. Jokainen päivä tunnen itseni masentuneeksi, ahdistuneeksi ja surulliseksi. Voisin verrata itsemurhaa työpaikkaan: Ihmiselle on luonnollista lopettaa työnsä jos se on hänelle pelkkää kärsimystä ja noin 10% ajasta on positiivisia ja miellyttäviä hetkiä. Tunnen että minulle on luonnollista lopettaa elämäni. Vetoaminen hoitoon menemiseen ei minun kannallani ole hyödyllistä. Olen ollut noin 8 vuotta avohoidossa sekä 3 kertaa kellokosken sairaalassa. Useita lääkityksiä on minuun kokeiltu, mutta mikään niistä ei vie pois masentuneisuutta ja kuolemantoivetta. Mikään ei vie pois tätä helvetillistä ja arvottomuuden tunnetilaa.
Olen kokeillut itsemurhaa noin 4 kertaa, siinä onnistumatta. Osittainen syy siihen on että en ole varma minkälaiset määrät lääkkeitä ovat tarpeellisia toteuttaakseen itsemurhan. Ensimmäisellä kerralla otin noin 7 lääkettä ja kirjoitin jäähyväiskirjeen. Toisella kerralla viiltelin ja kirjoitin useita kirjeitä ja manifestin jalkaani, lääkkeitä en kuitenkaan saanut. Kolmannella kerralla olin osastolla ja viilsin ranteitani en kuitenkaan kunnolla auki ja käsivarsiani sekä join noin 10 tablettia masennuslääkkeitä.
Neljännellä kerralla otin noin 29 masennuslääkettä ja tämä kerta oli lähes onnistua, mutta sairaalassa tilani saatiin kuitenkin tasoitettua. Aamulla oloni oli kuin olisin elännyt unessa, juuri lähdössä olemattomuuteen. En pystynyt liikuttamaan kehoni osia, eikä silmäni pysynneet auki, kaikki oli sekavaa ja unenomaista. Ikävä kyllä äitini tuli päivällä katsomaan minua ja ehti viedä ajoissa hoitoon. Kehoni lämpötila oli noussut yli 40 celciukseen ja näin kaiken sumuisena eivätkä aivoni pystyneet luomaan kokonaisia ajatuksia. Miten mukavaa olisikaan ollut nukahtaa uneen josta ei olisi syytä herätä.

Lue lisää

Kiitos tekstistäsi,en ole vielä kokeillut tappaa itseäni mutta se on koko ajan mielessä,kuinka,miten,milloin ja kuinka järjestän jälkeiseni asiat lapset ja kaikki muut.. Nukahtaa juuri tahtoisin,taivaan kotiin mennä, vailla murhetta ja tuskaa En jaksa,entiselle miehelleni kerroin ajatuksista aikaa sitten,ei ottanut vakavasti,hullu vain olen. Tuntuu ettei kukaan välitä ja mulla ei ole kellekkää mitää annettavaa,ollut aikoihin. Turha paska olen joka itkee ahdistustaan jokainen päivä monta kertaa päivässä.. Jumalalta saan sen ainoan voiman jatkaa kitumalla jotenkin päivästä toiseen. Uskon Jeesukseen,mutten ole saanut vastausta,vaikka olen anonut ja anonut. En näe syytä elää,pohtinut ja pyöritelyt niin kauan jo että aika on jo tehdä ja poistua tavalla milä hyvänsä,jäähyväiskirjeet typerinen selityksineen on jo.,luultavasti teen sen katoamistappamis tempun hyvin suurella määrällä lääkkeitä,joita kyllä saan.
Älköön kukaan sanoko miten joku voi sen tehdä sen itelle ja lähimmäisilleen,kun on umpikuja se,ei ole ulospääsyä ja vakavasti tahdon sitä! JOS ET OLE KOENUT,ET VOI TIETÄÄ!

psy.tri. Ilkka M. kirjoitti:

ihminen EI OLE luonnostan iloinen ja onnellinen, siitä on kuule ihan tutkimuksia, että toiset ovat perusluonteeltaan negatiivisia ja toiset positiivisia, en muisa elämästäni yhtään päivään, jona olisin ollut pelkästään onnellinen, ikää on 47 vuotta. On lapsia, tienaan yli 70 000 e vuodessa, on oma lainaton 179 neliön omakotitalo, 3 autoa, vaimo, Espanjassa lomahuvila jolla neliöitä 140 ja uimaallas pihassa. Ja silti, olen 15 vuotiaasta asti halunnut vaan kuolla, joka ikinen päivä, joka ikinen tunti, joka ikinen minuutti ja joka ikinen sekunti. Vaimoni hyväksyy sen ja lapsille on kerrottu totuus. On käyty lääkärit, psykologit, psykiatrit, työterveys, vertaistuki ja kaikki läpi. syöty lääkkeitä laidasta laitaan, jopa lääkekannabis oli käytössä ulkomailla asueassa, perusnegatiivinen, siinä se. Ei mikään auta ja kuolema on ollut mielessä jo silloin kun en edes tiennyt miten tässä maailmassa lisäännytään. Kun vanhin poikani täyttää vuoden lopulla 18 vuotta, minulla on seuraavaksi yöksi hankittuna vahvaa huumausainetta jonka oma pistän suoneeni ( en ole koskaan käyttänyt huumeita, ellei sitten lääkekannabista lasketa, alkoholia juon muutaman kerran vuodessa mm. hääpäivänä viiniä ja uutena vuotena shampanjaa), ja perheeni on anatanut siunauksen tulevalle yliannostukselleni, sillä he ovat katsoneet vuosikymmenet sitä, kuinka elämä ei vain ole minua varten, ei kukaan meistä tänne ole pyytänyt päästä elämään, joten eikö myös kuolema ole jokaisen oma valinta? Ammatiltani olen psykologi, vanhempani olivat rikkaita, sain rakkautta, minulla oli rakastava perhe, suku , vaimo lapset ja on edelleen, mutta en silti halua saati jaksa jaksaa.

Lue lisää

ompa kurjaa, liian helppo elämä PRINSESSALLA, pikajuna hoitaa, tai 100 disperiiniä. Vidyn psykologi, no HUH huh

läheskuollut kirjoitti:

Itselläni on lähes koko elämän ollut tunne, että haluaisin kuolla. Jokainen päivä tunnen itseni masentuneeksi, ahdistuneeksi ja surulliseksi. Voisin verrata itsemurhaa työpaikkaan: Ihmiselle on luonnollista lopettaa työnsä jos se on hänelle pelkkää kärsimystä ja noin 10% ajasta on positiivisia ja miellyttäviä hetkiä. Tunnen että minulle on luonnollista lopettaa elämäni. Vetoaminen hoitoon menemiseen ei minun kannallani ole hyödyllistä. Olen ollut noin 8 vuotta avohoidossa sekä 3 kertaa kellokosken sairaalassa. Useita lääkityksiä on minuun kokeiltu, mutta mikään niistä ei vie pois masentuneisuutta ja kuolemantoivetta. Mikään ei vie pois tätä helvetillistä ja arvottomuuden tunnetilaa.
Olen kokeillut itsemurhaa noin 4 kertaa, siinä onnistumatta. Osittainen syy siihen on että en ole varma minkälaiset määrät lääkkeitä ovat tarpeellisia toteuttaakseen itsemurhan. Ensimmäisellä kerralla otin noin 7 lääkettä ja kirjoitin jäähyväiskirjeen. Toisella kerralla viiltelin ja kirjoitin useita kirjeitä ja manifestin jalkaani, lääkkeitä en kuitenkaan saanut. Kolmannella kerralla olin osastolla ja viilsin ranteitani en kuitenkaan kunnolla auki ja käsivarsiani sekä join noin 10 tablettia masennuslääkkeitä.
Neljännellä kerralla otin noin 29 masennuslääkettä ja tämä kerta oli lähes onnistua, mutta sairaalassa tilani saatiin kuitenkin tasoitettua. Aamulla oloni oli kuin olisin elännyt unessa, juuri lähdössä olemattomuuteen. En pystynyt liikuttamaan kehoni osia, eikä silmäni pysynneet auki, kaikki oli sekavaa ja unenomaista. Ikävä kyllä äitini tuli päivällä katsomaan minua ja ehti viedä ajoissa hoitoon. Kehoni lämpötila oli noussut yli 40 celciukseen ja näin kaiken sumuisena eivätkä aivoni pystyneet luomaan kokonaisia ajatuksia. Miten mukavaa olisikaan ollut nukahtaa uneen josta ei olisi syytä herätä.

Lue lisää

Vastaan vaan johonki randomiin viestiin koska en osaa postittaa omaa. Olen 14 vuotias nuori jolla elämä menee huonosti. Joillekin mun ongelmat kuulostaa vähäpätöisiltä mutta se on Hirveet jos olisit minä. Koulu menee perseelleen, koulukiusaamista, ja muuta paskaa... tuntuu vaa etten kestä. Pahint on etten voi kertoo kenellekkää. Kaverit ei uskois, vanhemmat pistäs arestii, sisko naurais ja. Koulun terkkari pistäs pillereit ja erityisopetukseen....just se satutti mua ku iskä rupes haukkuu ja nimittelee esim. Jätesäkki jä pahinta on et se tarkotti sitä. Mun täytyy päästä pois täält. Jos joku tietää hyvän ja kivuttoman keinon mä todella arvostaisin sitä. Ja en tarvitse positiivisten "selviytyjien" apua. Haluan neuvoja niiltä jotka suunnittelevat samaa.

horrible life kirjoitti:

Vastaan vaan johonki randomiin viestiin koska en osaa postittaa omaa. Olen 14 vuotias nuori jolla elämä menee huonosti. Joillekin mun ongelmat kuulostaa vähäpätöisiltä mutta se on Hirveet jos olisit minä. Koulu menee perseelleen, koulukiusaamista, ja muuta paskaa... tuntuu vaa etten kestä. Pahint on etten voi kertoo kenellekkää. Kaverit ei uskois, vanhemmat pistäs arestii, sisko naurais ja. Koulun terkkari pistäs pillereit ja erityisopetukseen....just se satutti mua ku iskä rupes haukkuu ja nimittelee esim. Jätesäkki jä pahinta on et se tarkotti sitä. Mun täytyy päästä pois täält. Jos joku tietää hyvän ja kivuttoman keinon mä todella arvostaisin sitä. Ja en tarvitse positiivisten "selviytyjien" apua. Haluan neuvoja niiltä jotka suunnittelevat samaa.

Lue lisää

Sinä olet kumminkin jonkun lapsi. Sinulla on isä ja äiti. 20-vuoden kuluttua varmasti myös oma perhe.


Olet itsekäs! Maailma ei pyöri vain sinun ympärilläsi. Itsemurha ei ole ratkaisu esim koulukiusaamiseen. Mieti 10-vuoden kuluttua uudestaan. Koko universumi ei pyöri vain sinun ympärilläsi.

miten puhua jostain mikä on syvällä alitajunnassa, jota yksinkertaisesti ymmärrä?

vaikeus kirjoitti:

Joskus asiat menevät niin pieleen, että tuntuu turhalta jatkaa......

Niinpä! Itsellä rahasotkut sillä mallilla,että välillä tekis mieli luovuttaa..Ei oikein syytä enää jatkaa tätä helvetin kituuttamista päivästä toiseen..keski-ikäinen kulahtanut nainen,mitä järkeä jatkaa..

ONNETONIHMINEN kirjoitti:

Kiitos tekstistäsi,en ole vielä kokeillut tappaa itseäni mutta se on koko ajan mielessä,kuinka,miten,milloin ja kuinka järjestän jälkeiseni asiat lapset ja kaikki muut.. Nukahtaa juuri tahtoisin,taivaan kotiin mennä, vailla murhetta ja tuskaa En jaksa,entiselle miehelleni kerroin ajatuksista aikaa sitten,ei ottanut vakavasti,hullu vain olen. Tuntuu ettei kukaan välitä ja mulla ei ole kellekkää mitää annettavaa,ollut aikoihin. Turha paska olen joka itkee ahdistustaan jokainen päivä monta kertaa päivässä.. Jumalalta saan sen ainoan voiman jatkaa kitumalla jotenkin päivästä toiseen. Uskon Jeesukseen,mutten ole saanut vastausta,vaikka olen anonut ja anonut. En näe syytä elää,pohtinut ja pyöritelyt niin kauan jo että aika on jo tehdä ja poistua tavalla milä hyvänsä,jäähyväiskirjeet typerinen selityksineen on jo.,luultavasti teen sen katoamistappamis tempun hyvin suurella määrällä lääkkeitä,joita kyllä saan.
Älköön kukaan sanoko miten joku voi sen tehdä sen itelle ja lähimmäisilleen,kun on umpikuja se,ei ole ulospääsyä ja vakavasti tahdon sitä! JOS ET OLE KOENUT,ET VOI TIETÄÄ!

Lue lisää

" JOS ET OLE KOKENUT,ET VOI TIETÄÄ! "

Tuo on maailman typerin lause. Naurettava ajatusmalli "jos-et-ole-itse-kokenut-asiaa-X-niin-et-voi-ymmärtää-siitä-mitään".

Jos miespuolinen lääkäri ei ole itse synnyttänyt lasta, hän ei voi ymmärtää synnytyksestä mitään ja hän on siis täysin epäpätevä toimimaan synnytyslääkärinä.

"Jumalalta saan sen ainoan voiman jatkaa..."

Tajuatko, että Jumala antoi sinulle elämän? Elämä on lahja. Jos tapat itsesi, sinä osoitat halveksuntaasi Jumalan antamaa lahjaa kohtaan. Jumala kyllä järjestää sinun kuolemasi sitten, kun sinun on aika kuolla.

Puheistasi päätellen sinä et ole edes lukenut Raamattua kunnolla. Raamatussa EI MISSÄÄN KOHDASSA LUVATA, että elämä maan päällä olisi helppoa, onnellista ja aina iloista. Jeesus lupaa AUTTAA ihmisiä elämässä, mutta sinun on ihan turha odottaa, että Jeesus tekee ihmetemppunsa ja ottaa pois kaikki sinun ongelmasi.

tiedän tunteen kirjoitti:

niin joskus asiat on niin päin p:tä että tuntuu ettei mikään pelasta ja on niin väsynyt ettei mikään auta jaksamaan.........

"Puhukaa paljon"

Auttaa, täällä voi vapaasti suoltaa, auttaa.

Kirjoitat hyvin ja selität loogisesti. Kuitenkaan en saa selvää, että mitä niin kauheaa on voinut sattua 2005.
Itse olen läpikäynyt vaikka mitä, on ollut niin vaikeaa, että huimaa, ei viitsi edes kertoa. Tässä sitä vaan kuitenkin pällistellään ja aina sattuu uutta ja hämmentävää. Illalla käyn nukkumaan ja aamulla on taas uutta ideaa. Olisikohan se sitten, että minusta elämä on mielenkiintoista. Kauheasti kaikkea: ongelmia, kärsimystä, sieluntuskaa, kauhea lapsuus, järkyttävä äiti, köyhyys, maastamuutto, kaikkea sellaista jota sinä et voi edes tietää, et ikinä ole voinut käydä läpi - ja kuitenkin tämä minun suhtautuminen! Että hei täähän on jännää - kaikesta huolimatta. Mitä vaikeampaa on, niin sitä enemmän olen luova. Niistä vaikeuksista kerään jotain uutta. Pahimmilla hetkillä ajattelen, että voi kun on vielä enemmän ihmisiä, joilla on huonommin. Ajatteles kaikkia katulapsia, he kuitenkin vaan yrittäävät. On se elämänpalo, mikä on ihmisen merkki, terveyden merkki.

Hei- elä viitsi vetää tässä kohdassa jotain "mutta kun on sairaita"-stooria. Se olisi pelkästään itsesääliä. Entä kaikki syöpäpotilaat.
Pitää ajatella laajemmin. Sinulla on mielettömästi kokemusta, tunteita, tietoa. HEI elä ole itsekäs! funtsi mitä kaikkea sinä voit antaa muille! Elä käperry vain itseesi. Ja huom. ole REHELLINEN.

Kerro nyt ihmeessä mikä on mielestäsi niin kauhea tapahtuma. Esim.toisen ihmisen tappaminen tai raiskaus voisi olla niin kauhea teko, että tuollaisia itsetuhoajatuksia pähkäilisi. Jos asia liittyy rikokseen, mene ja tunnusta se. Saat rangaistuksen, mutta saat myös rauhan. Ja jos teko on joku muu, mene puumaan siitä asianosaisille. Ole rohkea ja seiso tekojesi takana, saat kunnioitusta jos menet itse selvittämään asian.
Jotenkin en vaan jaksa uskoa, että se olisi oikeasti niin kauhea vaikka siltä sinusta tuntuisikin. Oletko kenties ollut pettäjän roolissa???

Auttajia riittää kirjoitti:

Kerro nyt ihmeessä mikä on mielestäsi niin kauhea tapahtuma. Esim.toisen ihmisen tappaminen tai raiskaus voisi olla niin kauhea teko, että tuollaisia itsetuhoajatuksia pähkäilisi. Jos asia liittyy rikokseen, mene ja tunnusta se. Saat rangaistuksen, mutta saat myös rauhan. Ja jos teko on joku muu, mene puumaan siitä asianosaisille. Ole rohkea ja seiso tekojesi takana, saat kunnioitusta jos menet itse selvittämään asian.
Jotenkin en vaan jaksa uskoa, että se olisi oikeasti niin kauhea vaikka siltä sinusta tuntuisikin. Oletko kenties ollut pettäjän roolissa???

Lue lisää

Kun selvittää, niin tietää. Kun yrittää olla vaikka vähänkin rohkea, niin tilanne selvenee. Ajattele maailmanhistoriaa. Mitä kaikkea sattuu ja tapahtuu. Vaikka mitä. Ja sittenkin sitä jatketaan. Ne kaikista heikoimmatkin vaan sittenkin. Huolimatta kaikesta. Edellinen kirjoittaja antaa hyviä neuvoja.

Sinulla taitaa olla väärä käsitys, että itsemurha olisi jokin ratkaisu. Tulet varmasti kauheasti pettymään, jos teet itsemurhan. Et nimittäin voi asialle enää mitään, vaan sielullasi on tosi vaikeata odottaa kunnes sinun oikea kuolinaikasi tulee. Vuosikausia sielusi haahuilee ja suree ja tekee samaa itsemurhaa uudelleen ja uudelleen kunnes hetkesi on täysi. Siis älä tee itsemurhaa, joudut sovittamaan senkin.

olin 11v ku isä hirttäyty vessaan,äiti ollu aina alkoholisti,koko iän turvaton lapsuus,itsariyritys 15v,masennuslääkitystä 19v saakka nyt melkein 40v ikää,poikaystävä(tosi rakkaus)hirtti itsensä, moni kaveri kuollu oman käden kautta. Jos elämänhalua ei ole niin joskus se johtuu alentuneesta välittäjäaineesta aivoissa ehkä serotoniinin vajeesta johon lääkitys saattaa auttaa.itsari ei ole poissuljettu ajatus mutta elän päivän kerrallaan ja joskus huominen on parempi kuin meneillään oleva päivä...
joskus huonompi mut ei jatkuvasti voi mennä huonosti tai hyvin,kaikki muuttuu ja vaihtelee,jaksakaa jotenki viel huomiseen!!!

tavallinen mies kirjoitti:

Sinulla taitaa olla väärä käsitys, että itsemurha olisi jokin ratkaisu. Tulet varmasti kauheasti pettymään, jos teet itsemurhan. Et nimittäin voi asialle enää mitään, vaan sielullasi on tosi vaikeata odottaa kunnes sinun oikea kuolinaikasi tulee. Vuosikausia sielusi haahuilee ja suree ja tekee samaa itsemurhaa uudelleen ja uudelleen kunnes hetkesi on täysi. Siis älä tee itsemurhaa, joudut sovittamaan senkin.

Lue lisää

siis mitä vittua??? "Sinulla taitaa olla väärä käsitys, että itsemurha olisi jokin ratkaisu. Tulet varmasti kauheasti pettymään, jos teet itsemurhan. Et nimittäin voi asialle enää mitään, vaan sielullasi on tosi vaikeata odottaa kunnes sinun oikea kuolinaikasi tulee. Vuosikausia sielusi haahuilee ja suree ja tekee samaa itsemurhaa uudelleen ja uudelleen kunnes hetkesi on täysi. Siis älä tee itsemurhaa, joudut sovittamaan senkin." Ei kovin tieteellistä sanoisin. Ärsyttää tommoset uskovaiset. Muistakaa, että olette länsimaisen kulttuurin kasvatteja. Toisissa kulttuureissa itsemurhaan suhtaudutaan hieman eri tavalla. Esim. Japanissa se voi olla pahoittelun osoitus. Omasta mielestäni ihminen saa itsemurhan jos siltä tuntuu. Aina sanotaan, että läheiset jäävät kärsimään, mutta kyllähän myös itsemurhaa suunnitteleva kärsii. Sanoisin, että on itsekästä ajatella, että kuinka tuo itsemurhan tehnyt läheinen voi olla niin itsekäs, että aiheuttaa MINULLE surua. Olen itsemurhan kannattaja.

tavallinen mies kirjoitti:

Sinulla taitaa olla väärä käsitys, että itsemurha olisi jokin ratkaisu. Tulet varmasti kauheasti pettymään, jos teet itsemurhan. Et nimittäin voi asialle enää mitään, vaan sielullasi on tosi vaikeata odottaa kunnes sinun oikea kuolinaikasi tulee. Vuosikausia sielusi haahuilee ja suree ja tekee samaa itsemurhaa uudelleen ja uudelleen kunnes hetkesi on täysi. Siis älä tee itsemurhaa, joudut sovittamaan senkin.

Lue lisää

En käsitä juttuasi lainkaan, olen uskovainen ihminen ja mistään raamatun kohdasta en löydä tuollaista löpinää. Lapseni oli hyvin herkkä ja sairastui, eikä tiennyt henkisesti enää mitä teki! Herätys, olet täysin väärässä, Jumala ei ole tuollainen kuin sinä luulet. Jumala on rakastava ja anteeksi antava, muista se. Tuollainen Jumalalla pelottelu, ei ole oikein, teet Jumalasta, jonkin hirviön. Eikö Jeesus kuollut ristillä meidän syntiemme tähden, sehän olisi ollut aivan turhaa, jos siltikin sielumme vaieltelisi jossakin kadotuksessa, kunnes se sinun oikea kuolema tulee. Sillä kuolemaa ei ole, on vain siirtyminen tuonpuoleiseen. Amen

olen itse kokenut asiat suunnilleen noin mutta aina on tullut se valonpilkahdus jostain muttta sammunut sekin odotan uutta pilkadusta ja sulle kyllä se pilkahtaa tälläkin hetkellä ajattelen itsaria mut kun eksyin lukemaan sun tarinaa oli pakko kirjottaa terv.ola

ganess{kisse kirjoitti:

olen itse kokenut asiat suunnilleen noin mutta aina on tullut se valonpilkahdus jostain muttta sammunut sekin odotan uutta pilkadusta ja sulle kyllä se pilkahtaa tälläkin hetkellä ajattelen itsaria mut kun eksyin lukemaan sun tarinaa oli pakko kirjottaa terv.ola

Lue lisää

Mä tein "hölmön" tempun.... juuri tuolloin 17.7.09 illan suussa... söin purkillisen lääkkeitä, ja mieheni herätteli mua vasta aamulla kun tuli ite yöllä (kai) himaan. Sitten seuraavaksi havahduin kun ambulanssimiehet läiski poskelle ja herätteli. Sit eiku Malmille, sieltä Auroraan... juttelin (ehkä puhuin itseni ulos sieltä). Nyt himassa eikä ketään jolle avautuisin.... äijä ihan mulkku. ei välitä pätkääkään. Tekis mieli kokeilla uudestaan.... ;(((

Auttajia riittää kirjoitti:

Kerro nyt ihmeessä mikä on mielestäsi niin kauhea tapahtuma. Esim.toisen ihmisen tappaminen tai raiskaus voisi olla niin kauhea teko, että tuollaisia itsetuhoajatuksia pähkäilisi. Jos asia liittyy rikokseen, mene ja tunnusta se. Saat rangaistuksen, mutta saat myös rauhan. Ja jos teko on joku muu, mene puumaan siitä asianosaisille. Ole rohkea ja seiso tekojesi takana, saat kunnioitusta jos menet itse selvittämään asian.
Jotenkin en vaan jaksa uskoa, että se olisi oikeasti niin kauhea vaikka siltä sinusta tuntuisikin. Oletko kenties ollut pettäjän roolissa???

Lue lisää

Itsekkin tähän väliin haluan sanoa kun kerran puhut järkeä erittäin hyvin. Että vaikka mitein matalana voi olla elämässä tai että ajattelee vain niin. Niin kyllä ylös pääsee aina. Ite olen kokennnut ERITTÄIN paljon omassa pienessä elämässäni. On monta mooonta moonta kymmentä asiaa mmistä ei normaali ihminen todellakaan kestäisi. Pää varmaa hajoaisi ihan sisäisesti. Elämäni on ollut erittäin raakaa kovaa ja kauheata... en itse pärjäisi ilman puhumista. Avaudu ihmisille vain läheisille älä elämälle. Jos avaudut elämälle niin sinusta ei koskaan jää mitään jäljelle. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkotan. Koska se on erittäin ihmeellistä mitä ihminen voi kestää... siten kans kun ajattelen itsestäni että olenko normaali ??... kun kestän näin paljon ??.. kaikkea mitä et voi koskaa kuvitella niin on käynyt minulle tai olen nähnyt sen.. rikoksista sairauksiin. Maailma on outo paikka kun pohtii mitein tämä sanottu ( elämä ) missä elämme. On syntynyt?? ... olemmeko vain ötököitä tuulilasissa??..

sissi000 kirjoitti:

Mä tein "hölmön" tempun.... juuri tuolloin 17.7.09 illan suussa... söin purkillisen lääkkeitä, ja mieheni herätteli mua vasta aamulla kun tuli ite yöllä (kai) himaan. Sitten seuraavaksi havahduin kun ambulanssimiehet läiski poskelle ja herätteli. Sit eiku Malmille, sieltä Auroraan... juttelin (ehkä puhuin itseni ulos sieltä). Nyt himassa eikä ketään jolle avautuisin.... äijä ihan mulkku. ei välitä pätkääkään. Tekis mieli kokeilla uudestaan.... ;(((

Lue lisää

Älä tee. Täytyy myöntää ettäviestisi piristi mua aika lailla. Itse ahdistunut ja himassa vaan kulutan aikaa vaikka olen ulospäin sosiaalinen, hyvännäköinen ja menestyvä. Ei tunnu syitä olevan miks yrittää, mutta aina joku samanlainen glamour queen masisteluineen tulee ja kertoo etten olekkaan yksin :) kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu mut nyt äijä vaihtoon, mielummin persauki taivasalla ku täällä ;P

En saanut selvää kirjoitti:

Kirjoitat hyvin ja selität loogisesti. Kuitenkaan en saa selvää, että mitä niin kauheaa on voinut sattua 2005.
Itse olen läpikäynyt vaikka mitä, on ollut niin vaikeaa, että huimaa, ei viitsi edes kertoa. Tässä sitä vaan kuitenkin pällistellään ja aina sattuu uutta ja hämmentävää. Illalla käyn nukkumaan ja aamulla on taas uutta ideaa. Olisikohan se sitten, että minusta elämä on mielenkiintoista. Kauheasti kaikkea: ongelmia, kärsimystä, sieluntuskaa, kauhea lapsuus, järkyttävä äiti, köyhyys, maastamuutto, kaikkea sellaista jota sinä et voi edes tietää, et ikinä ole voinut käydä läpi - ja kuitenkin tämä minun suhtautuminen! Että hei täähän on jännää - kaikesta huolimatta. Mitä vaikeampaa on, niin sitä enemmän olen luova. Niistä vaikeuksista kerään jotain uutta. Pahimmilla hetkillä ajattelen, että voi kun on vielä enemmän ihmisiä, joilla on huonommin. Ajatteles kaikkia katulapsia, he kuitenkin vaan yrittäävät. On se elämänpalo, mikä on ihmisen merkki, terveyden merkki.

Hei- elä viitsi vetää tässä kohdassa jotain "mutta kun on sairaita"-stooria. Se olisi pelkästään itsesääliä. Entä kaikki syöpäpotilaat.
Pitää ajatella laajemmin. Sinulla on mielettömästi kokemusta, tunteita, tietoa. HEI elä ole itsekäs! funtsi mitä kaikkea sinä voit antaa muille! Elä käperry vain itseesi. Ja huom. ole REHELLINEN.

Lue lisää

En jaksa antaa kenellekään enää mitään, koska en saa itse siitä edes hyvää mieltä. Olen täysin tyhjä. En jaksa edes ajatella, että minun pitäisi jonkun ihmisen takia jaksaa elää. Mitä merkitystä tunteillani, kokemuksellani, tiedollani voi olla kenellekään, kun ei heitä kiinnosta??? Hyvin selvästi on tullut ilmi ettei ketään kiinnosta. Ei niin pätkääkään. Olkoon kaikki. Pitäkööt hyvän maailmansa.

KuolonHimo,
Olet ilmeisesti tehnyt jonkin mielestäsi anteeksiantamattoman rikoksen.
Älä ota oikeutta tuomita itseäsi. Voit pyytää anteeksiantoa ja saat anteeksi jos vilpittömästi pyydät.
Ihmisten säätämää lakia en tarkoita, vankeutta tai muuta. Sinä ja Luojasi voitte puhua keskenänne asiasta. Kaikki muu järjestyy kunhan hyväksyt että itsensä tappaminen vaikeuttaa anteeksipyytämistä ja -saamista. Suuri osa ihmisistä ja lukijoista ei nykymaailmassa ymmärrä tällaista matematiikkaa, mutta jokaisella sielulla on oma koulunsa, myös heillä.
Tällainen puhe tympii monia, koska siinä käsitellään asioita joista ei puhuta TV:n mainoskatkoilla. Maailma on yksinkertaisesti pahan vallassa, ja vaikka tämä valta ulottuu vain maanpäälliseen elämään, se harhauttaa ihmisiä luulemaan että täällä tehdyt teot ja seuraukset ja saavutukset ovat jotain pysyvää. Tämä elämä tässä maailmassa on vain testi jota ei voi omin voimin, yksin läpäistä.

koskaan.

piteestäsi. Niin minäkin luulen!

heartback kirjoitti:

Itsekkin tähän väliin haluan sanoa kun kerran puhut järkeä erittäin hyvin. Että vaikka mitein matalana voi olla elämässä tai että ajattelee vain niin. Niin kyllä ylös pääsee aina. Ite olen kokennnut ERITTÄIN paljon omassa pienessä elämässäni. On monta mooonta moonta kymmentä asiaa mmistä ei normaali ihminen todellakaan kestäisi. Pää varmaa hajoaisi ihan sisäisesti. Elämäni on ollut erittäin raakaa kovaa ja kauheata... en itse pärjäisi ilman puhumista. Avaudu ihmisille vain läheisille älä elämälle. Jos avaudut elämälle niin sinusta ei koskaan jää mitään jäljelle. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkotan. Koska se on erittäin ihmeellistä mitä ihminen voi kestää... siten kans kun ajattelen itsestäni että olenko normaali ??... kun kestän näin paljon ??.. kaikkea mitä et voi koskaa kuvitella niin on käynyt minulle tai olen nähnyt sen.. rikoksista sairauksiin. Maailma on outo paikka kun pohtii mitein tämä sanottu ( elämä ) missä elämme. On syntynyt?? ... olemmeko vain ötököitä tuulilasissa??..

Lue lisää

Aina ylöskin pääsee jos haluaa.

on asia. kirjoitti:

Aina ylöskin pääsee jos haluaa.

Mutta asiahan on niin, että jotkut eivät nimen omaan halua. Vaan haluavat pois täältä.

sissi000 kirjoitti:

Mä tein "hölmön" tempun.... juuri tuolloin 17.7.09 illan suussa... söin purkillisen lääkkeitä, ja mieheni herätteli mua vasta aamulla kun tuli ite yöllä (kai) himaan. Sitten seuraavaksi havahduin kun ambulanssimiehet läiski poskelle ja herätteli. Sit eiku Malmille, sieltä Auroraan... juttelin (ehkä puhuin itseni ulos sieltä). Nyt himassa eikä ketään jolle avautuisin.... äijä ihan mulkku. ei välitä pätkääkään. Tekis mieli kokeilla uudestaan.... ;(((

Lue lisää

sissi000 tiedän, miltä susta tuntuu. jos haluat kuuntelijan niin ota minuun yhteyttä [email protected]

Hahahahahahahahahahahaha! Pakko olla trolli, ei noin aivopestyjä "ihmisiä" voi edes olla olemassa...

sanoiksi! Tottahan tuo. Ei ole nykyajan ihmisen helppo enää erottaa olennaista kaiken keskeltä.

kun koko ajan sulla mieli matalalla!

Onpa kurjaa kirjoitti:

kun koko ajan sulla mieli matalalla!

Ovat raskaita aikoja läheisensä menettäneille. Ei paljoa kiinnosta yhtikäs mikään.

olet kyl ihan kadoksissa kaveri tolla jutulla

Tule kuolema, minä olen lapsi
ja tahdon riisuutua,
sillä valo on poissa ja minä
olen väsynyt vaatteisiini.

Joo ihmissuhteiden päättymiste on hirmu paskamaisia.... Itse olen menettänyt isäni, joka teki itsemurhan sekä siskon joka kuoli sairauteen josta häntä ei voitu parantaa ja silloin rupesi itsemurha ajatuksia tulemaan mieleen... elin monta kertaa ne hetket jolloin löysin isäni hirttäytyneenä, moneen viikkoon en saanut nukutuksi(olin silloin n.11vuotias niin ihmekkös tuo). Siinä on sitten mennyt useampi vuosi ilman mitään kauheuksia ajatellen mutta nytten kun on tyttöystävän kanssa todella huonot ajat ja melkovarmasti kohta erotaan kokonaan niin kyllähän ne itsemurhaajatukset tunkevat taas väkisin mieleen.
ystäviä minulla ei ole joille voisin puhua pahaa oloani pois enkä halua omaisiani asialla huolestuttaa sillä hekin ovat joutuneet kokemaan kovia. ammattiauttajallekkaan en tohdi mennä..........


jos on jotain hyödyllistä tietoa miten pääsen pahasta olostani pois niin kertokaa....?

jos vaikka 10 vuoden yhdessäolon jälkeen suhde päättyy sit vois jo vituttaakin mutta 1 vuosi, sorry..hymyilyttää. Lopeta toi läheisriippuvaisuus ja elä elämääsi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Oletpa ällöttävän yltiöoptimistinen. Ei ole sinun ongelmasi kovin vakavia tainneet olla.
Mitäs, jos ongelmat eivät ratkeakaan vaan asiat menevät aina vaan huonompaan suuntaan yrityksistäsi huolimatta. Lähiympäristössäsi olevat ihmiset voivat jopa tahallisesti aiheuttaa sinulle lisäongelmia, kun eivät halua sinun selviytyvän. Kaikki mahdollisuutesi normaaliin elämään siis pyritään keinolla millä hyvänsä estämään.Ei töitä, ei opintoja, ei tuloja, ihmiset ympäriltäsi kaikkoavat, sinua inhotaan, sinua halveksitaan, virkamieskoneisto pompottaa, eikä sinulla ole kohta enää yhtään mitään, eikä toivoakaan mistään...

jaksat kannustaa!

itselläni itse murha on käynyt vain mielessä koska täälä maan päällä on kaikki mitä tarvitsen.mutta niistä jota itsemurhaa suunnittelevat voivat tuntea että heillä ei ole mitään. eikä heitä täälä tarvita.mutta päinvastoin mutta päin vastoin kaikki ovat tärkeitä ovatpa he sitten nuoria tai vanhoja.

siellä, siis elävien kirjoissa. Aivan varmasti sinullakin on todella ihana elämä vielä edessä. Jokaisen ihmisen kohdalla on tarkoitus, vaikkei siltä aina tuntuisikaan. Onhan toki paljon ihmisiä, joilla ei ole ketään ja sitten tulee niitä itsetuhoisia ajatuksia. Kuolema on peruuttamaton, joten jos ei ole varma, mihin joutuu, kannattaa silti arvostaa senverran itseään, ettei anna periksi. Itselläni on parhaillaan suuri suruaika menossa, mutta kristittynä saan suurta lohtua, kun kuuntelen esim. joitakin radiokanavia, kuten: www.radiodei.fi ja www.wstw.fm Myös voimia saan: www.nokiamissio.fi Niin nämä toin vain esille, jos sinua tai jotain muuta kiinnostaa. Et ole yksin: Jeesus on sinun kanssasi, Hän ymmärtää sinua ja voit sanoa Hänelle vaikkapa vain, että: Jeesus, auta minua. Siunausta sinun ja muiden palstalaisten elämään.

olen myös kirjoittanut ja yrittänyt kirjoittaa näihin keskusteluihin, mut mut ... en tiedä mitä hyötyä tai haittaa siitä on .. ei kait mitään.. syksyllä olen päättänyt päättää maallisen taivalluksen, yritän jaksaa kesän lasten takia yritin aloittaa uuen elämän mutta taas kerran sain huomata että ei se muutu mihinkään pelkiä valheita ym.. sontaa. juonut taas monta päivää ja miettinyt tapaa miten tehä itsari, viimmex petti kantti mut kyllä se tällä kertaa onnistuu.

ile kirjoitti:

olen myös kirjoittanut ja yrittänyt kirjoittaa näihin keskusteluihin, mut mut ... en tiedä mitä hyötyä tai haittaa siitä on .. ei kait mitään.. syksyllä olen päättänyt päättää maallisen taivalluksen, yritän jaksaa kesän lasten takia yritin aloittaa uuen elämän mutta taas kerran sain huomata että ei se muutu mihinkään pelkiä valheita ym.. sontaa. juonut taas monta päivää ja miettinyt tapaa miten tehä itsari, viimmex petti kantti mut kyllä se tällä kertaa onnistuu.

Lue lisää

Aijotko itsemurhan tehdä???? Ja sulla on lapsiakin?! Ei! Pidä nyt kiinni siitä mitä sulla on, vaikkei olisikaan paljoa, niin silti!!
Itse ainakaan en kestäisi jos oma isäni lähtisi maailmasta!!

ile kirjoitti:

olen myös kirjoittanut ja yrittänyt kirjoittaa näihin keskusteluihin, mut mut ... en tiedä mitä hyötyä tai haittaa siitä on .. ei kait mitään.. syksyllä olen päättänyt päättää maallisen taivalluksen, yritän jaksaa kesän lasten takia yritin aloittaa uuen elämän mutta taas kerran sain huomata että ei se muutu mihinkään pelkiä valheita ym.. sontaa. juonut taas monta päivää ja miettinyt tapaa miten tehä itsari, viimmex petti kantti mut kyllä se tällä kertaa onnistuu.

Lue lisää

Kaikkialla puhutaan siitä kuinka kannattaa olla tekemättä itsemurhaa. Ihminen laitetaan suljetulle ja annetaan tabuja jotta se pysyy hengissä. Koskaan ei kuitenkaan ajatella sitä miten ihminen on kuollut jo sisältä, kuinka elämän halu on mennyt jo kauan sitten.

Joitain ihmisiä ei oo vaan luotu vaeltamaan täällä niin kauan kuin toisten, joittenkin on vaan mennä tekeen sellaista joka auttaa ja saa toiset tuntemaan onnelliseksi. On vaan joskus pakko ajatella että se ei oo toisista ihmisistä johtunut jos joku haluaa ottaa itseltään hengen pois. Toisten on vaan paljon helpo lähtee pois tappamalla itsensä.

Itse olen myös jo päättänyt että kauaa en aijo vaeltaa täällä. Kaikesta voi päästä helpolla pois jättää kaiken aikaisemman taakseen ja aloittaa tuon puoleisen elämään. Kukaan ei valita mistään, ei tule voivottelemaan "miten se nyt noin" tai "onko toi nyt järkevää", "ei toi auta mitään onhan sulla asiat hyvin". tai että on sulla monta asiaa jonka takia kannattaa jatkaa elämää.

Milloin aletaan ymmärtää, että ihmisellä on taakkoja joita ei halua kantaa, joista ei vain koskaan pääse yli ja kaikesta paras ratkaisu on ottaa itseltään henki pois.

Olen itse koittanut ajatella että on monta syytä jatkaa, mutta enemmän on vain asioita jotka painavat mieltä, joiden takia ei kannata jatkaa. Parempi on vain mennä tuon puoleiseen elämään. Siellä ei ole taakkoja ja kaikki on helpompaa.

tiivi88 kirjoitti:

Kaikkialla puhutaan siitä kuinka kannattaa olla tekemättä itsemurhaa. Ihminen laitetaan suljetulle ja annetaan tabuja jotta se pysyy hengissä. Koskaan ei kuitenkaan ajatella sitä miten ihminen on kuollut jo sisältä, kuinka elämän halu on mennyt jo kauan sitten.

Joitain ihmisiä ei oo vaan luotu vaeltamaan täällä niin kauan kuin toisten, joittenkin on vaan mennä tekeen sellaista joka auttaa ja saa toiset tuntemaan onnelliseksi. On vaan joskus pakko ajatella että se ei oo toisista ihmisistä johtunut jos joku haluaa ottaa itseltään hengen pois. Toisten on vaan paljon helpo lähtee pois tappamalla itsensä.

Itse olen myös jo päättänyt että kauaa en aijo vaeltaa täällä. Kaikesta voi päästä helpolla pois jättää kaiken aikaisemman taakseen ja aloittaa tuon puoleisen elämään. Kukaan ei valita mistään, ei tule voivottelemaan "miten se nyt noin" tai "onko toi nyt järkevää", "ei toi auta mitään onhan sulla asiat hyvin". tai että on sulla monta asiaa jonka takia kannattaa jatkaa elämää.

Milloin aletaan ymmärtää, että ihmisellä on taakkoja joita ei halua kantaa, joista ei vain koskaan pääse yli ja kaikesta paras ratkaisu on ottaa itseltään henki pois.

Olen itse koittanut ajatella että on monta syytä jatkaa, mutta enemmän on vain asioita jotka painavat mieltä, joiden takia ei kannata jatkaa. Parempi on vain mennä tuon puoleiseen elämään. Siellä ei ole taakkoja ja kaikki on helpompaa.

Lue lisää

Tässä tekstissä puhutaan asiaa.
Oon aivan samaa mieltä.

tiivi88 kirjoitti:

Kaikkialla puhutaan siitä kuinka kannattaa olla tekemättä itsemurhaa. Ihminen laitetaan suljetulle ja annetaan tabuja jotta se pysyy hengissä. Koskaan ei kuitenkaan ajatella sitä miten ihminen on kuollut jo sisältä, kuinka elämän halu on mennyt jo kauan sitten.

Joitain ihmisiä ei oo vaan luotu vaeltamaan täällä niin kauan kuin toisten, joittenkin on vaan mennä tekeen sellaista joka auttaa ja saa toiset tuntemaan onnelliseksi. On vaan joskus pakko ajatella että se ei oo toisista ihmisistä johtunut jos joku haluaa ottaa itseltään hengen pois. Toisten on vaan paljon helpo lähtee pois tappamalla itsensä.

Itse olen myös jo päättänyt että kauaa en aijo vaeltaa täällä. Kaikesta voi päästä helpolla pois jättää kaiken aikaisemman taakseen ja aloittaa tuon puoleisen elämään. Kukaan ei valita mistään, ei tule voivottelemaan "miten se nyt noin" tai "onko toi nyt järkevää", "ei toi auta mitään onhan sulla asiat hyvin". tai että on sulla monta asiaa jonka takia kannattaa jatkaa elämää.

Milloin aletaan ymmärtää, että ihmisellä on taakkoja joita ei halua kantaa, joista ei vain koskaan pääse yli ja kaikesta paras ratkaisu on ottaa itseltään henki pois.

Olen itse koittanut ajatella että on monta syytä jatkaa, mutta enemmän on vain asioita jotka painavat mieltä, joiden takia ei kannata jatkaa. Parempi on vain mennä tuon puoleiseen elämään. Siellä ei ole taakkoja ja kaikki on helpompaa.

Lue lisää

Oon täysin samaa mieltä KuolonHimo:n ja tiivi88:n kanssa tästä asiasta ja mua ottaa ihan vitusti päähän ku tääl on näit samoi "kyllä kaikki kääntyy parhain päin" tai "puhuminen auttaa" tyyppei jotka ei välttämättä tiiä näist asioist mitää ja on vaa ehkä kerjän huomioo ja sit ku sit on saatu ja saatu "apuu" nii sit ylistetää kuinka kaikki käänty parhain päin!

tiivi88 kirjoitti:

Kaikkialla puhutaan siitä kuinka kannattaa olla tekemättä itsemurhaa. Ihminen laitetaan suljetulle ja annetaan tabuja jotta se pysyy hengissä. Koskaan ei kuitenkaan ajatella sitä miten ihminen on kuollut jo sisältä, kuinka elämän halu on mennyt jo kauan sitten.

Joitain ihmisiä ei oo vaan luotu vaeltamaan täällä niin kauan kuin toisten, joittenkin on vaan mennä tekeen sellaista joka auttaa ja saa toiset tuntemaan onnelliseksi. On vaan joskus pakko ajatella että se ei oo toisista ihmisistä johtunut jos joku haluaa ottaa itseltään hengen pois. Toisten on vaan paljon helpo lähtee pois tappamalla itsensä.

Itse olen myös jo päättänyt että kauaa en aijo vaeltaa täällä. Kaikesta voi päästä helpolla pois jättää kaiken aikaisemman taakseen ja aloittaa tuon puoleisen elämään. Kukaan ei valita mistään, ei tule voivottelemaan "miten se nyt noin" tai "onko toi nyt järkevää", "ei toi auta mitään onhan sulla asiat hyvin". tai että on sulla monta asiaa jonka takia kannattaa jatkaa elämää.

Milloin aletaan ymmärtää, että ihmisellä on taakkoja joita ei halua kantaa, joista ei vain koskaan pääse yli ja kaikesta paras ratkaisu on ottaa itseltään henki pois.

Olen itse koittanut ajatella että on monta syytä jatkaa, mutta enemmän on vain asioita jotka painavat mieltä, joiden takia ei kannata jatkaa. Parempi on vain mennä tuon puoleiseen elämään. Siellä ei ole taakkoja ja kaikki on helpompaa.

Lue lisää

tarkoin, sillä se on lopullinen ratkaisu. ymmärrän tunteitasi, mutta mikset vielä katsoisi mitä elämä tarjoaa?

miettiä kirjoitti:

tarkoin, sillä se on lopullinen ratkaisu. ymmärrän tunteitasi, mutta mikset vielä katsoisi mitä elämä tarjoaa?

Tuo on just suurinta scheissea mitä kuulee, mikset vielä katsoisi mitä elämä tarjoaa, harvoin ihminen ajattelee itsemurhaa ihan hetken mielijohteesta, itseäni 3 vuotta masentanut ainakin, ja olen vasta 17. Olen aikeissani itsekin kohta lähteä tästä maailmasta, ja mielestäni olen katsonut mitä elämä tarjoaa, eikä sillä ole minulle tarjottavaa. Olen vain itsesäälissä rypevä ihmissaasta, enkä näe kenenkään hyödyksi että syön valtion verorahoja ja perheeni voimia riitelylläni. Tuskin ketään kiinnostaa mutta suurimmat syyt päätökselleni: vuosia jatkunut kiusaus johon ei loppua saatu opettajien väliintulosta huolimatta, myös kiusaaminen kotona ja vanhempien välinpitämättömyys, isän työuupumus, ainoiden ystävien menettäminen muuttojen takia, ehkä vaikeus hyväksyä oma seksuaalinen suuntautuminen, itselläni on ollut yksi suhde joka kesti 10 viikkoa enkä edes pitäny tytöstä yhtään. siitäkin 2 vuotta aikaa, silloin aloin miettimään haluanko todella olla tyttöjen kanssa. Noh riittäköön tämä paska, haluan vain ilmaista etteivät kaikki jaksa odottaa kasvamista ns. isoksi, jos en parin viikon sisällä lähde niin luultavasti täysi-ikäisenä juon itseni hengiltä. Joillekin itsemurha on ainoa keino paeta ongelmia, sillä mennyttä ei voi muuttaa. Olen puhunut koulukuraattorille, aina antoi uuden ajan, kerran esitin iloista ja sanoin olevani ihastunut jne, kuraattori oli mielissään eikä antanut uutta aikaa. PUHUMINEN EI AUTA!! Loppuun vielä sanoitusta Gary Julesin biisistä Mad World: The dreams in which i´m dying are the best i´ve ever had... Paljon jäi sanomatta mutta jääkööt, joku 15 riviä tosiaan itsesäälissä rypemistä joka sais mennä suoraan /b/

tiivi88 kirjoitti:

Kaikkialla puhutaan siitä kuinka kannattaa olla tekemättä itsemurhaa. Ihminen laitetaan suljetulle ja annetaan tabuja jotta se pysyy hengissä. Koskaan ei kuitenkaan ajatella sitä miten ihminen on kuollut jo sisältä, kuinka elämän halu on mennyt jo kauan sitten.

Joitain ihmisiä ei oo vaan luotu vaeltamaan täällä niin kauan kuin toisten, joittenkin on vaan mennä tekeen sellaista joka auttaa ja saa toiset tuntemaan onnelliseksi. On vaan joskus pakko ajatella että se ei oo toisista ihmisistä johtunut jos joku haluaa ottaa itseltään hengen pois. Toisten on vaan paljon helpo lähtee pois tappamalla itsensä.

Itse olen myös jo päättänyt että kauaa en aijo vaeltaa täällä. Kaikesta voi päästä helpolla pois jättää kaiken aikaisemman taakseen ja aloittaa tuon puoleisen elämään. Kukaan ei valita mistään, ei tule voivottelemaan "miten se nyt noin" tai "onko toi nyt järkevää", "ei toi auta mitään onhan sulla asiat hyvin". tai että on sulla monta asiaa jonka takia kannattaa jatkaa elämää.

Milloin aletaan ymmärtää, että ihmisellä on taakkoja joita ei halua kantaa, joista ei vain koskaan pääse yli ja kaikesta paras ratkaisu on ottaa itseltään henki pois.

Olen itse koittanut ajatella että on monta syytä jatkaa, mutta enemmän on vain asioita jotka painavat mieltä, joiden takia ei kannata jatkaa. Parempi on vain mennä tuon puoleiseen elämään. Siellä ei ole taakkoja ja kaikki on helpompaa.

Lue lisää

Mistä olet ottanut itsellesi niin korkeat vaatimukset, ettet niitä kykene saavuttamaan.

Ainoa taakka olet sinä itse, et ole muiden elämän rakentaja etkä heidän sosiaalinen turvansa.

Ala elämään elämääsi tässä ja nyt.
Asunto, ruoka, puhtaus, terveydenhoito, maailmassa voi oppia uutta, myös sellaista josta on itselle vastaisuudessa hyötyä.

Ainoat joista olet vastuussa, ovat itse maailmaan saattamasi lapset.

Jos olet elämäntilanteessa, jossa lähimmäisesi käyttävät sinua tavalla tai toisella hyväkseen, ota omatila ja sanoudu irti hyväksi käytetyn roolista, vaikka se vaatisi muuton omaan elämään ja kauas.

Suomalaisilla on historia, jossa perheeseen tehtiin lapsi tai lapsia joiden elämän ainoa tarkoitus oli huoltaa vanhempansa, kun nämä tulevat vanhoiksi.
Itse olin tällainen vanhuuden turva, äiti toimitti minulle jo ennen kansakouluun menoa; kuinka minusta tulee isän ja äidin hoitaja ja jään kotiin, enkä saa lapsia enkä perhettä.
Suvusta löytyi esimerkkejä vaarin sisko serkkuja ja kotikylässä oli taloja joissa vanhapiika sisko tai veli oli talonperineen sisaruksen piikana tai renkinä. Myös taloja joihin puolison valitsivat vanhaisäntä ja -emäntä siinä ei asianosaisella ollut mitään sanomista.
Olisin ihan hyväksynyt tuon vanhapiikaelättäjä-hoitaja roolin, myös itselleni, mutta isä äidin suostumuksella ja kannustamana oli halukas seksuaaliseen hyväksi käyttööni. Naiseuden kaltoin kohtelua oli koko lapsuus, kun perskaravat kasvoivat, sain olla jatkuvassa varoitustilassa.
Äiti nauroi kuinka minun kaltaisiani tarvittaisiin suomessa, kun ryssä pyrkisi valtaamaan maan. Minä löisin perseeni kannonnokkaan ja sanoisin; tehkää mitä tykkäätte.

Tosi asia on, meidät kasvatetaan johonkin rooliin eikä siitä pääse. Luonne ei ole ainoastaan geeniperintö se on myös kasvatuksen luoma.
mutta se on toinen juttu..

miettiä kirjoitti:

tarkoin, sillä se on lopullinen ratkaisu. ymmärrän tunteitasi, mutta mikset vielä katsoisi mitä elämä tarjoaa?

sanoa.

on se aika surkeaa ku ei onnistu missään, ei edes ottamaan henkeä pois iteltään. se on itse koettava, et sinä muuten sitä ymmärrä. nuo teinitytöt jotka viiltelee partaterällä kuuluu eriin kastiin.

En sano nyt mitään mitä sinun ei pidä tai pitäisi tehdä mut oot kummiskii vast 13v. :/ Ite olin tosin saman ikänen ku yritin itsemurhaa ekan kerran mut oon jaksanu sen jälkee monta vuotta. Oon nyt 18v. ja vieläkin päivittäin tulee niin paha olo etten enää jaksais jatkaa. Enkä kyllä tiiä kauan jaksankaa. Annan ainoastaa sen neuvon et koita viel vähän aikaa jaksaa, toi on kumminkii tosi vaikee ikä ja tiiän mistä puhun. Mä en sano mitää et mee hoitoo tai muutakaa ku ei se oo itteänikää auttanu mut kehotan harkitsemaa tarkkaa. Itekkii harkitsen tarkkaa koska oon useamman kerran jo epäonnistun. Ootan joko et helpottaa tai löytyy varma tapa itelleni.

Älkää hyvät ihmiset laittako tällaisiin ketjuihin mitään nokiamissio linkkejä! Masentunutta ja ahdistunutta ei kiinnosta moinen, eikä auta pätkääkään. Terapeuttista apua nämä ihmiset tarvitsee, ei yliluonnollisia yhteisöjä.

Sul on tosi paha tilanne jos noi kaikki mitä luettelit pitää paikkansa. Toivottavast saat asiat kuntoo. Mullakii on menny viimiset 5 vuotta aika ajoin tosi kehnost ja yrittän useamman kerran päästää itteni pois mut ei oo onnistun. Varmaa keinoa oottelen tai sit jotakin mikä muuttaa tän kaiken. Saatan olla säälittävä ku en oo onnistun lukusist yrityksist huolimatta mut siihen on niin paljo ulkosii tekijöit joihin en oo voinu vaikuttaa. :/

- jätä vanhemmat ja mene paikkaan jossa et kohtaa alkoholisteja (esim turvakoti tai ystävä)
- edellinen pätee veljeen.. jos ei auta kerro ongelmasta jollekkin nistille se hoitaa veljen varmasti pois.
- väkivaltaa takaisin vakivällan antajale on paras keino. Etsi taho/ tuttu joka haluaa auttaa/ maksa väkivallasta!!!!!
- ystäväsi oli rikki ja hän ei ollut valmis jatkamaan elämää SINÄ OLET
- sukulaiset kuolee myös rikkaissa/ terveissä piireissä
- rahapulmat kuuluvat tähän elämään / ei kukaan tule väkivalloin sinulta perimään puhelinlaskua
- koulukiusaus kuuluu joidenkin elämään ja se on koettava jos ei hae isosti apua (olen ollut itse koulukiusattu ja löysin ratkaisun siihen ystäviltä)
- EI KUKAAN HYLJEKSi SINUA JOS ET ITSE HYLJEKSI ITSESÄSI. RAKASTA ITSEÄSI
- viimeiseen sanoisin sen, että olen huomannut ihmisisä sen jos ei hyväksytä sellaisenaan kuin on niin aletaan pukeutumaan vähäisiin vaatteisiin tai erikoisesti että saa huomiota.ÄLÄ tee niin koska sua käytetään hyväksi sen perusteella vieläenemmän.

Nämä lyhyet ja huonot vastaukset eivät auta sinua parantumaan, mutta muista et ole yksin meitä on 5 miljardia täällä jotkatukevat. Voimia ja jaksamisia

Mulla kun oli masennus niin tuskallista että tuli itsemurha-valikko eteen niin taistelin sen pois boondock saints- menetelmällä;
Aloin puuttua kaikkiin vääryyksiin, soitin suuta jos uusavuton äiti jäkätti lapsilleen kun ei puhua ja rakastaa osannut, pistin itseni peliin joka asiassa, vetelin pahiksia turpiin.
Nyt olen kokovartalolaastarissa kun painin yhden vapaana juosseen staffordinterrierin kanssa ja pelastin pihan lapset. Sekin pelästyi, varmaan hautoo itsemurhaa tällä hetkellä.

selvitä päivästä toiseen,ehkä se vielä helpottaa.

itsari, sun teksti on kuin kynästäni, mä itken kun kirjoitan sulle

voi yhden kerran!! Mikä ihmeen ilmoittamisen aihe se on keskustelupalstoille että aikoo tehdä itsemurhan? "tässä viedään kivireellä jäitä poltettavaksi ja samalla vedetään juustohöylällä ranteita auki" haiskahtaa bullshitiltä näin suomalaisittain koko homma.. Minäkin ajattelin tänään tappaa itseni.. Ja suunnitelma on valmis! Kieli 9v paristoon ja odottelemaan.. Soromnoo suckers!

9v o n ihan jees... kirjoitti:

voi yhden kerran!! Mikä ihmeen ilmoittamisen aihe se on keskustelupalstoille että aikoo tehdä itsemurhan? "tässä viedään kivireellä jäitä poltettavaksi ja samalla vedetään juustohöylällä ranteita auki" haiskahtaa bullshitiltä näin suomalaisittain koko homma.. Minäkin ajattelin tänään tappaa itseni.. Ja suunnitelma on valmis! Kieli 9v paristoon ja odottelemaan.. Soromnoo suckers!

Lue lisää

tuska voi jatkua vuosia vuosikymmeniä se mikä ajaa ihmisen tähän ei voi tietää mutta sen voin sanoa että läheltä asiaa seuraavat eivät tiedä eivätkä tiedosta uhrista hänen pahaa oloaan ne jotka hautovat itsemurhaa eivät yleensä puhu asiasta sanaakaan se yleensä tulee lähimille täysin yllätyksenä ne jotka puhuvat haluavat yleensä jonkinlaista apua se hetki kun kuulee näin käyneen on karmea tuntee itsensä täysin voimattomaksi ja avuttomaksi

periksi, elä vaikka ilkeyttäsi!

Asiat jotka painaa. Kaikki ihmiset hävinny ympäriltä, ero emännänstä, pelko tavata uusia ihmisiä, tuleva vankila tuomio, mahdollinen työpaikan menetys (yt neuvottelut ja vankila) ja paljon muuta mukavaa. Itselläni uusi olo toi itsemurhan ajattelu, mut tosi vahava, Toimivat keinot olisi käsillä ja kaikki olis valmista. Yksi ongelma, mitä kerron 3v tyttärelleni. En kerro mitään, en nyt, enkä koskaan. Aion elää, se tytsy on mun elämäni nainen. Ongelman suuruudella ei ole merkitystä näissä asioissa, mittakaava hamottuu itse kenenkn päässä. Terapiassa olen käyny ja siitä on ollu hyötyä. Pahinta tässä on se et joutuu yksin kelaamaan asioita. Ei siinä auta muu kun ottaa taskusta prinsessan kuva ja itkeä.

Nimetön kirjoitti:

Asiat jotka painaa. Kaikki ihmiset hävinny ympäriltä, ero emännänstä, pelko tavata uusia ihmisiä, tuleva vankila tuomio, mahdollinen työpaikan menetys (yt neuvottelut ja vankila) ja paljon muuta mukavaa. Itselläni uusi olo toi itsemurhan ajattelu, mut tosi vahava, Toimivat keinot olisi käsillä ja kaikki olis valmista. Yksi ongelma, mitä kerron 3v tyttärelleni. En kerro mitään, en nyt, enkä koskaan. Aion elää, se tytsy on mun elämäni nainen. Ongelman suuruudella ei ole merkitystä näissä asioissa, mittakaava hamottuu itse kenenkn päässä. Terapiassa olen käyny ja siitä on ollu hyötyä. Pahinta tässä on se et joutuu yksin kelaamaan asioita. Ei siinä auta muu kun ottaa taskusta prinsessan kuva ja itkeä.

Lue lisää

On hienoa että jollain jolla asiat on päin vittua, on jotain jolla pääsee eteenpäin. Itse olen elämässä hyvin menestynyt yrittäjä, jolla ei todellakaan lama tunnu vieläkään. Väsymys ja vitutus menee vain pitkästi ohi kaiken. Jos raha tilanteeni ei olisi se mikä se nyt on....katoaisiko vaimo yms...en ole elämässäni tehnyt muuta kuin töitä ja nyt riittää...VITTU tulkaa toimeen ilman minua!!!

mitä jos Raamattu on totta ja kuoleman jälkeen on ikuinen helvetti. Kannattaako sinne rynnätä, sieltä ei pääse pois. Jeesus sensijaan tarjoaa iankaikkista elämää tämän kärsimystien jälkeen, sitten ei enää murheita muistella. Jeesus antaa ilon ja rauhan, olen kokenut.

j-j tiedän miltä sinusta tuntuu.
itsekin haluaisin kuolla. kukaan ei välitä minusta. kaveritkin pitävät mua heidän "psykiatrina" 24/7 he eivät kysy koskaan kuinka minä voin

Siis haluaisin lähteä "siististi", siksi en halua mihinkään junan alle hypätä. Mieluiten lääkkeiden ja viinan voimalla, kuten jo mainitsin, niitä on. Auttakaaa. Kiitos.

Edelliseen. kirjoitti:

Siis haluaisin lähteä "siististi", siksi en halua mihinkään junan alle hypätä. Mieluiten lääkkeiden ja viinan voimalla, kuten jo mainitsin, niitä on. Auttakaaa. Kiitos.

Keskusteluissa ei saa:

Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan

Tuskin tulet saamaan apua täältä, jos ei olennainen osa elämää hymyilytä, koita jotain uutta esim. harrastusta.Mä en usko että kukaan joka on todellisessa itsemurhatilanteessa yrittäisi elvistellä noilla kurjuuksillaan täällä.

sivullinen1234 kirjoitti:

Keskusteluissa ei saa:

Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan

Tuskin tulet saamaan apua täältä, jos ei olennainen osa elämää hymyilytä, koita jotain uutta esim. harrastusta.Mä en usko että kukaan joka on todellisessa itsemurhatilanteessa yrittäisi elvistellä noilla kurjuuksillaan täällä.

Lue lisää

älkää hyvät ihmiset tehkö mitään itsellenne oma tytär hyppäsi junan alle muutama kuukausi sitten sillä oli asiat hyvin humalassa halus uhota yritti pois alta muttei enää ehtinyt sen jälkeen itse oon vain itkenyt ja käynyt haudalla kynttilöitä viemässä nyt en tiedä miten selviän itse eteenpäin rakastin tytärtäni hirveesti ja haluaisin hänet takaisin antaisin mitä vain jos saisin sen tytön takaisin tuntuu kauhealta lukee että joku haluu tappaa ittensä kaikkia teitä rakastetaan vaikkei aina siltä tunnu

itkevä äiti kirjoitti:

älkää hyvät ihmiset tehkö mitään itsellenne oma tytär hyppäsi junan alle muutama kuukausi sitten sillä oli asiat hyvin humalassa halus uhota yritti pois alta muttei enää ehtinyt sen jälkeen itse oon vain itkenyt ja käynyt haudalla kynttilöitä viemässä nyt en tiedä miten selviän itse eteenpäin rakastin tytärtäni hirveesti ja haluaisin hänet takaisin antaisin mitä vain jos saisin sen tytön takaisin tuntuu kauhealta lukee että joku haluu tappaa ittensä kaikkia teitä rakastetaan vaikkei aina siltä tunnu

Lue lisää

Mun tyttöystävä teki itsemurhan sen takii koska se luuli etten rakasta sitä, rakastin sitä todella paljon mutta se ei uskonut ja sitten se tappoi itsensä veitsellä, ja vielä mun nähden!!! koitin estää mut en ehtiny =/ siit on 2viikkoa, ja kaipaan häntä TODELLA paljon.

Mikko =( kirjoitti:

Mun tyttöystävä teki itsemurhan sen takii koska se luuli etten rakasta sitä, rakastin sitä todella paljon mutta se ei uskonut ja sitten se tappoi itsensä veitsellä, ja vielä mun nähden!!! koitin estää mut en ehtiny =/ siit on 2viikkoa, ja kaipaan häntä TODELLA paljon.

Lue lisää

Olen menettänyt perheeni, ystävätkin vihaavat mua, tyttöystävä jätti vuos sitten, mulla ei oo enään mitään syytä elää... kaikki vituttaa ja oon täys nolla! oon 14v ja asun setäni luona kuka ei välitä vaan huuta kokoajan mua ei rakasta kukaan. Olen jo monta kuukauttaa miettinyt itsemurhaa ja olen tehnyt päätöksen, ja tapan itseni, kun ensimmäinen teistä paskoista ketä lukee tämän olen jo mennyt.

Edelliseen. kirjoitti:

Siis haluaisin lähteä "siististi", siksi en halua mihinkään junan alle hypätä. Mieluiten lääkkeiden ja viinan voimalla, kuten jo mainitsin, niitä on. Auttakaaa. Kiitos.

seroquelia saat syödä satoja,ja siltikin oksennat ne ennenkuin vaikuttaa.korkeintaan tukehdut oksennuksees!
ei kannata,mieti vielä!

eli älä ainakaan viinan kans ota mitään...tulee varmasti "ylös"...paras ehkä purkillinen pienen ruokamäärän kans....mene ja tiedä miten itse sen hoidan....unilääkkeet ja pakokaasu on käyny mieles...yks kaveri teki autotallis ja onnistu vaikka saabi olikin...mut harkitse vielä koko asiaa.....taidat kumminki olla aika nuori??

sivullinen1234 kirjoitti:

Keskusteluissa ei saa:

Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan

Tuskin tulet saamaan apua täältä, jos ei olennainen osa elämää hymyilytä, koita jotain uutta esim. harrastusta.Mä en usko että kukaan joka on todellisessa itsemurhatilanteessa yrittäisi elvistellä noilla kurjuuksillaan täällä.

Lue lisää

on "potentiaalisia" ehdokkaita...ja suomes on sananvapauslaki....kukin ottakoon nämä kirjoitukset miten ottaa....itse ainakin olen vakaasti asian omalta kohdaltani päättänyt ....voin lyhyen kirjoitukses perusteella todeta että et tiedä kurjuudesta mitään....

Edelliseen. kirjoitti:

Siis haluaisin lähteä "siististi", siksi en halua mihinkään junan alle hypätä. Mieluiten lääkkeiden ja viinan voimalla, kuten jo mainitsin, niitä on. Auttakaaa. Kiitos.

Mitä vitun siistiä itsemurhassa on? 'tee niinku se nirvanan laulaja, sehän on tosi cool'

Kaiken menettänyt kirjoitti:

Olen menettänyt perheeni, ystävätkin vihaavat mua, tyttöystävä jätti vuos sitten, mulla ei oo enään mitään syytä elää... kaikki vituttaa ja oon täys nolla! oon 14v ja asun setäni luona kuka ei välitä vaan huuta kokoajan mua ei rakasta kukaan. Olen jo monta kuukauttaa miettinyt itsemurhaa ja olen tehnyt päätöksen, ja tapan itseni, kun ensimmäinen teistä paskoista ketä lukee tämän olen jo mennyt.

Lue lisää

oon itekin 14v ja tuntuu et kukaan ei rakasta mua. kaverit jotenkin vaan ei huomaa mua ja vanhemmat riitelee koko ajan mun kanssa. eikö olis vaan parempi lopettaa kaikki? koulu menee ok mutta mille mä sitä opiskelen? en ainaskaan ittelleni. toivottavasti pääsen vaikka uutisiin kun näätte kuinka lopetan itseni. PEACE.

.-..-. kirjoitti:

oon itekin 14v ja tuntuu et kukaan ei rakasta mua. kaverit jotenkin vaan ei huomaa mua ja vanhemmat riitelee koko ajan mun kanssa. eikö olis vaan parempi lopettaa kaikki? koulu menee ok mutta mille mä sitä opiskelen? en ainaskaan ittelleni. toivottavasti pääsen vaikka uutisiin kun näätte kuinka lopetan itseni. PEACE.

Lue lisää

Jos julkisuutta kaipaat niin itsemurha on varmin tapa olla sitä saamatta. Suomessa eikä muissakaan vastuullisissa maissa media ei uutisoi itsemurhia, sillä ne voivat toimia toisille ahdistuneille esimerkkinä. Kaksi sukulaistani on tehnyt hyvin raflaavalla tavalla itsemurhan eikä missään lehdessä ole julkaistu edes pikku-uutista kummastakaan.

Jos julkisuutta halajat niin se on hankittava elinaikanasi.

14-vuotiaana kannattaa toivo laittaa siihen että neljän vuoden kuluttua olet täysi-ikäinen ja voit tehdä ihan tasan tarkkaan mitä itse haluat. Voit asua itsenäisesti ja rakentaa itsellesi paremman elämän. Kunnianhimoa se kyllä vaatii ja määrätietoisuutta.

Kerro myös vanhemmillesi, että haluaisit kuolla koska he riitelevät koko ajan kanssasi. Tämä voisi muuttaa tilannetta teillä kotonakin.

Mikko =( kirjoitti:

Mun tyttöystävä teki itsemurhan sen takii koska se luuli etten rakasta sitä, rakastin sitä todella paljon mutta se ei uskonut ja sitten se tappoi itsensä veitsellä, ja vielä mun nähden!!! koitin estää mut en ehtiny =/ siit on 2viikkoa, ja kaipaan häntä TODELLA paljon.

Lue lisää

Tuon kamalempaa ei varmasti voi olla.

Edelliseen. kirjoitti:

Siis haluaisin lähteä "siististi", siksi en halua mihinkään junan alle hypätä. Mieluiten lääkkeiden ja viinan voimalla, kuten jo mainitsin, niitä on. Auttakaaa. Kiitos.

en tiedä paljonko lääkkeitä/viinaa pitää vetää, mutta jos oikeesti haluut lähteä nii ei muuta kun vetäset niin paljon kun ehdit nopeesti. mieluiten jonkin korkeen talon katolla että jos kivut yllättää niin onpahan nopea ja epäsiisti tapa mennä. noin ajattelin ite tehdä, mutta odotan että koulu loppuu ja täytän 16. tuntuu jotenkin sopivalta lopettaa tää kaikki sillon.

Yksin ei ole kiva olla tässä maailmassa, ilman kavereita. Alkaa kaikenlaista pyörimään päässä, kun päivästä toiseen yksin elelee.

jurho kirjoitti:

Yksin ei ole kiva olla tässä maailmassa, ilman kavereita. Alkaa kaikenlaista pyörimään päässä, kun päivästä toiseen yksin elelee.

yksinäisyys aina. joka paikassa. missään ei tunne itseään osaksi joukkoa. yksin kun alkaa elelemään sitä on turha unelmoida enää ihmissuhteista kun jutut alkaa olla juuri sitä "jännää" luokkaa.

kaijaaaaaaaaah kirjoitti:

yksinäisyys aina. joka paikassa. missään ei tunne itseään osaksi joukkoa. yksin kun alkaa elelemään sitä on turha unelmoida enää ihmissuhteista kun jutut alkaa olla juuri sitä "jännää" luokkaa.

Lue lisää

iso ero, että onko yksinäinen, vai yksin...

kyllä sekin alkaa käydä mieles....velat niskas riittämiin,ei koskaan tuu maksuun(saa toki syyttää itseään)....kersat 4 kpl pitää hengissä (ehkä)..työt loppu,auto menee pian rah.yhtiölle (milläs töis käyt jos jotai löydät),omakotitalo menee ku emännän työt loppuu vuoden päästä,emäntä kyselee kaikki illat "ketäs täällä on ollut päivällä",,vaikkei mitään syytä....en tiedä .....alkaa pikku hiljaa ahdistaa...jaa niin kaks kersoista huostaanotos päihdeongelmiensa vuoksi ja karkailujen....et sossust ja muualta korkeintaan kuulee kuinka huono vanhempi on....ja toimeentulotukea saa jos saa (useampi kuukausi jo läskettu että saako maitopurkkia kaupasta)viinaan ja tupakkiin EI mene rahaa yhtään....en tiedä ,pian täytyy varmaan hakee jotai unilääkkeitä ....et pystyy edes yöns nukkuu....

oo koskaa sdondannu eli seisonu !

Eräsvain kirjoitti:

iso ero, että onko yksinäinen, vai yksin...

uaeammat eivät saa mielestään tarpeksi HUOMIOTA ja ovat niin yksin siksi.

Nuo huomionkipeät saisi keitää elävänä öljyssä, juuri he ylläpitävät muiden pahaaoloa.

jurho kirjoitti:

Yksin ei ole kiva olla tässä maailmassa, ilman kavereita. Alkaa kaikenlaista pyörimään päässä, kun päivästä toiseen yksin elelee.

kyllä. Kurja juttu olla yksin!

Mä haluun tehä sen!
MULLA EI VAAN OO MAHIKSIA TEHÄ MUUTA!
Mutta tehkää mulle palvelus!
kertokaa miten teen sen, kivuttomasti,ilman asetta ja nopeasti!
En ala selittää enempää ongelmistani, muutaku et ei oo muuta mahista.. lähettäkää sähköpostia asiasta, jos haluutte..

toivomennyt! kirjoitti:

Mä haluun tehä sen!
MULLA EI VAAN OO MAHIKSIA TEHÄ MUUTA!
Mutta tehkää mulle palvelus!
kertokaa miten teen sen, kivuttomasti,ilman asetta ja nopeasti!
En ala selittää enempää ongelmistani, muutaku et ei oo muuta mahista.. lähettäkää sähköpostia asiasta, jos haluutte..

Lue lisää

sähköpostini on [email protected]

Fyysiset kivut olisi onneksi edes helppoa ja yksinkertaista lääkitä. Mielenhäiriöistä/aivoista lähtevän tuskan ja pahanolon taas järjettömän hankala lääkitä.

Itse en ole koskaan ollut rakastunut, mutta kuvittelisin, että on äärettömän raskasta rakastaa ihmistä jolta ei saa vastarakkautta. Tekstistäsi on pääteltävissä, että tämä vastarakkauden puute on jokseenkin perustavanlaatuista, ja että sinun rakkautesi häntä kohtaan on todella syvä. Tämä varmasti on askarruttanut sinunkin läheisiäsi. Miksi yrität niin kovasti saada rakkautta ihmiseltä joka selvästikkään ei rakasta sinua? Miksi haluat olla sellaisen kanssa joka kohtelee sinua niin huonosti? Sydänsuruun ei liene mitään pomminvarmaa parannusta, mutta omasta kokemuksesta voin kertoa että huonoa oloa voi lähteä kohentamaan hyvin yksinkertaisilla asioilla: 1. Hyvät yöunet 2. Maistuva, terveellinen ruoka 3. Hygienia kuntoon = suihku, hampaiden pesu, jne. 4. Puhtaat vaatteet 5. Oma huone/asunto järjestykseen 6. Ota aikaa itsellesi. Tee jotain mikä saa sinut unohtamaan maalliset murheesi (vaikka sitten vain hetkeksi). Itse pidän hyvään elokuvaan tai kirjaan uppoutumista terveellisenä pakokeinona. Itsemurhan harkitseminen on hyvin luonnollista kun ihmisellä menee huonosti, eikä siinä ole mitään säälittävää tai häpeällistä. Omasta mielestäni itsemurha voi joskus olla jopa oikea ratkaisu ihmiselle, mutta sinua kehottaisin jatkamaan elämääsi. Yhden epäonnistuneen seurustelusuhteen takia itsensä tappaminen tuntuu pieneltä ylireagoinnilta.

Hei,

Ajattelin vastata viestiisi, koska pystyn samastumaan tilanteeseesi niin hyvin. Aivan kuin minun suustani. Oman poikakaverin kanssa ollaan oltu yhdessä ja erottu ja yhdessä ja erottu ja taas ollaan yhdessä. Mies vaatii minua muuttumaan, koska olen hänen mielestään vihainen. Esimerkiksi osoitan sen mököttämällä kun olen pettynyt. Yleensä olen vain hukassa ja hätääntynyt ja se tulee osoitettua negatiivisena ulosantina. En tiedä osaanko selittää ymmärrettävästi. Mies sanoi, että hänellä ei ole kuin yksi toive, että muuttuisin sellaiseksi, etten olisi koskaan vihainen. Olen surullinen, koska mielestäni toista ihmistä ei voi muuttaa.

Luin tekstisi ja havahduin. Haluan hirvesti muuttua, että kelpaisin miehelle. Tajusin, että entä entä vaikka muuttusin? Väittäisikö mies, että en ole muuttunut? Onko tämä jotain narsistista käytöstä mieheltä?

.

sdfda, et ilmeisesti lukenut hirveän tarkkaan aiempia viestejä. Sanot että itsemurhaaja on itsekäs, kun aiheuttaa murhallaan tuskan lähimmäisilleen, miten itsekäs sitten on lähimmäinen joka pakottaa kuolemaa janoavan väkisin elämään itseään varten, vaikka kuinka kärsii? Ajattelepa syvällisemmin asioita.

Itsestäni tuskin ikinä huomaisi tyhmän ja tietämättömän ulkopuolisen silmin, että kärsin. Minulla todettiin masennusta ensi kertaa jo 13-vuotiaana, ja nyt olen 20. Elämäni ei ole ollut mitään aivan syvintä helvettiä, mutta en kyllä ole ollut onnellinenkaan pieniä hetkiä pidempään. Monta vuotta tasaisesti masentunut, erittäin ahdistunut ja itsetuhoinen. Helppohan se on ajatella, että "ota itseäsi niskasta kiinni", "ole sisukas", "koita vaan kestää", mutta harvempi tulee ajatelleeksi, että onko elämä elämisen arvoista, jos elät vaan väkisin, etkä elämästäsi pidä.

Itse olen saanut kokea pettymystä pettymyksen perään. Niin paljon negatiivisia kokemuksia ja asioita, että harvalla ikäiselläni on koettuna. Varmaankin tästä johtuen, olin umpi-pessimisti, mikä elämänasenne erittäin epätodennäköisesti ikinä muuttuu. Itseni listisin, jos ei läheisiä olisi, ja eteen tulisi täydellinen metodi siihen. Itsemurha vaan on aina erittäin tuskallinen ja kivulias.

jmtjmt kirjoitti:

sdfda, et ilmeisesti lukenut hirveän tarkkaan aiempia viestejä. Sanot että itsemurhaaja on itsekäs, kun aiheuttaa murhallaan tuskan lähimmäisilleen, miten itsekäs sitten on lähimmäinen joka pakottaa kuolemaa janoavan väkisin elämään itseään varten, vaikka kuinka kärsii? Ajattelepa syvällisemmin asioita.

Itsestäni tuskin ikinä huomaisi tyhmän ja tietämättömän ulkopuolisen silmin, että kärsin. Minulla todettiin masennusta ensi kertaa jo 13-vuotiaana, ja nyt olen 20. Elämäni ei ole ollut mitään aivan syvintä helvettiä, mutta en kyllä ole ollut onnellinenkaan pieniä hetkiä pidempään. Monta vuotta tasaisesti masentunut, erittäin ahdistunut ja itsetuhoinen. Helppohan se on ajatella, että "ota itseäsi niskasta kiinni", "ole sisukas", "koita vaan kestää", mutta harvempi tulee ajatelleeksi, että onko elämä elämisen arvoista, jos elät vaan väkisin, etkä elämästäsi pidä.

Itse olen saanut kokea pettymystä pettymyksen perään. Niin paljon negatiivisia kokemuksia ja asioita, että harvalla ikäiselläni on koettuna. Varmaankin tästä johtuen, olin umpi-pessimisti, mikä elämänasenne erittäin epätodennäköisesti ikinä muuttuu. Itseni listisin, jos ei läheisiä olisi, ja eteen tulisi täydellinen metodi siihen. Itsemurha vaan on aina erittäin tuskallinen ja kivulias.

Lue lisää

Sain eilen kuulla erään nuoruuden ystäväni tehneen itsemurhan. Hän oli noin 30 vuotias kuten minäkin.
Nyt mietin kokoajan, olisinko millään tavalla voinut estää hänen ratkaisuaan.
Minäkin olin kuusi vuotta sitten tilanteessa jossa itsemurha tuntui ratkaisulta ongelmiini, enkä välittänyt enää omaisten tunteista vaan mietin kivuttominta tekotapaa.
Sitten kuitenkin kävi sellainen vahinko, että sain kuulla tulevani isäksi.
Tulevan lapseni äiti oli "pirinisti"narkkari, kuten minäkin.
raskaus oli jo kuudennella kuukaudella, joten aborttia lääkärit eivät tehneet.
Olin kaiken lisäksi ongelmissa poliisin kanssa ja koska huumemaailmassa elin, valtavissa veloissa diilerien kanssa. eli hengenlähtö meinas olla lähellä ilman itsemurhaakin.
Lapsen äiti lopetti pirin käytön raskauden ajaksi ja aikoi aloittaa taas uudestaan lapsen syntymän jälkeen.
Siinä tilanteessa itsemurha tuntui hyväksytyltä ja oikealta ratkaisulta.
Jotain vain jossakin tapahtui ja jumalattomien vaikeuksien jälkeen me ollaan hengissä kaikki kolme.
Tyttäreni on terve viisivuotias ja me elämme yhdessä perheenä.
huumeet on jääneet kokonaan noin neljä vuotta sitten.
Ei olla tultu mihinkään uskoon, eikä elämä vieläkään ole mitään ruusuilla tanssimista, mutta lapsen kautta olen löytänyt elämäntarkoituksen.
ja lapsestani huomaan, että minäkin olen tärkeä.
Olen varma että en olisi enää elossa, jos en olisi tullut isäksi juuri silloin.
Nyt haaveilemme toisesta lapsesta ja omakotitalosta.
Siinä tilanteessa kun itsemurhaa harkitsee, tuntuu että elämä on tällaista ja se ei siitä miksikään muutu.
mutta se voi muuttua, sitä ei vain pysty tajuamaan silloin.
Siksi jokainen itsemurhan tehnyt on uhri kuten myös omaiset.

Nyt menen ja sytytän kynttilän eilen kuolleen ystäväni muistolle...

exnarkki kirjoitti:

Sain eilen kuulla erään nuoruuden ystäväni tehneen itsemurhan. Hän oli noin 30 vuotias kuten minäkin.
Nyt mietin kokoajan, olisinko millään tavalla voinut estää hänen ratkaisuaan.
Minäkin olin kuusi vuotta sitten tilanteessa jossa itsemurha tuntui ratkaisulta ongelmiini, enkä välittänyt enää omaisten tunteista vaan mietin kivuttominta tekotapaa.
Sitten kuitenkin kävi sellainen vahinko, että sain kuulla tulevani isäksi.
Tulevan lapseni äiti oli "pirinisti"narkkari, kuten minäkin.
raskaus oli jo kuudennella kuukaudella, joten aborttia lääkärit eivät tehneet.
Olin kaiken lisäksi ongelmissa poliisin kanssa ja koska huumemaailmassa elin, valtavissa veloissa diilerien kanssa. eli hengenlähtö meinas olla lähellä ilman itsemurhaakin.
Lapsen äiti lopetti pirin käytön raskauden ajaksi ja aikoi aloittaa taas uudestaan lapsen syntymän jälkeen.
Siinä tilanteessa itsemurha tuntui hyväksytyltä ja oikealta ratkaisulta.
Jotain vain jossakin tapahtui ja jumalattomien vaikeuksien jälkeen me ollaan hengissä kaikki kolme.
Tyttäreni on terve viisivuotias ja me elämme yhdessä perheenä.
huumeet on jääneet kokonaan noin neljä vuotta sitten.
Ei olla tultu mihinkään uskoon, eikä elämä vieläkään ole mitään ruusuilla tanssimista, mutta lapsen kautta olen löytänyt elämäntarkoituksen.
ja lapsestani huomaan, että minäkin olen tärkeä.
Olen varma että en olisi enää elossa, jos en olisi tullut isäksi juuri silloin.
Nyt haaveilemme toisesta lapsesta ja omakotitalosta.
Siinä tilanteessa kun itsemurhaa harkitsee, tuntuu että elämä on tällaista ja se ei siitä miksikään muutu.
mutta se voi muuttua, sitä ei vain pysty tajuamaan silloin.
Siksi jokainen itsemurhan tehnyt on uhri kuten myös omaiset.

Nyt menen ja sytytän kynttilän eilen kuolleen ystäväni muistolle...

Lue lisää

Jos elämä on ollut täynnä yksinäisyyttä, sairauksia, peteteyksi tulemista, vastoinkäymisiä jne. jo monien vuosien ajan ja tulevaisuuskin näyttää yhtä synkältä, tulee olo, että sitä parempaa päivää ei jaksa enää odottaa. Tuntuu, että enää ei kertakaikkiaan jaksa, ei ole enää voimia, sillä ihminen kestää vain rajatun määrän surua ja tuskaa. Olo on niin tajuttoman paha, että kukaan ei voi sitä ymmärtää.
Itsemurha käy mielessä päivä päivältä yhä enemmän. Jotkut sanoo, että se ei ole ratkaisu. No, minusta se on; sen jälkeen ei tunne enää mitään. Ja se olisi kaikkien vuosien jälkeen taivaallista. Jotkut sanoo, että ajattele miltä läheisistä tuntuu. No, yksinhän minä olen murheeni tähänkin saakka kantanut. Jos he eivät minusta ole tähänkään saakka välittäneet, eivätkä seuraani kaivanneet, niin aika tekopyhää syyttää minua itsemurhan tekemisestä jälkikäteen. Ja niille, jotka ajattelee, että en ole varmaan pyytänyt apua. No, on ihmisiä, jotka ajatukseni tietävät, mutta silti heillä ei ole minulle yhtään enempää aikaa. Kyllä voivotellaan, jos asiasta puhutaan, mutta jo seuraavana päivänä jatketaan normaalisti niinkuin koko keskustelua ei olisi käytykkään. On myös ihmisiä, jotka tuottaa minulle lisää pahaa mieltä, ihmisiä, joita minä rakastan, mutta joille minä en merkitse mitään, sillä hekään eivät auta. Jotkut sanovat, että mene ammattiauttajalle. Ei ventovieraalle puhuminen korvaa ystäviä ja muita läheisiä. Näin se vain on. Ja ne, jotka ei ole koskaan tälläistä yksinäisyyttä tunteneet, älkää antako neuvoja, jotka ovat yleensä kovin kliseisiä. Älkääkä höpöttäkö kuinka itsemurha on lopullinen ratkaisu, se ei ratkaise mitään ja kyllä se elämä alkaa hymyillä. Kyllä me todella itsemurhaa haluavat tiedämme, että itsemurha on lopullista, ei me tyhmiä olla. Ja kaikille elämä ei ala hymyillä, niin se vain on. Ei onnellisuus ole itsestäänselvyys. Ja te ette osaa ennustaa tulevaisuutta. Ehkä olen heikko, en tiedä, mutta sittenpähän olen. Mutta sen tiedän, että minulla on oikeus päättää omasta elämästäni.

häiris242 kirjoitti:

Jos elämä on ollut täynnä yksinäisyyttä, sairauksia, peteteyksi tulemista, vastoinkäymisiä jne. jo monien vuosien ajan ja tulevaisuuskin näyttää yhtä synkältä, tulee olo, että sitä parempaa päivää ei jaksa enää odottaa. Tuntuu, että enää ei kertakaikkiaan jaksa, ei ole enää voimia, sillä ihminen kestää vain rajatun määrän surua ja tuskaa. Olo on niin tajuttoman paha, että kukaan ei voi sitä ymmärtää.
Itsemurha käy mielessä päivä päivältä yhä enemmän. Jotkut sanoo, että se ei ole ratkaisu. No, minusta se on; sen jälkeen ei tunne enää mitään. Ja se olisi kaikkien vuosien jälkeen taivaallista. Jotkut sanoo, että ajattele miltä läheisistä tuntuu. No, yksinhän minä olen murheeni tähänkin saakka kantanut. Jos he eivät minusta ole tähänkään saakka välittäneet, eivätkä seuraani kaivanneet, niin aika tekopyhää syyttää minua itsemurhan tekemisestä jälkikäteen. Ja niille, jotka ajattelee, että en ole varmaan pyytänyt apua. No, on ihmisiä, jotka ajatukseni tietävät, mutta silti heillä ei ole minulle yhtään enempää aikaa. Kyllä voivotellaan, jos asiasta puhutaan, mutta jo seuraavana päivänä jatketaan normaalisti niinkuin koko keskustelua ei olisi käytykkään. On myös ihmisiä, jotka tuottaa minulle lisää pahaa mieltä, ihmisiä, joita minä rakastan, mutta joille minä en merkitse mitään, sillä hekään eivät auta. Jotkut sanovat, että mene ammattiauttajalle. Ei ventovieraalle puhuminen korvaa ystäviä ja muita läheisiä. Näin se vain on. Ja ne, jotka ei ole koskaan tälläistä yksinäisyyttä tunteneet, älkää antako neuvoja, jotka ovat yleensä kovin kliseisiä. Älkääkä höpöttäkö kuinka itsemurha on lopullinen ratkaisu, se ei ratkaise mitään ja kyllä se elämä alkaa hymyillä. Kyllä me todella itsemurhaa haluavat tiedämme, että itsemurha on lopullista, ei me tyhmiä olla. Ja kaikille elämä ei ala hymyillä, niin se vain on. Ei onnellisuus ole itsestäänselvyys. Ja te ette osaa ennustaa tulevaisuutta. Ehkä olen heikko, en tiedä, mutta sittenpähän olen. Mutta sen tiedän, että minulla on oikeus päättää omasta elämästäni.

Lue lisää

Yritin taas eilen jutella avomiehen kanssa. Kerroin kuinka masentunut ja yksinäinen olen ja ajattelen itsemurhaa joka päivä. Sano, että mene terapeutille, hän ei voi auttaa ja by the way, meen taas jätkien kanssa pippaloihin... Siellä se nyt on. Ja mie mietin vain yhtä asiaa.... en me jaksa

häiris242 kirjoitti:

Jos elämä on ollut täynnä yksinäisyyttä, sairauksia, peteteyksi tulemista, vastoinkäymisiä jne. jo monien vuosien ajan ja tulevaisuuskin näyttää yhtä synkältä, tulee olo, että sitä parempaa päivää ei jaksa enää odottaa. Tuntuu, että enää ei kertakaikkiaan jaksa, ei ole enää voimia, sillä ihminen kestää vain rajatun määrän surua ja tuskaa. Olo on niin tajuttoman paha, että kukaan ei voi sitä ymmärtää.
Itsemurha käy mielessä päivä päivältä yhä enemmän. Jotkut sanoo, että se ei ole ratkaisu. No, minusta se on; sen jälkeen ei tunne enää mitään. Ja se olisi kaikkien vuosien jälkeen taivaallista. Jotkut sanoo, että ajattele miltä läheisistä tuntuu. No, yksinhän minä olen murheeni tähänkin saakka kantanut. Jos he eivät minusta ole tähänkään saakka välittäneet, eivätkä seuraani kaivanneet, niin aika tekopyhää syyttää minua itsemurhan tekemisestä jälkikäteen. Ja niille, jotka ajattelee, että en ole varmaan pyytänyt apua. No, on ihmisiä, jotka ajatukseni tietävät, mutta silti heillä ei ole minulle yhtään enempää aikaa. Kyllä voivotellaan, jos asiasta puhutaan, mutta jo seuraavana päivänä jatketaan normaalisti niinkuin koko keskustelua ei olisi käytykkään. On myös ihmisiä, jotka tuottaa minulle lisää pahaa mieltä, ihmisiä, joita minä rakastan, mutta joille minä en merkitse mitään, sillä hekään eivät auta. Jotkut sanovat, että mene ammattiauttajalle. Ei ventovieraalle puhuminen korvaa ystäviä ja muita läheisiä. Näin se vain on. Ja ne, jotka ei ole koskaan tälläistä yksinäisyyttä tunteneet, älkää antako neuvoja, jotka ovat yleensä kovin kliseisiä. Älkääkä höpöttäkö kuinka itsemurha on lopullinen ratkaisu, se ei ratkaise mitään ja kyllä se elämä alkaa hymyillä. Kyllä me todella itsemurhaa haluavat tiedämme, että itsemurha on lopullista, ei me tyhmiä olla. Ja kaikille elämä ei ala hymyillä, niin se vain on. Ei onnellisuus ole itsestäänselvyys. Ja te ette osaa ennustaa tulevaisuutta. Ehkä olen heikko, en tiedä, mutta sittenpähän olen. Mutta sen tiedän, että minulla on oikeus päättää omasta elämästäni.

Lue lisää

...ja asiaa. Minä en osaa osaa ilmaista itseäni yhtähyvin.
Ymmärrän paremmin ystäväni tekemää ratkaisua luettuani kirjoituksesi.
Olen kanssasi samaa mieltä, että jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään.
olisi vain sääli jos itsemurhan tehneen elämä olisi jossainvaiheessa voinut muuttua paremmaksi ja elettäväksi. mutta mistä sen voi tietää...
elämä on epäreilua, se on mulle jo tullut selväksi.
toivon voimia sinulle, että kestäisit vaikeat ajat ja toivonkipinä jostain peremmasta!

Kuulehan nyt, se tuska jonka joutuu läheisen kuoleman takia kokemaan, saattaa olla pientä verrattuna siihen kipuun ja tuskaan jota tämä itsensä tappaja on jo vuosia päivästä toiseen joutunut kestämään, päälle vielä kaikenmaailman lääkekokeilut ja terapiat joista ei mitään hyötyä. Pystyisitkö sinä tosissasi pyytää täydellisessä pimeydessä ja tuskassa kieriskelevää ystävää jatkamaan sitä kieriskelyä siellä pimeydessä, vaan sen takia ettei teistä muista tuntuisi jonkun aikaa pahalta hänen pois lähdön ja oman helpotuksen jälkeen? Läheisen kuolema satuttaa, mutta siitä pääse ajan kanssa yli. kumpi sitten ikinä onkaan parempi vaihtoehto, katsoa vierestä kun läheinen kärsii etkä pysty häntä auttamaan, vai se että hän auttaa itse itseään sillä vaihtoehdolla jonka tietää auttavan. Ja muut ottaa aikaa surutyöhön ja pystyy jossain vaiheessa olla onnellisia Hänen puolestaa ja siitä rauhasta jonka Hän on saanut.

Itsekyydestä voi olla montaa mieltä.

Kannattaako vai eikö kannata, ratkaiseeko vai eikö ratkaise... voi juma.... Juuri näitä: kissa pöydälle, härkää sarvista, mikä ei tapa se vahvistaa, paistaa se päivä risukasaankin, asioilla on tapana järjestyä... voi vittu kun voisin oksentaa...

Härän sarvet kun on väännelty jo solmuun ja kissakin kuoli pöydälle, ja missähän vaiheessa ne asiat "tavan mukaan järjestyy"..

Itse olen ensimmäiset mielialalääkkeeni saanut 22 vuotiaana, nyt olen 39. Olen ollut enemmän terapiassa kuin työelämässä, eräskin terapia kesti 1,5 vuotta jossa käytiin joka arkipäivä 7h/vrk. Tämä loppui jo 2000-vuoden alkupuoliskolla.

Kun ihminen on nähnyt 15 vuotiaaksi jo niin paljon, ettei moni tule elämässään näkemään, kun perusturvallisuuden tunne tuhottiin tomerasta pikkutytöstä jo alle 5 vuotiaana, olet haudannut sekä äitisi että pikkuveljesi, äitisi elämänmeno tuhosi kyvyn normi tunne-elämään. Nähnyt alle kouluiän kun äitiä hakataan kun vierasta sikaa... ja sitä pelon ja kauhun tunnetta, en puhu nyt mistään pikku läpsimisestä... Muutaman kerran todella veri lentänyt niin, että aamulla äidin sängynvieressä puolenmetrin verilammikko... silloin luulin oikeesti kuolleeksi, ja se eltaantuneen viinan ja maanneen veren yhteislemu, kun avasit oven, ei unohdu ikinä...

Epäonnistuneet ihmissuhteet, kuinka ollakkaan päädyin alkuun väkivaltaisiin suhteisiin. Ja se ikuinen häpeän ja huonommuuden tunne, joka tuntuu leimana otsassa, ei mene pois...

Kun on vuosia syönyt (nyt putkeen 8 vuotta) mielialalääkkeitä, käynyt jos jonkin valtakunnan terapiaa, ahdistus, siis kun on niin paha olla että kokoajan oksettaa, sattuu palleaan, kuristaa, tuntuu että sekoaa, välillä joutuu päiviä keskittymään vain siihen että hengittää,,, niin millon se päivä alkaa paistelemaan....

Kyllä itse näen itsemurhan ratkaisuna, loppuu kipu jota ei enää pysty eikä jaksa kantaa... Se, että kaikki on kokeiltu ja maailma vain on musta, minusta oikeuttaa lopettamaan oman tuskansa.... Kun jokainen päivä tuntuu viikolta, aamusta kun herää odottaa vain että olisi ilta ja pääsee Tenoxilla taas nukkumaan, ei satu.... niin siksikö pitäisi vielä jatkaa, ettei jollekkin tule paha mieli.... voi jumalauta

Ja nämä puheet, että mene hoitoon, puhu jollekkin... ei täällä niin vaan marssita psykon pakeille, yllttävän vaikeaa on päästä hoitoon... ja hoidossahan on oltu ja useilla eri tahoilla, että milloinka saa luovuttaa... kun ei pysty omissa nahoissaan olemaan ja itku ei enään auta eikä sitä enään edes tule...

Juu ja kyllä todellakin, maailma muuttuu... 70 luvulla ei KUKAAN korvaansa lotkauttanut kun 5 vee talsi alkuyöstä kaupungilla nilkkoihin ulottuva yöpaita päällä ja kysyi mieheltä jytisevän huoneen ovelta, että onko mun äiti täällä.... käski mennä kotiin, jonne palasin, en vain tiennyt että ulko-ovet kerrostaloissa menee iltaisin lukkoon joten jäin rapulle istumaan ja itkemään josta naapuriasunnon vieras mummo korjasi sohvalleen nukkumaan. Äiti haki vihaisena humalassa joskus yöllä ja toista kertaa en saanut asunnosta lähteä, sitten vain odoteltiin kotona.... mutta ei ollut minkään lehden sivuilla stooria, eikä mennyt tieto minnekkään muuallekkaan, yksin valvotut yöt äitiä odotellen jatkui monet kerrat ja ainainen pelko, että on sattunut jotain...

Johan tuli vuodatus... mutta kaikki ei siis todellakaan ole ihmisytimessä korjattavissa...

Surunauha-yhdistyksestä: www.itsemurhantehneidenlaheiset.net

t: Tyttärensä menettänyt äiti

tyttäreni kuolemasta on nyt 7 kuukautta käyn töissä joka päivä hammasta purren kun huomaavaiset työkaverit kyselee vähän väliä ootko jo päässyt asian yli tai meneekö jo paremmin olen tiuskaissut ettei se mikään koira ollut tyttöni on ajatuksissa joka ainoa minuutti vålillå pitää mennä ulos itkemään ja jatkaa taas itsekkin ajattelen että koska alkaisi vähän helpottaa kesä tulossa muistelen vaan mitä tytön kans tehtiin mökillä ja inhoon jo kesän tuloa valmiiks voimia sulle paljon helppoa ei tuu olemaan itse en toivu näköjään mitenkään olo pahenee vaan

oletko tietoinen kirjoitti:

Surunauha-yhdistyksestä: www.itsemurhantehneidenlaheiset.net

t: Tyttärensä menettänyt äiti

joskus lapsen tai jonkun muun läheisen koulemasta aiheutuu nii paljon surua ja tuskaa että tuntuu ettei ole mitään muuta keinoa kuin itsemurha.mutta on toinenkin keino.kaikesta surusta ja tuskasta kannattaa puhua jonkun kanssa ainakin minulla niistä puhuminen helpotti minun oloa tuntui kuin iso taakka olisi nostettu pois hartioltani.tietenkin minulla oli edelleen ikävä mummoa. tässä 2 vuoden aikana olen alkanut muistella ihania muistoja hänestä ja sitä että saimme olla hänen kanssaan niin pitkään.

itkevä äiti kirjoitti:

tyttäreni kuolemasta on nyt 7 kuukautta käyn töissä joka päivä hammasta purren kun huomaavaiset työkaverit kyselee vähän väliä ootko jo päässyt asian yli tai meneekö jo paremmin olen tiuskaissut ettei se mikään koira ollut tyttöni on ajatuksissa joka ainoa minuutti vålillå pitää mennä ulos itkemään ja jatkaa taas itsekkin ajattelen että koska alkaisi vähän helpottaa kesä tulossa muistelen vaan mitä tytön kans tehtiin mökillä ja inhoon jo kesän tuloa valmiiks voimia sulle paljon helppoa ei tuu olemaan itse en toivu näköjään mitenkään olo pahenee vaan

Lue lisää

kuule sinä itkevä äiti oletko yrittänyt puhua jonkun kanssa siitä surusta se voisi hiukan helpottaa suruasi ainakin sen veran että hän ei olisi mielessäsi koko ajan sillä tavalla että suo alkaa itkettää vaikka ymmärrän että se on vaikeaa olla ajattelematta häntä.

kuule poikasi menettänyt äiti jos kodissasi on tyhjä huone nii miks et tekis muisto huonetta pojallesi pistäisit sinne kaikki poikasi piirrustukset´,maalaukset,valo kuvat ja askarteulu teokset. ni aina kun kun sullab on pahasti ikävä poikaas nii voisit mennä aina sinne.ps voimia kaikille lapsensa menettäneille!

tunnen olevani nykyään hyvin yksinäinen välttelen naaapureita kuten myös he minua monta kertaa on ollut tosi synkkiä ajatuksia mielesssä.

et kirjoitti:

tunnen olevani nykyään hyvin yksinäinen välttelen naaapureita kuten myös he minua monta kertaa on ollut tosi synkkiä ajatuksia mielesssä.

ymmärrän niitä jotka ovat lapsensa menettäneet. se on aina surullista. voimia heille

olen samaa mieltä ossun kans tossa itsemurha jutussa sitä suunnitellessa kannattais miettiä onko se oikea ratkaisu suruun ja tuskaan kun niistä voisi puhuakkin.vaikka kyllä itekkii olin surullinen kun kuulin että mummoni kuoli siitä on jo 2 vuotta se oli jotain 82-84 se oli tosi surullista mutta kun juttelin siitä ystäväni kanssa nii olo helpottui huomattavasti ja pystyin unohtaaan surun

Hei sinä!
Kyllä jotain kiinnostaa ja joku välittää!
Olen tosi pahoillani ja surullinen tilanteestasi. Mutta voisiko mikään muu auttaa kuin itsemurha? Millaisen elämän haluaisit? Miten se olisi mahdolista?
Kysyn näin, koska kuten sanoit, ihmiset miettivät itsemurhaa silloin kun elämä ei tunnu elämältä. Miten itse voisi sitä sitten jotenkin muuttaa? Pienilläkin asioilla, pikkuhiljaa...

Sanoit että olet hakenut apua, mutta saanut päinvastaista. Mitä tarkoitat?

Itsetunnon menettäminen on todella raskas asia, mutta tiedäthän oikeasti, että ei ole sinun syytäsi jos sinua kiusataan! Niillä kiusaajilla on niin paljon pahaa oloa sisällään, jota eivät osaa muuten purkaa. Sekin on surullista, koska asia pilaa monen elämän. Moni kiusaaja kokee todella pahaa syyllisyyttä myöhemmin asiasta, kyllä me kuitenkin ollaan suurin osa tuntevia ihmisiä nimittäin. Jotka ymmärtää tekojensa seuraukset. Mutta se ei varmasti lohduta sinua nyt.

Ja tiedäthän myös sen, että ei ole sinun syysi jos perheessäsi on ollut ongelmia. Aikuisella on vastuuta perheessä, siitä että kaikki voivat voida hyvin. Jos vanhempasi eivät ole siihen kyenneet, se ei ole sinun syysi! Sinä olet joutunut siitä kärsimään. Ja heidän kyvyttömyytensä voi johtua heidän omista taakoistaan ja lapsuuden traumoistaan, joita eivät ole osanneet käsitellä. Se on hyvin surullista, miten usein ongelmat "periytyvät" sukupolvelta toiselle.
Meillä on "kamala" salaisuus perheessä. Nykypäivänä se ei olisi mikään iso juttu, mutta silloin 50-luvulla oli. Eli äitini on saanut kuulla olevansa äpärä. Ei sitä sanaa taideta edes nykypäivänä juurikaan käyttää, niin yleistä on se, että lapset eivät synny avioliitossa tai että lapsilla on eri isät. Mutta melkoinen taruma siitä on jäänyt ja näkynyt minunkin elämässä, vaikka en siitä mitään tiennyt lapsena. Tunne, että en ole niin arvokas tai hyvä kuin muut. Ajattele, ihan absurdia, että minusta tuntui siltä! Mutta osin tuolla olen sitä selittänyt. Lapset aistivat asioita, joista ei puhuta. Pahinta on se, että oman pahan olon syytä ei tiedä. Alkaa luulla, että minussa on se vika.

Ehkä sinunkin pahaan oloosi syyt ovat paljon syvemmällä kuin mitä osaat ajatellakaan? Me lapset olemme siihen syyttömiä, mutta meidän pitää jotenkin osata katkaista se kierre. Haluaisitko elää ja olla tyytyväinen elämääsi jos saisit "aloittaa puhtaalta pöydältä"?

Maggi76 kirjoitti:

Hei sinä!
Kyllä jotain kiinnostaa ja joku välittää!
Olen tosi pahoillani ja surullinen tilanteestasi. Mutta voisiko mikään muu auttaa kuin itsemurha? Millaisen elämän haluaisit? Miten se olisi mahdolista?
Kysyn näin, koska kuten sanoit, ihmiset miettivät itsemurhaa silloin kun elämä ei tunnu elämältä. Miten itse voisi sitä sitten jotenkin muuttaa? Pienilläkin asioilla, pikkuhiljaa...

Sanoit että olet hakenut apua, mutta saanut päinvastaista. Mitä tarkoitat?

Itsetunnon menettäminen on todella raskas asia, mutta tiedäthän oikeasti, että ei ole sinun syytäsi jos sinua kiusataan! Niillä kiusaajilla on niin paljon pahaa oloa sisällään, jota eivät osaa muuten purkaa. Sekin on surullista, koska asia pilaa monen elämän. Moni kiusaaja kokee todella pahaa syyllisyyttä myöhemmin asiasta, kyllä me kuitenkin ollaan suurin osa tuntevia ihmisiä nimittäin. Jotka ymmärtää tekojensa seuraukset. Mutta se ei varmasti lohduta sinua nyt.

Ja tiedäthän myös sen, että ei ole sinun syysi jos perheessäsi on ollut ongelmia. Aikuisella on vastuuta perheessä, siitä että kaikki voivat voida hyvin. Jos vanhempasi eivät ole siihen kyenneet, se ei ole sinun syysi! Sinä olet joutunut siitä kärsimään. Ja heidän kyvyttömyytensä voi johtua heidän omista taakoistaan ja lapsuuden traumoistaan, joita eivät ole osanneet käsitellä. Se on hyvin surullista, miten usein ongelmat "periytyvät" sukupolvelta toiselle.
Meillä on "kamala" salaisuus perheessä. Nykypäivänä se ei olisi mikään iso juttu, mutta silloin 50-luvulla oli. Eli äitini on saanut kuulla olevansa äpärä. Ei sitä sanaa taideta edes nykypäivänä juurikaan käyttää, niin yleistä on se, että lapset eivät synny avioliitossa tai että lapsilla on eri isät. Mutta melkoinen taruma siitä on jäänyt ja näkynyt minunkin elämässä, vaikka en siitä mitään tiennyt lapsena. Tunne, että en ole niin arvokas tai hyvä kuin muut. Ajattele, ihan absurdia, että minusta tuntui siltä! Mutta osin tuolla olen sitä selittänyt. Lapset aistivat asioita, joista ei puhuta. Pahinta on se, että oman pahan olon syytä ei tiedä. Alkaa luulla, että minussa on se vika.

Ehkä sinunkin pahaan oloosi syyt ovat paljon syvemmällä kuin mitä osaat ajatellakaan? Me lapset olemme siihen syyttömiä, mutta meidän pitää jotenkin osata katkaista se kierre. Haluaisitko elää ja olla tyytyväinen elämääsi jos saisit "aloittaa puhtaalta pöydältä"?

Lue lisää

Tarkoitan sillä että sain päinvastaista avun sijaan sitä että sain huonoa kohtelua ja sen takia lisää murheita. En tiedä minkälaisen elämän haluaisin, en kai halua enää mitään. Tuntuu vaan että elämällä ei oo enää mitään merkitystä että kaikki on vaan ihan tyhjää. Nykyään vaan nukun ja lepään suurimman osan päivästä, kaikki tekeminen vaatii ponnistelua. Jopa puhuminen ja liikkuminen uuvuttaa. Mulla on ollut paljon eri lääkkeitä mikään niistä ei oo auttanu. Mua ei voi auttaa enää kukaan eikä mikään.

yritin kirjoitti:

Tarkoitan sillä että sain päinvastaista avun sijaan sitä että sain huonoa kohtelua ja sen takia lisää murheita. En tiedä minkälaisen elämän haluaisin, en kai halua enää mitään. Tuntuu vaan että elämällä ei oo enää mitään merkitystä että kaikki on vaan ihan tyhjää. Nykyään vaan nukun ja lepään suurimman osan päivästä, kaikki tekeminen vaatii ponnistelua. Jopa puhuminen ja liikkuminen uuvuttaa. Mulla on ollut paljon eri lääkkeitä mikään niistä ei oo auttanu. Mua ei voi auttaa enää kukaan eikä mikään.

Lue lisää

Hei!
On tosi huono juttu että avun sijaan tuntuu, että sinua on kohdeltu huonosti. Ehkä avun antaja ei ole ymmärtänyt tilannettasi tai välittänyt tarpeeksi.

Tuo uupumus ja väsymys on tavallista masennuksessa. Itse tiedän miltä se tuntuu. Jokaisen kirjaimenkin kirjoittaminen koneella tuntuu suurelta ponnistukselta ja ajattelukin on raskasta, saati muiden ihmisten kanssa keskustelu. Varsinkin jos tuntuu ettei kukaan ymmärrä. Mutta uskon, että tunne ja tilanne voi silti muuttua parempaan päin vaikka olisi miten syvällä eikä näkisi mitään mahdollisuutta paremmasta. Ei ilman tekoja tosin ja siinä jonkun toisen ihmisen apu voi olla välttämätöntä. Että joku joka "pakottaa" tekemään tiettyjä asioita, kuten vie ulos ja on läsnä vaikka se toinen olisi miten uupunut eikä haluaisi tehdä mitään. Vaikka taluttaisi jos kävely on liian vaikeaa... voi kuulostaa typerältä, mutta ei sen tarvitse olla iso asia, kun vain jotenkin kokisi että tuo toinen ei aio luovuttaa minun suhteen.

Aina on vaihtoehtoja, vaikka siltä ei tunnukaan. Yleensä masentuneena tuntuu että mitään parempaa ei voi edes olla. Toivon, että et päädy jatkamaan samassa tilanteessa, mutta että et kuitenkaan luovuta ja lopeta elämääsi.

Haluan uskoa, että kun kirjoitit tänne, toivoit että joku lukee viestisi ja välittäisi. Jos haluat, toivoisin että voisin tukea sinua jotenkin. Jos niin päätät, voit kirjoittaa osoitteeseen iggam76 (at) yahoo.com

Tsemppiä!

Ymmärrän sinua.
Olen itse tuplasti ikäsi, mutta en todellakaan aio mitätöidä tunteitasi sen vuoksi!

Haluan vain sanoa, että kun kerrot että toivoisit vielä voivasi kokea iloa, se tuntuu minusta valonpilkahdukselta! Itse en aina ole ehkä toivonut edes sitä. Joten mikä auttaisi jaksamaan? Mistä nautit ja olit iloinen silloin ennen? Ehkä se ei tulevaisuudessa ole samat asiat, mutta kun on toivoa, on toivoa!
Onko sinulla ketään kenen seurassa voit olla tulematta kiusatuksi tai lyödyksi?
Edes yksi?

Voi kun voisin auttaa... ihmeitä ei kukaan muu voi tehdä, mutta jos voisi edes jotenkin auttaa jaksamaan hetken eteenpäin. Jotta voisit edes jonkun ihmisen seurassa nähdä itsesi toisin ja kokea olevasi ihan ok. Voitko löytää jotakuta tällaista ihmistä läheltäsi?
Oletko kertonut vanhemmillesi, että sinulla on paha olo? Tiedän että puhuminen vanhemmille voi olla vaikeaa, mutta jos heidän suunnaltaan et koe tuota henkistä väkivaltaa, olen aivan varma että he haluavat sinulle vain hyvää!
Tsemppiä ja kirjottele jos haluat vaikka jutella.

Toivottavasti selviät!

Tämä on varmaan s24:sen yksi järjevimmistä keskusteluista, ihmeen vähän ihan suoraa kakkaa.

Mutta mutta, itse mietiskellyt samaa rataa kuin monet muutkin.
Pitkälti yli vuoden olen asiaa kieputellut mielessä, välillä vähemmän, välillä enemmän. Lopputulos on ollut sama koko ajan, vain ajankohta on lykkääntynyt.
Syy lienee sitten oman perheen menettäminen. Miten menettänyt, se olkoon sivuseikka. Uusia tilaisuuksia tuntuis olevan perheen perustamiseen mutta kun minulla oli vain se yksi perhe, vain se yksi. Se oli se ainut ja oikea. En löydä mitään syytä että voisi tulla toinen perhe, mitään oikeutusta että joku muu tulisi perustamaan minulle toisen perheen.

En myöskään ymmärrä sitä näkökantaa miksei ihmisillä olisi oikeutta päättää päiviään? tämä on ikuisuus kysymys ja ikuinen tappelun aihe mutta silti näkökantani on selkeästi se että jokainen päättäköön itse kauanko täällä haluaa olla. Ei keneltäkään alunperin edes kysytä että haluaako tänne tullakaan, sun on vaan pakko tulla ja olla, pois et pääse jollet sitten oikeasti halua ja tässä maassa riko lakia. Tämä lienee sitten taas ongelma sinällään että niin monesti kun porukka on päätöksen tehnyt niin joku sivullinen joutuu mukaan hänen toteutukseen, surullista mutta totta.

Miltäs kuulostaisi idea että vapaasti hoitoon hakeutuville annettais mahdollisuus parantua ja jos hoitojakson jälkeen on edelleen vankasti sillä kannalla että haluaa pois niin miksei annettais mahdollisuutta siihen koska todennäköisesti hän lähtee kuitenkin ? Siinä mun mielestä säästäis yhteiskunta jo paljon.

Mutta tämmöisiä ajatuksia täältä yhdeltä ajattelijalta joka jälleen sillä ajanjaksolle että lähempänä lähtöä kuin koskaan aiemmin, tiedä sitten onko tämä jo se viimeinen ajanjakso, aika näyttää.

"välillä vahva, välillä ei todellakaan vahva"

niinpä!

Pakokeino vastuusta.
Minulla oli väkivaltainen,alkoholisoitunut,lääkeriippuvainen ja pahasta masennuksesta kärsivä mies.
Meidän matkamme kesti vuoden.
Sinä aikana tulin raskaaksi ja synnytin keskosen.
Miehelle koitettiin saada apua jokaiseen "ongelmaan" mutta mikään,ei mikään auttanut.
Hän väsyi.
Pelkäsi vastuuta toisesta (lapsestaan) ihmisestä.
Syytti itseään.
Ei halunnut lapselleen samaa lapsuutta kuin itse läpikävi.
Hän luovutti lapsensa ollessaan vain 7vk ikäinen.

Mikään ammattitaho ei pystynyt auttamaan.
Ja kun sanon ei mikään,niin tarkoitan EI MIKÄÄN!!
Jopa lääkärit kielsivät hänen sairautensa...

Minä saatan olla katkera,mutta minusta tämä oli vain hätähuutona tapahtunut vahinko,joka olikin jatkunut toistamiseen.
Minusta tämä oli vastuun pakenemista.

Niin,enhän minä mitään tiedä,minä vain hautasin aviomieheni pienen lapsemme kanssa,joskus hälle selittäen miksi isi väsyi...
Leski minusta tuli,mutta minun elämäni jatkuu.

näin minä sen näen kirjoitti:

Pakokeino vastuusta.
Minulla oli väkivaltainen,alkoholisoitunut,lääkeriippuvainen ja pahasta masennuksesta kärsivä mies.
Meidän matkamme kesti vuoden.
Sinä aikana tulin raskaaksi ja synnytin keskosen.
Miehelle koitettiin saada apua jokaiseen "ongelmaan" mutta mikään,ei mikään auttanut.
Hän väsyi.
Pelkäsi vastuuta toisesta (lapsestaan) ihmisestä.
Syytti itseään.
Ei halunnut lapselleen samaa lapsuutta kuin itse läpikävi.
Hän luovutti lapsensa ollessaan vain 7vk ikäinen.

Mikään ammattitaho ei pystynyt auttamaan.
Ja kun sanon ei mikään,niin tarkoitan EI MIKÄÄN!!
Jopa lääkärit kielsivät hänen sairautensa...

Minä saatan olla katkera,mutta minusta tämä oli vain hätähuutona tapahtunut vahinko,joka olikin jatkunut toistamiseen.
Minusta tämä oli vastuun pakenemista.

Niin,enhän minä mitään tiedä,minä vain hautasin aviomieheni pienen lapsemme kanssa,joskus hälle selittäen miksi isi väsyi...
Leski minusta tuli,mutta minun elämäni jatkuu.

Lue lisää

Tuntui todella pahalta kuulla tuo. Sillä isäni tappoi itsensä kun olin vajaan kahden kuukauden ikäinen.
Minulle ei ikinä suoraan kerrottu miten tai miksi, kunnes kuulin sen ystävältäni. Ja lopulta sitten myös äidiltäni. Tuona lapsena voin sanoa että parasta on kertoa totuus silloin kuin lapsi sen kokonaan haluaa kuulla.

näin minä sen näen kirjoitti:

Pakokeino vastuusta.
Minulla oli väkivaltainen,alkoholisoitunut,lääkeriippuvainen ja pahasta masennuksesta kärsivä mies.
Meidän matkamme kesti vuoden.
Sinä aikana tulin raskaaksi ja synnytin keskosen.
Miehelle koitettiin saada apua jokaiseen "ongelmaan" mutta mikään,ei mikään auttanut.
Hän väsyi.
Pelkäsi vastuuta toisesta (lapsestaan) ihmisestä.
Syytti itseään.
Ei halunnut lapselleen samaa lapsuutta kuin itse läpikävi.
Hän luovutti lapsensa ollessaan vain 7vk ikäinen.

Mikään ammattitaho ei pystynyt auttamaan.
Ja kun sanon ei mikään,niin tarkoitan EI MIKÄÄN!!
Jopa lääkärit kielsivät hänen sairautensa...

Minä saatan olla katkera,mutta minusta tämä oli vain hätähuutona tapahtunut vahinko,joka olikin jatkunut toistamiseen.
Minusta tämä oli vastuun pakenemista.

Niin,enhän minä mitään tiedä,minä vain hautasin aviomieheni pienen lapsemme kanssa,joskus hälle selittäen miksi isi väsyi...
Leski minusta tuli,mutta minun elämäni jatkuu.

Lue lisää

Ehkä se on pakokeinokin tehdä itsemurha.
Mutta entä jos vain ei ole enää halua kokea mitään, ei hyviä eikä lisää huonoja asioita. Jos vain elämänhalu on mennyt.
Myönnettävä se on että pakoonhan siinä haluaa kurjaa elämää ja myönnettävä on että monet jäävät suremaan.
Eniten harmittaa se että lapset jäävät suremaan (en ikupäivänä haluais satuttaa lapsia mutta nyt niiden ollessa nuoria heitä sattuisi jopa vähemmän kun sitten kun he oikeasti ymmärtävät miten epätoivoisen ja tyhmän teon isä on tehnyt), muutkin suree ehkä sitten teon jälkeen.
Olen ajatuksistani (itsemurhasta) puhunut muutamalle henkilölle joihin lasten äiti myös kuuluu ja yleinen reaktio on olla välittämättä suoraan tästä puheesta koska ei haluta antaa minulle sitä mielihyvää jonka he olettavat minun saavan puheistani. En saa tästä mitään mielihyvää että puhun tästä.
Päinvastoin, saan enemmän ajatuksia ja voimaa jatkaa sen toteuttamista.

Se kun on elämä aika yksinäistä ihan yksin.
Kenenkään puolesta ei voi sanoa että miksi teet noin itsekkään teon ja annat kaiken surun muiden harteille. Eihän se nyt ihan noin mene. Me kaikki ollaan eri lähtökohdista, ei oikeasti kaikilla ole niitä jotka jää suremaan.
Ja ne keillä on niin miksi he eivät oikeasti sitten sure jo nyt kun tietävät ajatuksesta ja siitä mahdollisuudesta että saatan sen tehdä tai siis toivon pystyväni siihen ?

Nyt heillä olis mahdollisuus sanoa ne sanat joita he sitten sanovat ja harmittelevat kun eivät kerenneet kertomaan.

Niin vielä sen verran että on minua kehotettu hakemaan apua jaksamiseen jne...
MUTTA, entä jos en oikeasti koe haluavani tai edes saavani apua ulkopuoliselta ?
Entä jos haluan yrittää selviytyä yksin ? Silti vaikka tilanne huonolta vaikuttaakin.
Näin olen päättänyt, haluan yrittää selvitä yksin (no huonosti menee) ja en aio hakea apua. En vain usko siihen apuun. Ehkä pitäisi mutta kun en usko.

Sekavaa tekstiä näin jälkikäteen luettuna mutta niin ne on ajatuksetkin.

Välillä vahva välillä ei kirjoitti:

Ehkä se on pakokeinokin tehdä itsemurha.
Mutta entä jos vain ei ole enää halua kokea mitään, ei hyviä eikä lisää huonoja asioita. Jos vain elämänhalu on mennyt.
Myönnettävä se on että pakoonhan siinä haluaa kurjaa elämää ja myönnettävä on että monet jäävät suremaan.
Eniten harmittaa se että lapset jäävät suremaan (en ikupäivänä haluais satuttaa lapsia mutta nyt niiden ollessa nuoria heitä sattuisi jopa vähemmän kun sitten kun he oikeasti ymmärtävät miten epätoivoisen ja tyhmän teon isä on tehnyt), muutkin suree ehkä sitten teon jälkeen.
Olen ajatuksistani (itsemurhasta) puhunut muutamalle henkilölle joihin lasten äiti myös kuuluu ja yleinen reaktio on olla välittämättä suoraan tästä puheesta koska ei haluta antaa minulle sitä mielihyvää jonka he olettavat minun saavan puheistani. En saa tästä mitään mielihyvää että puhun tästä.
Päinvastoin, saan enemmän ajatuksia ja voimaa jatkaa sen toteuttamista.

Se kun on elämä aika yksinäistä ihan yksin.
Kenenkään puolesta ei voi sanoa että miksi teet noin itsekkään teon ja annat kaiken surun muiden harteille. Eihän se nyt ihan noin mene. Me kaikki ollaan eri lähtökohdista, ei oikeasti kaikilla ole niitä jotka jää suremaan.
Ja ne keillä on niin miksi he eivät oikeasti sitten sure jo nyt kun tietävät ajatuksesta ja siitä mahdollisuudesta että saatan sen tehdä tai siis toivon pystyväni siihen ?

Nyt heillä olis mahdollisuus sanoa ne sanat joita he sitten sanovat ja harmittelevat kun eivät kerenneet kertomaan.

Niin vielä sen verran että on minua kehotettu hakemaan apua jaksamiseen jne...
MUTTA, entä jos en oikeasti koe haluavani tai edes saavani apua ulkopuoliselta ?
Entä jos haluan yrittää selviytyä yksin ? Silti vaikka tilanne huonolta vaikuttaakin.
Näin olen päättänyt, haluan yrittää selvitä yksin (no huonosti menee) ja en aio hakea apua. En vain usko siihen apuun. Ehkä pitäisi mutta kun en usko.

Sekavaa tekstiä näin jälkikäteen luettuna mutta niin ne on ajatuksetkin.

Lue lisää

jonka soisi kaikkien lukevan!

Kliseekukkanen jälleen: jäävät kaipaamaan ja suremaan? Kas kun eivät eläviä kaipaa, vai kuolleita? Itselläni on eräs tuttava joka on voimahalipusipusi-tyyppiä pahinta lajia, huutaa kovaan ääneen keitä kaikkia on taas tullut autettua. Kuitenkin kun koin (jälleen kerran) todella äärimmäisen pahan katastrofin elämässäni, niin hänen todellinen minänsä kuoriutui esiin. Voi kun hän on niin kiireinen... Hän siis vain PUHUU auttamisesta mutta ei auta, ja jos auttaa niin tekee todella selväksi,että hänellä ei ole aikaa ja resursseja auttamsieeni, on omiakin ongelmia. Läpeensä wittumainen tyyppi, teeskentelijä, kaiken empatian taustalla on pohjaton itsekkyys.

Aidosti empaattisia ja auttamishaluisia ihmisiä on todella vähän. Tiedän tämän koska olen kokenut kaikki pahimmat katastrofit mitä voi kuvitella. Kun jotakin pahaa tapahtuu kuoriutuvat sudet lammasten vaatteista. Rumaa ja vastenmielistä.

Aina ei jaksa ajatella muita, jos itsellää on niin paha olla eikä mistään saa irti mitään. Mikään ei kiinnosta, tai ketään ei kiinnosta eikä sua kuunnella. Miten sä voisit siin tilantees ajatella muita ku ne muut ei ajattele sua senkää vertaa et huomais et kaikki ei oo kohdallaan :/ Entinen poikaystävä teki itsemurhan ku oltiin seurusteltu vajaa vuos, ja meil meni poikki. Syy oli tietenkin hänen mukaan mun. Kyl täytyy myöntää et tuli itsellekin tasasin väliajoin sellasii fiiliksii et en mäkään kaikkea jaksa kantaa :/ sit alko tosiaan huomaamaan et ne kaverit ymym. ei jaksanu enää kuunnella sua ja sun murheita, vaihto aina puheenaihetta. Yritti saada mut unohtamaa sen mitä oli tapahtunu. Tosiasiahan on, et mä en koskaan unohda sitä, enkä edes haluakaan. En ymmärrä mite ihmiset yrittää saada esim. mua unohtamaan tän entisen. Miten mä siihen muka pystyn? Jos olis keksitty joku lääke tms. mil saa muistii pyyhittyy ni ottaisin sen, muuten unohtaminen ei oo mahdollist. Koskaan.

ketään suremaan. Miksi se olisi itsekäs teko?

eipä jää.. kirjoitti:

ketään suremaan. Miksi se olisi itsekäs teko?

joku jää suremaan, ainakin verottaja ja velkojat. Siks se olis itsekäs teko.

Yritin tosissani, kun kuulette tekotavan niin ymmärrätte. Flippasin, en osaa sitä tunnetta edes selittää, mutta niin vaan kävi. Rupes vituttaa tää paska, olin jo yrittänyt lähteä mutta pieleen on menny. Halusin rauhaan, en halunnut enää kärsiä...
Itkin, kyyristyin asfaltille itkemään ohikulkijoiden kysellessä onko kaikki hyvin? Joo ihan vitun hyvin olikin...
Lähdin kävelemään, kohti junaraiteita ja niitä pitkin kauemmas asemalta ja odotin junaa, ehkä minuutin tai kaksi, en ole varma.
Juoksin ja hyppäsin sen alle varmana siitä, että nyt on lähtö pois täältä.
Seuraavaksi tajusin, että olin hengissä ja juna pysähtyi.
Jalka (sääriluu) oli kuitenkin poikki ja havahduin jossain vaiheessa kipuun ja aloin huutamaan. En tiedä mitä ajattelin, epäonnistuin. Miten ihmeessä??'

Mutta nyt, jalka amputoituna saan apua, läheiset tietää ja melkein pakottavat mut näyttämään tunteeni. Ja aion yrittää! Ja haluan parantua, olla onnellinen! Ikää minulla on 20 ja olen nainen, kaikki on vielä edessä. Ehkä enkelini suojelee minua jatkossa pahoilta ihmisiltä ja asioilta...
Älkää jääkö yksin, yrittäkää edes ennen kuin teette lopullisen päätöksen. Ja voin sanoa että olisi paska ja kivulias kuolema se junan alle hyppääminen, en enää ikinä uskaltaisi! Voimia teille tän ajatuksen kanssa, tiedän että se on helvetin voimakas, pelottavan voimakas halu...

no.more.secrets kirjoitti:

Yritin tosissani, kun kuulette tekotavan niin ymmärrätte. Flippasin, en osaa sitä tunnetta edes selittää, mutta niin vaan kävi. Rupes vituttaa tää paska, olin jo yrittänyt lähteä mutta pieleen on menny. Halusin rauhaan, en halunnut enää kärsiä...
Itkin, kyyristyin asfaltille itkemään ohikulkijoiden kysellessä onko kaikki hyvin? Joo ihan vitun hyvin olikin...
Lähdin kävelemään, kohti junaraiteita ja niitä pitkin kauemmas asemalta ja odotin junaa, ehkä minuutin tai kaksi, en ole varma.
Juoksin ja hyppäsin sen alle varmana siitä, että nyt on lähtö pois täältä.
Seuraavaksi tajusin, että olin hengissä ja juna pysähtyi.
Jalka (sääriluu) oli kuitenkin poikki ja havahduin jossain vaiheessa kipuun ja aloin huutamaan. En tiedä mitä ajattelin, epäonnistuin. Miten ihmeessä??'

Mutta nyt, jalka amputoituna saan apua, läheiset tietää ja melkein pakottavat mut näyttämään tunteeni. Ja aion yrittää! Ja haluan parantua, olla onnellinen! Ikää minulla on 20 ja olen nainen, kaikki on vielä edessä. Ehkä enkelini suojelee minua jatkossa pahoilta ihmisiltä ja asioilta...
Älkää jääkö yksin, yrittäkää edes ennen kuin teette lopullisen päätöksen. Ja voin sanoa että olisi paska ja kivulias kuolema se junan alle hyppääminen, en enää ikinä uskaltaisi! Voimia teille tän ajatuksen kanssa, tiedän että se on helvetin voimakas, pelottavan voimakas halu...

Lue lisää

tapahtua. Saanko kysyä rajoittaako amputoitu jalka elämää ja onko liikkuminen hankalaa? Mietin joskus että menen junan alle, mutta tuon viestin luettuani en uskaltais enää.

no.more.secrets kirjoitti:

Yritin tosissani, kun kuulette tekotavan niin ymmärrätte. Flippasin, en osaa sitä tunnetta edes selittää, mutta niin vaan kävi. Rupes vituttaa tää paska, olin jo yrittänyt lähteä mutta pieleen on menny. Halusin rauhaan, en halunnut enää kärsiä...
Itkin, kyyristyin asfaltille itkemään ohikulkijoiden kysellessä onko kaikki hyvin? Joo ihan vitun hyvin olikin...
Lähdin kävelemään, kohti junaraiteita ja niitä pitkin kauemmas asemalta ja odotin junaa, ehkä minuutin tai kaksi, en ole varma.
Juoksin ja hyppäsin sen alle varmana siitä, että nyt on lähtö pois täältä.
Seuraavaksi tajusin, että olin hengissä ja juna pysähtyi.
Jalka (sääriluu) oli kuitenkin poikki ja havahduin jossain vaiheessa kipuun ja aloin huutamaan. En tiedä mitä ajattelin, epäonnistuin. Miten ihmeessä??'

Mutta nyt, jalka amputoituna saan apua, läheiset tietää ja melkein pakottavat mut näyttämään tunteeni. Ja aion yrittää! Ja haluan parantua, olla onnellinen! Ikää minulla on 20 ja olen nainen, kaikki on vielä edessä. Ehkä enkelini suojelee minua jatkossa pahoilta ihmisiltä ja asioilta...
Älkää jääkö yksin, yrittäkää edes ennen kuin teette lopullisen päätöksen. Ja voin sanoa että olisi paska ja kivulias kuolema se junan alle hyppääminen, en enää ikinä uskaltaisi! Voimia teille tän ajatuksen kanssa, tiedän että se on helvetin voimakas, pelottavan voimakas halu...

Lue lisää

Minusta on aika samperin surullista että vasta kun on koittanut itsemurhaa niin läheiset herää. Itse olen puhunut masennuksestani esim. aviomieheni kanssa ja että ajattelen kuolemista usein. Miten se autto? Se jätti minut... Nyt ollaan sitten ihan yksin. Joka päivä on taistelua...

no.more.secrets kirjoitti:

Yritin tosissani, kun kuulette tekotavan niin ymmärrätte. Flippasin, en osaa sitä tunnetta edes selittää, mutta niin vaan kävi. Rupes vituttaa tää paska, olin jo yrittänyt lähteä mutta pieleen on menny. Halusin rauhaan, en halunnut enää kärsiä...
Itkin, kyyristyin asfaltille itkemään ohikulkijoiden kysellessä onko kaikki hyvin? Joo ihan vitun hyvin olikin...
Lähdin kävelemään, kohti junaraiteita ja niitä pitkin kauemmas asemalta ja odotin junaa, ehkä minuutin tai kaksi, en ole varma.
Juoksin ja hyppäsin sen alle varmana siitä, että nyt on lähtö pois täältä.
Seuraavaksi tajusin, että olin hengissä ja juna pysähtyi.
Jalka (sääriluu) oli kuitenkin poikki ja havahduin jossain vaiheessa kipuun ja aloin huutamaan. En tiedä mitä ajattelin, epäonnistuin. Miten ihmeessä??'

Mutta nyt, jalka amputoituna saan apua, läheiset tietää ja melkein pakottavat mut näyttämään tunteeni. Ja aion yrittää! Ja haluan parantua, olla onnellinen! Ikää minulla on 20 ja olen nainen, kaikki on vielä edessä. Ehkä enkelini suojelee minua jatkossa pahoilta ihmisiltä ja asioilta...
Älkää jääkö yksin, yrittäkää edes ennen kuin teette lopullisen päätöksen. Ja voin sanoa että olisi paska ja kivulias kuolema se junan alle hyppääminen, en enää ikinä uskaltaisi! Voimia teille tän ajatuksen kanssa, tiedän että se on helvetin voimakas, pelottavan voimakas halu...

Lue lisää

Ymmärrän niitä, jotka tahtovat yrittää.
Ymmärrän niitä, jotka yrittävät.
Ymmärrän läheisiä.

Miksi?

Olen itse repinyt neljä ihmistä takaisin "valoon", viime hetkillä vain sattunut paikalle ja ehditty sairaalassa elvyttää. Kyseiset ihmiset ovat kaikki läheisiäni. Näiden tapahtumien jälkeen olen istunut käytävällä ja miettinyt: "Teinkö oikein?"

Miksi?

Olen itse ollut myös tuossa jamassa, että sitä lähtee tappamaan itseään. Kerran istuessani siinä käytävällä ja odotellessani tietoa ystävästäni hänen äitinsä tuli paikalle ja kertoi kuinka onnellinen on kun lapsi ehdittiin pelastaa. Näinä hetkinä ymmärsin itse mitä tekisin läheisilleni.

Mutta, tuona mustana hetkenä sitä on hirveän vaikea muistaa. Nyt muistan sen lopun ikäni. Minun itsemurha yritys ei onnistunut. Yritys vei minut viikoiksi sairaalaan. Yritys vei minulta "taidon" kävellä ja puhua selkeästi.

En aijo "saarnata" enenpää, mutta saanko kysyä?
"Mitä jos et onnistu tappamaan itseäsi sitä yrittäessäsi?"

voikaan kirjoitti:

tapahtua. Saanko kysyä rajoittaako amputoitu jalka elämää ja onko liikkuminen hankalaa? Mietin joskus että menen junan alle, mutta tuon viestin luettuani en uskaltais enää.

Lue lisää

..vaan landella kun se juna tulee vauhdilla... varmasti lähtee henki. Palaset saadaan kerätä pikkupusseihin.

riepu kirjoitti:

Ymmärrän niitä, jotka tahtovat yrittää.
Ymmärrän niitä, jotka yrittävät.
Ymmärrän läheisiä.

Miksi?

Olen itse repinyt neljä ihmistä takaisin "valoon", viime hetkillä vain sattunut paikalle ja ehditty sairaalassa elvyttää. Kyseiset ihmiset ovat kaikki läheisiäni. Näiden tapahtumien jälkeen olen istunut käytävällä ja miettinyt: "Teinkö oikein?"

Miksi?

Olen itse ollut myös tuossa jamassa, että sitä lähtee tappamaan itseään. Kerran istuessani siinä käytävällä ja odotellessani tietoa ystävästäni hänen äitinsä tuli paikalle ja kertoi kuinka onnellinen on kun lapsi ehdittiin pelastaa. Näinä hetkinä ymmärsin itse mitä tekisin läheisilleni.

Mutta, tuona mustana hetkenä sitä on hirveän vaikea muistaa. Nyt muistan sen lopun ikäni. Minun itsemurha yritys ei onnistunut. Yritys vei minut viikoiksi sairaalaan. Yritys vei minulta "taidon" kävellä ja puhua selkeästi.

En aijo "saarnata" enenpää, mutta saanko kysyä?
"Mitä jos et onnistu tappamaan itseäsi sitä yrittäessäsi?"

Lue lisää

korvaamaton ja ainutlaatuinen!

Ei mikään helppo juttu toi amputaatio.. onneks meni vaan säärestä, sentään joku positiivinen asia. Pystyn kävelemään ja elämään niin sanottua normaalia elämää noin vuoden päästä, eli pitkä on kuntoutus. Jää paljon asioita tekemättä ja kotona joudun viettämään paljon aikaa. Kepeillä pystyn liikkumaan mutta se ei ole suositeltavaa. Yksi kaatuminen voi siirtää kaikkea jopa vuodella eteenpäin...
Mutta eihän mun pitäny selvitä! Jos junan alle jää niin sieltä harvoin selvitään hengissä ja vammat on paljon suurempia. Ei lohduta kun tarkotus oli toinen. Ja sama jatkuu...ahdistaa eikä tunnu että tää paremmaks edes muuttuisi.
Nyt olen hoidossa ja terapia olis tarkotus alottaa. Mutta jos tää sama olotila jatkuu niin en kauaa ehkä kestä. Ja viinaakaan en viitsi ottaa että pää tulis kuntoon enkä kaatuisi ja telois jalkaa.
Miks näin paha olla???
On mullekkin sattunu ja tapahtunu, mutta silti. Pääsis pois tästä loukusta.
Ja jos jollain kokemusta opamaxista/oxaminista/diapamista niin onko helpottanu? Musta tuntuu ettei kauheesti ole edes auttanu. Oon kuitenkin tän asian kanssa yksin, niin kuin kaikki! Ei se auta, että on läheiset sun muut. Ei ainakaan mulla. Olen varmaan toivoton tapaus ja lähden täältä omalla kyydillä. Tältä ainakin nyt tuntuu. Ehkä mua ei voi parantaa...Terapiaa haluan kokeilla mutta esim persoonallisuushäiriötä ei ihan heti pois saa.

Ja toisaan, te jotka ette ole itsemurhahalua poteneet, ette voi ymmärtää!

no.more.secrets kirjoitti:

Ei mikään helppo juttu toi amputaatio.. onneks meni vaan säärestä, sentään joku positiivinen asia. Pystyn kävelemään ja elämään niin sanottua normaalia elämää noin vuoden päästä, eli pitkä on kuntoutus. Jää paljon asioita tekemättä ja kotona joudun viettämään paljon aikaa. Kepeillä pystyn liikkumaan mutta se ei ole suositeltavaa. Yksi kaatuminen voi siirtää kaikkea jopa vuodella eteenpäin...
Mutta eihän mun pitäny selvitä! Jos junan alle jää niin sieltä harvoin selvitään hengissä ja vammat on paljon suurempia. Ei lohduta kun tarkotus oli toinen. Ja sama jatkuu...ahdistaa eikä tunnu että tää paremmaks edes muuttuisi.
Nyt olen hoidossa ja terapia olis tarkotus alottaa. Mutta jos tää sama olotila jatkuu niin en kauaa ehkä kestä. Ja viinaakaan en viitsi ottaa että pää tulis kuntoon enkä kaatuisi ja telois jalkaa.
Miks näin paha olla???
On mullekkin sattunu ja tapahtunu, mutta silti. Pääsis pois tästä loukusta.
Ja jos jollain kokemusta opamaxista/oxaminista/diapamista niin onko helpottanu? Musta tuntuu ettei kauheesti ole edes auttanu. Oon kuitenkin tän asian kanssa yksin, niin kuin kaikki! Ei se auta, että on läheiset sun muut. Ei ainakaan mulla. Olen varmaan toivoton tapaus ja lähden täältä omalla kyydillä. Tältä ainakin nyt tuntuu. Ehkä mua ei voi parantaa...Terapiaa haluan kokeilla mutta esim persoonallisuushäiriötä ei ihan heti pois saa.

Ja toisaan, te jotka ette ole itsemurhahalua poteneet, ette voi ymmärtää!

Lue lisää

itsemurhaa lääkkeillä. Olisin voinut tuhota niillä maksan jolloin minulle oltaisiin tehty maksansiirto. Oli todella lähellä etten kuollu.

yritin kirjoitti:

itsemurhaa lääkkeillä. Olisin voinut tuhota niillä maksan jolloin minulle oltaisiin tehty maksansiirto. Oli todella lähellä etten kuollu.

Luin mielenkiinnolla näitä keskusteluja itsemurhasta.
Isäni teki itsemurhan ollessani ala-asteella. Se oli perheessämme erittäin vaikea asia, josta kuitenkin selvittiin ja elämä jatkui. Koko nuoruuteni vihasin isääni, koska hän oli päätynyt itsemurhaan. Ajattelin, että itsemurha on itsekästä ja säälittävää. Siinä ihminen pelastaa vain itsensä ja jättää läheiset kärsimään. En voinut ymmärtää ihmisiä, jotka päätyvät tällaiseen ratkaisuun.

Nyt n. 23 vuotta myöhemmin on ajatukseni asiasta muuttuneet. Elin vaikeassa parisuhteessa usean vuoden ajan. Ja sairastuin keskivaikeaan masennukseen. Minä aiemmin niin elämän myönteinen ja iloinen ihminen olin yhtäkkiä vain muisto siitä entisestä ihmisestä. Nyt olen taistellut kaksi vuotta masennuksen kanssa ja edelleen taistelen elämänilon puolesta. Ajoittain on parempia jaksoja ja välillä taas huonompia, mutta yritän selvitä.

Masennukseeni on liittynyt vahvasti toive kuolemasta ja ajatukset itsemurhasta ovat tuttuja. Nyt jotenkin ymmärrän sen, että asiat vain voivat ajautua siihen ettet enää näe muuta mahdollisuutta. Minun pelastukseni on ollut läheiset, jotka ovat olleet tukenani. Ja nyt olen myös pääsemässä lopulisesti eroon vaikeasta parisuhteesta, joka tuhosi itsetuntoni täysin. Ja toivon, että jonain päivänä voin rehellisesti sanoa saaneeni elämäniloni takaisin ja olisin taas se oma iloinen itseni. Siihen on vielä matkaa, mutta nyt jo hieman uskoa löytyy.

vielä jaksan yrittää kirjoitti:

Luin mielenkiinnolla näitä keskusteluja itsemurhasta.
Isäni teki itsemurhan ollessani ala-asteella. Se oli perheessämme erittäin vaikea asia, josta kuitenkin selvittiin ja elämä jatkui. Koko nuoruuteni vihasin isääni, koska hän oli päätynyt itsemurhaan. Ajattelin, että itsemurha on itsekästä ja säälittävää. Siinä ihminen pelastaa vain itsensä ja jättää läheiset kärsimään. En voinut ymmärtää ihmisiä, jotka päätyvät tällaiseen ratkaisuun.

Nyt n. 23 vuotta myöhemmin on ajatukseni asiasta muuttuneet. Elin vaikeassa parisuhteessa usean vuoden ajan. Ja sairastuin keskivaikeaan masennukseen. Minä aiemmin niin elämän myönteinen ja iloinen ihminen olin yhtäkkiä vain muisto siitä entisestä ihmisestä. Nyt olen taistellut kaksi vuotta masennuksen kanssa ja edelleen taistelen elämänilon puolesta. Ajoittain on parempia jaksoja ja välillä taas huonompia, mutta yritän selvitä.

Masennukseeni on liittynyt vahvasti toive kuolemasta ja ajatukset itsemurhasta ovat tuttuja. Nyt jotenkin ymmärrän sen, että asiat vain voivat ajautua siihen ettet enää näe muuta mahdollisuutta. Minun pelastukseni on ollut läheiset, jotka ovat olleet tukenani. Ja nyt olen myös pääsemässä lopulisesti eroon vaikeasta parisuhteesta, joka tuhosi itsetuntoni täysin. Ja toivon, että jonain päivänä voin rehellisesti sanoa saaneeni elämäniloni takaisin ja olisin taas se oma iloinen itseni. Siihen on vielä matkaa, mutta nyt jo hieman uskoa löytyy.

Lue lisää

Olen 13v poika ja olen miettinyt itsemurhaa tosissani 2 vuotta. Isää ei ole, äiti lyö, ruokaakin nihkeästi. Olen ollut 3 eri paikoissa hoidossa. Ensimmäisen kerran 2008 Lastenlinnassa, sitten Kellokoskella ja sitten Ohkolan sairaalassa..kaikissa masennuksen ja itsetuhoistenajatuksian takia. Ainoastaan isovanhempien takia pysyn hengissä. Mulla on tosi paha olo, mutta en viitti tuottaa surua isovanhemmille. Mulla on paljon tulevaisuuden suunnitelmia, mutta tuskin jaksan elää edes aikuiseksi asti.

13v kirjoitti:

Olen 13v poika ja olen miettinyt itsemurhaa tosissani 2 vuotta. Isää ei ole, äiti lyö, ruokaakin nihkeästi. Olen ollut 3 eri paikoissa hoidossa. Ensimmäisen kerran 2008 Lastenlinnassa, sitten Kellokoskella ja sitten Ohkolan sairaalassa..kaikissa masennuksen ja itsetuhoistenajatuksian takia. Ainoastaan isovanhempien takia pysyn hengissä. Mulla on tosi paha olo, mutta en viitti tuottaa surua isovanhemmille. Mulla on paljon tulevaisuuden suunnitelmia, mutta tuskin jaksan elää edes aikuiseksi asti.

Lue lisää

sinulla on ollut paljon kestämistä, onneksi sinulla on rakkat isovanhemmat joita rakastat, olet heille tärkeä, he rakastavat sinua.
Ihminen kummasti jaksaa elämän kaikki kiemurat, juuri muistellessan esm. rakkaita isovanhempiaan, niin on käynyt minullekkin.
Kun elämässä oli vaikeaa, muistin mummin elämän ohjeita, ne usein oli sanaparsia, joilla hän opetti asioita, kuinka toimia eri tilanteissa elämässä.
Esm. yksi niistä tässä, " joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään", tarkoitaa, ei kannata kärsimäänsä vääryyttä muistella, vaan koittaa ymmärtää, ettei elämä aina ole oikeudenmukainen, eikä sinun syysi, tulee etsiä uutta parempaa, se on olemassa. Seuraava: " kyllä aurinko vielä paistaa risukasaankin", ja se on AINA totta, tulee parempaakin vielä elämässä. Sananparsia on paljon paljon muitakin, niistä saa hyviä elämän ohjeita elämän pitkälle , usein mutkaiselle tielle. Käyppä kirjastossa, sieltä varmaan löytyy kirjallisuutta josta on sinulle paljon hyötyä, siellä voi löytyä jopa samanlaisia nuoria, joilla samantyyppisiä kokemuksia on elämästä.
Toivottavasti sinulla on joku jolle voit huoliasi jutella.
Jaksamista elämääsi, luoja kulkekoon kanssasi elämän tyrskyissä.

13v kirjoitti:

Olen 13v poika ja olen miettinyt itsemurhaa tosissani 2 vuotta. Isää ei ole, äiti lyö, ruokaakin nihkeästi. Olen ollut 3 eri paikoissa hoidossa. Ensimmäisen kerran 2008 Lastenlinnassa, sitten Kellokoskella ja sitten Ohkolan sairaalassa..kaikissa masennuksen ja itsetuhoistenajatuksian takia. Ainoastaan isovanhempien takia pysyn hengissä. Mulla on tosi paha olo, mutta en viitti tuottaa surua isovanhemmille. Mulla on paljon tulevaisuuden suunnitelmia, mutta tuskin jaksan elää edes aikuiseksi asti.

Lue lisää

Uskon että sinulle on järjestetty jotain paljon parempaa tulevaisuudessa kun meille muille täällä maanpäällä.Luota itseesi ja anna muillekin mahdollisuus.

Olen miettinnyt itsemurhaa monet kerrat äiti kuollut, isä valehdellut koko elämäni ajan minulle isä on juoppo ja hakkaa minua päivittäin en eläisi enää jos minulla ei olisi sukulaisia. Uskon etten selviä aikuiseksi asti. Arpia keho täynnä.. Jos selviän laitan yhteydet isään poikki lopullisesti.. Tai sitten kostan tämän tuskan..

kraps kirjoitti:

Olen miettinnyt itsemurhaa monet kerrat äiti kuollut, isä valehdellut koko elämäni ajan minulle isä on juoppo ja hakkaa minua päivittäin en eläisi enää jos minulla ei olisi sukulaisia. Uskon etten selviä aikuiseksi asti. Arpia keho täynnä.. Jos selviän laitan yhteydet isään poikki lopullisesti.. Tai sitten kostan tämän tuskan..

Lue lisää

Ja lisään tuohon minulla oli aikoinaan veli mutta kun äiti kuoli ja isä alkoi paiskoa häntäkin hän hyppäsi auton alle mutta menetti toisen kätensä. Siitä 6kk hän viilsi kaulavaltimonsa auki ja kuoli siihen. Isä vaan heitti hänet alas jyrkänteeltä eikä välittännyt sen kummemmin. Eikä pitännnyt edes hautajaisia!!

Isä ampu itsensä vuosi sitten ja nyt kuoli ukki.On ottanut koville ja välillä käyny mielessä että hyppäiskö ratakiskoille,mut kumminkin kaksi lasta jota aatellut että isä niille tärkeä niin menny eteenpäin.Hyvä apu ollu kaverit jotka kuunnellu,muuten ei ois jaksannu.Sit viel ero avopuolisosta.Kyl on jaksamista.Mut eiköhän tästä selvitä.

Ramirezi kirjoitti:

Isä ampu itsensä vuosi sitten ja nyt kuoli ukki.On ottanut koville ja välillä käyny mielessä että hyppäiskö ratakiskoille,mut kumminkin kaksi lasta jota aatellut että isä niille tärkeä niin menny eteenpäin.Hyvä apu ollu kaverit jotka kuunnellu,muuten ei ois jaksannu.Sit viel ero avopuolisosta.Kyl on jaksamista.Mut eiköhän tästä selvitä.

Lue lisää

eikö se ole ihan jokaisen ihmisen oma päätös, mitä elämällään tekee?

the evil that men do kirjoitti:

eikö se ole ihan jokaisen ihmisen oma päätös, mitä elämällään tekee?

Nojoo oma päätöshän se on, mut loppupeleissä ongelma valtiollisessa mittakaavassa, kun niitä tapahtuu Suomessakin melkoinen määrä. Ongelma myös tietenkin läheiselle, jotka jää sitten suremaan menetettyä omaista.
Todella itsekäs ja sairas tuo ajatusmalli!

dj91 kirjoitti:

Nojoo oma päätöshän se on, mut loppupeleissä ongelma valtiollisessa mittakaavassa, kun niitä tapahtuu Suomessakin melkoinen määrä. Ongelma myös tietenkin läheiselle, jotka jää sitten suremaan menetettyä omaista.
Todella itsekäs ja sairas tuo ajatusmalli!

Lue lisää

No sen kyllä huomaa että itse et ole mitään paskaa kokenut :)

dj91 kirjoitti:

Nojoo oma päätöshän se on, mut loppupeleissä ongelma valtiollisessa mittakaavassa, kun niitä tapahtuu Suomessakin melkoinen määrä. Ongelma myös tietenkin läheiselle, jotka jää sitten suremaan menetettyä omaista.
Todella itsekäs ja sairas tuo ajatusmalli!

Lue lisää

en ole kanssasi samaa mieltä että itsemurha on itsekäs teko sillä sillä hetkellä kun itsensä tappaa on täytynyt olla niin paha olo että ei siinä ajattele että olen itsekäs ja tapan itseni.Se on totta että läheisille se tuo suurta tuskaa ja tekee mieli mennä itse perässä.Ei sen takia että olisi itsekäs vaan sen takia ettei jaksa elämää ilman läheistään.Lapseni teki itsemurhan syksyllä.En koe että hän oli itsekäs niin tehdessään,vaan hänellä oli niin paha olo ettei kukaan tai mikään olisi häntä estänyt.Yritetty on.Jos ei olisi syksyllä sitä tehnyt niin joskus kuitenkin,se on varma.
Itsemurha on sairauskohtaus siinä missä infartikin. joo ja kyllä ongelma on tässä yhteiskunnassa.Terveydenhoito on retuperällä kaikilla osa-alueilla.Paitsi varakkailla jotka saavat hoitoa heti eikä ens vuonna.

syksy sielussa kirjoitti:

en ole kanssasi samaa mieltä että itsemurha on itsekäs teko sillä sillä hetkellä kun itsensä tappaa on täytynyt olla niin paha olo että ei siinä ajattele että olen itsekäs ja tapan itseni.Se on totta että läheisille se tuo suurta tuskaa ja tekee mieli mennä itse perässä.Ei sen takia että olisi itsekäs vaan sen takia ettei jaksa elämää ilman läheistään.Lapseni teki itsemurhan syksyllä.En koe että hän oli itsekäs niin tehdessään,vaan hänellä oli niin paha olo ettei kukaan tai mikään olisi häntä estänyt.Yritetty on.Jos ei olisi syksyllä sitä tehnyt niin joskus kuitenkin,se on varma.
Itsemurha on sairauskohtaus siinä missä infartikin. joo ja kyllä ongelma on tässä yhteiskunnassa.Terveydenhoito on retuperällä kaikilla osa-alueilla.Paitsi varakkailla jotka saavat hoitoa heti eikä ens vuonna.

Lue lisää

..läheisiä, ystäviä eikä sukulaisia. Päädyt tilastoon muiden jatkoksi, kukaan ei edes huomaa, paitsi ne harvat firmat, joille jää joku euro saatavia.

Ei se näin ollen ainakaan voi olla itsekästä. Ollaan tässä kirkollisveroa niin paljon maksettu, että saavat laittaa uuniin.

..jolloin valtimo halkeaa, eikä vain katkea. Varmin tapa on kaulavaltimo, mutta se täytyy tehdä peilin edessä jos haluaa olla varma asiasta.

sivuttain.. kirjoitti:

..jolloin valtimo halkeaa, eikä vain katkea. Varmin tapa on kaulavaltimo, mutta se täytyy tehdä peilin edessä jos haluaa olla varma asiasta.

Olet oivaltanut sen,ettei elämä ole lahja ,vaan taakka,josta pitää päästä eroon.Kun puhutaan vaikkapa talvisodasta,niin ei paljon heilauta,koska silloin olin siinä hienossa tilassa,olemattomuudessa,joka on hienoin tila.Budhalaisetkin pyrkivät tähän olemattomuuden tilaan.

suisaid kirjoitti:

Olet oivaltanut sen,ettei elämä ole lahja ,vaan taakka,josta pitää päästä eroon.Kun puhutaan vaikkapa talvisodasta,niin ei paljon heilauta,koska silloin olin siinä hienossa tilassa,olemattomuudessa,joka on hienoin tila.Budhalaisetkin pyrkivät tähän olemattomuuden tilaan.

Lue lisää

Mä en jaksa tätä helvettii enää,
tää elämä on täyttä paskaa..
Tekis mieli tehä itsari,
eihän kukaan välittäis,
sit vast kaikki tajuis kui huonosti mul asiat oikein on,
eikä mua haukkus enää.
Kaikki paska olis poissa,
ei tarvis itkeä enää,
sais nukkuu ikuisesti..

Mun maine on menny. Mua masentaa. Haluan pois

mmm.. kirjoitti:

Mä en jaksa tätä helvettii enää,
tää elämä on täyttä paskaa..
Tekis mieli tehä itsari,
eihän kukaan välittäis,
sit vast kaikki tajuis kui huonosti mul asiat oikein on,
eikä mua haukkus enää.
Kaikki paska olis poissa,
ei tarvis itkeä enää,
sais nukkuu ikuisesti..

Mun maine on menny. Mua masentaa. Haluan pois

Lue lisää

Pohdin itsemurhaa, että tekisikö sen vaan nyt vai ottaisiko ensin avioeron ja sitten vasta. On ihana mies, häntä haluaisin satuttaa mahdollisimman vähän. Lopputuloksesta olen varma. Haluan kuolla. Toki se olisi paras toteuttaa niin että ei jäisi vihannekseksi eikä olisi kovasti kipua. Itse kuoleman kanssa sinut, kivun kanssa en.
Jos ensin saisin miehen vihaamaan itseäni niin sitten ei ketään jäisi suremaan. Tai kaikkein paras olisi silkka välinpitämättömyys.
Miksi haluan kuolla?
Syitä on useita, päällimmäisenä kuitenkin se että tunnen tekeväni aina kaiken väärin ja satutan ihmisiä joita en halua satuttaa. Itse olen täynnä kipua. Ei se tästä muuksi muutu. Terapiassa oon käynnyt vuosia. Lääkkeitä syön vaan ei ne mitään auta. Vaikea rakastaa kun on tuskallinen olo. En usko että kukaan minua hyväksyy omana itsenä, edes mieheni. Se rakastaa sitä kuorta jonka näkee, ei tiedä pahasta sisälläni. Jos yritän kertoa pahasta se ei halua kuulla. Ei tiedä menneensä naimisiin hirviön kanssa.
En luota kehenkään että voin puhua, ei edes terapiassa. Laittavat ainoastaan pehmohuoneeseen huilimaan, sit kotiin ja tuska jatkuu. Paras vaan pitää kulissit yllä ja mennä sitten kerta heitolla. Sattuu sitten kerran kunnolla eikä vähän koko ajan.

Ramirezi kirjoitti:

Isä ampu itsensä vuosi sitten ja nyt kuoli ukki.On ottanut koville ja välillä käyny mielessä että hyppäiskö ratakiskoille,mut kumminkin kaksi lasta jota aatellut että isä niille tärkeä niin menny eteenpäin.Hyvä apu ollu kaverit jotka kuunnellu,muuten ei ois jaksannu.Sit viel ero avopuolisosta.Kyl on jaksamista.Mut eiköhän tästä selvitä.

Lue lisää

NIINKÖ

Luin koko viestiketjun läpi ja oli kyllä todella raskaita kokemuksia monella jaettavana. Kun omissa ongelmissaan ja ajatuksissaan alkaa piehtaroimaan niin tuntuu, että suhteellisuudentaju heikkenee. Moni painii paljon isompien ongelmien kanssa ja vieläpä todella pitkiä aikoja. En tarkoita, että saisin itse voimaa siitä että "monella menee vielä huonommin" ..klisettä siteeratakseni. Ennemminkin tuntuu siltä, että suorastaan hävettää omat ongelmat, kun niitä vertaa esimerkiksi täällä kerrottuihin. Se, että meinaa murtua paljon pienempien murheiden kanssa on merkki heikosta mielestä ..ajattelen tässä nyt omaa tilannettani ääneen.

Se, että niin moni ihminen on ahdistunut, on mielestäni merkki kohtuuttomista vaatimuksista jota ympäristö meille tänä päivänä asettaa. Ulkonäkö, työpaikka, asunto, auto, kesämökki, hienoja ystäviä, hienoja lomamatkoja, upean edustava puoliso, rahaa, trendikkäitä harrastuksia... näitä kun haalit saat ihmisiltä arvostusta ja teet toiset kateelliseksi. Näitä tänä päivänä arvostetaan. Seksiä ja ulkonäköpaineita tulee joka tuutista - ei tarvitse kuin pyöräillä keskustaan ja vilkaista kadunvarsimainoksia. Mitä käy niille, jotka eivät näitä "vaatimuksia" saavuta? Tai edes jotain niistä? Vielä jos taustalla on lapsuuden traumoja, kaltoin kohtelua, kiusaamista eikä tukena yhtään aitoa ystävää.. vaatii aikamoista itsekontrollia yrittää ajatella asioista objektiivisesti ja tulevaisuuteen uskoen. En todellakaan tiedä miltä se tuntuu.. minusta tuntuu todella paskalta ja elämän iloani suuresti latistavalta jo se, että en ole löytäny merkityksekästä suhdetta elämääni kovasta yrityksestä huolimatta. Masennus on itse itseään ruokkiva olotila. Yksinäinen ihminen tulee vielä enemmän yksinäiseksi, jos alkaa pelkäämään sosiaalisia tilanteita. Tai niin kuin omalla kohdallani on niin kynnys alkaa juttelemaan kiinnostavan naisen kanssa kohoaa, koska niin monta kertaa on joutunut pettymään ja kokee ettei kelpaa oikein kenellekkään. Hyödyttömyyden tunne.. olotila siitä, että eläisi pelkästään itseään varten ei motivoi heräämään aamulla.

Teille, joille sana masennus tarkoittaa jotain vielä enemmän kuin mitä minä osaan kuvitella haluaisin sanoa: "Aitoja ihmisiä on vielä olemassa". Monasti sen unohtaa, kun usein ympärillä ihmiset vain puuhailevat arkisten kiireidensä kanssa ja jokainen tuntuu olevan kiinnosunut vain omasta itsestään ja omista ongelmistaan. Kuitenkin ..Jaettu ilo on 2x -ilo ja jaettu suru on 0.5x suru. Omien kokemusten ja tunteiden jakaminen toisten kanssa on yksi niistä asioista, jotka tekevät meistä ihmisiä. Ei kenenkään tarvitse olla niin teräsmies tai -nainen, että pitäisi yksin selvitä. Toivottavasti ei kuulosta miltään naminamipusipusi-paskalta mikä niin monasti ärsyttää kaikkia suurten huolten ja ahdistusten kanssa painivia.. koska mitään hurskastelua en tässä aja takaa. Haluaisin, että jos/kun itseltäni putoaa elämältä pohja pois, muistuttaisi joku minua siitä että niin kauan järki jotensakin pelaa on toivoa siitä että huominen voi olla parempi kuin tämä päivä tai eilinen. Siihen pitää vain uskoa, vaikka se järjenvastaiselta tällä hetkellä tuntuisikin. Jos saisi pienenkin optimismin kipinän kaivettua itsestään voisi se saada sinut tekemään jotakin muuta kuin jäädä makaamaan kämpille päiväksi. Yksinolo ja omien ajatusten pyörittäminen lamauttaa ja saa mielen näkemään vain mustia asioita. Kaikenlaisia vaihtoehtoja kämpillä notkumiseen on, mutta tuntuu että listan tekeminen ihmiselle, jonka ajatuksia ei tunne, on vaikeaa. Oman kotiseurakunnan nettisivut voisivat olla yksi uusien ideoiden lähde, mutta muitakin varmasti on. Ulkoilukin voi auttaa kun aivot alkavat itse tuottamaan uusia "ainesosia" elimistöön.. samaa mitä joku mieto mielialalääkekkin tekee. Pahoja muistoja ei voi varmasti koskaan unohtaa, mutta ne haalistuvat, kun tilalle hankkii hyviä muistoja.. pienikin positiivinen asia, joka saa hymyn huulille voi olla alku. Vaikeinta on hyvään huomiseen uskominen. Uskomista se on, koska oman pahan olotilansa näkee muiden silmin ja objektiivisesti vasta sitten, kun siihen on saanut etäisyyttä ja huomaa, että jossain asiassa on tapahtunut muutos parempaan suuntaan. Loppulausahdus on psyykkausta myös itselleni: "Jos haluaa saada jotain mitä sinulla ei ennen ole ollut, on myös tehtävä jotain mitä et ennen ole tehnyt"

Voimia kaikille ja tsemppiä! (vaikka en Marco Bjurströmiltä haluakkaan kuulostaa ;)
m26

Mietin itsemurhaa välillä, mutta sitten alan miettimää olenko valmis tekemään niin "lopullista." Olen myös miettinyt että jos katoaisi vähin äänin ja alottaisi uuden elämän jossain muualla...

............................... kirjoitti:

Mietin itsemurhaa välillä, mutta sitten alan miettimää olenko valmis tekemään niin "lopullista." Olen myös miettinyt että jos katoaisi vähin äänin ja alottaisi uuden elämän jossain muualla...

Lue lisää

Onko se nyt niin kauheeta jos haluaa, tai on itseltään henkensä ottanu! Jokainen saatehdä itselleen mitä haluaa! Mun elämään ei ole mahtunu montaakaan sellaista päivää että olen tuntenut oikein eläväni. Mitä täällä itteensä kituuttaa ja minkä takia täällä sitten eletään.

_Entä jos ei uskalla kertoo kellekkään ajattelevansa itsemurhaa?_
Ajattelen aika usein että kiipeen toho meiä lähell olevan vesitornin huipulle ja hyppään alas, mutta ei mulla oo pokkaa sit kuiteskaa, joku ajatus sanoo "älä tee sitä". Aika usein on kyllä tehny mieli jättää keittiön pöydälle joku lappu ja lähtee jonnekki kauas mis ei oo ongelmii, en uskalla tämmösistä ajatuksista puhuu kavereille ku ne rupeis pitää mua hulluna, koulu psygologit sun muut kertoo kaikki opettajille ja mutsille. Mutsille en missää nimessä haluu kertoo mitään, viiltelen sun muuta mut en siitäkää kerro kellekkää.
Juu tiiän että tää kuulostaa iha pellelt ku oon vast 12wee. Ekan kerran itsemurhaa aatteli joskus 8 vuotiaana ku asuttii viel iskällä, siitä kerroin silloin mutsille eikä mulle tullu ku pahempi olo, ku se ei tehny asialle yhtään mitään ja vaa tenttas kaikkee tyhmää.

Voin kertoa myös meidän kokemuksemme, kun poikamme kuoleman jälkeen 12/2007 (äkillinen, yllätttävä kuolema), niin TK:ssa venäläinen lääkäri sanoi miehelleni, että ei pojan kuolema ole mikään syy jäädä pois töistä ja hän kirjoitti miehellen 2 pv sairaslomaa. Muutenkin oli edessä joulunpyhät,niin ei niillekkään ollut sitten tarvetta. Kyllä minullakin lähteminen oli mielessä, halusin vain poikamme perään. Mietin erilaisia vaihtoehtoja lähteä täältä. Kuitenkin muut lapseni ja mieheni pitävät minut vielä täällä. Perheemme on kokenut jo niin kovia, että pahemmaksi tätä ei voisi enää laittaa. Ymmärrrän kuitenkin hyvin tunteesi ja kantasi. Koetetaan kuitenkin pinnistellä. Voimia teille.

Hei ege83, kirjoituksestasi ei käy ilmi, miten poikasi menehtyi mutta jos kyse oli henkirikoksesta, vertaistukea sekä kuntoutusta löytyy Huoma Ry:stä (henkirikoksen uhrien omaiset). Kelan tukemaa terapiaa - esim. kriisi- tai traumaterapia - voi käsittääkseni hakea, kun on ollut puolen vuoden hoitokontakti johonkin. Silloinkin joutuu tosin etsimään sen sopivan terapeutin itse - kaikkien kanssa henkilökemia ei vain toimi, ja silloin hoidosta ei ole hyötyä. On oltava voimia jaksaa soitella terapeutteja läpi, käydä tutustumassa ja tunnustella että kenen kanssa tuntuu oikeasti siltä että voi käydä traumansa turvallisesti läpi.
Kuulostaa aika kohtuuttomalta tuo väite, että 2kk kuolemasta on muka pitkittynyt surutyö - kahdessa kuukaudessa alkaa ehkä hiljalleen hahmottaa että mitä on oikeasti tapahtunut. Eikä yksikään lääkäri tai terapeutti, olkoon kuinka ammattilainen hyvänsä, voi nähdä koko totuutta ihmisestä vain kertakäynnin perusteella.

Väitän kyllä vastaan tuohon "itsemurha on kaunein ratkaisu joissakin tilanteissa" - minä ainakaan en näe mitään kaunista toivon menettämisessä sekä täydellisessä uupumisessa. Uskon kyllä, että joskus on niin lopussa ettei vain enää jaksa ajatella muita vaihtoehtoja, jolloin kuolema voi tuntua lohdulliselta ajatukselta.

Tuntuu kurjalta puolestasi, jos et ole tullut kuulluksi kenenkään taholta vaan koet että sinulle on vain sanottu että miten sinun pitäisi toimia. Ja nyt minäkin jankutan täällä, että apu voi löytyä :)
Itse olen löytänyt terapeutin jolle ei tarvitse vääntää kaikkea rautalangasta, vaan hän osaa sekä kuunnella minua että lukea kehonkieltä, ymmärtää mitä tarkoitan. Osaa etsiä juuri minulle sopivat keinot sekä purkaa itseäni että hallita ulostulevaa niin ettei olo mene täysin kaoottiseksi. Kuvittelin ettei sellaista voi tapahtua, että täytyy vain hyväksyä se apu jota ensimmäisenä tarjotaan ja jos se ei tunnukaan hyvältä, vika on itsessä.

Joskus olen selvinnyt pahimman masennuskauden yli kun olen ajatellut että ei minun ole mikään pakko elää, voin kuolla jos haluan. Ei tarvitse kuolla, kun voi itse valita. Toivon, että sinä ja miehesi löydätte keinot joilla saatte tuskaanne purettua ja voitte vähitellen luopua kuolema-ajatuksesta.

Viole kirjoitti:

Voin kertoa myös meidän kokemuksemme, kun poikamme kuoleman jälkeen 12/2007 (äkillinen, yllätttävä kuolema), niin TK:ssa venäläinen lääkäri sanoi miehelleni, että ei pojan kuolema ole mikään syy jäädä pois töistä ja hän kirjoitti miehellen 2 pv sairaslomaa. Muutenkin oli edessä joulunpyhät,niin ei niillekkään ollut sitten tarvetta. Kyllä minullakin lähteminen oli mielessä, halusin vain poikamme perään. Mietin erilaisia vaihtoehtoja lähteä täältä. Kuitenkin muut lapseni ja mieheni pitävät minut vielä täällä. Perheemme on kokenut jo niin kovia, että pahemmaksi tätä ei voisi enää laittaa. Ymmärrrän kuitenkin hyvin tunteesi ja kantasi. Koetetaan kuitenkin pinnistellä. Voimia teille.

Lue lisää

Poikamme kuoli liikenneonnettomuudessa. Eräällä naiskuljettajalla oli kiire ja asenne, et oho en mä huomannut. Kääntyi suoraan eteen kun poikamme oli jo risteysalueella. Hän sai sakkorangaistuksen, me juristin kehoituksesta, halusimme hänelle lyhyen ajokiellon. Ajokieltoa ei tullut, mutta kylläkin oikeudenkäyntikulut siltä osin, koska tuomarin mielestä olimme esittäneet kohtuuttoman vaatimuksen. Syyllisen osapuolen vakuutusyhtiön lausahduksia olivat mm. "älä sitten kuvittele täältä mitään saavasi, ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä, ihan tavallinen liikennevahinko" (hautajaisista korvattiin peruskulut). Lääkärissä käynneistä ei korvattu mitään, koska se edel. surmansa saaneen ja korvauksen hakijan läheisiä välejä, eli vastaus oli sanatarkasti " ja mikä helvetin läheinen ton ikäinen on enää äidilleen? 24v. Puhelun hän päätti samantien. Aivan sama, kysymyshän ei tietenkään ole rahasta, mutta en voi ymmärtää, mitä olen tehnyt, jotta kohtelun tulee olla mahdollisimman julmaa. Psykiatrilla käynnin yhteydessä minulle tuli vedet silmiin kun piti asiaa taas kerran selvittää, siihen lääkäriltä lyhyt kommentti: LOPETA TOI VOLINA. Terapeutilla käynti voisi auttaa? Varmasti auttaa, jos kysymys on masennuksesta, mikä jossain vaiheessa helpottaa, tai paremminkin asia, mistä masennus on saanut alkunsa. Tässä tapauksessa on epätodennäköistä, että elämä palautuu entiselleen, erittäin valoisa ja meidän järjettömästi rakastamamme nuorimies tuskin tulee takaisin. Tietenkin haluaisimme jatkaa elämää, mikäli meillä olisi muita lapsia, mutta jos ei ole mitään... Ei ole mitään hätää.. olemme olleet etuoikeutettuja, järjettömän onnellinen avioliitto, täysin poikkevat välit lapseen. Suunnattomasti naurua ja poikkeuksellisen paljon yhdessä vietettyä aikaa. Olemme myös harvinaisessa asemassa, nyt vielä 2v pojan kuoleman jälkeen n.10-15 hänen ystäväänsä käyvät yhä edel. viikottain luonamme ja soittelevat jatkuvasti. "Aikuiset" tuttavamme ovat joko häipyneet tai olemme kehoittaneet heitä pysymään poissa. "Te ette saa tehdä itsellenne mitään, koska sitten MEILLE tulee surua, ME haluamme, että te piristytte, SUN täytyy nyt ruveta harrastamaan jotain, koska MINÄ haluan tehdä jotain kivaa? Kiitos emme enää halua tietää, mitä TE haluatte. Missä asuu KÄSITTÄMÄTÖN EPÄITSEKKYYS? Näissä nuorissa, jotka istuivat meidän keittiössämme vedet silmissä ja aivan oma-aloitteisesti sanoivat: "Hei, jos te päätätte tehdä jotain itsellenne, ni joo tulee ihan kamala ikävä, mut toisaalta helpottaa, kun toi kamala tuska loppuu, Me tajutaan, ettei teillä ole enää mitään, eikä enää koskaan tuu olemaan. Mut ku me tiedetään sekin, minkälaista teidän kolmen elämä oli... eihän sitä kukaan voinut koskaan ymmärtää, et jossain perheessä voi olla tollaset välit.. aina te vaan nauroitte. Kyl me luvataan hoitaa teidät tai teidän tuhka jonnekin" Siinä teille aikuisille miettimistä. Kyllä itsemurha voi olla kaunis ja paras ratkaisu. Olet elänyt onnellisen, satumaisen elämän, olen 58v. puolisoni 47v, niin, että nyt pitäisi mahd. 25-30v kärsiä? Siksi, että muut niin haluavat, älkää nyt viitsikö. Kun ihminen sairastaa esim. pitkälle edennyttä syöpää, läheiset toivovat, että hän pääsisi jo pois kärsimästä.. niin hän toivoo itsekin, mutta jos loputon tuska on päässä, niin ympärillä olevat haluavat, että jatkat elämääsi, täysin riippumatta siitä, miltä itse surijasta tuntuu. Minua on syvästi loukattu myös ehdotuksella " olisko parempi, jos menisit osastolle ja sulle annettais sähköhoitoa, ni vois vähän unohtua" Inhimillinen ja hyvä ratkaisu ? Eräs terv.huollon henkilö oli sitä mieltä, että ei nyt kannata surra loputtomasti, ota huomioon, et niitä on sellasia pariskuntia, jolla ei ole koskaan ollut lasta. Kiitos ajatuksistanne, mutta miettikääpä vielä hetki näitten nuorten rakastettavaa ja ihailtavaa epäitsekkyyttä.

ege83 kirjoitti:

Poikamme kuoli liikenneonnettomuudessa. Eräällä naiskuljettajalla oli kiire ja asenne, et oho en mä huomannut. Kääntyi suoraan eteen kun poikamme oli jo risteysalueella. Hän sai sakkorangaistuksen, me juristin kehoituksesta, halusimme hänelle lyhyen ajokiellon. Ajokieltoa ei tullut, mutta kylläkin oikeudenkäyntikulut siltä osin, koska tuomarin mielestä olimme esittäneet kohtuuttoman vaatimuksen. Syyllisen osapuolen vakuutusyhtiön lausahduksia olivat mm. "älä sitten kuvittele täältä mitään saavasi, ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä, ihan tavallinen liikennevahinko" (hautajaisista korvattiin peruskulut). Lääkärissä käynneistä ei korvattu mitään, koska se edel. surmansa saaneen ja korvauksen hakijan läheisiä välejä, eli vastaus oli sanatarkasti " ja mikä helvetin läheinen ton ikäinen on enää äidilleen? 24v. Puhelun hän päätti samantien. Aivan sama, kysymyshän ei tietenkään ole rahasta, mutta en voi ymmärtää, mitä olen tehnyt, jotta kohtelun tulee olla mahdollisimman julmaa. Psykiatrilla käynnin yhteydessä minulle tuli vedet silmiin kun piti asiaa taas kerran selvittää, siihen lääkäriltä lyhyt kommentti: LOPETA TOI VOLINA. Terapeutilla käynti voisi auttaa? Varmasti auttaa, jos kysymys on masennuksesta, mikä jossain vaiheessa helpottaa, tai paremminkin asia, mistä masennus on saanut alkunsa. Tässä tapauksessa on epätodennäköistä, että elämä palautuu entiselleen, erittäin valoisa ja meidän järjettömästi rakastamamme nuorimies tuskin tulee takaisin. Tietenkin haluaisimme jatkaa elämää, mikäli meillä olisi muita lapsia, mutta jos ei ole mitään... Ei ole mitään hätää.. olemme olleet etuoikeutettuja, järjettömän onnellinen avioliitto, täysin poikkevat välit lapseen. Suunnattomasti naurua ja poikkeuksellisen paljon yhdessä vietettyä aikaa. Olemme myös harvinaisessa asemassa, nyt vielä 2v pojan kuoleman jälkeen n.10-15 hänen ystäväänsä käyvät yhä edel. viikottain luonamme ja soittelevat jatkuvasti. "Aikuiset" tuttavamme ovat joko häipyneet tai olemme kehoittaneet heitä pysymään poissa. "Te ette saa tehdä itsellenne mitään, koska sitten MEILLE tulee surua, ME haluamme, että te piristytte, SUN täytyy nyt ruveta harrastamaan jotain, koska MINÄ haluan tehdä jotain kivaa? Kiitos emme enää halua tietää, mitä TE haluatte. Missä asuu KÄSITTÄMÄTÖN EPÄITSEKKYYS? Näissä nuorissa, jotka istuivat meidän keittiössämme vedet silmissä ja aivan oma-aloitteisesti sanoivat: "Hei, jos te päätätte tehdä jotain itsellenne, ni joo tulee ihan kamala ikävä, mut toisaalta helpottaa, kun toi kamala tuska loppuu, Me tajutaan, ettei teillä ole enää mitään, eikä enää koskaan tuu olemaan. Mut ku me tiedetään sekin, minkälaista teidän kolmen elämä oli... eihän sitä kukaan voinut koskaan ymmärtää, et jossain perheessä voi olla tollaset välit.. aina te vaan nauroitte. Kyl me luvataan hoitaa teidät tai teidän tuhka jonnekin" Siinä teille aikuisille miettimistä. Kyllä itsemurha voi olla kaunis ja paras ratkaisu. Olet elänyt onnellisen, satumaisen elämän, olen 58v. puolisoni 47v, niin, että nyt pitäisi mahd. 25-30v kärsiä? Siksi, että muut niin haluavat, älkää nyt viitsikö. Kun ihminen sairastaa esim. pitkälle edennyttä syöpää, läheiset toivovat, että hän pääsisi jo pois kärsimästä.. niin hän toivoo itsekin, mutta jos loputon tuska on päässä, niin ympärillä olevat haluavat, että jatkat elämääsi, täysin riippumatta siitä, miltä itse surijasta tuntuu. Minua on syvästi loukattu myös ehdotuksella " olisko parempi, jos menisit osastolle ja sulle annettais sähköhoitoa, ni vois vähän unohtua" Inhimillinen ja hyvä ratkaisu ? Eräs terv.huollon henkilö oli sitä mieltä, että ei nyt kannata surra loputtomasti, ota huomioon, et niitä on sellasia pariskuntia, jolla ei ole koskaan ollut lasta. Kiitos ajatuksistanne, mutta miettikääpä vielä hetki näitten nuorten rakastettavaa ja ihailtavaa epäitsekkyyttä.

Lue lisää

Kun luin tekstisi, niin vedet tulivat silmiin. Mekin kohtasimme poikamme kuoltua suurta ymmärtämättömyyttä joidenkin ammatti-ihmisen taholta (pääkaupunkiseudun poliisi ensimmäisenä). Ihmisten,joiden pitäisi tajuta, että myös aikuinen lapsi on vanhempiensa lapsi. On ihmisiä, jotka vain eivät osaa kohdata toisen surua. Eniten loukkaa, että ihmiset, joiden pitäisi jo ammattinsa puolesta kyetä siihen, voivat olla niin kylmiä. "Tavallisilta" ei ehkä niin odotakkaan mitään. Ihmisiä ei ole opetettu kohtaamaan toisen surua, useimmilla ei ole mitään valmiuksia siihen. Tuo, että aikuiset sanovat "koita vain mennä eteenpäin, lakkaa jo suremasta, yritä korvata surusi jollakkin muulla tekemisellä, muun ajattelemisella on juuri tätä osaamattomuutta. Näinhän meidät on opetettu tekemään lapsesta asti. Rakas kissa kuolee esim. No ota uusi kissa tai jotakin vastaavaa. Korvattava surumme, ei saa surra, näyttää sitä ainakaan ulospäin. Surulle ei sitä paitsi ole mitään aikoja. Jokainen suree tavallaan. Nykyään vain pitää olla aika ja diagnoosi kaikkeen. Määritellään,mikä on normaalia ja mikä ei. Ei niin voi tehdä. me kaikki ihmiset olemme erilaisia.

Lapsen ja läheisen kuoleman jälkeen useimmat kokevat, että millään ei ole enää mitään väliä, voisin yhtä hyvin itsekkin lähteä täältä. Olen itse ikäisesi ja kyllä itsestäni tuntui poikani kuoleman jälkeen, että kaiken olen nähnyt ja voisin ihan hyvin lähteä täältä. Tiedän kuitenkin, että minulla on vielä velvollisuuksia täällä elämässä, jotakin jonka puolesta vielä täällä sinnittelen.

Ystävät ovat kuitenkin tärkeitä, he ehkä eivät ymmärrä teidän menetyksenne suuruutta, se pelottaa heitä, teidän surunne pelottaa. He haluaisivat, että kaikki palaisi ennalleen. Elämänne ei voi palata ennalleen, sen ymmärrän. Itse painiskelen vielä niin paljon näissä samoissa tunteissa kanssanne, että en voi keksiä mitään mikä teitä lohduttaisi. Teillä on kuitenkin toisenne ja muistojanne ei teiltä kukaan voi ottaa. itse ajattelen, että poikani on vain verhon päässä meistä, hän on jossakin ja tapaamme taas kun aikani on täältä lähteä. Rakkaus ei koskaan kuole.

Voimia teille vielä, itse olen kokenut, että jokaiseen päivään on tullut jostakin ihmeestä voimaa ja joku on kulkenut rinnallani nämä kohta kaksi vuotta. Elämänhalutkin ovat palanneet.

Viole kirjoitti:

Kun luin tekstisi, niin vedet tulivat silmiin. Mekin kohtasimme poikamme kuoltua suurta ymmärtämättömyyttä joidenkin ammatti-ihmisen taholta (pääkaupunkiseudun poliisi ensimmäisenä). Ihmisten,joiden pitäisi tajuta, että myös aikuinen lapsi on vanhempiensa lapsi. On ihmisiä, jotka vain eivät osaa kohdata toisen surua. Eniten loukkaa, että ihmiset, joiden pitäisi jo ammattinsa puolesta kyetä siihen, voivat olla niin kylmiä. "Tavallisilta" ei ehkä niin odotakkaan mitään. Ihmisiä ei ole opetettu kohtaamaan toisen surua, useimmilla ei ole mitään valmiuksia siihen. Tuo, että aikuiset sanovat "koita vain mennä eteenpäin, lakkaa jo suremasta, yritä korvata surusi jollakkin muulla tekemisellä, muun ajattelemisella on juuri tätä osaamattomuutta. Näinhän meidät on opetettu tekemään lapsesta asti. Rakas kissa kuolee esim. No ota uusi kissa tai jotakin vastaavaa. Korvattava surumme, ei saa surra, näyttää sitä ainakaan ulospäin. Surulle ei sitä paitsi ole mitään aikoja. Jokainen suree tavallaan. Nykyään vain pitää olla aika ja diagnoosi kaikkeen. Määritellään,mikä on normaalia ja mikä ei. Ei niin voi tehdä. me kaikki ihmiset olemme erilaisia.

Lapsen ja läheisen kuoleman jälkeen useimmat kokevat, että millään ei ole enää mitään väliä, voisin yhtä hyvin itsekkin lähteä täältä. Olen itse ikäisesi ja kyllä itsestäni tuntui poikani kuoleman jälkeen, että kaiken olen nähnyt ja voisin ihan hyvin lähteä täältä. Tiedän kuitenkin, että minulla on vielä velvollisuuksia täällä elämässä, jotakin jonka puolesta vielä täällä sinnittelen.

Ystävät ovat kuitenkin tärkeitä, he ehkä eivät ymmärrä teidän menetyksenne suuruutta, se pelottaa heitä, teidän surunne pelottaa. He haluaisivat, että kaikki palaisi ennalleen. Elämänne ei voi palata ennalleen, sen ymmärrän. Itse painiskelen vielä niin paljon näissä samoissa tunteissa kanssanne, että en voi keksiä mitään mikä teitä lohduttaisi. Teillä on kuitenkin toisenne ja muistojanne ei teiltä kukaan voi ottaa. itse ajattelen, että poikani on vain verhon päässä meistä, hän on jossakin ja tapaamme taas kun aikani on täältä lähteä. Rakkaus ei koskaan kuole.

Voimia teille vielä, itse olen kokenut, että jokaiseen päivään on tullut jostakin ihmeestä voimaa ja joku on kulkenut rinnallani nämä kohta kaksi vuotta. Elämänhalutkin ovat palanneet.

Lue lisää

Kiitos Viole kirjoituksestasi, tiedät mistä puhut. Olet äärimmäisen oikeassa monessa asiassa. Ympärillä olevat eivät ymmärrä, olen kuitenkin sitä mieltä että he eivät välttämättä haluakaan ymmärtää. Näen asian niin, että esim. terv.huollon henkilöt väittäessään auttavansa " puhut meille, niin kohta kaikki on hyvin ja aurinko taas paistaa sinulle" he todellisuudessa pakenevat omaa kuoleman pelkoansa. Kiellä toisen suru ja vähättele surun kestoa, näin sinun ei tarvitse myöntää itsellesi, että se suru saattaisi kohdata myös sinut itsesi. Tilanteemme on helpompi siltä osin, ettei meillä ole enää "velvollisuuksia" ketään kohtaan. Miksi pitäisi elää, jos sateinen päivä on helpompi kohdata kuin aurinkoinen, mauton ruoka helpompi syödä, kuin hyvälle maistuva ja kaikki kauniit asiat saavat voimaan pahoin? Edes yhden syyn haluaisin tietää, miksi pitäisi elää. Olemme puolisoni kanssa olleet aina toisiamme kohtaan äärimmäisen rehellisiä, ehkä hänen oli siksi helppo sanoa minulle," jos kuolisit ennen minua, ei enää tunnu missään, olen pohjan jo saavuttanut, mikään ei enää satuta." Itkin myös hirvittävästi ja sanoin hänelle: "olen rukoillut, että kuolisimme, mutta jos en pääse pois, kuolisit edes Sinä, pääsisit pois tuskasta" No, tällaisessa tilanteessa on mielestäni melko kaunista lähteä "käsi kädessä". Mikään ei saa minua ymmärtämään, puhumattakaan, että olisin samaa mieltä lääkärin kanssa joka sanoi: "kuolema kuuluu elämään, ei siitä pidä niin masentua, jos vaikka tekee konkurssin niin siinähän ihminen joutuu taloudelliseen ahdinkoon..... ??? En haluakaan ymmärtää. Voimia teidän perheellenne ja paljon yhteisiä hetkiä lapsen/lapsien kanssa. Olet oikeassa: rakkaus ei kuole koskaan, niin ja kyllä rakas kulkee vierellä. Onhan jokaisessa aamussa se hyvä puoli valvotun yön jälkeen, että tiedämme olevamme päivän lähempänä häntä, joka antoi meille niin paljon....

En oikeastaan osaa sanoa kenellekään mitään lohduttavaa, koska ryven itsekin näissä itsesyytöksen ja jossittelujen suossa.
Miksi ihminen haluaa lopettaa elämänsä, elää rakastavassa perheessä, kumppani on valmis tekemään kaiken, että toisella olisi hyvä olla, ?
Olen kokenut ehkä elämäni suurimman järkytyksen. Rakas ihminen lähti, viestinä vain, että rakastan sinua aivan kauheasti.
Pikku riita, uusia asioita tuli esille, raha, toinen lähtee ja vähän ajan kuluttua kuuluu laukaus.
Pilkkopimeässä, taskulampun valossa menen katsomaan, toinen on aivan vieraan näköisenä kaatunut selälleen. Kuin kone, soittelen apua, poliisit ym ym, kuin sumua. Ja lasten takia, elämmän pitää jatkua.

Itsemurha on mielestäni niin itsekäs teko kuin vain voi olla. Mikäs siinä, kaikki jää. Mutta me, jotka jäimme joudumme kantamaan loppuelämämme niin suurta taakkaa. Jos ei ole mitään merkkiä, toinen on iloinen, hulluttelija ja aina auttavainen muita kohtaan ja jos kysy että mitä kuuluu niin vastaus on vain; mitäs täss sitä samaa. Voi kun ihmiset osaisi puhua.

nuotiotuli kirjoitti:

En oikeastaan osaa sanoa kenellekään mitään lohduttavaa, koska ryven itsekin näissä itsesyytöksen ja jossittelujen suossa.
Miksi ihminen haluaa lopettaa elämänsä, elää rakastavassa perheessä, kumppani on valmis tekemään kaiken, että toisella olisi hyvä olla, ?
Olen kokenut ehkä elämäni suurimman järkytyksen. Rakas ihminen lähti, viestinä vain, että rakastan sinua aivan kauheasti.
Pikku riita, uusia asioita tuli esille, raha, toinen lähtee ja vähän ajan kuluttua kuuluu laukaus.
Pilkkopimeässä, taskulampun valossa menen katsomaan, toinen on aivan vieraan näköisenä kaatunut selälleen. Kuin kone, soittelen apua, poliisit ym ym, kuin sumua. Ja lasten takia, elämmän pitää jatkua.

Itsemurha on mielestäni niin itsekäs teko kuin vain voi olla. Mikäs siinä, kaikki jää. Mutta me, jotka jäimme joudumme kantamaan loppuelämämme niin suurta taakkaa. Jos ei ole mitään merkkiä, toinen on iloinen, hulluttelija ja aina auttavainen muita kohtaan ja jos kysy että mitä kuuluu niin vastaus on vain; mitäs täss sitä samaa. Voi kun ihmiset osaisi puhua.

Lue lisää

Itsesyytöksissä elän mieki. Omavika et satuin sairastuun, et satuin olemaan vaa liian herkkä. Paha olo vallitsee ajatuksiani ja tekemisiäni, koen jääneeni yksin asioideni kanssa, sillä ketään ei oikeasti kiinnosta mite paha olo mulla on. Ehkä se johtuu myös siitä ettei kukaan osaa vaan kuunnella ja olla läsnä, pelätään auttaa, pelätään...jotain. Ei kai se oo helppoo tietty kuunnella itsevihan ja inhon vallassa olevaa ihmisrauniota, joten en voi syyllistää.

Opin jo aikoinaan peittämään pahan olon, nykyään en hiisku pahemmin itsetuhoisuudestani. Läheisilleni on ollut raskas pala niellä masennukseni, . Lähipiirini luulee, nyt kun olen "hoidonpiirissä", että olen luopunut itsetuhoisista ajatuksistani. nyt se on ikäänkuin hoidossa, toivoa näkyvissä, silti tunnen itseni paljonpaljon huonommaksi kuin muut. Joku minua viisaampi sano mulle joskus et jokaisella on omat huolesa ja murheesa, mut kukaan muu ei voi niit vähätellä, koska ne o just mulle tosi ylivoimasii. Siks mä en voi tuomita ketää muuta.
Koska mä vihaan itteeni vihaan myös elämää, nämä kaikki hyvää tarkoittavat "ota ittees niskasta kii, ja kyllä se siit"on tulleet mulle punaseks vaatteeks. Se saa vaa enemmä aatteleen sitä et prkl...pois tästä elämästä.

Se et puhuu tai uhkailee itsemurhalla on jonkunlainen hätähuuto. Mulle se oli kirisstyskeino, mun entinen poikakaveri uhkaili mulle tappavasa ittesä jos mä jätän sen. Sillo viel olin sinisilmänen en uskaltanu vaa kääntää selkääni, siit hyvästä mä koin melkee 4 vuoden helvetin, se ihminen tuhos mut.Annoin tuhota. En osannu hakee sille apua, lopult en vaa jaksanu, tajusin et se vaa uhkaili ei se koskaa yrittänykkää, mut sai huomiota uhkailullaa.Siks oon nykyään masentunu, muodikkaasti masentunu. Antasin mitä tahasa etten olis, mut toisaalta en usko et tulevaisuudessakaa ois mitää loistokasta. Oon odottanu nää pari vuotta, koettanu jatkaa eteepäi, mut itseinho istuu tiukas. Eikä tartte ku yhen lannistavan palautteen nii naps, mä haluun vaa kuolla.

Monien yritysten jälkeen oon aina heränny katkerampana uuteen aamuun, koen ettei mulla oo mitää merkitystä tässä sairaassa maailmassa, mikä on täynnänsä itsekkyyttä,valtaa ja pahaaoloa. Miten masentunu ihminen voi olla mitää muuta ku ns itsekäs?eihä tääl oo muutaku itsekkyyttä...Kukaan ei oikeesti välitä, ihminen ajetaan kuilun partaalle ja si ihmetellää et kui se ny noi on partaalla, voi toista. Kilpailu on kovaa, heikot ei pärjää, näin mä oon tän systeemin ymmärtäny. Ei sul oo välii ku et oo yhteiskunnallisesti tuottava.Silti sun pitäs olla.

Nii mut itte aihe, itsemurha. Näis viesteis on ollu monta hyvää pointtii, laitto aatteleen. Sehän on jokaisen oma valinta, jaksaako vai ei, ja sekin on fakta et toiset saa apuu paremmi ku toiset. Omalla kohalla tuntu ettei kukaa ota tosissaa, ja no ny oon siinä keinulaudalla tulevaisuuden suhteen. Tosin en tiedä menisinkö väliin jos näkisin jonkun suunnittelevan itsensä telomista. Saattasin ehkä kysyy et miks, mut osaissinko tsempata häntä elämään..tuskin..ehkä...
Kakspiippunen juttu sanosin, mä seison siinä väli maastossa tänää elämä, huomenna kuolema. Katkera.
Moni sanoo olevasa onnellinen et on hengissä, hyvä heille, toiset teki sen minkä parhaaks näki, rauha heille.

nuotiotuli kirjoitti:

En oikeastaan osaa sanoa kenellekään mitään lohduttavaa, koska ryven itsekin näissä itsesyytöksen ja jossittelujen suossa.
Miksi ihminen haluaa lopettaa elämänsä, elää rakastavassa perheessä, kumppani on valmis tekemään kaiken, että toisella olisi hyvä olla, ?
Olen kokenut ehkä elämäni suurimman järkytyksen. Rakas ihminen lähti, viestinä vain, että rakastan sinua aivan kauheasti.
Pikku riita, uusia asioita tuli esille, raha, toinen lähtee ja vähän ajan kuluttua kuuluu laukaus.
Pilkkopimeässä, taskulampun valossa menen katsomaan, toinen on aivan vieraan näköisenä kaatunut selälleen. Kuin kone, soittelen apua, poliisit ym ym, kuin sumua. Ja lasten takia, elämmän pitää jatkua.

Itsemurha on mielestäni niin itsekäs teko kuin vain voi olla. Mikäs siinä, kaikki jää. Mutta me, jotka jäimme joudumme kantamaan loppuelämämme niin suurta taakkaa. Jos ei ole mitään merkkiä, toinen on iloinen, hulluttelija ja aina auttavainen muita kohtaan ja jos kysy että mitä kuuluu niin vastaus on vain; mitäs täss sitä samaa. Voi kun ihmiset osaisi puhua.

Lue lisää

Olen ollu 2½v laitoksissa ja yli 8 kertaa osastolla. Reilut 2kk ja täytän 18v ja olen ajatellut että teen itsarin sitten ku on oma asunto. Olen ajatellut itsemurhaa ekan kerran 4-5 luokalla. Aloin purkamaan pahaa olooni viiltelemällä 7 luokalla. Kotona on ollut perheväkivaltaa ja jouduin koulussa usein kiusaamisen kohteeksi ja olen sairastanut anorexiaa. Vanhempiin en ole enää väleissä ja ei ole kun 2 kaveria ja persukoulun aikana ei ollut ketään kaveria. Itse en pahemmin ajattele jääkö kukaan suremaan. Olen yrittänyt kaikkee että saisin unohdettua asiat. Olen impannut ja vetäny pameja ja panacodeja alkoholin kanssa. Mikään ei tunnu auttavan. Olen miettinyt että miksi en ole vielä tehnyt sitä tai siis olen yrittänyt, mutta ei ole onnistunut. itsemurha on itsekäs teko, mutta ei sitä tule pahemmin ajateltua.

Onko elämällä merkitystä?

17v mies kirjoitti:

Olen ollu 2½v laitoksissa ja yli 8 kertaa osastolla. Reilut 2kk ja täytän 18v ja olen ajatellut että teen itsarin sitten ku on oma asunto. Olen ajatellut itsemurhaa ekan kerran 4-5 luokalla. Aloin purkamaan pahaa olooni viiltelemällä 7 luokalla. Kotona on ollut perheväkivaltaa ja jouduin koulussa usein kiusaamisen kohteeksi ja olen sairastanut anorexiaa. Vanhempiin en ole enää väleissä ja ei ole kun 2 kaveria ja persukoulun aikana ei ollut ketään kaveria. Itse en pahemmin ajattele jääkö kukaan suremaan. Olen yrittänyt kaikkee että saisin unohdettua asiat. Olen impannut ja vetäny pameja ja panacodeja alkoholin kanssa. Mikään ei tunnu auttavan. Olen miettinyt että miksi en ole vielä tehnyt sitä tai siis olen yrittänyt, mutta ei ole onnistunut. itsemurha on itsekäs teko, mutta ei sitä tule pahemmin ajateltua.

Onko elämällä merkitystä?

Lue lisää

Pian kaksi kuukautta kun rakas halusi pois tästä kaikesta. Rakastuimme myrskyissä elämän. Vähitellen opimme toistemme arkeen. Aikaisempi elämä oli kuitenkin jättänyt jälkensä, eikä hän nähnyt mitään kaunista ympärillään.
Itken joka ilta kun menen nukkumaan, ei ole vieressä tuhisemassa toinen, oma rakas. Elämällä on merkitystä, kuitenkin. Ikävä!

17v mies kirjoitti:

Olen ollu 2½v laitoksissa ja yli 8 kertaa osastolla. Reilut 2kk ja täytän 18v ja olen ajatellut että teen itsarin sitten ku on oma asunto. Olen ajatellut itsemurhaa ekan kerran 4-5 luokalla. Aloin purkamaan pahaa olooni viiltelemällä 7 luokalla. Kotona on ollut perheväkivaltaa ja jouduin koulussa usein kiusaamisen kohteeksi ja olen sairastanut anorexiaa. Vanhempiin en ole enää väleissä ja ei ole kun 2 kaveria ja persukoulun aikana ei ollut ketään kaveria. Itse en pahemmin ajattele jääkö kukaan suremaan. Olen yrittänyt kaikkee että saisin unohdettua asiat. Olen impannut ja vetäny pameja ja panacodeja alkoholin kanssa. Mikään ei tunnu auttavan. Olen miettinyt että miksi en ole vielä tehnyt sitä tai siis olen yrittänyt, mutta ei ole onnistunut. itsemurha on itsekäs teko, mutta ei sitä tule pahemmin ajateltua.

Onko elämällä merkitystä?

Lue lisää

Onko elämällä merkitystä?

Jokaisen pitää itse löytää oman elämänsä työ. Vain työ tekee ihmisen elämään merkitystä, vaikkapa myös laiskuuden voi valita ristikseen, vaikka laiskuus ei ole ristimaata korttipakassa, minun mielestäni. (Vaan herttaa).
Jos kuoleman valitsee elämänsä tarkoitukseksi, niin silloin on joku valehdellut sille, mutta turha sitä on siitä syyttää, se oli valinnut tiensä jo ennen sinua.....
Elämä itsessään, teki sitten mitä tahansa, elämän tarkoituksena, on oikein ja puhdasta.... Elämä on liikettä ja lepoa, kuollut ei koskaan itse liiku, vaikka voi saada muita liikkumaan takiaan.....

Jos teen itsemurhan, niin en voi koskaan peruuttaa sitä. Minä en tiedä mitä tapahtuu ja painotan EN TIEDÄ, mitä tapahtuu elämän jälkeen, jos tapan itseni. Tapahtuuko mitään? Mikä on ei mitään? En tiedä sitäkään. Sillä ei ole mitään merkitystä mihin uskon ja mitä asiasta ajattelen, että miten minulle voisi käydä. En myöskään tiedä itsemurhani tehtyä, että mitä täällä elämässä olisi tapahtunut, tai sitten minä saan tietää sen kuoltuani. Minä en tiedä täällä elämässä ollessani huomisesta yhtään mitään. Minä voin tänään suunnitella asioita huomisen varalle ja odottaa huomista, mutta minä en todellisuudeessa tiedä mitä tapahtuu huomenna. Minä en tiedä kuolinpäivääni, mutta voin päättää sen itse jos haluan, mutta silloinkaan en tiedä huomisesta mitään.

"Yksin Yksinäinen" Kirjoituksesi osuu kohdalleen tilanteeni kanssa. Ainoana erona on se etten halua löytää rakkautta sillä minulla on jo se rakkaus tai rakkauden kohde. Moni ei varmasti ymmärrä mutta minä rakastan lasteni äitiä sen verran paljon ettei se siitä muuksi muutu. Murheena ja kaiken pään vaivana on se ettei hän ymmärrä eikä luultavasti edes usko mun rakkauden määrää. Oletan hänen epäilen liikaa minun tutneita että hän uskaltaisi luottaa niihin. Vaikka en koskaan ole hänelle syytä antanutkaan epäillä tunteitani. Mä kannan sydämmessäni rakkautta henkilöön joka tekee elämässään "virhettä" jonka huomaa vasta myöhemmin.
No, elämäni on odotusta ja en tosiaankaan tiedä kauanko tätä jaksaa odottaa. Viikko sitten tuntui mukavalta ja ei murheita vaan tänään sitä taas kävelee sillä langalla joka saattaa katketa viimeisen kerran.
Olen kerennyt miettiä näitä asioita jo niin pitkään ja hartaasti että ei tästä ole muuta ulospääsyä kuin odottamiseen pystyminen tai sitten se lopullinen lähtö. Enkä oikeastikaan tiedä kumpi pelastaa ekana. Toivottavasti toinen sillä ei tämä elämä ole elämisen arvoista, kiikkua elämän ja kuoleman rajalla.
Kehokin kärsii ja antaa sairauksia jo toinen toisen perään.
Mutta silti, sydämmeni on päättänyt rakastaa ja sitä en aio sydämmeltäni viedä, suurinta rakkautta ikinä. Vieköön vaikka ennenaikaiseen lepoon.

Usein itsemurhaa hautovilta, on vaadittu liikaa, sellaista, joka ei ollut heidän ristinsä ja lahjansa.... Mutta se on totta, ettei KENENKÄÄN olisi lupa jäädä lahjattomaksi, koska Jumala antaa lahjojaan, ihmistä soimaamatta, vaikka tämä ei sitten lahjaansa oikein pystyisi käyttämäänkään.... Vain se on LAHJAN väärin käyttöä, että väittää, ettei mitään lahjaa ole saanut, millä selviäisi yhteiskunnan vaatimuksista... EI kaikilla ole silti tavalliset mammonatyöt, itselleen liikaa palkkaa, töinään, ei ainakaan minulla. Mutta jos niin on, Jumala antaa ihmiselle täsmälleen sen asian, minkä hän haluaa, vaikka ensin hänen on täytynyt luopua kaikesta omasta pyrkyryydestään, kuten Jeesus, Jumalan 2. poika, vaati.(Pimeys oli silmälle 1. poika, Valo 2.)
Paholaisenkin palveluksia tarvitaan, mutta ei se lopulta tiedä, mitä halusi, koska vain varasti sen, mitä sai, tuskin kovin usein saaden sen mitä etsi.... Ette saa tarkalleen oikeaa asiaa, jos paholaiselta jotain pyydätte, vaikka oikean kuoleman häneltä saatte.....

Mä olen pienen pojan äiti ja tunnen epäonnistuneeni kaikessa mihin olen ryhtynyt. Lukio on jäänyt käymättä, työt loppuivat, en päässyt opiskelemaan, mies petti, saan hallitsemattomia vihanpurkauksia, mutta en uskalla pyytää apua kun pelkään että vievät lapseni pois.
Miehelleni en pysty puhumaan, hän vihaa minua jo niin paljon etten varmasti saa tukea hänen suunnaltaan. Ystävät sitten taas kaikkosivat raskauden myötä, ei perheelliset kaverit ilmeisesti kiinnosta.

kathleenchainsaw kirjoitti:

Mä olen pienen pojan äiti ja tunnen epäonnistuneeni kaikessa mihin olen ryhtynyt. Lukio on jäänyt käymättä, työt loppuivat, en päässyt opiskelemaan, mies petti, saan hallitsemattomia vihanpurkauksia, mutta en uskalla pyytää apua kun pelkään että vievät lapseni pois.
Miehelleni en pysty puhumaan, hän vihaa minua jo niin paljon etten varmasti saa tukea hänen suunnaltaan. Ystävät sitten taas kaikkosivat raskauden myötä, ei perheelliset kaverit ilmeisesti kiinnosta.

Lue lisää

Jos on katto pään päällä, riittävästi vaatteita ja ruokaa, niin ei ihminen oikeasti paljon muuta tarvitse. Siihen ei kannata sortua, että lähtee vertaamaan elämäänsä rikkaiden elämään, heille on annettu eri lahja, ja elämänsä usein rikoksesta toiseen matkaamista.... Suomen laki ei töistään mitään väärää löydä, koska heille vain maksetaan palkkaaa niin paljon, että se on kaikilta muilta pois. Mutta ei se ole kristityn elämää.....

Saatanasta on sanottu, että hän on masennusmestari. Hän se on joka tahtoo teidän kuolevan. Hänellä itsellään ei ole tulevaisuutta ja toivoa. Sinulla sitä vastoin on oletpa kuka tahansa ja tehnyt mitä tahansa.

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Ps. 50:15) (Joh.3:16)

Ase olisi helpoin konsti, jos ei sellaista ole niin hirttäytyminen .

kiukai kirjoitti:

Saatanasta on sanottu, että hän on masennusmestari. Hän se on joka tahtoo teidän kuolevan. Hänellä itsellään ei ole tulevaisuutta ja toivoa. Sinulla sitä vastoin on oletpa kuka tahansa ja tehnyt mitä tahansa.

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Ps. 50:15) (Joh.3:16)

Lue lisää

Juu, minä olen nyt sitten varmaan kaiken lisäksi ihan saatanasta, jos haudon itsemurhaa. Kiitti vaan kamalasti. Kun teit Jumalalle porsaanreiän nimeltä "saatana", josta se pikku Jumalasi pääsee pakoon maailman pahuutta. Kyllä varmasti nyt kaikki muutkin uskoo siihen sitten.

Eikö se Jeesuskin kuollut epätoivoisena ristillä? "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"

Missä se ristin Jeesus on tuosta sinun saarnastasi, häh?!?!??

Luulisin että se itsensä lopettaminen kannattaa jo ihan noin suomen kielen pelastamiseksi. Luoja varjele että tuollainen vitun idiootti opettaisi sitä esim. lapsilleen.

Lopulta olemme kuitenkin yksin, emmekä ketään toista tunne täysin. Koskaan.

.,.,.,.,.,.,., kirjoitti:

Lopulta olemme kuitenkin yksin, emmekä ketään toista tunne täysin. Koskaan.

Miksi elän?
Joskus toivon että kuolisin.
Joskus olen halunnut kuolla, tappaa itseni.
Tiedän, että monet surisivat, jos nyt kuolisin.
Mutta en voi myöskään elää muiden takia.
Tuntuu tyhmältä ajatella, että minua ei enää olisi.
Mutta silti se on jotenkin vapauttavaa ajatella, ettei minua enää olisi.
Arvostan niitä jotka ovat tehneet itsemurhan.
He ovat olleet rohkeita.
En haluaisi kuolla siksi että saisin tietää millaisena synnyn uudestaa.
Koska en syntyisi uudestaan.
Ei elämä jatku.
Jumalaa ei ole.
Ei ole vain yhtä syytä minkä takia tappaisin itseni.
On monia syitä, en edes osaa itse tunnistaa joitakin niistä.
Minulla on perhe.
On poikaystävä, jota rakastan, rakastan todella paljon.
On koira.
On ystäviä.
On harrastuksia.
Opiskelen.
Mutta silti.
Nautin siitä tunteesta, kun ajattelen että kuolisin nyt.
Jos todella tappaisin itseni, voisin olla todella ylpeä itsestäni.
Haluan apua.
Mutta en halua, että minua säälitään.
Haluan vain olla.
Olla hyvällä mielellä.
En ikinä tappaisi itseäni jos en haluaisi sitä todella.
Vain jos ei olisi enää mitään muuta.
Jos poikaystäväni jättäisi minut, silloin kuolema olisi lähellä.
Sanotaan, että aika parantaa.
Tai että sinusta välitetään.
En halua olla nyt itsekäs kun sanon tämän.
Mutta tiedän että minusta välitetään.

olen. kirjoitti:

Miksi elän?
Joskus toivon että kuolisin.
Joskus olen halunnut kuolla, tappaa itseni.
Tiedän, että monet surisivat, jos nyt kuolisin.
Mutta en voi myöskään elää muiden takia.
Tuntuu tyhmältä ajatella, että minua ei enää olisi.
Mutta silti se on jotenkin vapauttavaa ajatella, ettei minua enää olisi.
Arvostan niitä jotka ovat tehneet itsemurhan.
He ovat olleet rohkeita.
En haluaisi kuolla siksi että saisin tietää millaisena synnyn uudestaa.
Koska en syntyisi uudestaan.
Ei elämä jatku.
Jumalaa ei ole.
Ei ole vain yhtä syytä minkä takia tappaisin itseni.
On monia syitä, en edes osaa itse tunnistaa joitakin niistä.
Minulla on perhe.
On poikaystävä, jota rakastan, rakastan todella paljon.
On koira.
On ystäviä.
On harrastuksia.
Opiskelen.
Mutta silti.
Nautin siitä tunteesta, kun ajattelen että kuolisin nyt.
Jos todella tappaisin itseni, voisin olla todella ylpeä itsestäni.
Haluan apua.
Mutta en halua, että minua säälitään.
Haluan vain olla.
Olla hyvällä mielellä.
En ikinä tappaisi itseäni jos en haluaisi sitä todella.
Vain jos ei olisi enää mitään muuta.
Jos poikaystäväni jättäisi minut, silloin kuolema olisi lähellä.
Sanotaan, että aika parantaa.
Tai että sinusta välitetään.
En halua olla nyt itsekäs kun sanon tämän.
Mutta tiedän että minusta välitetään.

Lue lisää

Munkin kaveri uhkaa tehdä itsemurhan. Ja epäilen että jos se ei olisi ajautunut siihen seuraan missä se nyt liikkuu, tää tilanne ei olisi sellainen kun se on nyt. Jokaisella on joskus vaikeeta, se kuuluu elämään. Elämää ei oo tehty helpoksi. Joillakin menee huonommin, joillakin menee paremmin, mutta todellisuudessa me kaikki koetaan surun tunnetta, se tekee meistä inhimillisiä.
Tää saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta itsemurha ei ole ratkaisu. Asioista pitää pystyä puhumaan, vaikka se tuntuukin joskus vaikealta. Aina on joku joka kuuntelee, koskaan ei saa kuvitella olevansa aivan yksin. Vaikka en olekkaan mitenkään uskonnollinen, oon sitä mieltä että elämä on lahja. Ja sellainen lahja osuu kohdalle vaan kerran.
Tiedän itsekkin että kun tarpeeksi sontaa kaadetaan niskaan niin siinä hyvin äkkiä ihminen murtuu. Mutta kun periksi ei saa antaa! Aina löytyy parempi ratkaisu kuin itsemurha. Aina.

Tämä ei ole mitään "vinkumista" ja toisten asioihin puuttumista. Tottakai jokainen saa itse päättää omasta elämästään. Yritän vain muistuttaa teitä siitä että elämä on ihana asia, ja asiat selviää jos niille tekee jotain. Avun saaminen ei ole hankalaa jos jaksaa yrittää!

nuclearpower kirjoitti:

Munkin kaveri uhkaa tehdä itsemurhan. Ja epäilen että jos se ei olisi ajautunut siihen seuraan missä se nyt liikkuu, tää tilanne ei olisi sellainen kun se on nyt. Jokaisella on joskus vaikeeta, se kuuluu elämään. Elämää ei oo tehty helpoksi. Joillakin menee huonommin, joillakin menee paremmin, mutta todellisuudessa me kaikki koetaan surun tunnetta, se tekee meistä inhimillisiä.
Tää saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta itsemurha ei ole ratkaisu. Asioista pitää pystyä puhumaan, vaikka se tuntuukin joskus vaikealta. Aina on joku joka kuuntelee, koskaan ei saa kuvitella olevansa aivan yksin. Vaikka en olekkaan mitenkään uskonnollinen, oon sitä mieltä että elämä on lahja. Ja sellainen lahja osuu kohdalle vaan kerran.
Tiedän itsekkin että kun tarpeeksi sontaa kaadetaan niskaan niin siinä hyvin äkkiä ihminen murtuu. Mutta kun periksi ei saa antaa! Aina löytyy parempi ratkaisu kuin itsemurha. Aina.

Tämä ei ole mitään "vinkumista" ja toisten asioihin puuttumista. Tottakai jokainen saa itse päättää omasta elämästään. Yritän vain muistuttaa teitä siitä että elämä on ihana asia, ja asiat selviää jos niille tekee jotain. Avun saaminen ei ole hankalaa jos jaksaa yrittää!

Lue lisää

Eräs päivä mietin mitä merkitystä elämällä oikein on. . Koetin seksiä juuri pariviikkoa sitten ja minulle naurettiin sängyssä koska penikseni oli niin pieni, että se ei tuottanut naiselleni tyydytystä. Masennuin tästä syvästi ja viime päivinä en ole miettinyt mitään muuta kuin kyseistä tapahtumaa.. Haluaisin vain että minua kuunnellaan, ja naiset kertokaa minulle onko koolla väliä.. En halua enää olla tässä tilassa yksin. Auttakaa minua.

Antifallos kirjoitti:

Eräs päivä mietin mitä merkitystä elämällä oikein on. . Koetin seksiä juuri pariviikkoa sitten ja minulle naurettiin sängyssä koska penikseni oli niin pieni, että se ei tuottanut naiselleni tyydytystä. Masennuin tästä syvästi ja viime päivinä en ole miettinyt mitään muuta kuin kyseistä tapahtumaa.. Haluaisin vain että minua kuunnellaan, ja naiset kertokaa minulle onko koolla väliä.. En halua enää olla tässä tilassa yksin. Auttakaa minua.

Lue lisää

No voihan paskat. Minkähänlaisen sieluttoman letukan liiveihin tulit oikein uineeksi? Lakkaa sellaiset miettimiset ja etsi joku parempi nainen! Saa myös arvioida, onko sillä toisella osapuolella esim. lainkaan aivoja tai sydäntä sisällä, ennen kuin hyppää sänkyyn...

Olen mies minäkin, enkä osaa sanoa tuohon muuta.

olen. kirjoitti:

Miksi elän?
Joskus toivon että kuolisin.
Joskus olen halunnut kuolla, tappaa itseni.
Tiedän, että monet surisivat, jos nyt kuolisin.
Mutta en voi myöskään elää muiden takia.
Tuntuu tyhmältä ajatella, että minua ei enää olisi.
Mutta silti se on jotenkin vapauttavaa ajatella, ettei minua enää olisi.
Arvostan niitä jotka ovat tehneet itsemurhan.
He ovat olleet rohkeita.
En haluaisi kuolla siksi että saisin tietää millaisena synnyn uudestaa.
Koska en syntyisi uudestaan.
Ei elämä jatku.
Jumalaa ei ole.
Ei ole vain yhtä syytä minkä takia tappaisin itseni.
On monia syitä, en edes osaa itse tunnistaa joitakin niistä.
Minulla on perhe.
On poikaystävä, jota rakastan, rakastan todella paljon.
On koira.
On ystäviä.
On harrastuksia.
Opiskelen.
Mutta silti.
Nautin siitä tunteesta, kun ajattelen että kuolisin nyt.
Jos todella tappaisin itseni, voisin olla todella ylpeä itsestäni.
Haluan apua.
Mutta en halua, että minua säälitään.
Haluan vain olla.
Olla hyvällä mielellä.
En ikinä tappaisi itseäni jos en haluaisi sitä todella.
Vain jos ei olisi enää mitään muuta.
Jos poikaystäväni jättäisi minut, silloin kuolema olisi lähellä.
Sanotaan, että aika parantaa.
Tai että sinusta välitetään.
En halua olla nyt itsekäs kun sanon tämän.
Mutta tiedän että minusta välitetään.

Lue lisää

olen miettinnyt itsemurhaa jo monta kuukauuta ja jo kerran melkein onnistunnut... yritin itsemurhaa koska minulla on vain kaksi hyvää kaveria ja he eivät välitä ollenkaan, he vain vittuilevat 24/7 ja jos yritän sanoa miltä minusta tuntuu he vain käskevät olla hiljaa ja jatkavat vittuilua ja perheasiat sun muut ovat myös päin persettä. ja en ymmärrä mikä itsemurhassa on niin vaikeaa kerran kun sen tekee ei enään ikinä tarvitse kuunnella vittuilua ja saa olla rauhassa

olen. kirjoitti:

Miksi elän?
Joskus toivon että kuolisin.
Joskus olen halunnut kuolla, tappaa itseni.
Tiedän, että monet surisivat, jos nyt kuolisin.
Mutta en voi myöskään elää muiden takia.
Tuntuu tyhmältä ajatella, että minua ei enää olisi.
Mutta silti se on jotenkin vapauttavaa ajatella, ettei minua enää olisi.
Arvostan niitä jotka ovat tehneet itsemurhan.
He ovat olleet rohkeita.
En haluaisi kuolla siksi että saisin tietää millaisena synnyn uudestaa.
Koska en syntyisi uudestaan.
Ei elämä jatku.
Jumalaa ei ole.
Ei ole vain yhtä syytä minkä takia tappaisin itseni.
On monia syitä, en edes osaa itse tunnistaa joitakin niistä.
Minulla on perhe.
On poikaystävä, jota rakastan, rakastan todella paljon.
On koira.
On ystäviä.
On harrastuksia.
Opiskelen.
Mutta silti.
Nautin siitä tunteesta, kun ajattelen että kuolisin nyt.
Jos todella tappaisin itseni, voisin olla todella ylpeä itsestäni.
Haluan apua.
Mutta en halua, että minua säälitään.
Haluan vain olla.
Olla hyvällä mielellä.
En ikinä tappaisi itseäni jos en haluaisi sitä todella.
Vain jos ei olisi enää mitään muuta.
Jos poikaystäväni jättäisi minut, silloin kuolema olisi lähellä.
Sanotaan, että aika parantaa.
Tai että sinusta välitetään.
En halua olla nyt itsekäs kun sanon tämän.
Mutta tiedän että minusta välitetään.

Lue lisää

Jos poikaystäväni jättäisi minut, silloin kuolema olisi lähellä.

Älä etsi "katoavaisia poikaystäviä", vaan katoamattomia:-)
Ei vaimoksi tuleminen miehelleen ole naiselle paras suhde, vaan vain tavalllinen ystävyys... Seksiin pettyy jokainen, joka sen on pistänyt suhteensa parustaksi, koska emme me, ette te, eivätkä he, ikuisesti voi näyttää seksuaalisessa mielessä haluttavilta.... Vaihdevuodet tulee miehellekin, ja spermasta tulee kelvotonta lapsien saantiin jossain vaiheessa.
"Ihmisen kauneus, on kuin kedon kukka, kukka lakastuu, ja joutuu tuleen ja mätänee", tämä on teille ilosanomana julistettu. Viisas Vanhuus ei pääse kasvamaan, jos kaikki on ikuisesti vain nuoruuden himojen vallassa.
Moosekselle oli kauhistus jos joku ottaisi herrakseen tai rouvakseen muunkuin "MINÄNSÄ". Ei naista ehkä pohjimmiltaan ole silti tarkoitettu miehen vallan alle eikä miestä tietenkään naisen, vaan molempien on noudatteva toistensa tahtoa, halusivatpa sitten pahaa tai hyvää....

sitä sanotaan ettei kannata tehdä itsemurhaa vaan odottaa että asiat menee parempaan suuntaan.. itse olen odottannut parisen kuukautta ja asiat ovat vain pahentunneet ja pahenee koko ajan ja jos haluaa vähentää vanhempien itsetuntoa ni jättää vaikka viestin ja kertoo mikä oli pielessä... silloin saa muiden rakkaiden syyllisyyden tunnetta pienemmäksi

kaveriton kirjoitti:

sitä sanotaan ettei kannata tehdä itsemurhaa vaan odottaa että asiat menee parempaan suuntaan.. itse olen odottannut parisen kuukautta ja asiat ovat vain pahentunneet ja pahenee koko ajan ja jos haluaa vähentää vanhempien itsetuntoa ni jättää vaikka viestin ja kertoo mikä oli pielessä... silloin saa muiden rakkaiden syyllisyyden tunnetta pienemmäksi

Lue lisää

Olin jo valmiiksi masentunut ja ahdistnut, kunnes löysin sen oikean!
Kaikki sujui hyvin noin vuoden, ainakin yritin!
Mutta sotkin kaiken ja nyt sitten elämä menee miten menee!
Mietin sen lopettamista koko ajan, olis kailla parempi olla!
Ainoastaan lapset pitää pinnalla!

Ruma rakkaus! kirjoitti:

Olin jo valmiiksi masentunut ja ahdistnut, kunnes löysin sen oikean!
Kaikki sujui hyvin noin vuoden, ainakin yritin!
Mutta sotkin kaiken ja nyt sitten elämä menee miten menee!
Mietin sen lopettamista koko ajan, olis kailla parempi olla!
Ainoastaan lapset pitää pinnalla!

Lue lisää

Oma kohtaloni: Olin aikoinani kova urheilemaan.
Ystäviä riitti joka lähtöön. Tapasin sittemmin yhden nuoren miehen, joka oli invalidisoitunut leikkauksessa. Meillä oli paljon yhteistä.Ainoa ero oli siinä, että hänen urheilut oli loppunut leikkauksen jälkeen. Kävin usein hänellä kylässä, eikä hän puhunut koskaan itsetuhoisesti, vaikka sanoikin joskus katkerana."Helvetin girusgi minkä teki.
Erään kerran, kun olin taas kylässä ja katseltiin telkkaria, niin se tapahtui.
Kaveri kävi vessassa. Otti jotain lääkettä ja tuli takas telkkua katsomaan. Sitten alkoi jännä elokuva, johon piti keskittyä tosissaan, jotta pysyi kärryillä, eikä puhuttu sinä aikana yhtään mitään.
Kun sitten elokuva loppu, niin tönäisin kaveria sanoen, että miun pitää lähteä kotiin. Kaveri kaatui kyljelleen sohvalle. Hän oli kuollut. Jälkeenpäin sain kuulla, että oli lääkkeillä tehnyt itsemurhan. Se oli minusta järkyttävää. Ajattelin silloin, että kyllä oli tyhmä kaveri, että minä en edes voisi kuvitella tekeväni itsaria.
Kumma kyllä. Minulle Kävi samoin. Jouduin sairaalaan pikku leikkaukseen. Helv.soikoon, minäkin invalidisoida niin, että en enää pystynyt harrastamaan urheilulajiani. Kipujen takia en käynyt enää kavereiden kanssa ulkona. Kaikki ystävät on kaikonneet.
Nyt ymmärrän tätä kaveria, joka teki itsarin, nimittäin mulla on joka ilta ajatuksessa, että. Tekisipä luoja tehtävänsä, eikä antaisi miun aamulla enää herätä. Itsariakin olen miettinyt, mutta ajattelen sukulaisia. Heidän surua ja häpeää. Minä elän vielä
Kyllä suuri elämän muutos vie ihmisen ahdinkoon, jos sen on joku sivullinen vielä aiheuttanut, niin katkeruus on moninkertainen.
Ani harva teistä, jotka suunnittelette itsaria, ette tee sitä. En minäkään ole uskaltanut, joten eletään elämä loppuun katkerin mielin.

Kyllähän itsekin itsaria välillä miettii vaihtoehtona. Sen verran pitkään olen kivuista kärsinyt. Siinä on vaan se ongelma, että itseään on vaikea saada listityksi suurella todennäköisyydellä. Se on yllättävän vaikeaa.

Onni ja rakkaus ei tule odottamalla, joten vittu tappakaa ittenne. pellet. ootte yhtä rasittavia ja säälittäviä kuin larppaajat. Eikös sanonta "se lähtee sillä millä se on tullutkin" ole tässäkin kohtaa ihan hyvä? Eli pistäkää larppaus kamat päälle, jofa -kypärä päähän ja menkää valtatielle. Olkaa säälittäviä ja ärstyttäviä. Se auttaa, sillä kun kaikki raivostuu siihen että pelleilette syntyy vasta reaktio. Kun taas nyt olette tosissanne masentuneita ja ärsyttäviä, ei teitä jumalauta halua edes auttaa.

Tämä voin sanoa hyvillä mielin, sillä minua ei vaivaa mikään. Rakastan elämääni ja vihaan teitä. Olette tavallaan kuhnureita.

Elävä poika kirjoitti:

Onni ja rakkaus ei tule odottamalla, joten vittu tappakaa ittenne. pellet. ootte yhtä rasittavia ja säälittäviä kuin larppaajat. Eikös sanonta "se lähtee sillä millä se on tullutkin" ole tässäkin kohtaa ihan hyvä? Eli pistäkää larppaus kamat päälle, jofa -kypärä päähän ja menkää valtatielle. Olkaa säälittäviä ja ärstyttäviä. Se auttaa, sillä kun kaikki raivostuu siihen että pelleilette syntyy vasta reaktio. Kun taas nyt olette tosissanne masentuneita ja ärsyttäviä, ei teitä jumalauta halua edes auttaa.

Tämä voin sanoa hyvillä mielin, sillä minua ei vaivaa mikään. Rakastan elämääni ja vihaan teitä. Olette tavallaan kuhnureita.

Lue lisää

heikkoja. Vahvakin ihminen väsyy joskus. MUTTA, ei silti elämän lopettamista. Pysähtykää joskus ajattelemaan, niitä jälkeenjääviä. Lapsia, puolisoa tai vanhempianne. Voin kertoa,että kun menetätte lapsen omankäden kautta. Menetätte osan elämästänne hänen tekonsa myötä. Vaikka kuinka yritäisi, se IKÄVÄ ja tuska, suru on todella kovana. Järki sanoo että nyt Hänellä on hyvä olla. Mutta se jokapäiväinen ikävä. Se kuluttaa todella rankasti. Ajatelkaa TE jotka puhutte tai suunnittelette elämänne lopettamista. Mitkä on vaikutukset. Tiedän että avunsaanti on todella heikkoa Suomenmaassa. Jos teillä on omaisia, jotka kulkevat rinnallanne, tukeutukaa heihin. Kaikesta huolimati, ELÄMÄ ON ELÄMISEN ARVOISTA.

kun pahaolo johtuu sosiaallisistasuhteista on turha luulla sen katoavan pilleripurkin sisällöllä.

Harmi että on jo tuota ikää ja olen lukihäiriöinen ja täysin yksikielinen, muuten katoaisin keskieurooppaan.

Oli tarkoitus lähteä sinne yhdessä erään tuttavani kanssa, kun olisimme molemmat eläkkeellä, mutta tuttuvani yllätti ja kuoli vuosi sitten.
Tuo katoaminen olisi itselle tärkeää, siksi ettei odottaisi mitään, eikä kukaan katsoisi oikeudekseen saada sinulta tarvitessaan, joko rahaa tai palveluksia. Yksipuolisuus todella rasittaa, edes pyynöllä ei saa vastapalvelusta, eivät ehdi ja vastavelvollisuus ei sido.
Kymmenen vuoden ajalla on ollut kyse kahdesta auto kyydistä ja yhdestä ruokakaupassa käynnistä kun oli muutaman päivän kuumessa.

+ kirjoitti:

kun pahaolo johtuu sosiaallisistasuhteista on turha luulla sen katoavan pilleripurkin sisällöllä.

Harmi että on jo tuota ikää ja olen lukihäiriöinen ja täysin yksikielinen, muuten katoaisin keskieurooppaan.

Oli tarkoitus lähteä sinne yhdessä erään tuttavani kanssa, kun olisimme molemmat eläkkeellä, mutta tuttuvani yllätti ja kuoli vuosi sitten.
Tuo katoaminen olisi itselle tärkeää, siksi ettei odottaisi mitään, eikä kukaan katsoisi oikeudekseen saada sinulta tarvitessaan, joko rahaa tai palveluksia. Yksipuolisuus todella rasittaa, edes pyynöllä ei saa vastapalvelusta, eivät ehdi ja vastavelvollisuus ei sido.
Kymmenen vuoden ajalla on ollut kyse kahdesta auto kyydistä ja yhdestä ruokakaupassa käynnistä kun oli muutaman päivän kuumessa.

Lue lisää

olen masentunut, ahdistunut ja yksinäinen 21v poika ja ollut työtön 5 vuotta, viime kesällä lähti kämppä alta ja samalla luottotiedot. parhaat ystäväni lapsuudesta riitautuivat kanssani ja ovat nyt minut hylänneet. kaiken lisäksi nyt 2 vuoden seurustelun jälkeen ensirakkauteni haluaa erota.

toivon että olisin syntynyt sata vuotta sitten ja voinut taistella ja kuolla sodassa koska silloin elämälläni olisi ollut arvoa ja merkitystä. en ole nisti tai alkoholisti vaikka mieli tekisi olla. tuntuu että elämässäni ei ole enää mitään valoa jäljellä, ei mitään syytä nousta ylös aamuisin ja jatkaa eteenpäin. en saa asioihin mitään otetta jotta voisin muuttaa elämäni suunnan. yritän, epäonnistun ja masennun. en rehellisesti jaksa/kestä enää. tekisi mieli lopettaa tää kaikki paska oman käden kautta mutta en uskalla koska en halua sitä tuskaa tuottaa perheelleni. ja perhe onkin kai se ainoa hyvä asia jäljellä vaikka isää ei olekaan..

Tästä voisin aloittaa. Olen juuri mainitsemasi henkilö. Aloitin Todella tylsän elämäni väärin, kuvitellen että siitä jotain tulisi. Vaikea lapsuus, isän alkoholismi ja muutama kerta "vaan" pahoinpideltiin isän osalta. Sitten koulussa liikuntatunnilla olin aina viimeinen joka valittiin joukkueisiin. Sitten en pärjännyt koulussa, tai siis että. Pärjäsin parhaiten mutta työnhaussa en yhtään. Yhtään kaveria ei oo, mutta mitä ne tai mikään muu auttaisikaan. Minkäänlaisia ihmissuhteita ei pysty muodostaan ja naissuhteet varsinkin on kaukainen haave mitä vaan ne elämässä menestyjät pystyy hankkimaan. Oon jo alkanu miettiin et millä tavalla tämä kauheus loppuu. Oon vakituinen työntekijä ja tiedän 11 kuukauden kokemuksella että sossun luukulle minusta ei ole. Vapaa-aikaa ei oo töistä ja oon liikaa joutunu tappeleen työehdoista. Turha miettiä töistä kun kenkää ne antaa mulle "verraten parhaalle" työntekijälle heti. Ne ei vaan tiiä mitä mun päässä liikkuu..

Työkkärin rotat todellakin yrittävät tehdä kaikkensa jotta jo valmiiksi muutenkin umpikujassa olevilla olisi ne viimeisetkin kunnossa olevat asiat päin helvettiä!

POLTA KOKO VITUN JUUTALAINEN MAAILMA!!!! BURN YOUR JEWISH NEIGHBORHOOD!!!!

mulla on joka aamu tai päivä kun herään niin aina on semmonen olo että mitä järkeä tässä on asiat niin huonosti että jos tästä vielä jatkaa niin tuottaa vaan pettymyksiä muille läheisille,olisin jo hypännyt junan alle jos mulla ei olisi mun pikkuveljeä ja pikkusiskoa joista mun pitää huolehtia mutta joskus on asiat vaan niin että ei jaksa mitään minäkin olen saanut masennus lääkityksen jo kerran yritin nillä itsemurhaa mutta juduin vaan sairaalaan josta heräsin ja en tiedä mitä tässä enää tekis.No tottakai kaikille ongelmille on ratkasu mutta se että haluaako tuottaa läheisille niillä ongelmilla pettymyksen TAAS!"!!!!!!!! toivottavasti on jomennyt pois kun tän luette

en kerro kirjoitti:

mulla on joka aamu tai päivä kun herään niin aina on semmonen olo että mitä järkeä tässä on asiat niin huonosti että jos tästä vielä jatkaa niin tuottaa vaan pettymyksiä muille läheisille,olisin jo hypännyt junan alle jos mulla ei olisi mun pikkuveljeä ja pikkusiskoa joista mun pitää huolehtia mutta joskus on asiat vaan niin että ei jaksa mitään minäkin olen saanut masennus lääkityksen jo kerran yritin nillä itsemurhaa mutta juduin vaan sairaalaan josta heräsin ja en tiedä mitä tässä enää tekis.No tottakai kaikille ongelmille on ratkasu mutta se että haluaako tuottaa läheisille niillä ongelmilla pettymyksen TAAS!"!!!!!!!! toivottavasti on jomennyt pois kun tän luette

Lue lisää

Mielessä on käynyt todella monta kertaa itsemurha. Vanhemmat ei osta uutta temppupyörää ja mikään ei muutenkaan suju.

itsemurhaaja kirjoitti:

Mielessä on käynyt todella monta kertaa itsemurha. Vanhemmat ei osta uutta temppupyörää ja mikään ei muutenkaan suju.

lapsellisia, ei teillä oo mitään järjenhäiväkään muiden ihmisten ajatuksista jos lähdette oman käden kautta, vain omat egonne eli kyllä minä teen tän, siinäpähän aatelkoot ja rypekööt säälissä mua kohtaan, miks ei auttaneet mua, ai niin, pyysitkös keltään apua edes??? Ja millälailla, puhuitkos kellekkään, että sul on paha olo, ja siksi ja SIKSI....kannattaisi kertoa jollekkin eikä piilotella itsellä pahaa oloa...

ajattele kertaa kaks ennenkuin tyhmää teet, itselles...kerro se jollekkin ystävälle tai omaiselle tai vaikka edes sukulaiselle...

ajatuksenne ja kirjoitti:

lapsellisia, ei teillä oo mitään järjenhäiväkään muiden ihmisten ajatuksista jos lähdette oman käden kautta, vain omat egonne eli kyllä minä teen tän, siinäpähän aatelkoot ja rypekööt säälissä mua kohtaan, miks ei auttaneet mua, ai niin, pyysitkös keltään apua edes??? Ja millälailla, puhuitkos kellekkään, että sul on paha olo, ja siksi ja SIKSI....kannattaisi kertoa jollekkin eikä piilotella itsellä pahaa oloa...

ajattele kertaa kaks ennenkuin tyhmää teet, itselles...kerro se jollekkin ystävälle tai omaiselle tai vaikka edes sukulaiselle...

Lue lisää

En käsitä mikä siinä on ihmeelistä, jos joku haluaa tappaa itsensä ja mikä siinä on loppujen lopuksi niin väärin? Itse olen ollut masentunut kohta 25 vuotta (eka muistikuva n. 5-vuotiaana), eikä asiat ole tästä mihinkään parantuneet. Jotain valonpilkahdusta aina välillä, mutta samaa paskaa pääasiassa. Eikä tulevaisuus sen paremmalta näytä. Hah! Tosin sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta miksi tässä tuskassa pitää välttämättä elää? Siksi, että muut voivat nauttia minun seurasta? Miksi en voisi lähteä? Sen kun menen. Mitään sääliä en halua, siitä pääsin jo lapsuusvuosina yli. Ihan sama miten hyvin menee aina sama vitutus (varmaan tästä mielialahäiriöstä johtuu). Miksi tästä pitäisi kärsiä? Olen tosin perheellinen, joten pakko kai tässä on kärsiä (ikävä muisto lapsille). Mutta kirjoitan ihan sen takia vaan, ettei itsemurha-ajatukset ole aina puhdasta itsekkyyttä tai reippauden puutteetta tai halua herättää jäljelle jäänneissä kavereissa ja sukulaisissa sääliä ja tuskaa. Jotkut elää niiden kanssa 24/7 ja hampaat irvessä miettii, miten niiden kanssa pääsisi eteenpäin. Puhuttu on vuosikaudet terapeutille, on lääkitystä, mutta samassa umpikujassa ollaan. On tosi mahtavaa olla täällä maan päällä joo.....Jos voisin valita toivoisin, ettei minua olisi ollut koskaan millään tasolla olemassa, ettei kenenkään tarvitsisi minua muistella, eikä minun miettiä, että jos tämä kuitenkin joskus tästä valostuu (epäilen vahvasti 25 vuoden jällkeen).

Mutta kai se on tällä samalla sitkeydellä oltava seuraavat 25 vuotta. Jospa se siitä joskus?

masennuksen pro kirjoitti:

En käsitä mikä siinä on ihmeelistä, jos joku haluaa tappaa itsensä ja mikä siinä on loppujen lopuksi niin väärin? Itse olen ollut masentunut kohta 25 vuotta (eka muistikuva n. 5-vuotiaana), eikä asiat ole tästä mihinkään parantuneet. Jotain valonpilkahdusta aina välillä, mutta samaa paskaa pääasiassa. Eikä tulevaisuus sen paremmalta näytä. Hah! Tosin sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta miksi tässä tuskassa pitää välttämättä elää? Siksi, että muut voivat nauttia minun seurasta? Miksi en voisi lähteä? Sen kun menen. Mitään sääliä en halua, siitä pääsin jo lapsuusvuosina yli. Ihan sama miten hyvin menee aina sama vitutus (varmaan tästä mielialahäiriöstä johtuu). Miksi tästä pitäisi kärsiä? Olen tosin perheellinen, joten pakko kai tässä on kärsiä (ikävä muisto lapsille). Mutta kirjoitan ihan sen takia vaan, ettei itsemurha-ajatukset ole aina puhdasta itsekkyyttä tai reippauden puutteetta tai halua herättää jäljelle jäänneissä kavereissa ja sukulaisissa sääliä ja tuskaa. Jotkut elää niiden kanssa 24/7 ja hampaat irvessä miettii, miten niiden kanssa pääsisi eteenpäin. Puhuttu on vuosikaudet terapeutille, on lääkitystä, mutta samassa umpikujassa ollaan. On tosi mahtavaa olla täällä maan päällä joo.....Jos voisin valita toivoisin, ettei minua olisi ollut koskaan millään tasolla olemassa, ettei kenenkään tarvitsisi minua muistella, eikä minun miettiä, että jos tämä kuitenkin joskus tästä valostuu (epäilen vahvasti 25 vuoden jällkeen).

Mutta kai se on tällä samalla sitkeydellä oltava seuraavat 25 vuotta. Jospa se siitä joskus?

Lue lisää

poikani vanhin, meni oman käden kautta v. 2007, vai menikös, ei oo selvää siitä, ei oo morsian tunnustanut ja hänen uus yhteinen ukko eikä poliisi viittinyt mitään ratkaista näiden uusparin juttujen mukaan, . ja sitä ennen nuorin oireili kun tuo vanhin poikamme teki temppujaan, juoksi kännissä auton alle ja hakkas muijaansa ja poikaansa ym. paskaa....teki yli 10v ajan..kyllä sai olla trapetsitaiteilijana siinä koko suku silloin...

no nuorin syö mielialalääkkeitä jo 8 vuotta ja samoin keskimmäinen poikamme 4 vuotta, tuon vanhimman temppujen takia...

mutta ovat elämässä kiinni, eivätkä aio tehdä mittään sitä mitä vanhin veli teki.. heillä on oma elämänsä edessä, sanovat ja elävänsä omien ehtojensa mukaan..

eli jatka sinä just itsesi elämän mukaan...päivä kerrallaan...eilinen meni, huomenna on uus päivä...ei tiedä mitä se tuo tullessaan...ei kukaan...

Tulen varmaan kommentoimaan samalla tavalla jokaiseen itsarikeskusteluun enne kuin lähden. Oikeasti, 15 vuotta masennusta ja täyttä tyhjyyttä on mielestäni helvetin hyvä perusta itsemurhalle. Toki, olen pelkuri koska en ole vielä poissa mutta uskokaa sisaret ja veljet, kerään rohkeutta. Joka päivä toivon kuolemaa ja minun on se itse vielä kohta tuotettava. En jaksa elää näin enää. Joka toinen päivä yritän parantua ja sitten taas... ei enää vain pysty.

En muista mitä nimimerkkejä oon käyttänyt joten tämä nyt tällä kertaa.

Usein tapaa kuulevan, että sanovat itsemurhan tekijää itsekkääksi, valitsee helpon tien eikä välitä muista. Mutta eikös se ole itsekästä että elämäänsä kyllästyneen pitäisi kärsiä siihen asti ettei ole enää ketään jäljellä joka välittää? Jotta heillä olisi ulkokultaisesti oman itsensä kanssa hyvä olla. Juuri samat henkilöt, jotka ovat ahdistavuudellaan olleet elämää pysyvästi raiteilta suistamassa.

Oon täysin yskin mull ei oo ketää enkä tässä vaiheessa enää haluakkaa ja oon muutenki jo ajatellu itsemurhaa ja tiiän miten sen teen kun se sit tulee eteen, en malta olla tekemättä sitä enkä tiiä miks en sitä tee kaipa tääki on yks niist miljoonist avun huudoist jota kukaa ei kumminkaa kuulle kaipa se olis aika jo tehä turha sitää täällä enää turhaan olla.

Miks ei? kirjoitti:

Oon täysin yskin mull ei oo ketää enkä tässä vaiheessa enää haluakkaa ja oon muutenki jo ajatellu itsemurhaa ja tiiän miten sen teen kun se sit tulee eteen, en malta olla tekemättä sitä enkä tiiä miks en sitä tee kaipa tääki on yks niist miljoonist avun huudoist jota kukaa ei kumminkaa kuulle kaipa se olis aika jo tehä turha sitää täällä enää turhaan olla.

Lue lisää

Olipa tuskasi kuinka suurta tahansa,vaikka tuntuisi ettei kukaan välitä eikä rakasta-
niin tiedä että on yksi joka sinua rakastaa,haluatpa uskoa sitä tai et;
elävä Jumala Jeesus Kristus.

"Herra armahtaa heitä koska näkee että heidän voimansa on poissa ja että kaikki tyynni on lopussa"

Lue Raamattua,varsinkin Uutta Testamenttia ja Psalmeja,ne antavat voimaa.
Rukous ei ole koskaan turhaa.

Rukoile vaikka Psalmin 31 sanoin:
"Armahda minua,Herra,
sillä minullla on ahdistus;
minun silmäni on surusta riutunut,
niin myös minun sieluni ja ruumiini.
Sillä minun elämäni kuluu murheessa
ja minun vuoteni huokauksissa.
Minun voimani on rauennut.
Minä olen pilkaksi tullut,
jotka minut kadulla näkevät,
pakenevat minua.
Minä olen unohtunut ihmisten mielistä
niinkuin kuollut.
Mutta sinuun,Herra,minä turvaan.

"Huuda Minua avuksi Hädän päivänä,niin Minä tahdon auttaa sinua" Ps.50:15

"Jokainen,joka huutaa avukseen Herran nimeä pelastuu" Jooel 2:32

mnason kirjoitti:

Olipa tuskasi kuinka suurta tahansa,vaikka tuntuisi ettei kukaan välitä eikä rakasta-
niin tiedä että on yksi joka sinua rakastaa,haluatpa uskoa sitä tai et;
elävä Jumala Jeesus Kristus.

"Herra armahtaa heitä koska näkee että heidän voimansa on poissa ja että kaikki tyynni on lopussa"

Lue Raamattua,varsinkin Uutta Testamenttia ja Psalmeja,ne antavat voimaa.
Rukous ei ole koskaan turhaa.

Rukoile vaikka Psalmin 31 sanoin:
"Armahda minua,Herra,
sillä minullla on ahdistus;
minun silmäni on surusta riutunut,
niin myös minun sieluni ja ruumiini.
Sillä minun elämäni kuluu murheessa
ja minun vuoteni huokauksissa.
Minun voimani on rauennut.
Minä olen pilkaksi tullut,
jotka minut kadulla näkevät,
pakenevat minua.
Minä olen unohtunut ihmisten mielistä
niinkuin kuollut.
Mutta sinuun,Herra,minä turvaan.

"Huuda Minua avuksi Hädän päivänä,niin Minä tahdon auttaa sinua" Ps.50:15

"Jokainen,joka huutaa avukseen Herran nimeä pelastuu" Jooel 2:32

Lue lisää

Hyi helvetti elävä jumala jeesus kristus, sulle vaa tiedok mä pyyhin perseeni raamatulla älä tuputa tota sun uskon paskaa enää koska ei oo olemassa mitää taivasta jumalaa helvettiä taikka saatanaa ne on vaa illuusioita, jos helvetti olis olemassa nii sä ja kaikki muut jotka uskoo johonki kristuksee tai muuhun taivas elämän jälkee nii palakoon ikuisesti helvetis tuun teitä sinne sit rääkkäämään (nii jos ois taivas ja helvetti) en enää ota tota uskonto paskaa puheeks koska se on turhaa ja vie aikaa enkä lue sellasii viestejä missä on jotai niihin liittyvää.

ja sit takas aiheeseen

En oo enää varma ett haluunks mä kuolla itsarin kautta yhell kerall esim ranteet auki tai luoti pään läpi vaa mielummin hitaammin ett ryyppään ja oon itsetuhoinen viiltelen vaikk itteeni helvetisti, vois vaikk kännis viillellä ranteita ja kattoo mites siinä käy vois senki tehä muuten nyt viikonloppuna siin on vaa sit seki edess ett pitäiskö tehä itsemurha viesti? mua ei kyll jää ketää kaipaamaa taikka kyselemää et mis oon eli peri aattees se on turhaa mut miks ei? en tiiä kai mä jotai keksin.

mnason kirjoitti:

Olipa tuskasi kuinka suurta tahansa,vaikka tuntuisi ettei kukaan välitä eikä rakasta-
niin tiedä että on yksi joka sinua rakastaa,haluatpa uskoa sitä tai et;
elävä Jumala Jeesus Kristus.

"Herra armahtaa heitä koska näkee että heidän voimansa on poissa ja että kaikki tyynni on lopussa"

Lue Raamattua,varsinkin Uutta Testamenttia ja Psalmeja,ne antavat voimaa.
Rukous ei ole koskaan turhaa.

Rukoile vaikka Psalmin 31 sanoin:
"Armahda minua,Herra,
sillä minullla on ahdistus;
minun silmäni on surusta riutunut,
niin myös minun sieluni ja ruumiini.
Sillä minun elämäni kuluu murheessa
ja minun vuoteni huokauksissa.
Minun voimani on rauennut.
Minä olen pilkaksi tullut,
jotka minut kadulla näkevät,
pakenevat minua.
Minä olen unohtunut ihmisten mielistä
niinkuin kuollut.
Mutta sinuun,Herra,minä turvaan.

"Huuda Minua avuksi Hädän päivänä,niin Minä tahdon auttaa sinua" Ps.50:15

"Jokainen,joka huutaa avukseen Herran nimeä pelastuu" Jooel 2:32

Lue lisää

En oo enää varma ett haluunks mä kuolla itsarin kautta yhell kerall esim ranteet auki tai luoti pään läpi vaa mielummin hitaammin ett ryyppään ja oon itsetuhoinen viiltelen vaikk itteeni helvetisti, vois vaikk kännis viillellä ranteita ja kattoo mites siinä käy vois senki tehä muuten nyt viikonloppuna siin on vaa sit seki edess ett pitäiskö tehä itsemurha viesti? mua ei kyll jää ketää kaipaamaa taikka kyselemää et mis oon eli peri aattees se on turhaa mut miks ei? en tiiä kai mä jotai keksin.

mnason kirjoitti:

Olipa tuskasi kuinka suurta tahansa,vaikka tuntuisi ettei kukaan välitä eikä rakasta-
niin tiedä että on yksi joka sinua rakastaa,haluatpa uskoa sitä tai et;
elävä Jumala Jeesus Kristus.

"Herra armahtaa heitä koska näkee että heidän voimansa on poissa ja että kaikki tyynni on lopussa"

Lue Raamattua,varsinkin Uutta Testamenttia ja Psalmeja,ne antavat voimaa.
Rukous ei ole koskaan turhaa.

Rukoile vaikka Psalmin 31 sanoin:
"Armahda minua,Herra,
sillä minullla on ahdistus;
minun silmäni on surusta riutunut,
niin myös minun sieluni ja ruumiini.
Sillä minun elämäni kuluu murheessa
ja minun vuoteni huokauksissa.
Minun voimani on rauennut.
Minä olen pilkaksi tullut,
jotka minut kadulla näkevät,
pakenevat minua.
Minä olen unohtunut ihmisten mielistä
niinkuin kuollut.
Mutta sinuun,Herra,minä turvaan.

"Huuda Minua avuksi Hädän päivänä,niin Minä tahdon auttaa sinua" Ps.50:15

"Jokainen,joka huutaa avukseen Herran nimeä pelastuu" Jooel 2:32

Lue lisää

HAH!

Vaikka kuinka hyvää tuolla tarkoittaisit, pieleen meni. Eipä kuule ole jeesuksia tai jumaluuksia näkynyt, kuten ei myöskään saunatonttuja, menninkäisiä tai edes joulupukkia. Turhaa valehdella itselleen ja uskotella mitään "korkeampia voimia" tai taivaita/ helvettejä. Ei siellä mitään ole.

Ja sulle miks ei?: Älähän hätäile, katellaan ny päivä kerrallaan. Kyllä täältä sitten pois ehtii ku pakko on päästä.

N_83 kirjoitti:

HAH!

Vaikka kuinka hyvää tuolla tarkoittaisit, pieleen meni. Eipä kuule ole jeesuksia tai jumaluuksia näkynyt, kuten ei myöskään saunatonttuja, menninkäisiä tai edes joulupukkia. Turhaa valehdella itselleen ja uskotella mitään "korkeampia voimia" tai taivaita/ helvettejä. Ei siellä mitään ole.

Ja sulle miks ei?: Älähän hätäile, katellaan ny päivä kerrallaan. Kyllä täältä sitten pois ehtii ku pakko on päästä.

Lue lisää

Aattelin ett vois tos viikonloppuna yrittää itsemurhaa, pitää vaa ryypätä ja sit ku on tarpeeks kännis nii viiltää vaa ranteet auki.

miks ei? kirjoitti:

Aattelin ett vois tos viikonloppuna yrittää itsemurhaa, pitää vaa ryypätä ja sit ku on tarpeeks kännis nii viiltää vaa ranteet auki.

En voi ymmärtää tuota ranteidenviiltelyintoa. Jo pelkkä ajatus tuo kylmät väreet, sehän koskee ihan perkeleesti. On niitä helpompia tapoja, varsinkin kun tuo viiltely epäonnistuu yhdeksän kertaa kymmenestä.

fsfsdfsdf kirjoitti:

En voi ymmärtää tuota ranteidenviiltelyintoa. Jo pelkkä ajatus tuo kylmät väreet, sehän koskee ihan perkeleesti. On niitä helpompia tapoja, varsinkin kun tuo viiltely epäonnistuu yhdeksän kertaa kymmenestä.

Lue lisää

Epävarma, melko hidas ja pirun sotkuinen keino... Itse tahtoisin luodin päähän, nopeaa ja kohtuu siistiä.

N_83 kirjoitti:

Epävarma, melko hidas ja pirun sotkuinen keino... Itse tahtoisin luodin päähän, nopeaa ja kohtuu siistiä.

Ei sill oo mulla ainakaa mitää välii et miten sotkust se on kunhan vaa se onnistuu senku vaa tekee tarpeeks ison ja syvän viillon ranteeseen taikka molempiin nii kyll siin henki menee ja se kipu mikä siitä tulee on ohi hetkessä täytyy vaa käyttää jotain terävää plus jos sen tekee kännis nii ei se tunnu pahemmin miltää. kyll siin kuolee ku sammumis pistees viiltää ranteet auki niin että veri pulppua maahan nii ei sitä ajattele muuta ku ett koht tää on ohi ja sitä se sitten on.

miks ei? kirjoitti:

Ei sill oo mulla ainakaa mitää välii et miten sotkust se on kunhan vaa se onnistuu senku vaa tekee tarpeeks ison ja syvän viillon ranteeseen taikka molempiin nii kyll siin henki menee ja se kipu mikä siitä tulee on ohi hetkessä täytyy vaa käyttää jotain terävää plus jos sen tekee kännis nii ei se tunnu pahemmin miltää. kyll siin kuolee ku sammumis pistees viiltää ranteet auki niin että veri pulppua maahan nii ei sitä ajattele muuta ku ett koht tää on ohi ja sitä se sitten on.

Lue lisää

Mistä moinen kiire? Teet nyt kuitenkin elämäsi suurinta ja viimeistä päätöstä.

N_83 kirjoitti:

Mistä moinen kiire? Teet nyt kuitenkin elämäsi suurinta ja viimeistä päätöstä.

"Mistä moinen kiire? Teet nyt kuitenkin elämäsi suurinta ja viimeistä päätöstä"

En oikee osaa sanoa kai hirveen suuri kuoleman halu ja negatiivinen asenne elämään tai varmaa se ku mua on masentanu jo pitkän aikaa eikä mulla oo ystäviä enkä mä kestä olla yksin, must on tullu epäsosiaalinen,itsetuhoinen ja yksinäinen mä en vaa kerta kaikkiaan kestä tätä yksinäisyyttä joo mä tiiän ett muilla on oikeita huolia/ongelmia ja pahempia ku muilla mutt tää on varmaa sit mun "murtumis piste" joka jokaisella on ja oon muutenki saanu liikaa vaikutteita muilta itsetuhoisilta/itsemurhaa suunnittelivilta ja saanu sen käsitteen ett itsari asetetaan tärkeimmäks ja ykkös tavoitteeks, kyll mä tiiän ett mä en oo kuten ne ja mun pitäis elää omaa elämää mutt mä oon valinnu tän enkä sitä aijo muuttaa mut jos haluun elää nii kai se on pakko.

Oon muutenki jo alkanu epäillä ett en mä tee itsemurhaa viikonloppuna kai se oliki avunhuuto josta osuin oikeesee mutt mä oon kumminki aika lailla epäsuorasti-itsetuhoinen nii mä luulen ett se riittää mulle lievittää mun tuskaa ja pahaa oloa plus se ett mä ryyppään sillon tällön.

Miks ei? kirjoitti:

"Mistä moinen kiire? Teet nyt kuitenkin elämäsi suurinta ja viimeistä päätöstä"

En oikee osaa sanoa kai hirveen suuri kuoleman halu ja negatiivinen asenne elämään tai varmaa se ku mua on masentanu jo pitkän aikaa eikä mulla oo ystäviä enkä mä kestä olla yksin, must on tullu epäsosiaalinen,itsetuhoinen ja yksinäinen mä en vaa kerta kaikkiaan kestä tätä yksinäisyyttä joo mä tiiän ett muilla on oikeita huolia/ongelmia ja pahempia ku muilla mutt tää on varmaa sit mun "murtumis piste" joka jokaisella on ja oon muutenki saanu liikaa vaikutteita muilta itsetuhoisilta/itsemurhaa suunnittelivilta ja saanu sen käsitteen ett itsari asetetaan tärkeimmäks ja ykkös tavoitteeks, kyll mä tiiän ett mä en oo kuten ne ja mun pitäis elää omaa elämää mutt mä oon valinnu tän enkä sitä aijo muuttaa mut jos haluun elää nii kai se on pakko.

Oon muutenki jo alkanu epäillä ett en mä tee itsemurhaa viikonloppuna kai se oliki avunhuuto josta osuin oikeesee mutt mä oon kumminki aika lailla epäsuorasti-itsetuhoinen nii mä luulen ett se riittää mulle lievittää mun tuskaa ja pahaa oloa plus se ett mä ryyppään sillon tällön.

Lue lisää

Mitään hätiköityä ei kannata tehdä.

Mulla oli tänään pahin päivä aikoihin, tuntui että nyt lähtee järki. Tuli jo fyysinenkin pahaolo sen henkisen kaveriksi ja tuntui, että nyt kaikki kaatuu päälle ja haluan ihan tosissani pois. Outoa kyllä, yhtäkkiä alkoi pikkuhiljaa helpottaa, nyt taas sellainen väsynyt ja sumuinen fiilis. Kait tää tästä.

Tää biisi kuvastaa tätä päivää aika hyvin.

http://www.youtube.com/watch?v=kZB8imHUvCI

N_83 kirjoitti:

Mitään hätiköityä ei kannata tehdä.

Mulla oli tänään pahin päivä aikoihin, tuntui että nyt lähtee järki. Tuli jo fyysinenkin pahaolo sen henkisen kaveriksi ja tuntui, että nyt kaikki kaatuu päälle ja haluan ihan tosissani pois. Outoa kyllä, yhtäkkiä alkoi pikkuhiljaa helpottaa, nyt taas sellainen väsynyt ja sumuinen fiilis. Kait tää tästä.

Tää biisi kuvastaa tätä päivää aika hyvin.

http://www.youtube.com/watch?v=kZB8imHUvCI

Lue lisää

Ai niin, siitä alkoholista vielä.. Kuppia on tullut kallisteltua melkolailla reippaasti ja asiat on menneet vielä pahemmin päin persettä. Ainakin välillä.

Nytkin olisi viinaa ja lonkeroa kaapissa, en tiedä uskallanko ottaa viikonloppuna, on niin kummallinen olo, ehkä viisaampaa jättää väliin. Jos joku kaveri sattuu tulemaan kylään, alkaisin vaan kertoa ja purkaa tätä paskaa, eikä se ketään kiinnosta. Kaikille tulee vaan niin vaivautunut ja hankala olo, enkä muutenkaan halua kenenkään tietävän mitä pääni sisällä liikkuu. Pystyn kyllä esittämään iloista ja onnellista kuten tähänkin asti. Karkottaisin vaan ne vähätkin kaverit ympäriltä jos ne saisi tietää.

Eli, sori että avaudun tänne. Tekee vaan mieli välillä vähän purkaa tuntoja johonkin.

N_83 kirjoitti:

Mitään hätiköityä ei kannata tehdä.

Mulla oli tänään pahin päivä aikoihin, tuntui että nyt lähtee järki. Tuli jo fyysinenkin pahaolo sen henkisen kaveriksi ja tuntui, että nyt kaikki kaatuu päälle ja haluan ihan tosissani pois. Outoa kyllä, yhtäkkiä alkoi pikkuhiljaa helpottaa, nyt taas sellainen väsynyt ja sumuinen fiilis. Kait tää tästä.

Tää biisi kuvastaa tätä päivää aika hyvin.

http://www.youtube.com/watch?v=kZB8imHUvCI

Lue lisää

ei täs oo mitää järkee joka helvetin päivä ku herää nii alkaa se yksinäisyys ja tulee hirvee masis ja paha olo ootan innola sitä päivää kun mä kuolen siin vaa saattaa kestää pitkää mut mähän voin nopeuttaa asiaa huomattavasti.

miks ei? kirjoitti:

ei täs oo mitää järkee joka helvetin päivä ku herää nii alkaa se yksinäisyys ja tulee hirvee masis ja paha olo ootan innola sitä päivää kun mä kuolen siin vaa saattaa kestää pitkää mut mähän voin nopeuttaa asiaa huomattavasti.

Lue lisää

Mua hävettää, kun en pysty päästämään irti tästä kuolema-ajatuksesta. En pystyisi itseäni tappamaan, mutta haaveilen kuolemastani. Tuntuu jotenkin lohduttavalta, kun tietää, että jonkinlainen takaportti on olemassa aina.

N_83 kirjoitti:

Mua hävettää, kun en pysty päästämään irti tästä kuolema-ajatuksesta. En pystyisi itseäni tappamaan, mutta haaveilen kuolemastani. Tuntuu jotenkin lohduttavalta, kun tietää, että jonkinlainen takaportti on olemassa aina.

Lue lisää

Mua taas ei hävetä kuoleman ajatukset tai itsetuhoisuus mä taas pystyisin itteni tappamaan vaikka nyt mut mun pitää olla asiasta täysin varma sekä sen täytyy olla täydellistä sillä mä voin tehä sen ainoastaan yhen kerran ellei mee sit yritysten puolelle oonhan mä nähnykki unia ett mä tapan itteni ja ajattelenki joka päivä ett ok nyt tänää sit tapan itten mut en vaa jaksa nii antaa olla.

miks ei? kirjoitti:

Mua taas ei hävetä kuoleman ajatukset tai itsetuhoisuus mä taas pystyisin itteni tappamaan vaikka nyt mut mun pitää olla asiasta täysin varma sekä sen täytyy olla täydellistä sillä mä voin tehä sen ainoastaan yhen kerran ellei mee sit yritysten puolelle oonhan mä nähnykki unia ett mä tapan itteni ja ajattelenki joka päivä ett ok nyt tänää sit tapan itten mut en vaa jaksa nii antaa olla.

Lue lisää

Hei N_83 toi viesti alkoholista minkä laitoit 2.6.2010 klo 20:58 sä kuvailit yhen mun entisen ongelman toi osu tosi hyvin nappiin 10/10 mun kohalla mitä oon tehny tuli sellanen mielikuva ett ei helvetti ootsä se mun entinen ystävä jolle menin purkaa ongelmani mä vähän säikähin ku luin sen, emmä enää oo sellanen ett ku kännis oon nii alan heti lässyttää ongelmistani mä kyll tajuun sen ett ei ketää oikesti kiinnosta oon ite sitä tehny ja sitä on tehty mullekki ja ajattelen itekki aika samallai ku sä tos kohtaa ku sanoit ett et haluu ett muut tietää mitä sun päässä liikkuu nii emmäkää haluu ett muut tietää mun ajatukset. tää on varmaa se ainoo paikka mis mä sit purkaan mun ongelmia ja tää paikka on siit hyvä ett kenenkää ei tarvii kuunnella taikka lukee mun ongelmist eikä ketää kiinnosta vaikka lukis

Toi mun alkoholin käyttö on mulle osa mun itsetuhoisuutta ja just kännis teen kaikkee itsetuhoista viiltelyy ja niin edelleen tuleehan sitä tietty selvinpäinki tehtyy mut kännis se on vaa parempaa, vois luulla ett mä oon joku "teini angsti" taikka "emo" tai vastaavaa ku viiltelen itteeni kaipa mä muiden mielest oon mut ihan omast mielest oon kyll suoraan sanottuna itsetuhoinen.

Miks ett tee sillai ett ku tekee mieli juoda nii juot yksin himassas?laitat vaa puhelimen kii etkä avaa ovee jos joku tulee rinkuttaa tai seit meet vaa sanoo ett sori vaa mut mull on nyt muuta puhaa soitellaa aamulla, en tiiä kai sä osaat varmaa ite paremmin mä vaa aattelin heittää tollasen vinkin vaa.

Sä sanoit ett osaat esittää ilosta ja onnellista nii mä teen sitä myös sillon tällön esim töissä kun emmä jaksa sitä ett tulla kyselee ett onks kaikki ookoo vaik se on itsestäänm selvää ett ei oo mut muuten ku liikun yksin tai on himassa nii sillon voin lopettaa sen esittämisen joskus ku on pitkää esittäny ett kaikki on okei ja lopettaa sen esittämisen nii se tuntuu paremmalta olla ihan oma itsensä eikä se ketä haluis olla elikkä tässä tapauksess iloinen ja onnelinen mitä ei koskaa ikinä tuu olemaan.

Miks ei? kirjoitti:

Hei N_83 toi viesti alkoholista minkä laitoit 2.6.2010 klo 20:58 sä kuvailit yhen mun entisen ongelman toi osu tosi hyvin nappiin 10/10 mun kohalla mitä oon tehny tuli sellanen mielikuva ett ei helvetti ootsä se mun entinen ystävä jolle menin purkaa ongelmani mä vähän säikähin ku luin sen, emmä enää oo sellanen ett ku kännis oon nii alan heti lässyttää ongelmistani mä kyll tajuun sen ett ei ketää oikesti kiinnosta oon ite sitä tehny ja sitä on tehty mullekki ja ajattelen itekki aika samallai ku sä tos kohtaa ku sanoit ett et haluu ett muut tietää mitä sun päässä liikkuu nii emmäkää haluu ett muut tietää mun ajatukset. tää on varmaa se ainoo paikka mis mä sit purkaan mun ongelmia ja tää paikka on siit hyvä ett kenenkää ei tarvii kuunnella taikka lukee mun ongelmist eikä ketää kiinnosta vaikka lukis

Toi mun alkoholin käyttö on mulle osa mun itsetuhoisuutta ja just kännis teen kaikkee itsetuhoista viiltelyy ja niin edelleen tuleehan sitä tietty selvinpäinki tehtyy mut kännis se on vaa parempaa, vois luulla ett mä oon joku "teini angsti" taikka "emo" tai vastaavaa ku viiltelen itteeni kaipa mä muiden mielest oon mut ihan omast mielest oon kyll suoraan sanottuna itsetuhoinen.

Miks ett tee sillai ett ku tekee mieli juoda nii juot yksin himassas?laitat vaa puhelimen kii etkä avaa ovee jos joku tulee rinkuttaa tai seit meet vaa sanoo ett sori vaa mut mull on nyt muuta puhaa soitellaa aamulla, en tiiä kai sä osaat varmaa ite paremmin mä vaa aattelin heittää tollasen vinkin vaa.

Sä sanoit ett osaat esittää ilosta ja onnellista nii mä teen sitä myös sillon tällön esim töissä kun emmä jaksa sitä ett tulla kyselee ett onks kaikki ookoo vaik se on itsestäänm selvää ett ei oo mut muuten ku liikun yksin tai on himassa nii sillon voin lopettaa sen esittämisen joskus ku on pitkää esittäny ett kaikki on okei ja lopettaa sen esittämisen nii se tuntuu paremmalta olla ihan oma itsensä eikä se ketä haluis olla elikkä tässä tapauksess iloinen ja onnelinen mitä ei koskaa ikinä tuu olemaan.

Lue lisää

Mä haluaisin oikeesti, että joku joskus kysyiskin et onko kaikki hyvin. En kyllä tiedä mitä vastaisin. Luultavasti vakuuttaisin hymy naamalla, ettei paremmin voisi mennä. Mä haluaisin toisaalta kertoa jollekin, mutta ei ihmiset ymmärtäis ja ne vaan tuskastuis mun kanssa... Ja entäs ne neuvot? "Ota ittees niskasta kiinni ja lopeta" "Sulla ei voi asiat olla edes huonosti" tai jotain vastaavaa. Parempi ehkä pitää pää kiinni.
Tai sitten käsketään menemään hoitoon. Ei musta olisi menemään mihinkään arvauskeskukseen kertomaan vastaanottoon asiaa. No way!

Tykkään ryypätä enemmän kavereiden kanssa, en kestä yksinoloa. Pelottaa vaan, että joku kerta alan niille jotain tilittää. Mitä ne tekis? Pitäis mielipuolena ja lähtis? Naurais? Säälis? Pyörittelis silmiä ja huokailis?

Tuntuu muuten aika oudolta edes kirjoittaa näistä. Kaikkien luettavaksi. Asioista, joista ei voi ääneen puhua..

N_83 kirjoitti:

Mä haluaisin oikeesti, että joku joskus kysyiskin et onko kaikki hyvin. En kyllä tiedä mitä vastaisin. Luultavasti vakuuttaisin hymy naamalla, ettei paremmin voisi mennä. Mä haluaisin toisaalta kertoa jollekin, mutta ei ihmiset ymmärtäis ja ne vaan tuskastuis mun kanssa... Ja entäs ne neuvot? "Ota ittees niskasta kiinni ja lopeta" "Sulla ei voi asiat olla edes huonosti" tai jotain vastaavaa. Parempi ehkä pitää pää kiinni.
Tai sitten käsketään menemään hoitoon. Ei musta olisi menemään mihinkään arvauskeskukseen kertomaan vastaanottoon asiaa. No way!

Tykkään ryypätä enemmän kavereiden kanssa, en kestä yksinoloa. Pelottaa vaan, että joku kerta alan niille jotain tilittää. Mitä ne tekis? Pitäis mielipuolena ja lähtis? Naurais? Säälis? Pyörittelis silmiä ja huokailis?

Tuntuu muuten aika oudolta edes kirjoittaa näistä. Kaikkien luettavaksi. Asioista, joista ei voi ääneen puhua..

Lue lisää

Tuosta kirjoittamisen outoudesta, itse en edes pysty pitämään täällä suoli24:ssä avautuessakaan mitään tiettyä johdonmukaista nimimerkkiä, vaan joka kerta on kirjoitettava eri nimellä. Vaikea pukea sanoiksi mistä tämä johtuu, mutta olettaisin, että kyse on pitkälti samasta asiasta. Ajatus siitä että aukoisi päätä "ongelmista" jollekin netin ulkopuolella on täysin mahdoton, ennemmin sitä tappaa itsensä. Onneksi minäkin olen varsin hyvä näyttelemään "normaalia", olen oikeastaan tehnyt sitä koko ikäni. Aloitteleva alkoholismi on nyt kyllä tulossa kuvioihin mukaan, joka varmaan ennemmin tai myöhemmin rikkoo minun kulissini. Yritän tässä löytää rohkeutta ratkaista asian ennen kuin tämä tapahtuu. Aina puhutaan, että itsemurhan tekevät ovat masentuneita yms. Minun kohdallani tämä ei pidä paikkaansa, en ole ikinä ollut masentunut, monetkaan masennuksen oireista ei päde minuun. Eikä minulla muutenkaan ole mitään hyväksyttävänä pidettyä syytä tappaa itseäni. En vain halua elää, enkä ole ikinä halunnut. Oletan, että minulla on jokin aivokemiallinen "ominaisuus", josta tämä johtuu. Sairaus se ei ole, koska se on muuttumaton ja ollut minulla aina. Olen aiemmin lykännyt itsemurha-suunnitelmia ajatuksella, että kyllä sitä joka tapauksessa joskus kuolee, se on yhdentekevää tapahtuuko se ennemmin tai myöhemmin. Mutta ei sitä viitsi enää odottaa. Elämässä ei ole eikä siinä luonteestani johtuen ikinä voi olla mitään niin positiivista, että sen takia kannattaisi sietää negatiivisia asioita. Suurin luonnevikani on kuitenkin pelkuruus, ja ehkä se on kuitenkin suurin syy miksi olen yhä elossa. Mutta kunhan olen juonut itseni ojaan, on varmaan helpompi ratkaista tilanne. Ja ei kun uutta olutta auki, kippis! Ja rommia päälle!

suoli24-runosielu kirjoitti:

Tuosta kirjoittamisen outoudesta, itse en edes pysty pitämään täällä suoli24:ssä avautuessakaan mitään tiettyä johdonmukaista nimimerkkiä, vaan joka kerta on kirjoitettava eri nimellä. Vaikea pukea sanoiksi mistä tämä johtuu, mutta olettaisin, että kyse on pitkälti samasta asiasta. Ajatus siitä että aukoisi päätä "ongelmista" jollekin netin ulkopuolella on täysin mahdoton, ennemmin sitä tappaa itsensä. Onneksi minäkin olen varsin hyvä näyttelemään "normaalia", olen oikeastaan tehnyt sitä koko ikäni. Aloitteleva alkoholismi on nyt kyllä tulossa kuvioihin mukaan, joka varmaan ennemmin tai myöhemmin rikkoo minun kulissini. Yritän tässä löytää rohkeutta ratkaista asian ennen kuin tämä tapahtuu. Aina puhutaan, että itsemurhan tekevät ovat masentuneita yms. Minun kohdallani tämä ei pidä paikkaansa, en ole ikinä ollut masentunut, monetkaan masennuksen oireista ei päde minuun. Eikä minulla muutenkaan ole mitään hyväksyttävänä pidettyä syytä tappaa itseäni. En vain halua elää, enkä ole ikinä halunnut. Oletan, että minulla on jokin aivokemiallinen "ominaisuus", josta tämä johtuu. Sairaus se ei ole, koska se on muuttumaton ja ollut minulla aina. Olen aiemmin lykännyt itsemurha-suunnitelmia ajatuksella, että kyllä sitä joka tapauksessa joskus kuolee, se on yhdentekevää tapahtuuko se ennemmin tai myöhemmin. Mutta ei sitä viitsi enää odottaa. Elämässä ei ole eikä siinä luonteestani johtuen ikinä voi olla mitään niin positiivista, että sen takia kannattaisi sietää negatiivisia asioita. Suurin luonnevikani on kuitenkin pelkuruus, ja ehkä se on kuitenkin suurin syy miksi olen yhä elossa. Mutta kunhan olen juonut itseni ojaan, on varmaan helpompi ratkaista tilanne. Ja ei kun uutta olutta auki, kippis! Ja rommia päälle!

Lue lisää

Tuttu tappoi itsensä pari kuukautta sitten. Tuli kaikille täytenä yllätyksenä, kaveri oli aina niin iloinen, eikä todellakaan paljastanut aikeitaan.
Kyllähän siinä itsekin kyseli, että miksi? Mikset puhunut mitäään?

No, ymmärrän hyvin. Hänellä riitti rohkeus siihen, mihin minulla ei, ainakaan vielä. Viimeisen kerran kun näin hänet ohimennen vilaukselta, silmistä näkyi pelkkää tuskaa ja epätoivoa. Muistan ihmetelleeni, että mikäs nyt oli, ja kaksi päivää myöhemmin tyyppi oli kuollut. Olisi voinut kysyä vaikka sen klassisen "Onko kaikki hyvin?"-kysymyksen, mutta myöhäistähän se nyt on jossitella.
Toivottavasti oli kunnolla harkittu teko, eikä vaan hetken mielijohteesta.

Nyt taas päiväksi hymyilemään töihin ja illalla taidan ottaa viinaa sittenkin. Viina ei ratkaise ongelmia, muttei sitä tee maitokaan.

N_83 kirjoitti:

Tuttu tappoi itsensä pari kuukautta sitten. Tuli kaikille täytenä yllätyksenä, kaveri oli aina niin iloinen, eikä todellakaan paljastanut aikeitaan.
Kyllähän siinä itsekin kyseli, että miksi? Mikset puhunut mitäään?

No, ymmärrän hyvin. Hänellä riitti rohkeus siihen, mihin minulla ei, ainakaan vielä. Viimeisen kerran kun näin hänet ohimennen vilaukselta, silmistä näkyi pelkkää tuskaa ja epätoivoa. Muistan ihmetelleeni, että mikäs nyt oli, ja kaksi päivää myöhemmin tyyppi oli kuollut. Olisi voinut kysyä vaikka sen klassisen "Onko kaikki hyvin?"-kysymyksen, mutta myöhäistähän se nyt on jossitella.
Toivottavasti oli kunnolla harkittu teko, eikä vaan hetken mielijohteesta.

Nyt taas päiväksi hymyilemään töihin ja illalla taidan ottaa viinaa sittenkin. Viina ei ratkaise ongelmia, muttei sitä tee maitokaan.

Lue lisää

Ite meen huomenna yksin juomaan ulos saas nähä mitä siitäki taas seuraa veikkaanpa vähän sitä ett aamul ku herää nii on kädet ihan verisissä viilloisa ja lakanatki veress siis jos herään aamul enkä kuole veren hukkan mikä olis toivottua. jotkut ihmiset saattaa luulla ett mull menee hyvin kun mull on töitä nauran muiden vitseille taikka hymyilen tai liityn mukaan keskusteluihin ja aina jos joku kysyy ett "miten menee?" nii vastaan "ihan hyvin" vaikka mielessäni huudan "auta mua mä en jaksa" mut ne ei kuule sitä ne ei tiiä ett mä vaa esitän sitä samaa helvetin esitystä päivästä toiseen ne näkee mut vaa ulkoo eikä sisältä päin mä ajattelen itsarii joka päivä sen kymmenen kertaa ja ihmettelen ett miks en sitä tee mut sit muistanki ett joku päivä must tulee jotain joku päivä mull on joku mut sitt yhtäkkii mitään varottamatta iskee realistisuus ja mä tajuun ett must ei tuu olee mitää eikä mulla tuu olemaan ketää ja sit vaa masentaa enemmän ja toivoisin ett oisin jo kuollu.

miks ei? kirjoitti:

Ite meen huomenna yksin juomaan ulos saas nähä mitä siitäki taas seuraa veikkaanpa vähän sitä ett aamul ku herää nii on kädet ihan verisissä viilloisa ja lakanatki veress siis jos herään aamul enkä kuole veren hukkan mikä olis toivottua. jotkut ihmiset saattaa luulla ett mull menee hyvin kun mull on töitä nauran muiden vitseille taikka hymyilen tai liityn mukaan keskusteluihin ja aina jos joku kysyy ett "miten menee?" nii vastaan "ihan hyvin" vaikka mielessäni huudan "auta mua mä en jaksa" mut ne ei kuule sitä ne ei tiiä ett mä vaa esitän sitä samaa helvetin esitystä päivästä toiseen ne näkee mut vaa ulkoo eikä sisältä päin mä ajattelen itsarii joka päivä sen kymmenen kertaa ja ihmettelen ett miks en sitä tee mut sit muistanki ett joku päivä must tulee jotain joku päivä mull on joku mut sitt yhtäkkii mitään varottamatta iskee realistisuus ja mä tajuun ett must ei tuu olee mitää eikä mulla tuu olemaan ketää ja sit vaa masentaa enemmän ja toivoisin ett oisin jo kuollu.

Lue lisää

Hohhoijaa, kaikki kaverit lähti baariin ja mä jäin yksin kotiin. Ei todellakaan huvita lähtee yhtään mihinkään "hauskanpitoon". Eilen vedettiin porukalla kunnon lärvit, ilmeisesti oon pitäny turpani ummes, onneks! Taas on sellanen tunne, et kyl tää elämä on jo nähty, eikä tää tästä paremmaks muutu. Pari kaljaa vois vielä ottaa ja sit mennä nukkumaan, parempaa tekemistä ku istua synkistelemäs yksinään.

N_83 kirjoitti:

Hohhoijaa, kaikki kaverit lähti baariin ja mä jäin yksin kotiin. Ei todellakaan huvita lähtee yhtään mihinkään "hauskanpitoon". Eilen vedettiin porukalla kunnon lärvit, ilmeisesti oon pitäny turpani ummes, onneks! Taas on sellanen tunne, et kyl tää elämä on jo nähty, eikä tää tästä paremmaks muutu. Pari kaljaa vois vielä ottaa ja sit mennä nukkumaan, parempaa tekemistä ku istua synkistelemäs yksinään.

Lue lisää

viikonloppuna olin yksin ryyppäämässä sen jälkee on ollu pikkasen parempi olo muuten menee samallai eli itsetuhoisesti ajatellen, uudestaa ryyppämää sit yhen tai kahen kuukauden pääst ellei myöhemmin niin ja yksin.

Miks ei? kirjoitti:

viikonloppuna olin yksin ryyppäämässä sen jälkee on ollu pikkasen parempi olo muuten menee samallai eli itsetuhoisesti ajatellen, uudestaa ryyppämää sit yhen tai kahen kuukauden pääst ellei myöhemmin niin ja yksin.

Lue lisää

Ahdistaa niin että sattuu, haluaisin puhua jollekin, mutta kuitenkaan en tahdo kenenkään tietävän mitään. Haluaisin kuolla, mutten ole valmis tappamaan itseäni. Miten voi olla näin saatanan jumissa? Pelkään huomista päivää, vaikkakin kaikki tuntuu niin merkityksettömältä, eikä jaksaisi edes välittää yhtään mistään. Viina kyllä maistuisi, hah, mikä luuseri, mutta ei onnistu ryypiskely kun pakko käydä töissä ja pitää edes kulissit kunnossa. Pitää vaan esittää normaalia... Töissä jo kyselivät, että miksi olen niin vihainen? Minä mikään vihainen ole, korkeintaan itselleni, mutten varmasti muille. Miksi ne sitten ovat saaneet sen kuvan?

Kyllä voi taas olla olevinaan vaikeaa, parempi mennä nukkumaan ja toivoa etten näkisi tälläkertaa vielä painajaisiakin. Etten näkisi yhtään mitään.

Kiitos, anteeksi ja palaillaan.

N_83 kirjoitti:

Ahdistaa niin että sattuu, haluaisin puhua jollekin, mutta kuitenkaan en tahdo kenenkään tietävän mitään. Haluaisin kuolla, mutten ole valmis tappamaan itseäni. Miten voi olla näin saatanan jumissa? Pelkään huomista päivää, vaikkakin kaikki tuntuu niin merkityksettömältä, eikä jaksaisi edes välittää yhtään mistään. Viina kyllä maistuisi, hah, mikä luuseri, mutta ei onnistu ryypiskely kun pakko käydä töissä ja pitää edes kulissit kunnossa. Pitää vaan esittää normaalia... Töissä jo kyselivät, että miksi olen niin vihainen? Minä mikään vihainen ole, korkeintaan itselleni, mutten varmasti muille. Miksi ne sitten ovat saaneet sen kuvan?

Kyllä voi taas olla olevinaan vaikeaa, parempi mennä nukkumaan ja toivoa etten näkisi tälläkertaa vielä painajaisiakin. Etten näkisi yhtään mitään.

Kiitos, anteeksi ja palaillaan.

Lue lisää

Tyhmä kysymys: Miks ett hae ammattiapuu? menisit vaik psykologin puheille siellä voisit avautua ja jutella kaikesta maailman menosta tai jos haluut päästä "helpommalla" nii meet johonki baarii mis ett oo ikinä käyny etkä sinnee ookkaa enää menossa nii meet vaa ryyppäämää ja juttelemaa sille baarimikolle, voihan siell käydä useammanki kerran tyylii kaks kertaa kuukaudes tai miten nyt ite tykkää ja siis vaa ryyppäämässä ja juttelemass muille tai mikolle.

Miks ei? kirjoitti:

Tyhmä kysymys: Miks ett hae ammattiapuu? menisit vaik psykologin puheille siellä voisit avautua ja jutella kaikesta maailman menosta tai jos haluut päästä "helpommalla" nii meet johonki baarii mis ett oo ikinä käyny etkä sinnee ookkaa enää menossa nii meet vaa ryyppäämää ja juttelemaa sille baarimikolle, voihan siell käydä useammanki kerran tyylii kaks kertaa kuukaudes tai miten nyt ite tykkää ja siis vaa ryyppäämässä ja juttelemass muille tai mikolle.

Lue lisää

Miks en hae ammattiapua? Hyvä kysymys itseasiassa. En kehtaa, lähipiirissä on ns. mielenterveystapauksia ihan riittämiin ilman, että minäkin liityn joukkoon. Ja olenhan jo selvinnyt tähänkin ikään asti, teininä äiti tosin oli jo passittamassa johonkin hoitoon, mutta opin nopeasti ettei näitä tunteita näytetä ulospäin ja viillellyt kädet sai piilotettua pitkähihaisen t-paidan alle.

Myöhemmin tuli avauduttua kavereille, no niitä kavereita ei ole enää nykyään pahemmin näkynytkään. Nykyään on uusi pieni kaveripiiri (ja jopa poikaystävä "avopuoliso" tai miten vaan), mutten saa vaan suutani auki, kun pelottaa mitä tapahtuu.

Ja menihän tässä jo monta vuotta aika kivastikin, viimeksi olin näin hajalla ehkä neljä vuotta sitten. Ehkä taas tälläkin kertaa saa kaikki paskat lukittua jonnekin, kunnes taas seuraavalla kerralla kaikki kaatuu ryminällä päälle.

Tuossa "Miksi niin pelkuri.."-ketjussa oli yksi todella hyvä kommentti, se viimeinen. Niin totta! Jään odottamaan, koska se vitutus ylittää kaiken muun, siihen asti vaan mennään eteenpäin.

Oletko sinä käynyt ikinä psykologilla tms?
Mikä sulla auttaa pahimpaan oloon?

Ja kiitos vielä kun oot vastaillut mun typeriin kirjoituksiin.

N_83 kirjoitti:

Miks en hae ammattiapua? Hyvä kysymys itseasiassa. En kehtaa, lähipiirissä on ns. mielenterveystapauksia ihan riittämiin ilman, että minäkin liityn joukkoon. Ja olenhan jo selvinnyt tähänkin ikään asti, teininä äiti tosin oli jo passittamassa johonkin hoitoon, mutta opin nopeasti ettei näitä tunteita näytetä ulospäin ja viillellyt kädet sai piilotettua pitkähihaisen t-paidan alle.

Myöhemmin tuli avauduttua kavereille, no niitä kavereita ei ole enää nykyään pahemmin näkynytkään. Nykyään on uusi pieni kaveripiiri (ja jopa poikaystävä "avopuoliso" tai miten vaan), mutten saa vaan suutani auki, kun pelottaa mitä tapahtuu.

Ja menihän tässä jo monta vuotta aika kivastikin, viimeksi olin näin hajalla ehkä neljä vuotta sitten. Ehkä taas tälläkin kertaa saa kaikki paskat lukittua jonnekin, kunnes taas seuraavalla kerralla kaikki kaatuu ryminällä päälle.

Tuossa "Miksi niin pelkuri.."-ketjussa oli yksi todella hyvä kommentti, se viimeinen. Niin totta! Jään odottamaan, koska se vitutus ylittää kaiken muun, siihen asti vaan mennään eteenpäin.

Oletko sinä käynyt ikinä psykologilla tms?
Mikä sulla auttaa pahimpaan oloon?

Ja kiitos vielä kun oot vastaillut mun typeriin kirjoituksiin.

Lue lisää

Mä en ite oo käyny missää hoidossa enkä ookkaa menossa oon sitä kyll harkinnu mut siihen se sit onki jäänny.

En oo keksiny mitää muuta tapaa auttaa mun pahaa mielta ku viiltelemällä ja ryyppäämällä, oon yhen kerran saanu purkaa pahaa oloani puhumalla toiselle ihmiselle mut se ei enää kestänäy sitä paskaa eikä se sit enää halunnu tavata, jos olis joku jolle taas puhua nii jäis toi viiltely ja ryyppääminenki vähemmälle.

Kiittii sulle sun viesteist onpahan mullaki ollu jotain tekemistä vapaalla eikä noi sun viestit oo typerii ne on enemmän järkevimpii ku mun viestit.