Mietin tuossa eilen illalla sitä, että miksi minä olen vieläkin sinkku.
Jotenkin realismi iski naamalle kuin märkä rätti. Juna taisi mennä
jo vuosia sitten.
Olin nuorempana ihan "söpö". Useampikin tyttö oli minuun ihastunut
ja moni sen minulle kertoikin. Ehkä sen takia sitten jäi sellainen mielikuva,
että olisin muka keskivertoa komeampi. Ehkä silloin olinkin, tai
siis ainakin söpömpi.
Koska ilmeisesti pidin itseäni vähän keskivertoa "parempana",
niin en alkanut seurustelemaan muutamien tyttöjen kanssa jotka
sitä olisivat halunneet, koska pidin heitä ilmeisesti jotenkin
liian "tavallisina". Jälkeenpäin ajatellen he kaikki olivat ihan kauniita
tyttöjä ja oikein mukaviakin tapauksia. Ilmeisesti minä vain
luulin löytäväni jotain "parempaa".
Noh...vuodet vierivät ja minä olin aina vaan yksin, lukuunottamatta satunnaisia
"säätöjä", joista tiesi heti, ettei niistä mitään suurta seuraa.
Tässäkin vaiheessa ilmeisesti pidin itseäni vielä jonkinlaisena "saaliina".
Noh, nyt viimeisimpinä vuosina sitä on katsonut itseään ihan rehellisesti, eikä
se mielikuva mitenkään mahdottoman imarteleva enää olekaan.
En minä ainakaan enää mikään erikoisen komea ole, varsinkaan muutamia vuosia
nuorempiin miehiin verrattuna. Naama ei ole mitenkään ihmeellinen,
eikä kroppakaan ole samassa kunnossa kuin ennen oli.
On juu akateeminen koulutus ja kaikkea, mutta entäs sitten? Niin on monella
muullakin miehellä ja kyllä niillä muilla miehen ominaisuuksilla on
naisten silmissä paljon suurempi merkitys kuin sillä, onko käynyt
jonkun AMK:n vai yliopiston. Monella minun ikäiselläni miehellä on
jo omakotitalo rakennettuna ja ties mitä omaisuuttakin hankittuna.
Mitä ihmettä kukaan nainen tällaisella jämällä enää muka
tekisi?
Mikä oli koko kirjoituksen pointti? No ei oikein mikään, kunhan tilitin kun
on niin turhautunut olo. Vinkkinä nuoremmille sinkuille, että
katsokaa sinne peiliin vähän aikaisemmin kuin minä ja ajatelkaa kriittisesti,
että oletteko muka oikeasti niin ihmeellisiä tapauksia kuin
luulette. Minun kohdallani juna meni jo muutama vuosi sitten,
eikä ole tulossa takaisin. Minun osaltani suurin osa mahdollisuuksista
pitkään parisuhteeseen on jo mennyt.
Jotenkin realismi iski naamalle kuin märkä rätti. Juna taisi mennä
jo vuosia sitten.
Olin nuorempana ihan "söpö". Useampikin tyttö oli minuun ihastunut
ja moni sen minulle kertoikin. Ehkä sen takia sitten jäi sellainen mielikuva,
että olisin muka keskivertoa komeampi. Ehkä silloin olinkin, tai
siis ainakin söpömpi.
Koska ilmeisesti pidin itseäni vähän keskivertoa "parempana",
niin en alkanut seurustelemaan muutamien tyttöjen kanssa jotka
sitä olisivat halunneet, koska pidin heitä ilmeisesti jotenkin
liian "tavallisina". Jälkeenpäin ajatellen he kaikki olivat ihan kauniita
tyttöjä ja oikein mukaviakin tapauksia. Ilmeisesti minä vain
luulin löytäväni jotain "parempaa".
Noh...vuodet vierivät ja minä olin aina vaan yksin, lukuunottamatta satunnaisia
"säätöjä", joista tiesi heti, ettei niistä mitään suurta seuraa.
Tässäkin vaiheessa ilmeisesti pidin itseäni vielä jonkinlaisena "saaliina".
Noh, nyt viimeisimpinä vuosina sitä on katsonut itseään ihan rehellisesti, eikä
se mielikuva mitenkään mahdottoman imarteleva enää olekaan.
En minä ainakaan enää mikään erikoisen komea ole, varsinkaan muutamia vuosia
nuorempiin miehiin verrattuna. Naama ei ole mitenkään ihmeellinen,
eikä kroppakaan ole samassa kunnossa kuin ennen oli.
On juu akateeminen koulutus ja kaikkea, mutta entäs sitten? Niin on monella
muullakin miehellä ja kyllä niillä muilla miehen ominaisuuksilla on
naisten silmissä paljon suurempi merkitys kuin sillä, onko käynyt
jonkun AMK:n vai yliopiston. Monella minun ikäiselläni miehellä on
jo omakotitalo rakennettuna ja ties mitä omaisuuttakin hankittuna.
Mitä ihmettä kukaan nainen tällaisella jämällä enää muka
tekisi?
Mikä oli koko kirjoituksen pointti? No ei oikein mikään, kunhan tilitin kun
on niin turhautunut olo. Vinkkinä nuoremmille sinkuille, että
katsokaa sinne peiliin vähän aikaisemmin kuin minä ja ajatelkaa kriittisesti,
että oletteko muka oikeasti niin ihmeellisiä tapauksia kuin
luulette. Minun kohdallani juna meni jo muutama vuosi sitten,
eikä ole tulossa takaisin. Minun osaltani suurin osa mahdollisuuksista
pitkään parisuhteeseen on jo mennyt.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisitko huonossa parisuhteessa tai eronneen onnellisempi? Eipä noita menneitä vuosia kannata alkaa miettimään, mitä jäi tai mitä olisi pitänyt tehdä. Mikäli siihen ryhtyy voi mennä ajassa, vaikka syntymään saakka, ei se niitä tekemättömiksi saa.
Rohkeasti vain baanalle ja tutustumaan uusiin ihmisiin. ;)
Vuosi vaihtuu ja uudet kujeet. ;)
Suhteessa eläminen on tarpeeksi vaikeaa silloinkin kun on asiastaan varma. En itse osaa kuvitella miten sitten kävisi vaikeina aikoina suhteissa jotka on muodostettu ihan vaan kun aika on kypsä, ettei jäisi yksin ja kun parempaakaan ei ehkä tule... Jos niistä tyttäristä olisi joku oikeasti kolahtanut ja aika olisi itsellesi ollut oikeasti kypsä niin olisit kyllä ihan varmasti päätynyt seurustelemaan. Kun ei tällaista pakottavaa seurustelutarvetta silloin syntynyt niin rohkenen epäillä näinkö edellytyksiä kuitenkaan oli vaikka nyt jälkeenpäin haluaisit niin nähdäkin. Olet nyt jo toinen ihminen kuin silloin, et voi järkeillä niitä silloisia päätöksiä uusiksi, joten anna olla. Varmasti ovat olleet ihan hyviä päätöksiä silloisena aikana. Nyt katse tulevaisuuteen mielummin.
Mistäköhän johtuu, etten ole koskaan kuullut tai lukenut kenenkään naisen tekevän samanlaista tilitystä elämästään kuin alkuperäinen kirjoittaja? Tunnen silti monta naista, joilla varmasti olisi aihetta vastaavaan tilitykseen, jos vain ylpeys antaisi myöten.
siitä se johtuu
vrt. "oma rima" syynä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000031584759
aika ohi = juna meni jo
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000031530728