Voi voi.. Esikoistani odotan.. viikolla 7 mennään juurikin. Alusta asti olen ollut innoissani raskaudestani, mutta olenkin ainoa joka on innoissaan.
Asun avoliitossa, seurustelua meillä takana noin vuoden verran. Mieheni ei sitten millään innostu asiasta.
Alusta asti halunnut minun tekevän abortin!!
Sillä hän ei vaan halua lasta juuri nyt!!
Olen yrittänyt keskustella että meillä asiat hyvin, on työpaikat molemmilla, mukava asunto, suhde muutenkin kunnossa, emmekä ole enään mitään teini-ikäisiä.
Mies pelkää asiaa suunnattomasti.
Sanoin etten tee aborttia siksi että hän pelkää ettei voi jatkossa tehdä mitään omia asioitaan. Eli käydä baarissa ym ym. Sanoin kyllä että ei se elämä siihen vauvaan lopu.
Itsellä alkaa olemaan henkisesti aikas rankkaa.
Raskaudesta johtuen kokoajan itkuherkkä olo, kuvottavaa oloa aamusta iltaan jne.
Ja kun varovasti yritän miehelleni sanoa että hei minulla olisi ensimmäinen neuvolakäynti ensi vuoden alussa, tai että näin söpöjä vauvantarvikkeita tänään ohimennen kaupassa, vastaus on "voi vittu".
Ja kun suutun tästä kommentista hänelle, ottaa kainaloon ja on niinkuin mitään ei olisi tapahtunut!
Rasittavaa..Krääk. Mitenköhän tässä lopulta käy. Sanoi että on tukenani ja muuta, mutta mitäs sitten kun vatsani alkaa kasvaa, hän ei varmaan enään ollenkaan voi puhua minulle tai koskea :(
Asun avoliitossa, seurustelua meillä takana noin vuoden verran. Mieheni ei sitten millään innostu asiasta.
Alusta asti halunnut minun tekevän abortin!!
Sillä hän ei vaan halua lasta juuri nyt!!
Olen yrittänyt keskustella että meillä asiat hyvin, on työpaikat molemmilla, mukava asunto, suhde muutenkin kunnossa, emmekä ole enään mitään teini-ikäisiä.
Mies pelkää asiaa suunnattomasti.
Sanoin etten tee aborttia siksi että hän pelkää ettei voi jatkossa tehdä mitään omia asioitaan. Eli käydä baarissa ym ym. Sanoin kyllä että ei se elämä siihen vauvaan lopu.
Itsellä alkaa olemaan henkisesti aikas rankkaa.
Raskaudesta johtuen kokoajan itkuherkkä olo, kuvottavaa oloa aamusta iltaan jne.
Ja kun varovasti yritän miehelleni sanoa että hei minulla olisi ensimmäinen neuvolakäynti ensi vuoden alussa, tai että näin söpöjä vauvantarvikkeita tänään ohimennen kaupassa, vastaus on "voi vittu".
Ja kun suutun tästä kommentista hänelle, ottaa kainaloon ja on niinkuin mitään ei olisi tapahtunut!
Rasittavaa..Krääk. Mitenköhän tässä lopulta käy. Sanoi että on tukenani ja muuta, mutta mitäs sitten kun vatsani alkaa kasvaa, hän ei varmaan enään ollenkaan voi puhua minulle tai koskea :(
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hei,
Inhottavaa kuulla tilanteestasi,onhan tässä itsellänikin tilanne jos toinenkin.
Neuvoisin nyt ottamaan iisisti ja elämään päivä kerrallaan,ymmärrän että olet innostunut ja haluat jakaa sen toisen kanssa mutta tilanteessasi voi olla järkevämpää tehdä niin että et puhu tai "vaivaa" miestä asioilla jotka häntä nyt ahdistaa.
Voit silti itse nauttia niistä asioista mutta jos toista ahdistaa niin silloin viisainta antaa olla omassa rauhassa.
Täytyy vaan toivoa että asiat muuttuvat viimeistään lapsen syntyessä mutta ketään ei voi pakottaa haluaamaan lasta kuten ei voi pakottaa aborttiin,ainoa asia mitä voit tehdä nyt on yrittää puhua miehesi kanssa ja olla toinen toisenne tukena.
Toivon todella että asiat kääntyvät parhain päin sillä pahin mikä tossa tilanteessa voi käydä on se että miehelle ja lapselle ei rakennu koskaan suhdetta sen takia että mies ei ole alunperinkään lasta halunnut.
Faktahan on se että teit tuon päätöksen yksin ja niin ikävältä kuin tämä kuulostaa niin sinun täytyy myös elää tuon päätöksesi kanssa ja joudut myös vastuun siitä kantamaan yksin jollei miehesi tule järkiinsä.
-Tsemppiä
ihan siltä, kuin teille olisi käynyt vahinko?! Melko erikoista, kun kyseessä on kuitenkin aikuiset ihmiset..?
Älä vaan sano, että oot salaa jättänyt pillerit pois tms....
en tiedä pitäisikö onnitella vai ei.itse päätät pidätkö lapsen.ei mies.mutta jos mies ei halua isäksi vielä voi olla että mies lähtee vastuuta karkuun.raskauden kuuluisi olla yhteinen päätös .mutta jos pidät lapsen varaudu siihen että huonosti jos käy kasvatat lapsen yksin yksin huoltajana.aportti on myös asia jota saatat katua et kertonut miten pitkään lasta yrititte tulitko helposti raskaaksi.ikääsi.jos et tule helposti raskaaksi ja ikääkin paljon.kannattaa miettiä tarkasti mitä tekee.joskus on myös niin että mies nähtyään lapsen miehestä tulee ihana isä lapselle mutta koskaan ei voi tietää etukäteen miten teille käy.itse joskus kun luulin olevani raskaana sanoin miehelleni että entä jos odotankin.mies sanoi että aportti.no menkat sitten myöhässä alkoivat.huomasin että mieheni oli pettyneempi kun minä siitä sitten aloimme harkitusti yhteis ymmärryksessä hankkimaan esikoista.toivottavasti pääsette pian yhteis ymmärrykseen.pakottaa et voi ketään jäämään isäksi.mutta vastuun rahallisesti mies joutuu joka tapauksessa kantamaan eli elatus maksut,vaikkei isäksi rupeaisikaan.
Kun laitat pisteen, paina sen jälkeen sitä isoa leveää näppäimistöllä alt- ja alt gr -näppäinten välissä.
Enter-näppäimellä saa rivivälin tekstiin. Asiasi ovat mielenkiintoisia, mutta on vaikeaa lukea tuollaista tekstimassaa.
Jos 85 on syntymävuotenne niin olette vielä siinä iässä jolloin suurimmalle osalle miehistä vauva on yhtä tervetullut asukas, kuin jos miehesi pyytäisi moottoripyöräjengiä asumaan teille. Et varmaan olisi yhtään ilahtunut?
Lapsen hankinnasta ei sitten ilmeisesti keskusteltu etukäteen ja nyt miehesi on pakkoraossa johon ei olisi halunnut? Lapsen hankinta on ihan oikeasti iso asia, josta pitäisi keskustella etukäteen. Lapsi on myös suurimpia taloudellisia hankintoja mitä tulet koskaan tekemään. Ja väistämättä miehen elämä tulee muuttumaan radikaalisti mikäli hän isäksi ryhtyy.
Lukasa: "pakottaa et voi ketään jäämään isäksi.mutta vastuun rahallisesti mies joutuu joka tapauksessa kantamaan eli elatus maksut,vaikkei isäksi rupeaisikaan."
Ketään ei voi pakottaa kyllä myöskään pakottaa tunnustamaan isyyttään, eikä elatusmaksujen maksajaksi.
vaatia isyyden selvittämistä ja sitä kautta saada lapselleen biologisen isän, joka joutuu maksamaan elatusmaksut ja jonka lapsi sitten aikanaan myös perii. Sosiaaliseksi isäksi ketään ei voi pakottaa.
olikohan toi isän kirjoitus,elatus maksut voidaan hakea myös elatus tukena.jolloin maksaja on yhteiskunta.näin käy myös jos isä sattuu olemaan varaton pieni tuloinen.mutta jos naisella on isän nimi tiedossa kyllä isä saadaan isyys testiin oikeus teitse .kukaan ei kumminkaan joudu itse maksamaan elatus maksuja jos esimerkiksi työtön tapaus.mutta jos isä tiedossa isyys testiin saadaan viedä polisin voiminkin.elatus maksut pieni tuloiselta on yhtä lasta kohden 118 kk.jonka elatus tukena saavat ne jolla esimerkiksi isä ei tiedossa taikka isä varaton .työtön.jos isä tiedossa isältä peritään ulos oton kautta rahat myöhemmin,mutta äiti saa rahat ajallansa elatus tukena.tämä vastaus oli tarkoitettu edellisen viestin kommentiin.
Jos äiti haluaa, että lapsen isyys selvitetään, niin isä ei voi siitä kieltäytyä. Biologinen isä merkitään lapsen isäksi väestörekisteriin. Hän joutuu maksamaan elatusmaksut, ja lapsi perii aikanaan hänet. Yhteydenpitoon laki sen sijaan ei velvoita.
Au-lapsen isyys tutkitaan verikokeilla ja tarvittaessa myös dna-testeillä. Miehen omalla tunnustuksella ei ole asiassa mitään väliä.
kyllä muuten voi.
löytyy aina vain fiksuja (?) naisia jotka menevät yksiin henkisesti keskenkasvuisten ääliömiesten kanssa?
"miksi löytyy aina vain fiksuja (?) naisia jotka menevät yksiin henkisesti keskenkasvuisten ääliömiesten kanssa? "
Miksi ihan tavalliset nuoret miehet osoittautuu lapsen tullessa keskenkasvuisiksi ääliömiehiksi, kun alkaa pelottaa oman Vapauden vähentyminen ja Vastuu? Siksi kai, koska ne on ihan tavallisia nuoria miehiä. Niin suuri osa miehistä nykyään nimittäin säikähtää vastuuta ja haluaa kuvittelemaansa vapauteen (josta olisi hetki sitten ehkä halunnut, epätoivoisena sinkkuna, parisuhteeseen). Kun yhtälössä on mukana keskenkasvuiset ääöiömiehet, niin syytetään niitä kasvamattomuudesta, ei naisia siitä että sietävät ja jopa rakastavat näitä normaaleita nuoria aikuisia miehiä.
Oon ollu samanlaisessa tilanteessa kuin säkin. Seurustelua oli melko vähän takana kun sain tietää raskaudestani. Mies oli/on "seikkailijaluonteinen" ja vielä aika etsintävaiheessa elämässään. Hänelle raskaus on vahinko, mulle taas ihme. Oon aina ajatellut, että aborttia en pystyisi tekemään..ehdin jo luulla etten voisi raskaaksi tullakaan, kunnes yllätyin :) Mies suhtautui aika negatiivisesti asiaan, mutta päätin silti pysyä kannassani. Ajattelin, että "kunhan yhdessä ollaan, niin eiköhän tilanne jotenkin selviä ajan myötä".. Eipä ole valitettavasti selvinnyt vielä nytkään, kun raskausviikkoja mulla on takana 37. Tässä vaiheessa on täytynytkin tehdä selväksi itselleen, että meistä ei välttämättä koskaan tule perhettä. Raskausaikani on ollut melko vaikeaa, mieheni ei ole halunnut mitenkään osallistua odotukseen. Monesti oon miettinyt muuttoa erilleen, mutta kuitenkin ollaan vielä yhdessä. Ei suhteemme onneksi pelkkää hampaidenkiristelyä ole..!:D Jokin pieni toivonkipinä elää, että lapsen synnyttyä mies muuttuisi. Hän ei vielä itsekään osaa sanoa, mitä tuntee vauvan nähdessään. Joten sitä odotellessa..! Haluan vaan sanoa, että oon järjestänyt itteni ja mieheni tosi hankalaan tilanteeseen. Jos asiat ei muutu vauvan synnyttyä, niin kevääseen mennessä muutan pois. Lapsi on tärkein.
Jos sun mies ei kantaansa muuta, niin kannattaa tarkkaan punnita lapsensaantia. Haluatko lapsen ilman miehesi tukea? Millanen lähiverkosto sulla muuten on, muita tukijoita? Ainakin mun on täytynyt kasvaa henkisesti hurja harppaus tässä melkein 9 kuukauden aikana, varmaan isompi, mitä onnellisessa parisuhteessa. Oon alkanut hyväksymään sen, että oon ehkä vauvan kanssa kaksin tulevaisuudessa. Ainakin aluksi :) Toivoa paremmasta en oo menettänyt, päinvastoin. Kunhan miehelle selviää mitä haluaa, aion jatkaa elämää eteenpäin -oli tilanne kumpi tahansa. Rakkaus pikkuiseen on jo syttynyt :)
Miehesi reaktio tuskin on harvinainen, voihan olla että hän kypsyy isyyteen raskautesi aikana. On se vaan todella iso juttu..!
Toivon kaikkea hyvää teille!!
Voi kun kirjoituksesi raapaisi syvältä. Minulla ja miehelläni on neljä lasta. Kaikki ns. "vahinko lapsia". Yksin olen odottanut ja yksin lapsemme hoidan. Olisi ollut niin ihanaa jakaa odotusten ilot ja surut mieheni kanssa, mutta hän ei olisi lapsia halunnut joten on irtisanoutunut näistä isyys hommista. En kaipaa kommentteja erosta, sterilisaatiosta tai vastaavista ehkäisymenetelmistä. Voimia sinulle, helppoa ei tule olemaan.
Voi kun kirjoituksesi raapaisi syvältä. Minulla ja miehelläni on neljä lasta. Kaikki ns. "vahinko lapsia". Yksin olen odottanut ja yksin lapsemme hoidan. Olisi ollut niin ihanaa jakaa odotusten ilot ja surut mieheni kanssa, mutta hän ei olisi lapsia halunnut joten on irtisanoutunut näistä isyys hommista. En kaipaa kommentteja erosta, sterilisaatiosta tai vastaavista ehkäisymenetelmistä. Voimia sinulle, helppoa ei tule olemaan.
jos todella haluat lapsen niin älä taivu miehesi tahtoon! itselläni oli sama tilanne vuosi sitte ja tein abortin koska hän halusi! voi tätä katumuksen määrää...mies jäi ja nyt on uuden kanssa yritys meneillään. kyllä tästä maailmasta löytyy sellaisiakin miehiä jotka oikeasti haluaa lapsia. toisaalta ymmärrän kyllä häntäkin, ei se lapsi ihan pieni asia ole mutta ei se elämä siihen kaadukkaan, oisko niin peloissaan sitten,en tiiä?
Miten olet raskaaksi tullut? Eikö lapsen saaminen ole molempien asia? Toivon todella, ettet tehnyt tuota tahallasi, sillä se kertoisi miten itsekäs ja toista kunnioittamaton ihminen olisit, etkä ansaitsisi miestäsi.
Mutta jos tuo oli vahinko, niin tottakai ymmärrän ettet halua aborttia, mutta... Ymmärrän myös miestäsi. Olette vielä nuoria ja voisitte kokea vaikka mitä! Kyllä se lapsi nimittäin RAJOITTAA elämää yllättävän paljon. En itse ole äiti, mutta ystäväni on ja suorastaan ketuttaa, ku nähdään ehkä kerran pari vuodessa, ku lapsi ja mies vie lähes kaiken ajan... No en kyl asu samalla paikkakunnalla, mut sillon harvoin ku oon siellä, niin ei aika taho riittää. Yleensä hänellä ei oo aikaa, mut ei oo aina minullakaan. :( Lapsiasioilla ei pidä leikkiä!! Lapsi on ihan oikea ihminen ja jos ei vielä oo valmis äidiks ja isäks, niin TUPLAEHKÄISY!
Suurin osa noin 25-vuotiaista miehistä on täysin lapsia. Ei ole aikuisen miehen reaktio sanoa tuossa tilanteessa "voi vittu". Eikä ole myöskään aikuista sen jälkeen vältellä varsinaista keskustelua halimalla. Elämä tulee teillä molemmilla todellakin muuttumaan aivan toiseksi, ei sille voi mitään. Rankinta ei tule olemaan loppuraskaus vaan seuraavat 20 vuotta sen jälkeen.
Aborttia ei kannata vasten omia tunteitaan tehdä. Toisaalta et voi pakottaa miestäsi kasvamaan tai muuttumaan. On mahdollista, että hän kasvaa isäksi vauvan synnyttyä. Se ei kuitenkaan ole todellakaan mitenkään varmaa. Todennäköisempää se on, jos miehesi ylipäänsä pitää lapsista ja on saanut itse hyvää hoivaa vanhemmiltaan, joihin edelleen haluaa pitää yhteyttä ja joihin on hyvät välit. Perustasapainoinen kaveri ehkä nousee tilanteen tasalle. Jos eväitä ei menneisyydessä kuitenkaan ole, nopea muutos ja kehitys on epätodennäköistä.
Minäkin olisin panikoinut tuon ikäisenä ja varsinkin, jos seurusteluakin on takana vasta vuosi... Mielestäni tuo on ihan normaalia. Ihmiset kypsyy niin eri iässä (ja miehet myöhemmin kun naiset), siskoni miehensä kanssa oli saman ikäisenä kyllä ihan valmiita saamaan lapsen. Ja jos teidän kaveripiirissänne ei ole vielä lapsia niin sekin voi vaikuttaa asiaan.
Ehkä mies alkupaniikin jälkeen tottuu ajatukseen. Ja varsinkin sitten kun lapsi syntyy. Moni on on kertonut kuinka sitä on muuttunut totaalisesti lapsen synnyttyä. Kaikille ei tosin käy niin...
Ja olisihan se hyvä, jos jo raskausaikana miehestä olisi tukea. Yksin et kuitenkaan raskaaksi tullut, joten mieskin on kyllä vastuussa lapsesta.
Elämän ei tarvitse loppua lapsen tuloon vaikka se paljon muuttaakin. Sinun vaan täytyy saada mieskin vakuuttumaan siitä jotenkin. Että kyllä esim. mies pääsee välillä tuulettumaan (ja sinäkin toivon mukaan). Sehän tekee suhteellekin ihan hyvää.
Jaksamista sinulle ja miehelle.
Meillä myös "vahinko lapsi", molemmilla eli minulla ja miehellä jyrkkä suhtautuminen abortiin joten tässä sitä ollaan. :) Minä onnellinen että saan lapsen, olen muuttunut niin paljon raskauden edetessä - aikuistunut. :) Mies ei saa ajatuksiaan kasaan vaikka lapsen haluaakin selvinpäin ollessan, humalassa jopa puhunut siitä että jos hän ei olekkaan lapsen isä - pääsisi helpommalla. Päivä kerrallaan mennään - kävi miten kävi niin lastani rakastan. :) Ja miestäni myös - hän saisi vain jo päättää kantansa, mutta kaikki ajallaan.
25-vuotiaana, en asunut lapsen isän kanssa yhdessä, ja aborttia hän ehdotti. Olin vähällä tehdäkin, mutta Luojan kiitos annoin lapseni syntyä! Vaikeaa ja tiukkaahan se elämä yksinhuoltajana oli, mutta myöhemmin löysin uuden miehen, muutimme yhteen ja saimme yhteisen lapsen. Sen jälkeen olen saanut pari keskenmenoa, ja olen ollut hirvittävän kiitollinen että pidin esikoiseni! Olisin todella vihainen ja katkera sekä itselleni että aborttiin painostaneelle miehelle, jos olisin sen tehnyt.
mies ihan kuulematta nyt.
Häntä pelottaa, häntä ahdistaa. Halusiko hän ollenkaan lapsia, ikinä, sinun kanssasi? Hän ei ehtinyt yhtään valmistautua koko ajatukseen, ja nyt onkin yhtäkkiä se vauva jo tavallaan olemassa.
Niinkuin moni jo on kirjoittanutkin, ei voi pakottaa olemaan isä sanan psyykkisessä ja sosiaalisessa merkityksessä. Voisit ehkä omista tunteistasi huolimatta yrittää kuunnella ja kuulla häntä sellaisena kuin hän on. Mikä se mahtaa olla se todellinen pelko kaiken "voi vitun" takana? Minkälainen perhehistoria hänellä on, oliko itse toivottu lapsi?
Olet aikamoisessa tilanteessa, ja kaikkeen voi olla syytä varautua. Hän ei välttämättä kasva isäksi ollenkaan. Sinun on mietittävä, pystytkö lapsesi kasvattamaan itse ja myös mikä merkitys lapselle isättömyydellä on.
Mieheni on minua 20 vuotta vanhempi ja on halunnut kanssani lapsen, koska on vauvakuume molemmilla. Rakastamme toisiamme, ikäero ei haittaa.. Monesti on ollut perheenlisäyksestä puhetta ja hän on sanonut, kuinka olisin hyvä äiti jne.
Tilanne on kuitenkin nyt siinä pisteessä, että tulin raskaaksi kuitenkin, vaikka yritettiin puoli vuotta ja luultiin jo, että emme voi edes saada lapsia ja asia sivutettiin sitten, että tulee jos tulee.
Mieheni ei ole asiasta nyt enää niin varma, koska ei enää uskonut edes tulevansa isäksi ja elelee päivä kerrallaan. Niin sanoo minullekin, ettei hössötetä. Asiasta ei saisi kenellekään kertoa, pitää piilossa ja jännityksessä itseäsä ja muita. Ensimmäinen neuvolakäynti maanantaina. Mieheni on suhtautunut asiaan aika neutraalisti, että katsellaan, uskoo, että voi se keskenmeno vielä tulla, ei juhlita asian kanssa ja ollaan todella vakaalla linjalla.
Vuosi seurustelua takana ja asumme omissa asunnoissamme. Mies ei halua vielä sopia mistään yhteenmuutosta ja mulla taas stressi päällä, että mitä jos jään yksin lapsen kanssa ja hän niinkuin poistuu mitään sanomatta kuvioista, mutta yritän luottaa siihen, että kaikki menee hyvin ja että loppujen lopuksi yhteiselo yhteisessä kodissa alkaisi, koska olisihan se oikein lapsenkin kannalta, kun kuitenkaan mitään riitatilannetta ei ole ja kumpikin on lasta halunnut, kannetaan siis vastuumme !
Toki minunkin mieheni sanoo, kun näkee kaupoissa vauvoja/ vauvaperheitä ja vauvanvaate osastoja, että herranenaika, hyvä luoja. Tuossa tilanteessako mekin olemme hetken päästä, mutta toki yritän ymmärtää siinä mielessä, että ei se tunnu miehestä konkreettiselta, kun mitään näkyvää todistetta ei ole, kuin raskaustestin tulos ja vaimo/ nainen joka väittää olevansa raskaana. Ei sitä ehkä heti edes tajua eikä pysty käsittämään, vaatii kypsyyttä minullakin ajatella, että vatsassa on oikeasti joku pieni ihmisenalku joka kasvaa ja tarvitsee rakkautta ja huolenpitoa jo nyt. Jännää ja ihmeellistä :)