Hei,
olen asunut nyt uudella suurella paikkakunnalla 3 vuotta ja en tunne vieläkään ketään täältä muuta kuin pari ihmistä nimeltä koulusta harjoitustöiden osalta. Olen ollut muutamassa koulun sisällä toimivassa yhdistyksessä mukana, mutta siinäkin tutustuminen on jäänyt aika pintapuoliseksi ja käytännössä se on ollut asioiden järjestelyä ilman mitään yhdistyksen jälkeistä näkemistä.
Jotenkin tuntuu, ettei uusia ystäviä löydä millään enää vanhempana (olen 24 vuotta). Kaikilla tuntuu kaikki aika menevän tyttöystäviensä kanssa eikä mitään aikaa muuten kuin ohjatuissa harrastuksissa näytä olevan.
Miten te muut olette onnistuneet, erityisesti te, jotka opiskelette, löytämään uusia kavereita, jos ette tunne ketään uudelta paikkakunnalta?
Jotenkin tuntuu, että uusia ihmisiä tapaa vasta tyttöystävän kavereiden kautta heidän poikaystäviinsä. Muuten kaikki tuntuu täällä niin pinnalliselle.
olen asunut nyt uudella suurella paikkakunnalla 3 vuotta ja en tunne vieläkään ketään täältä muuta kuin pari ihmistä nimeltä koulusta harjoitustöiden osalta. Olen ollut muutamassa koulun sisällä toimivassa yhdistyksessä mukana, mutta siinäkin tutustuminen on jäänyt aika pintapuoliseksi ja käytännössä se on ollut asioiden järjestelyä ilman mitään yhdistyksen jälkeistä näkemistä.
Jotenkin tuntuu, ettei uusia ystäviä löydä millään enää vanhempana (olen 24 vuotta). Kaikilla tuntuu kaikki aika menevän tyttöystäviensä kanssa eikä mitään aikaa muuten kuin ohjatuissa harrastuksissa näytä olevan.
Miten te muut olette onnistuneet, erityisesti te, jotka opiskelette, löytämään uusia kavereita, jos ette tunne ketään uudelta paikkakunnalta?
Jotenkin tuntuu, että uusia ihmisiä tapaa vasta tyttöystävän kavereiden kautta heidän poikaystäviinsä. Muuten kaikki tuntuu täällä niin pinnalliselle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En osaa kertoa ratkaisua ongelmiisi, mutta et ole vaikeuksinesi yksin vaan myös mulla on samantyyppinen tilanne. Takana muutama vuosi paikkakunnalla asumista, mutta uusia kavereita on kertynyt pyöreät nolla ja harvat tuttavuudet on täysin harrastuksiin ja opiskelupaikkaan sidottuja.
Olen 23-vuotias tyttö eikä mulla ole oikein minkäänlaista käsitystä siitä, miten verkostoituminen tämänikäisenä onnistuu. Lapsena tuntui niin luontevalta syventää koulussa alkanut tuttavuus kaveruudeksi kutsumalla koulukaveri kylään, mutta nyt puhelinnumeroidenkin vaihto tuntuu jotenkin elämää suuremmalta asialta, jonka ehdottaminen ei niin vaan sujukaan. Muilla on jo omat kuvionsa, mulla ei ole oikein mitään. Tilannetta ei ainakaan helpota, että näin monen vuoden jälkeen oman yksinäisyyden myöntäminen muille hävettää, joten omasta elämästä ei tule kerrottua tutuille niin avoimesti kuin ehkä pitäisi. Ehkä ne ymmärtäisi, jos niille kertoisi, ja onhan tällainen verkostoitumisen puute kuitenkin yleisempää kuin kuvittelisi. Siltikin tuntuu siltä, että kaikkien pitäisi olla sosiaalisia menestyjiä ollakseen muiden silmissä mitään...
Netti on ainoa kavereiden hankkimisen tapa, joka tuntuu tarpeeksi yksinkertaiselta ja aiempia sosiaalisia kontakteja vaatimattomalta meikäläiselle. Olen ihan avoimesti kavereita etsimällä kautta saanut pari kaveruuden alkua kasaan, ja mielestäni se on toimivan tuntuinen tapa vaikka ne kaveruudet päättyikin ennen kuin ne ehti kunnolla edes alkaa... Välillä syy on ollut puhtaasti olosuhteissa (toinen muutti kauas pois), välillä taas enemmän tai vähemmän ihmisissä - enkä rehellisyyteen pyrkivänä jätä tässä katsomatta peiliin. Olen tehnyt joitain selkeitä virheitä, mutta toisaalta uskon ja toivon oppineeni niistä jotain tulevaisuuden varalle.
Suosittelen siis antamaan netille mahdollisuuden, jos et jo tee niin, koska luulisi että suurelta paikkakunnalta löytyy muitakin netissä liikkuvia kaverinhakijoita. Ja jos satut asumaan Turussa tai tahtoisit muuten vaihtaa ajatuksia, mailiosoitteeni on [email protected]
Muutkin saa toki piristää päivääni maililla, jos tutustumishalukkuutta löytyy.
Tämä näyttää olevan Turun ongelma tämä "minulla on jo omat kuviot" ajattelu. Törmäsin tähän kun muutin Turkuun opiskelujen perässä nelisen vuotta sitten. Opiskelukaverini olivat kaikki Turusta kotoisin ja he eivät koskaan pyytäneet minua iltamenoihinsa mukaan vaikka yritin kovasti tyrkyllä ollakin. Koulussa kuitenkin muutaman kanssa juttu luisti ja mielestäni meillä oli kivaa, mutta siihen se sitten jäi. En myöskään siis ole niin rohkea ihminen että olisin suoraan pyytänyt päästä mukaan heidän piireihinsä. Olin todella yksinäinen.
Muutama vuosi sitten vaihdoin koulua ja sieltä olen onneksi löytänyt bile- ja shoppailuseuraakin, he tosin ovat myös muualta kotoisin, siinä kävi tuuri.
Tosin en osaa minäkään mitään neuvoja antaa miten verkostoidutaan. Tälläsellä hieman aluksi ujolla persoonalla ei todellakaan ole helppo löytää 'aikuisena' (23v.) ystäviä. Voi kuin olisi vielä lapsi niin kaikki olisi niin paljon helpompaa :D
Jos joku haluaa kirjotella ja vaihtaa kuulumisia yms. niin saa laittaa postia tulemaan [email protected] niin ja siis olen tyttö :)
Elikkäs, minä muutin mitättömän pienestä tuppukylästä lähimpään suureen kaupunkiin eli Ouluun noin neljä vuotta sitten. Muuttaessani en tuntenut yhtäkään itseni kanssa saman ikäistä ihmistä (olen nyt 28). Ainoat tutut kasvot kuuluivat minua 15v vanhemmalle sedälleni ja hänen vaimolleen. Ei siis paljoa apua verkostoitumisessa. Varsinainen syy muuttoon oli työpaikka eräässä monikansallisessa pikaruokalassa, jonka henkilökunta koostui melkolailla samanikäisistä ihmisistä. Tutustuminen oli täysin kivutonta ja se tuli täysin luonnollisesti työnteon ohessa. Porukka oli tuota noin, melko railakasta ja viinaanmenevää, joten Oulun kuppilat tulivat heti tutuiksi. Vuoden asuttuani aloitin koulun ja kävin töissä samalla. Koulun ansiosta kaveripiirini laajeni huomattavasti. Tässä välissä huomautan, että lyhyessä ajassa tutustuin valtavaan määrään ihmisiä, joista muutamaa sanoisin ystäväkseni. Muut ovat vain koulu- tai työkavereita. Ja uusiin ihmisiin tutustuin silloin, kun lähdin kaljottelemaan suurehkolla porukalla ja porukasta tunsin entuudstaan yhden tyypin. Pitää vaan olla ulospäinsuuntautunut ja helposti lähestyttävä.
Nyt olen lopettanut työt pikaruuan parissa ja olen ehtinyt valmistuakkin. Ystävät sekä töistä että koulusta ovat jääneet pysyvästi elämääni ja muitakin hyvänpäiväntuttuja riittää. Mutta eipä ole laaja kaveripiiri auttanut sinkkuudesta eroon pääsemisessä.
"Tämä näyttää olevan Turun ongelma tämä "minulla on jo omat kuviot" ajattelu. Törmäsin tähän kun muutin Turkuun opiskelujen perässä nelisen vuotta sitten. Opiskelukaverini olivat kaikki Turusta kotoisin ja he eivät koskaan pyytäneet minua iltamenoihinsa mukaan vaikka yritin kovasti tyrkyllä ollakin."
Ei ole mikään pelkästään turkulainen ilmiö tämä ajattelu. Itse muutettuani Helsinkiin olen törmännyt samanlaiseen nihkeilyyn. Olen asunut myös Oulussa ja siellä ihmiset olivat tosiaan avoimempia ja rennompia. :)