Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä nuoruudesta saakka, yhteensä 13 vuotta. Elän siis ensimmäisessä suhteessani. Ongelmani on se, että me emme tee koskaan mitään yhdessä. Kummallakin omat omat juttunsa. Tuntuu, että elämämme saman katon alla, mutta olemme jotenkin vieraantuneet toisistamme. Jos ehdotan hänelle jotain, hän hyvin harvoin innostuu mistään. Haluaisin matkustella ja kokea asioita yhdessä, mutta hän ei halua. Tai ainakin minusta tuntuu siltä.
Hän ei enää halua rakastella kanssani ja se sattuu minuun kovasti. Nyt hankimme koiran tai itse asiassa hän hankki. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi. Hän tekee päätökset ja haluaa turvallista perhe-elämää, jonka pitäisi hänen mukaansa riittää minullekin. Olen tavattoman ahdistunut, enkä tiedä, mitä tehdä.
Tuntuu pahalta valittaa tällaista, mutta olisi kiva, jos joku voisi auttaa jotenkin.
Hän ei enää halua rakastella kanssani ja se sattuu minuun kovasti. Nyt hankimme koiran tai itse asiassa hän hankki. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi. Hän tekee päätökset ja haluaa turvallista perhe-elämää, jonka pitäisi hänen mukaansa riittää minullekin. Olen tavattoman ahdistunut, enkä tiedä, mitä tehdä.
Tuntuu pahalta valittaa tällaista, mutta olisi kiva, jos joku voisi auttaa jotenkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen itse elänyt 13v. parisuhteessa ja lapsiakin on. Nyt kaikki rakkaus on kuollut ja se kuoli pikkuhiljaa. Irti en silti pääse koska tapa pitää mut täs tilas. Lähde poius ennenkun masennut niinku mä. Elämän ilo katoaa ja kaikki tuntuu turhalta. Etsi mies joka rakastaa sua. Itse tekisin näin jos lapsia ei ois. Onnea matkaan.
En sano tätä millään pahalla mutta niin se vain on, että te, jotka roikutte nuoresta asti samassa kumppanissa, jää elämä elämättä niin sanotusti. Nuorena pitää mennä ja kokea, eikä nyhjöttää yhden ihmisen kanssa koko ajan.
Jossain vaiheessahan se halu kokea tulee ja vieläpä yleensä siinä vaiheessa, kun on pienet lapset hankittuna, ei sen takia että niitä haluaisi, vaan siksi, että lapset kuuluvat kotileikkeihin. Sitten kärsivät myös lapset tulevasta erosta tai ainakin vanhempien jatkuvasta riitelystä ja rakkaudettomasta suhteesta.
Ettekö te itse tajua lähteä suhteesta, kun kaikki siinä on jo kuollut ja molemmille aiheutuu ainoastaan mielipahaa koko suhteesta.
mikä ihme ihmisiä pidättelee tälläisessä!?
Lähtekää nyt ihmeessä kävelemään ja hyvin nopeasti ja alkakaa elää omaa elämäänne, alkääkä jonkun muun ehdoilla!
Onko teilä yhteisiä lapsia? Pitäiskö yrittää? Saisitte jotain yhteistä aikaiseksi. En sano että lapsia pitää hankkia parisuhdetta elvyttämään, mutta ehkä hän tahtoo turvallista perhe-elämää nimenomaan lasten kanssa.
Toisaalta, jos olet eri maata kuin hän ja haluaisit matkustaa ja nähdä maailmaa ynnä muuta, niin ehkä sitten vain ette sovi toisillenne? Oletteko kasvaneet ulos toisistanne?
Vaikeita päätöksiä saattaa olla edessä. Mieti asiaa rauhassa ajan kanssa ja hakeudu vaikka olemaan itseksesi joksikin aikaa. On tärkeää selvittää tämmöinen asia itselleen. Muuten kärsit siitä ikuisesti! Voit sitten syvällisen pohdinnan jälkeen tehdä päätöksen ja olla siitä ylpeä loppu ikäsi!
tiiä auttaako tää yhtään, mutta mitäs jos menisit kirjastoon ja lainaisit muutaman parisuhdeopuksen? Niistä voisi löytyä uusia ajatuksia itsellesi ja voisit vaihvihkaa jättää niitä kirjoja näkyville, jos vaikka miehesikin niistä saisi jotain irti. Kyllä pitkäänkin parisuhteeseen voi saada uutta ytyä, jos sen eteen lähtee tekemään töitä. Ensisijaisesti ois kuitenkin tärkeetä, ettet oleta miehesi puolesta asioita, vaan puhutte molemmat avoimesti toiveistanne suhteenne kehittymisen suhteen.
Ja jos vaihtelua kaipaat, niin yks juttu mikä piristää on uus kampaus tai uudet vaatteet (no, tää ei tietty poista ongelmaa, mutta onpahan ainakin jotain vaihtelua) eli jotain kivaa ja piristävää ja hemmottelevaa vain just sulle itsellesi. Olet sen arvoinen :).