Olen nyt siinä pisteessä, että jotain pitäisi tehdä. Ottaa yhteys lakimieheen, mennä pankkiin. Alkaa järjestellä asioita. Mutta kun en pääse millään alkuun!!! Tulevaisuus ahdistaa ja pelottaa. Ei yksinäisyys, mutta muut seikat - lähinnä taloudelliset.
Tänään kirjoitin lakimiestä ajatellen selvityksen tilanteestamme. Avioliiton historia, varat ja velat, omistuskuviot joihin toivon ratkaisua, lapsen huoltajuus, miehen valheelliset väitteet joilla aikoo hankaloittaa eroamme... Ajattelin lähettää sen etukäteen lakimiehelle luettavaksi, jolloin on tavallaan jo ekalla tapaamisella selvillä siitä, mistä on kyse. Kuulostaako viisaalta ajatukselta? Kuinkahan paljon tällainen eroprosessi tulee maksamaan? Mistään suurista omaisuuksista ei ole kysymys - oikeastaan ainoa asia mikä hiertää on oma "perintömökkini", johon mies saanut kieroudella 25 %:n omistusoikeuden. Kiristää nyt sillä minua. Ja toinen on nykyisen asuntomme arvon määritys. Jos hän lähtee, sanoo vaativansa käteen heti osuutensa (joka arvatenkin paljon yli käyvän arvon). Jos taas minä lähden ja vaadin osuuteni - hän ei maksa läheskään käypää arvoa.... Näihin tarvitsen lakimiehen apua. Ja yleensä ihmistä, joka osaa ajatella järkevästi. Minulla menee nyt järki ja tunteet niin solmuun - ja vastapeluri on näissä asioissa mestari! Meillä on avioehto, mutta aion hakea "kohtuullistamista" juuri tuota ennakkoperintönä saamaani mökkiä ajatellen. Sen vanhempani selkeästi rajasivat kaiken avio-oikeuden ulkopuolelle. Mutta kun emme saaneet puuttuvaa kauppahintaa (osa mökistä piti lunastaa toiselta sukulaiselta) rahaa kasaan muuta kuin lainalla, mies käytti tilaisuutta hyväkseen. Oikeastaan ostimme siis yteisellä lainalla sen viimeisen 25 %:a mökistä ja se meni hänen nimiinsä. Miks asiat on aina näin vaikeita. Kun vois vain ottaa ja lähteä!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Asunnon arvo on kyllä tismalleen sama, kumpi hyvänsä sen puolikkaan lunastaa. Muun omaisuuden arvotus siinä sivussa ratkasiee tasingon määrän.
Jos mökki on sinulle tärkeä, anna miehen pitää siitä edelleen 25%. Vaihda lukot, ole kuin et tietäisi hänestä. Lähetä hänelle vuosittain eritelty lasku hänen osuudestaan kustannuksiin (kiinteistövero, vakuutukset, sähkö ym). Jos hän vaatii viikonloppuja tai aikaa mökille, tarjoa esim vuoden viimeinen neljännes hänen käyttöönsä. Jos tulee siivottavaa tai ylimääräisiä kuluja, lähetä hänelle 1/4 laskusta. Kai lainhuutokin on tuolle 1/4 haettu?
Tarjoa, että osituksessa se 25% tulee sinulle muuta omaisuutta vastaan. Ota yhteyttä lakimieheen, joka on erikoistunut perheasioihin ja osituksiin. Ositus maksoi meillä (2004) 1200 euroa, joka maksettiin puoliksi. Minulle se tuli moninkertaisesti takaisin hyvinä neuvoina, asiantuntemuksena ja tukena lakimieheltäni!
mahdollisuutesi rinnan mahdollisen yksityisen juristin myös kunnalliseen oikeusapuun, joka maksaa tulojen mukaan 0-x e. Juristeja on nimittäin joka lähtöön (jotkut leipääntyneinä rutiinikeissien ajajina eivät aja asiaasi parhaalla mahdollisella tavalla/ ei ole haittaa useammasta mielipiteestä.
Kertaapa neuvottelutekniikan alkeita, sekä käy faktoja yhteisestä historiastanne läpi sekä eksäsi heikkoudetkin. Kylmää, mutta ei se toinenkaan aja etuasi ellei etunne ole yhteneväiset.
On sellainen asia kuin tasinko. Kirjoita vuosi kerrallaan, miten tulot ja menot perheessänne hoidettiin. Kirjoita myös, miten olet osallistunut huollettavien elatukseen, talous ja ajankäyttö. Riitalausunnoissa sana sanaa vastaan on pattitilanne, tiedustele mahdollista myöhempää käyttöä varten, olisiko mahdollista tarvittaessa saada esim lapsen hoitopaikan henkilökunnan lausuntoa siitä että viet/ haet lapsen - muiden todistajien lisäksi.
Pidä joitakin valtteja hihassasi niin, että voit tarvittaessa niitä käyttää. Mikäli nykyisessä ja tuoreessa talous- tai terveystilanteessasi on nyt jotain jotain, jota voit hyödyntää, kysy näistä juristilta.
Riita-asioissa oikeudenkäynnin lopputulokseen vaikuttaa paljon vakuuttaminen oikeussalissa. Siellä jos missä hihavaltit toimivat, jos voit ne todentaa. Sopimalla etukäteen säästyy tuskaa, mutta jos oikeuteen mennään, peli vähän muuttuu.
Hyvä juristi saattaa nähdä jotakin eduksesi, jota itse et ole huomannut. Toivottavasti ehditte keskustella paljon asioista. Pankkikuitteja voi metsästää tueksesi myös pankista, jos et ole kaikkea säästänyt.
... koska kirjoitit:
>
Tasinkoon ei vaikuta asiat joista kerroit. Tasinko on summa, jolla AVIOEHDOTTOMASSA avioerossa nettovarallisuudeltaan (oma omaisuus ja puolet yhteisestä, miinus omat velat ja puolet yhteisistä luotoista) varakkaampi puoliso maksaa köyhemmälle niin paljon että nettovarallisuudet saadaan yhtäsuuriksi.
Ei siinä lasketa kuka ruokaa kantanut kotiin tai maksanut sähkölaskut! Nettovarallisuudet määritään ositusperusteen syntyhetken tilanteen mukaan (kun I-vaiheen hakemus saapunut käräjäoikeuden kansliaan).
Koko vastauksesi lähti siitä, että ap. kirjoittaja olisi aviopuolisoista varattomampi... niin ei ole, ellei heillä olisi avioehtoa... niin HÄN maksaisi miehelleen tasinkoa. Koska on avioehto, ei tasinkoa tarvitse maksaa.
Kysymys on siitä, että mies omistaa vaimon kesämökistä 25% (75% tuli perintönä vaimolle) jonka rahoittivat yhteisellä velalla jonka kai maksoivat myös yhdessä... eli miehen oikeudenmukainen osuus mökistä olisikin 12,5%. Oikeuden määräämä pesänjakaja voi tämän "pakkosovitella" vaimon eduksi, elleivät puolisot muuten asiasta sovi.
Asunnon hinnanmäärityksestä täällä jo todettiinkin, että kiinteistövälittäjältä sellaisen saa kyllä. Kannattaa tosin kertoa, että arvio EI ole myyntitoimeksiantoa varten, vaan ositustarkoitukseen... silloin ei lisää tinkivaraa arvioonsa tosin, veloittaa arviostaan hieman).
Siitä olen kanssasi 100% samaa mieltä, että aloittajan syytä olla yhteydessä juristiin.
Kiinteistövälittäjät pystyvät antamaan tämänhetkisen virallisen arvion asunnon arvosta. Sitä ei määritä esim. x-puolisosi! Oikeusaputoimistoon kannattaa myös ottaa yhteys, koska se on halvempi palvelu. Lisäksi, jos sinulla in S-kortti, niin S-etuna sinulla on mahdollisuus käyttää halvempia tuomaripalveluja. Kysy S-infosta, vaikka Sokokselta tai katso netistä. Laita vain s-kortin numerosi kysyttyyn kohtaan. Sietä pitäisi löytyä ne tuomarit, joita voit edullisemmin käyttäää. Äläkä tee mitään kahdenkeskisiä papereita miehesi kanssa tai laita nimeäsi mihinkään paperiin, vaikka hän painostai, uhkailisi tms. KYSY AINA ASIANTUNTIJOILTA, jos olet epävarma, kuinka toimia.
http://evelandia.myminicity.com/