siitä kun minut jätettiin yli kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen enkä vieläkään ole päässyt asian yli. Päin vastoin olo pahenee koko ajan. Näen joka toinen yö painajaisia asiasta ja voin jopa välillä fyysisesti pahoin kun ajattelen eroa.
Eron jälkeen ei mennyt montaakaan kk kun mies otti itselleen uuden naisen ja mielessä pyörii monia kysymyksiä. Mahtaako mies kohdella tuota naista paremmin ja mitähän he tällä hetkellä tekevät jne jne. Olisi ehkä helpompi itsekkin mennä eteenpäin jos olisi joku toinen mies mutta kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut ja olen vielä itse niin ujo että en uskalla tehdä aloitetta.
En vain saa kaaliini mahtumaan sitä kuinka mies voi tosiaan rakastaa jotain toista kun itse rakastin niin paljon häntä... tässä alkaa vaipua epätoivoon että tuleeko koskaan ketään toista vastaan jota rakastaisin niin paljon... (ja jos tulee niin kuinkahan kauan siihenkin menee) =(
Olisi kiva kuulla jotain selviytymistarinoita jätetyiltä eli jos teillä sellaisia on niin pliis, kertokaa lohdutukseksi... :)
Eron jälkeen ei mennyt montaakaan kk kun mies otti itselleen uuden naisen ja mielessä pyörii monia kysymyksiä. Mahtaako mies kohdella tuota naista paremmin ja mitähän he tällä hetkellä tekevät jne jne. Olisi ehkä helpompi itsekkin mennä eteenpäin jos olisi joku toinen mies mutta kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut ja olen vielä itse niin ujo että en uskalla tehdä aloitetta.
En vain saa kaaliini mahtumaan sitä kuinka mies voi tosiaan rakastaa jotain toista kun itse rakastin niin paljon häntä... tässä alkaa vaipua epätoivoon että tuleeko koskaan ketään toista vastaan jota rakastaisin niin paljon... (ja jos tulee niin kuinkahan kauan siihenkin menee) =(
Olisi kiva kuulla jotain selviytymistarinoita jätetyiltä eli jos teillä sellaisia on niin pliis, kertokaa lohdutukseksi... :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta exäsi ei vain ollut sinulle oikea. eikä ole mitään järkeä ottaa heti uutta poikaystävää jos itsekkin tiedät ettet ole vielä päässyt yli edellisestä...
hei,olen itse ollut nyt 2kk erossa vaimostani tunteet vellovat edestakaisin,mikään ei kiinnosta ajatukset ajutuvat ihan kuin varkain aina vaimoon ja että miten hän pärjäilee lasten kanssa ja sitten tietty mustasukkaisuus riipii vielä mukaan. olimme kuitenkin yhdessä 16v. ja elin periaatteessa vain perheelleni ja tein paljon töitä että taloudellisetti pärjättäisi hyvin ja näin. sitten jäin tekemään pelkästään päivätyötä että sain enemmän aikaa lapsille ja vaimolle mutta se olikin sitten virhe. jo muutaman kuukauden kuluttua vaimo ilmoitti haluavansa eron. nyt asustan vanhimman tyttäreni kanssa kahden ja yritän parantaa haavojani.kipeetä tekee mutta yritettävä on.kyllä kaikenmaailman itsetuhotkin on mielessä käynyt mutta tänne kuitenkin jäis liian moni vielä kaipailemaan. voimia sulle ja uskon että meille molemmille vielä löytyy se joku jota oikeesti rakastaa.
... olen kokenut itsekin.
Meillä vaimo uhkaili jo aiemmin erolla, syyttä.
En juuri juo tai käy kapakoissa, vaan yhdessä tanssimassa. Olen kaikinpuolin ollut kunnollinen ja tukeva kumppani, yhteiselämämme vain parani ja oli eron hetkellä tosi huippua. Sit vaan yhtäkin hänen persoona muuttui aivan toiseksi, ja heitti, että suhde on päättynyt. Eihän toista voi pakottaa jatkamaan, vaan kun ei edes puhunut.
Olen itsekin leiponut, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa, huolehtinut lapsista, mutta niin vain luovutaan toisistamme.
Itsetuhoajatukset on tuttuja, mutta on rohkeutta olla hölmöilemättä silleen. Tottakai väsynyttä miestä ollaan, mutta taistellaan. Pidetään itsemme kiinni elämäss, ja näytetään, kärsivät hekin joskus.
Sulla on vileä tyttö saman katon alla, pidä kii, ja pidä hellänä häntä. saatte turvaa toisistanne. Tsemppiä sulle, ja sain sun kirjoituksesta voimaa itsekin.
Entäs sitten nämä lauseet, kun exä sanoo että hänellä on tunteita edelleen, mutta että on sattunut liikaa..? Että hän ei pysty enää suhteeseen.
Multa just päättyi noin vuoden kestänyt suhde. Mun tyttöystäväni sydän oli täyttäkultaa ja mä rakastin sitä yli kaiken. Hänkin rakasti muo valtavasti.
Erottiin noin kuukaus sitten ja tää ero on saannut mut tajuamaan mikä elämässä on mulle tärkeintä. Mä tajusin, että hän oli mulle tärkein!
Olen tehnyt tämän kuukauden ajan kaikkeni, että saisin hänet uskomaan, että olen muuttunut. Mä olen kärsinyt helvetin tuskista ja mä olen katunut tekojani ja mä olen muuttunut ja mä olen oppinut rakastamaan häntä juuri sellaisenaan kuin hän on.
Ei ole kauaa kun hänet tapasin ja katsoin häntä silmiin kysyen. Rakastaako hän enään mua? Vastaus oli kielteinen.
Mietin, että voiko tosiaan joku ihminen menettää rakkautensa noin nopeasti? Että yksi virhe teko ja se on siinä?
No ... mä en oo jättänyt häntä rauhaan ja ehkä siks hän on vaan paatunut yhä enemmän ja enemmän. Uskon, että jätettyäni hänet rauhaan, jos hän muo rakastaa niin ikävä tuo hänet takaisin. Jos ei hän muo rakasta niin tuolla on varmasti joku toinen tyttö joka muo rakastaa. Täytyy vain olla kärsivällinen.
Mä olen se jätetty osapuoli. Tästä jo 1 kk kun vaimoni lähti ja sanoi, että ei rakasta mua enää. Syitä rakkauden katoamiseen en tiedä. Tuskin tule siitä koskaan ymmärtämään mutta ehkä myöhemmin tai ei. Mun maailmani meni totaallisesti sekaisin. Olen kärsinyt, tuskaillut, itkenyt, viestellyt, yksinäisyys painaa, elämäkuviot muuttunut toisenlaiseksi mihin on tottunut. Onneksi joulu on ohi ja uusi vuosi tulossa. Monen vuoden yhteiselämä päättyi kuin kiviseinään. Nyt kun kuukausi on mennyt ja ja alan tosi hitaasti nousta kohti ylöspäin. Elämä voittaa jossain vaiheessa.
Kaikkea hyvää uudelle vuodelle ja ripaus onnellisuutta sekä terveyttä myös rakkautta.
Aurinko paistaa kyllä risukasaankin. Tsemppiä kaikille samankaltaiselle ihmiselle. :-/
Mulla päättyi suhde reilu puoli vuotta sitten. Ensimmäiset kuukaudet oli aivan kamalia, enkä muista niistä juuri mitään, sen verran sumussa ja pimeässä mentiin. Mä olin siis se jätetty osapuoli joka yritti kaikkensa kootakseen itsensä tuosta kamalasta pettymyksestä ja surusta.
Luulin etten voisi enää ikinä ihastua kehenkään, mutta toisin kävi. Tapasin ihanan miehen, sellaisen joka vei multa jalat alta pelkällä katseellaan. Hänen kanssaan on niin hyvä olla, niin luonnollista. Hänen tapaamisen jälkeen en ole exääni juurikaan miettinyt, ja jos olenkin niin en enää kaipaa häntä niinkuin joskus aikaisemmin.
Sitä olen joutunut miettimään, että onko tällä kaikella tarkoitus? Minun ei ollutkaan tarkoitus olla loppu elämääni exäni kanssa, vaan ehkä tämän uuden? Ehkä hän onkin se "elämäni rakkaus"? Mene ja tiedä, se selviää vain ajan kanssa. Ja taatusti aion ottaa selvää, sen verran erityinen ja merkittävä tuo ihminen on.
SuloSipi kirjoitti; "Mietin, että voiko tosiaan joku ihminen menettää rakkautensa noin nopeasti? Että yksi virhe teko ja se on siinä?"
Kyllä näköjään voi, exäni ilmoitti yksi kaunis päivä, ettei enää rakasta minua, ei tiedä mikä meni pieleen mutta huomasi vain ettei rakasta minua enää. Kysymyksistä pyöreänä olin minäkin, miten niin ei rakasta enää?? Vaikka vasta oli niin sanonut?? Kuinka se on mahdollista!!?? En mä voinut ymmärtää tuollaista, mutta niin sitä vaan tapahtuu. Enkä kyllä ymmärrä vieläkään.
Vaikeudet koettelee ihmisen elämässä väkisinkin, niistä on vain opittava pääsemään yli. Minunkin lähes 30 vuotisessa elämässä on tapahtunut kaikenlaista mutta olisinko sama ihminen ilman kaikkia tapahtumia, niin onnellisia kuin surullisiakin? En usko, joten olen kiitollinen kun olen saanut kokea nuo kaikki, sillä nyt olen tyytyväinen itseeni ja elämääni. Vaikeuksia ei voi välttää, niitä tulee varmasti, mutta tiedän, että selviän myös niistä koska olen selvinnyt aikaisemminkin.
Kaikkea ihanaa teille uuteen vuoteen, uskokaa siihen parempaan huomiseen, se tulee kyllä!! Tulee myös se uusi rakkaus, se jota varten olet "harjoitellut" edellisien suhteidesi ajan. Vielä tulee sellainen rakkaus joka ei lopu!! =)
Ehkä täältä suosta vielä joskus noustaan... =)
... mun tuolta alempaa.
Toivon sulle tsemppi, ja anna ajan kulua, älä piinaa itseäsi. Sieltä se mies ilmestyy vielä, mut älä siis odota liikoja...