perustuu taikauskoisuuteen, salasanana herätys. Olette varmasti kuulleet tästä liikkeestä.
Vanhoilliset ja kirkolliset katsokaa, ettei
lampunjalkaanne 24.12.2007 klo 21.09
siirretä vielä enemmän sivuun.
(ilm 2:3-5) ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut.
Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
Ylivainiolaisuuden alussa Niilo sai eräältä saarnaajalta nuhteita herätys sanan käytöstä. Tietenkin Niilo tuohtui ja sanoi eräässä kokouksessa johan on kumma jos en usko herätykseen. Kun kokouksiin tulee tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä etsimään Jumalaa. Jos Niilo olisi totellut Pyhän Hengen ohjeita, niin olen varma, ettei tuolloin alkanut virvoituksen aika olisikaan loppunut. Kerran poistin Niilon puhekasetista yli viisikymmentä herätys sanaa. Tämän lisäksi muutakin höpötys teologiaa. Asian kanssa ei tehty mitään ja höpötys teologiaa vain lisättiin. Seurauksena tyhjät salit. Lampun jalat on mitä ilmeisesti siirretty syrjään. Turhaan vanhoilliset yrittävät elvyttää helluntai herätystä, ettekö jo huomaa Herra on kiinnostunut vain siitä, että ilosanomaa syntien anteeksi saamiseksi on saarnattava kaikille ihmisille kaikkialla. Eikä mitään herätystä. Samoin näyttää olevan kirkollisen puolueenkin suhteen.
Oma rukoukseni on Herra avaa uudet kanavat, vaihda mielesi mukaiseksi julistajat. Anna seurakuntiimme apostolit, opettaja, evankelistat ja profeetat, Tee seuraajasi täysin valmiiksi palveluksen työhön. Herra Jeesus ilman sinua me hukumme.
menneisyyden liike
Faktio  24.12.2007 klo 21.27
Helluntai" herätys" on iltaruskon liike. Ylivainion jälkeen on alkanut syöksykierre ja se vahvistuu kun sodan jälkeen syntyneet alkavat kuolemaan.
Hyvä näin.
Aloittajan viestiä ei ole edes luet,tu
kuitenkin... 25.12.2007 klo 00.08
vastauksia on jo neljä. Toiseksi viesti käsitettiin väärin. Ensiksikään tarkoitus ei ole tutkia lopunaikoja. Vaan lampunjalkaa joka opetuksessaan on unohtanut mitä työnantaja käski tehdä ja julistaa. Nyt julistetaan herätystä ja terveisiä, siihen sitten kerätään euroja.
(Apt 3:19-23) Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen.
Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.
Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu.
Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'
Älähän hättäile
katoavat taikauskot 24.12.2007 klo 21.27
Et sinä vielä huku. Kestää ainkin pari sataa vuotta, ennen kuin Tuomiokirkon krypta täyttyy vedellä.
Tiedätkö muuten, että Ilmestyskirjan kirjoittaja
oli essealainen, joka oli paossa vainoja Patmos-saarella (v. 95-96 jaa.).
Hänestä saamme kiittää myös ns. pedon lukua. Hän halusi tällä ”maagisella” luvulla epäsuorasti vihjata Rooman silloisen keisarin olevan itse paholainen, jolle tulisi vielä käymään huonosti. (Myös hepreankielisestä keisari Neron nimestä tulee luku 666)
Kertoisitko samantien
frihet  24.12.2007 klo 22.11
Mistä hän tuon ratsuväen lukumäärän otti, Kiinahan 1970 luvulla ilmoitti omistavansa tuon verran ratsumiehiä ja silloisessa maailmassa ei elänäyt kun tuon verran ihmisiä.
Nykyinen touhu on mennyt ylistyksen puolelle, eli viihde on vetonaulana, vaikkei tosin meidän srk:ssa, mut synti-sanahan on poistettu, ettei kukaan vain saisi traumoja.
Mohikaani tuntuu osuneen asian ytimeen
molemmat viestit lainoja. 25.12.2007 klo 04.34
mohikaani tietää koska ilmoittaa olevansa viimeinen vanhanajan helluntailainen. kysy häneltä.
Mikä on idea???
Utelias nuori uskovainen 26.12.2007 klo 12.59
MOI!
Mikä on Perinteisen Helluntaiseurakunnan varsinainen idea???
Millainen työnäky niillä on?
Onko mitään nuortentoimintaa?
Onko siellä elävää sanaa ja ylistystä?
Saako kokouksissa rukouspalvelua?
Perinteinen Helluntaiseurakunta ei liity
juuri muodostettuun 27.12.2007 klo 01.30
helluntai kirkkoon. Vaan he haluavat toimia itsenäisinä seurakuntina kuten tähänkin asti ovat toimineet. Yhdistys pohjalla ja ilman katto organisaatiota. Muuten toiminta on samanlaista molemmissa. Perinteisen srk:n toiminnot on vain niillä paikkakunnilla, jotka eivät ole liittyneet helluntai kirkkoon.
Kirkollisien seurakunta idea on avoimempi ja suunnilleen samankaltainen Suomen Vapaakirkon kanssa.
Saarnaajia alettiin nimittämään pastoreiksi ja ilmeisesti alkavat pukeutua mustakaapuisiksi sokeri pala "rovasteiksi". Tätä vanhoilliset vastustavat. Aika näyttää kuinka tässä lopulta käy.
Millainen työnäky niillä on? Sielujen voittaminen kuten ennenkin. Tosin passiivinen kutsutaan kokouksiin lehti-ilmoituksella ja rukoilevat herätystä. Siinä on kumpaisenkin työnäky.
Onko mitään nuortentoimintaa? On molemmissa nuorten iltoja ja nuorisopäiviäkin. isommissa seurakunnissa on palkattu nuorisotyöntekijä.
Onko siellä elävää sanaa ja ylistystä? Molempia on kummassakin seurakunta muodossa.
Saako kokouksissa rukouspalvelua? Kummassakin seurakunnassa saa aktiivista rukouspalvelua
Mikään ei ole muuttunut, Hallinnolliset muodot vain muuttuvat, jos ovat muuttuakseen.
Siunausta! Sana sanoo: Kaikki, jotka Herraa etsivät, ovat hänelle otollisia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.