Mitä tää on??

Olen 53 v mies. Asunut jo 9 vuotta samankaton alla naisen kanssa jolla nyt 15 v poika. Mutta aina sama juttu. Eli kun mun aiemmasta avioliitosta lapset tulee käymään, n 4-6 kertaa vuodessa, avovaimoni on ynseä, ei keskustele heidän eikä mun kanssa, on omissa oloissaan, ei anna koketella ym ym. Ja sitten esin ruokapöydässä pyrkii kokoajan minua piikittelemään molaamaan ja niin että varmaan lapseni kuulevat. Tätä taahtuu aina kun on mun sukulaisia paikalla. Kesämökillä joka on mun, kaikkialla ja on lisäksi poissaoleva ja etäinen.
Lisäksi kun niistä sukulaisissta kun on päästy niin alkaa mun syyttely. Olen kuulema jättänyt hänet yksin vaikka ennakkoon olen pyytänyt aina lähtemään ja olemaan porukassa.?? HUH HUH.
Tästä on keskusteltu sähköpostin välityksellä. Ja siellä hän myöntää oman mitättömyytensä johon on opetettu jo hänen synnyinkotonaan. Lisäksi myöntänyt että hänet syrjäytetään porukasta. Kaikki täyttä puppua. Jokatapauksessa hänen sukulasien aikana olen normaalisti. Keskustelen ja muutenkin ok.
Sitten nyt joulun jälkeen kun molempien sukulasia oli ja lähti niin kysyin että olisiko minun pitänyt sinun sukulaisten aikaan olla eri huoneissa, ei puhua mittään, olla yrmeä ja äyskähdellä. Vastaus oli: Aloitin kuulema riitelyn. Ja olen kuulema keskustellut lasteni kanssa asioista että häntä ei ole niihin tarkoitettu. Uskomatonta mutta aina on seli seli ja itsevarmuutta riittää ja mun jyräystä.
Lie todella paha itsevarmuuden puute: Tilanne on kyllä mielestäni se että niin paljon minua loukkaa ja on koko aikana loukannut että en voine jatkaa. Eli niinkauan menee hyvin kun meillä ei käy yhtään omia sukulasia. Eli kieltäisin ja hylkäisin jopa omat lapseni.
Eli jälleen kerrän motto: Nainen nyrkin ja hellabn välissä. Mutta en ole ikinä ollut väkivaltainen ja virha kai siinä.
31260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen 41v. mies, ja hyvin paljon samanlaisessa tilanteessa. Minulla kaksi tytärtä, jotka alkaa nyt olla aikuisia. Heistä minulla ollut yhteishuoltajuus, ja avopuolisollani ei ole lapsia. Olemme olleet myös 9v. yhdessä. Alkuvuosina ehkä tilanne avovaimoni suhtautumisessa lapsiini oli normaalimpi, kun tytöt oli alun toisella kymmenellä, mutta vuosien karttuessa kaikenlainen piikittely ja vähättely on lisääntynyt. Ts. mustasukkaisuudestako tässä on kysymys, eli minun huomiostako tässä kilpaillaan?? Tytöt siis eivät ole luonani asuneet, vaan kyläilleet luonani aika tiiviisti. Tyttöjen elämässä on aika normaaleja kasvukipuja ollut ja vanhemmuuden vastuuta olen pyrkinyt parhaani mukaan kantamaan, mutta kuitenkin nyt avovaimoni, joka ei omia lapsia ole koskaan halunnut, on eniten ottanut kantaa, kuinka epäonnistuneesti olemme lapsemme kasvattaneet, ja että kaikki on suunnilleen menetetty. Hän on monasti keksinyt pahojakin syytöksiä tuulesta temmaten, jotka minun on pitänyt sitten selvittää, ja huomata ne täysin perättömiksi.
Kotona minä olen ollut se joka siivoaa, imuroi, tamppaa matot, pyyhkii pölyt, tiskaa, laittaa viikonloppuisin ruoat, jne. Olen myös pitänyt aina autot kunnossa, tehnyt asuntoremontit ja rakentanut mökit ym. Eli suhteessamme kaikki on kaatunut minun niskoilleni, niin miesten kuin naisten työt. Seksi on ollut tosi laimeaa ja kesyä alusta asti, ja esileikkeinä olisi pitänyt jaksaa prinsessaleikkejä ta barbie-nukkeleikkejä, eikä mitään tuhmaa saanut sanoa ääneen. Minä lopetin seksin hänen kanssaan kokonaan jo puolitoista vuotta sitten. Kostan tavallani myös sillä, että kun hän monasti pilaa hetket lasteni kanssa kyräilemisellään, niin yhteisinä hetkinämme olen sitten mahdollisiman etäinen hänelle. No hän hankki sitten koiran siliteltäväkseen.
Vieraiden aikana meidän ristiriitamme ei muuten näy, vaan hän näyttää hyvinkin hyvää naamaa minun sukulaisilleni, mutta haukkuu sitten takanapäin. Minun on vaikea suhtautua niissä tilanteissa, joissa on sitten sukulaisiani, ja se varmasti näkyy.
Taloudellisesti elämä on vaan niin paljon turvatumpaa, kun elää kimpassa, mutta kyllä siitä saa maksaa kovan hinnan henkisellä puolella. Tilanne normalisoituu aina hetkeksi, kun haukun muijan kunnolla kahden kesken, mutta en millään sitäkään viitsisi ja jaksaisi. Toisaalta hän tuntuu odottavan sitä, kun itsellään ei ole isää ollut, niin olenko hänelle isä, ja tyttäreni hänelle pahimpia kilpakosijoita. Hän on vielä akateemisesti koulutettu ja johtavassa asemassa, kun minä vain köyhä kirvesmies.
Omat lapset pitäisi asettaa etusijalle, eikä antaa kenenkään astua heidän ylitseen. Suusanallisesti verbaali nainen on vaikea läksyttää suoraan tilanteissa, mutta kuriin sitten vain haukkumalla.
Miehelle 53v. toivotan vain tsemppiä, eli ole mies! Niin minäkin yritän.

Äänestä
  • Lapsettoman puolison on monesti tosi vaikea ymmärtää sitä tosiasiaa, että lapset ovat aina vanhemmalle henki ja elämä, ja heidän eteensä äiti/isä tekee mitä vaan. Kun suhteessa arki on koittanut, eikä ruusupuskia satele, tai ei miestä kiinnosta toimia esim. vaimon kuskina, alkaa ihmettely, että miksi lasten eteen kyllä tehdään mutta ei puolison. Tällainen asetelma ainakin on oman isäni ja hänen naisensa kohdalla. Vaikka naisystävä on hyvin empaattinen ja kiva meille, niin kuulemma lähdön jälkeen usein alkaa naputus "mikset koskaan minun kanssani ole noin pirteä, mikset koskaan ehdota minulle että plaaplaa". Lapseton ihminen ei aina pysty ymmärtämään, että lapsi on täysin eri asia kuin puoliso. Ei siinä "kilpailla" samassa kategoriassa. Lapset ja puoliso ovat eri tavalla tärkeitä, ei ole mielekästä tapella näiden huomioista tai puolison huomiosta.

    Jos toisellakin on lapsi, niin kuin aloittajalla, niin olisiko taustalla mustasukkaisuutta aiempaa elettyä elämää kohtaan? Näin voi tietty olla ekassakin tapauksessa. Jotkut aikuiset ovat ikuisia kakaroita, jotka kilpailevat puolison tai yleensäkin ihmisten huomiosta kuin pikkulapset. He voivat hyvin omien sukulaisten läsnäollessa, mutta puolison sukulaiset ovat tavallaan uhka. Varsinkin ex-puolison kautta tutuiksi tulleet sukulaiset! Lapsi on aina sidos aiempaan elämään. Mustasukkaiset ja huomionhakuisen ihmisen voi olla vaikeaa sulatella sitä tosiasiaa, että exän kanssa on saatu jotain noin tärkeää ja rakasta aikaan. Voisiko se olla jonkinlaista katkeruutta siitä, että puolisoja ei yhdistä mikään lapsen kaltainen? Moni kypsällä iällä tavannut pari saattaa harmitella, että voi kun oltaisiin tavattu aiemmin. Osittain siksi, että silloin olisi vielä ollut mahdollista saada yhteiset lapset. Joku sanoo että höpöhöpö, mutta kyllä se sitoo ihmisiä aivan eri tavalla yhteen kuin suhde ilman lapsia. Rakkaudesta ja sen suuntaamisesta, yhteenkuuluvuudesta siis kyse. Jos puolison oma elämä mennyt päin peetä (vaikka olisi lapsikin), niin helposti sitä etsii vikaa muista, on katkera ja syyttelee kaikista. Häpeä on liian suuri, rohkeus taas liian pieni, jotta voisi katsoa itseään peilistä rehellisesti.

    Kostolla ei muuten pitkälle pötkitä, se luo vain koston kierteen, joka ei milloinkaan tuota hyvää. Miksi sinä "toinen nyhverö" olet ylipäänsä tuollaisessa suhteessa, jossa ei seksiäkään ole ollut 1,5 vuoteen? Pelkkä taloudellinen vakaus ei riitä onnea elämään tuomaan, niin kuin varmasti tiedät.

    Tuo on ollennainen tieto, ettei naisellasi ole ollut isää. Olen itsekin huomannut ystäväpiirissäni, että isättömillä tytöillä ja myöhemmin naisilla on enemmän tai vähemmän kieroutunut suhde miehiin. Joko miestä halutaan miellyttää oman hyvinvoinnin kustannuksella, tai sitten mieheltä kerjätään sitä rakkautta ja huomiota, jota ei koskaan ole omalta isältään saanut. Kotioloilla on valtava vaikutus myöhempiin parisuhteisiimme. Jokainen voisi sisimmässään miettiä, miten lapsuutemme jäljet ovat vaikuttaneet valintoihimme ja tapoihimme elää toisen ihmisen rinnalla.

    Yrittäkää ymmärtää syitä naistenne käyttäytymiselle, mutta älkää hyväksykö tuollaista kilpailuasetelmaa elämäänne.

    Äänestä

  • Tuo on tietysti hyvin sanottu että yrittää olla MIES. Se on tänäpäinä entistä vaikeampaa. Olen kai eedlleebn vanhakantainen ja sitä mieltä että nainen on perheessä kakkonen tietysti isännän jälkeen ja nimeenomaan auktoriteetissa. Mutta ainakaan minulla sitä luontaista juuri puuttuu ja teeskennelty on aina teeskennelty.
    Mutta se myös mikä naisen käytökseen vaikuttaa hirvittävästi on SEKSI. Siis se on sata varma että nainen on PETO jos se ei saa seksiä ja mieleistä sellaista. Oikein kun kullilla vetelee (jos pystyy) niin johan nainen taipuu ja on miellyttävä ja niistä asioitsa ainoastaan nainen tulee supattamaan sun korvaan mitenkä kovasti hän rakastaakaan. Joo. Tästä on montakin esimerkkiä. Olis kiva kirjotella tästä ja vaihdella kommentteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nysserökö?? kirjoitti:

Olen 53 v mies. Asunut jo 9 vuotta samankaton alla naisen kanssa jolla nyt 15 v poika. Mutta aina sama juttu. Eli kun mun aiemmasta avioliitosta lapset tulee käymään, n 4-6 kertaa vuodessa, avovaimoni on ynseä, ei keskustele heidän eikä mun kanssa, on omissa oloissaan, ei anna koketella ym ym. Ja sitten esin ruokapöydässä pyrkii kokoajan minua piikittelemään molaamaan ja niin että varmaan lapseni kuulevat. Tätä taahtuu aina kun on mun sukulaisia paikalla. Kesämökillä joka on mun, kaikkialla ja on lisäksi poissaoleva ja etäinen.
Lisäksi kun niistä sukulaisissta kun on päästy niin alkaa mun syyttely. Olen kuulema jättänyt hänet yksin vaikka ennakkoon olen pyytänyt aina lähtemään ja olemaan porukassa.?? HUH HUH.
Tästä on keskusteltu sähköpostin välityksellä. Ja siellä hän myöntää oman mitättömyytensä johon on opetettu jo hänen synnyinkotonaan. Lisäksi myöntänyt että hänet syrjäytetään porukasta. Kaikki täyttä puppua. Jokatapauksessa hänen sukulasien aikana olen normaalisti. Keskustelen ja muutenkin ok.
Sitten nyt joulun jälkeen kun molempien sukulasia oli ja lähti niin kysyin että olisiko minun pitänyt sinun sukulaisten aikaan olla eri huoneissa, ei puhua mittään, olla yrmeä ja äyskähdellä. Vastaus oli: Aloitin kuulema riitelyn. Ja olen kuulema keskustellut lasteni kanssa asioista että häntä ei ole niihin tarkoitettu. Uskomatonta mutta aina on seli seli ja itsevarmuutta riittää ja mun jyräystä.
Lie todella paha itsevarmuuden puute: Tilanne on kyllä mielestäni se että niin paljon minua loukkaa ja on koko aikana loukannut että en voine jatkaa. Eli niinkauan menee hyvin kun meillä ei käy yhtään omia sukulasia. Eli kieltäisin ja hylkäisin jopa omat lapseni.
Eli jälleen kerrän motto: Nainen nyrkin ja hellabn välissä. Mutta en ole ikinä ollut väkivaltainen ja virha kai siinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu