En oikein tiedä, mille palstalle tämä tarina kuuluisi. Kirjoitin tänne kuitenkin.
Olen huolissani ystävästäni.
Hän on vasta 25-vuotias ja neljän lapsen äiti. Tilanne lasten kanssa on aika uskomaton, vanhin lapsista on 4, keskimmäinen 2 ja sitten on vielä syksyllä syntyneet kaksoset.
Siihen piti ottaa vielä koiranpentu. Kissojakin on kaksi.
Ystäväni huolehtii koko huushollista, avopuoliso on ns. narsisti, sairaalloisen mustasukkainen, eristää ystäväni kotiin, missään ei saa käydä, eikähän hän mihinkään pääsekään sellaisen lapsilauman kanssa. Mies kun ei ole koskaan kotona, joko töissä tai kavereidensa kanssa juopottelemassa tai muuten vain lietsussa.
Kaksosten syntymän jälkeen ystäväni uupui jo sen verran , että haki apua ja sai vahvan masennuslääkityksen. Hän alkoi myös tupakoida usean vuoden jälkeen; sanoi itse, että "kun hermot menee".
Hän on viehättävän näköinen, todella herttainen luonteeltaan, ansaitsisi paljon parempaa. Eikä kenenkään tarvitsisi elää tuollaisessa perhehelvetissä. Joskus olen huomannut hänen käsivarsissaan mustelmia, jotka hän pikaisesti peittää kun huomaa katseeni. Onko se hullu vielä väkivaltainenkin?
Kun ystäväni joskus rohkaisee mielensä ja pyytää lupaa (ihan totta, täysi-ikäinen ja täysivaltainen Suomen kansalainen joutuu pyytämään lupaa) lähteä vaikka kahville kanssani,ilman lapsia, mies ivaa häntä; "ai ei akkaa kiinnosta enää olla kotona. Eikö kelpaa lapsenhoito. Eikö sulle mikään riitä. Mihin sun nyt taas pitää päästä." TAAS? Muistaakseni käväisimme kerran pikapikaa kirpparilla kun ystäväni oli viimeisillään raskaana. Siitäkin tuli vittuilua; ketä miestä sielläkin vonkasit?
Olen ihan voimaton. Katson vierestä, kun ystäväni tuhotaan. Olen vakuuttanut hänelle, että hän voi milloin tahansa, ympäri vuorokauden, tulla luokseni jos tulee hätä, vaikka sen koko lapsilauman kanssa. Ja jos hän päättää jättää sen hullun, tuen ja autan kaikin tavoin.
Mutta hän alkaa jo olla itsetunnoltaan muserrettu.
Mitä ihmettä voin tehdä? En kai juuri mitään?
Olen huolissani ystävästäni.
Hän on vasta 25-vuotias ja neljän lapsen äiti. Tilanne lasten kanssa on aika uskomaton, vanhin lapsista on 4, keskimmäinen 2 ja sitten on vielä syksyllä syntyneet kaksoset.
Siihen piti ottaa vielä koiranpentu. Kissojakin on kaksi.
Ystäväni huolehtii koko huushollista, avopuoliso on ns. narsisti, sairaalloisen mustasukkainen, eristää ystäväni kotiin, missään ei saa käydä, eikähän hän mihinkään pääsekään sellaisen lapsilauman kanssa. Mies kun ei ole koskaan kotona, joko töissä tai kavereidensa kanssa juopottelemassa tai muuten vain lietsussa.
Kaksosten syntymän jälkeen ystäväni uupui jo sen verran , että haki apua ja sai vahvan masennuslääkityksen. Hän alkoi myös tupakoida usean vuoden jälkeen; sanoi itse, että "kun hermot menee".
Hän on viehättävän näköinen, todella herttainen luonteeltaan, ansaitsisi paljon parempaa. Eikä kenenkään tarvitsisi elää tuollaisessa perhehelvetissä. Joskus olen huomannut hänen käsivarsissaan mustelmia, jotka hän pikaisesti peittää kun huomaa katseeni. Onko se hullu vielä väkivaltainenkin?
Kun ystäväni joskus rohkaisee mielensä ja pyytää lupaa (ihan totta, täysi-ikäinen ja täysivaltainen Suomen kansalainen joutuu pyytämään lupaa) lähteä vaikka kahville kanssani,ilman lapsia, mies ivaa häntä; "ai ei akkaa kiinnosta enää olla kotona. Eikö kelpaa lapsenhoito. Eikö sulle mikään riitä. Mihin sun nyt taas pitää päästä." TAAS? Muistaakseni käväisimme kerran pikapikaa kirpparilla kun ystäväni oli viimeisillään raskaana. Siitäkin tuli vittuilua; ketä miestä sielläkin vonkasit?
Olen ihan voimaton. Katson vierestä, kun ystäväni tuhotaan. Olen vakuuttanut hänelle, että hän voi milloin tahansa, ympäri vuorokauden, tulla luokseni jos tulee hätä, vaikka sen koko lapsilauman kanssa. Ja jos hän päättää jättää sen hullun, tuen ja autan kaikin tavoin.
Mutta hän alkaa jo olla itsetunnoltaan muserrettu.
Mitä ihmettä voin tehdä? En kai juuri mitään?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voiko tuollaista olla.????! Kuka koiraa tarvii.Ja 2 kissaa,päälle juoppohullu.!!!Soita ja hetimiten kun on mahdollista.Koska voit katkaista kierteen.!
Jokaisella on oikeus elää elämänsä kuten haluaa. Ystävättäresi on valinnut huonosti ja hänellä menee x vuotta sen havaitsemiseen.
Ystävättärelläsi ja hänen miehellään on suhde, jossa he varmaan ovat päivittäin tekemisissä enemmän kuin tämä ystäväsi sinun kanssasi. Et tiedä, mitä he keskenään sopivat. Tiedän, on raskasta katsoa 10 vuotta parisuhdehelvettiä, saati elää siinä. Sitä ei voi auttaa kovin helposti, mutta on hyvä että kerroit, että luoksesi voi tulla.
Jokainen näyttää itse toisille miten itseään saa kohdella. Jos kaverisi haluaisi elämältä itselleen jotain parempaa, hän ei antaisi kohdella itseään noin. Oma moka. Ehkä hän tajuaa joskus ettei tämä ole se miten haluaa elämäänsä elää, mutta hänen pitää tosiaankin itse se tajuta.
.. äijälle kyydityksen lähimmälle soramontulle, jossa kyrillisittäin murtaen suomea puhuvat ronskit miekkoset kertovat "manuaaliterapian" keinoin tuolle tyypille, kuinka naista kohdellaan..
....jätä kahden kesken vaivihkaa puhumatta mitään sosiaalitoimiston/lastensuojelun tms. esitteitä/puh.numeroita ystävällesi. Sopivan paikan tullen sano, että hän ansaitsee parempaa. Mieti ääneen, miten ihanaa hänellä ja lapsilla olisi siellä ja siellä nyt. Valitse paikka ja aika tarkoin. Hullun miehen läsnäollessa esitä puskista ehdotuksia lähtemisestä kahville tai kirpparille, tsekkaa miten mies toimii. Jos alkaa sekoilla, sano päin naamaa ettei ole normaalia ja olet valmis tekemään asioille jotain jos "huomaat" pienenkin häiriön ystävässäsi tai lapsissa. Itse seurasin 7 pitkää vuotta omaa ystävääni, 3 lapsen äitiä vastaavassa tilanteessa kissoineen. Hän ei koskaan, ei ikinä, lähtenyt kodistaan karkuun eikä apua pyytänyt, paitsi sairaalasta hain kerran kun oli silmät muurautuneet umpeen. Hän ei selitystä silloinkaan antanut enkä sitä vaatinut. Luettelin vain vaihtoehtoja ja lupasin asunnon lapsille ja hänelle. Kun aika oli kypsä hänelle, (näimme päivittäin) hän soitti varta vasten ja kertoi tehneensä päätöksen lähteä ukkonsa luota ja pyysi minua lapsen vahdiksi muuttopäivänä. Ilomielin suostuin. Muutettuaan autoin siivouksessa ja kaikessa mahdollisessa, hänellä ei ollut rahaa, ruokaa, autoa, eikä pahemmin vaatteitakaan. Meni 5 vuotta kun löysi uuden miehen ja nyt rakentavat taloa. Ja onni asuu tuossa uudessa perheessä. Ystäväni kertoi minulle eräänä iltana kaiken, miten olinkaan ollut oikeassa! Pysy tukena, älä katoa vaikka ystäväsi olisi miehen ikeessä. Älä missään tapauksessa katoa! Hän kypsyy pikkuhiljaa, mutta tarvitsee sinua ennenpitkää!