Osaisko kukaan kertoo, miten sais fiilikset vähän paranee, ku ei itse oikeen just nyt osaa.
Mulla on takan pitkä suhde, noin 19v vaimon kanssa. Naimisis ollaan oltu nyt 11v. About kolme vuotta sitten muija tapas yhen miehen, johon kai rakastui sit kunnolla ja kai petti mua useastikin sen kanssa. Kesällä 2005 asia tuli sit ilmi mullekin ja olin aika lail sekasin asiast ja pitkään.
Yritin tehdä asialle sen mitä voin, kun kuitenkin mulla oli tunteita tätä ihmistä kohtaan, vaik tiesinkin, et se on varmaan turhaa. Helppoo olis ollu sanoo, et erotkaa, mut meillä on kuitenkin kolme lasta ja kaikki jutut mitä nykyisin pitää olla, eli päällisin puolin vitun hyvin kaikki.
Syy siihen, miks meillä meni tollee on molemmissa, ehkä tietysti mussa enemmän, kun en muka osannu jutella tai puhua asioista. Hitto, kun näin jälkee päi asiaa mietin, ni kyl mä aika paljon puhuin kaikesta ja olin kuitenki aika hyvin läsnä kun toinen tarvitsi mua. Mä en vaan käsitä sitä, miksei mikään koskaan riitä... Huonoja päiviä tulee, voi olla et joskus huonomma t jaksot kestää pitkäänkin, mut ei sille välttämättä aina mitään voi.
Nyt on päästy sit viimein siihen vaiheeseen, et oikeesti pääsee eroon toisesta... vai pääseekö sittenkään? Me ei olla enää oltu aviopari, muuta kuin paperilla, noin kahteen ja puoleen vuoteen. Aikaa on ollut käydä läpi niin epäusko, viha, epätoivo ja kaikki, kunnes viimein oppi elämään asian kanssa.
Asumuserossaollan oltu nyt puolisen vuotta ja avioro on laitettu yhteistuumin vireille. Onneksi ero nyt viimein toteutuu vuoden alussa.
Se mikä tällä hetkellä painaa, on just tuo tylsä vaihe, kun ei olla vielä virallisesti erottu.
Mulla on ollut nyt asumiseron aikana joitakin suhteita, jotka ei ole kantaneet oikein mihinkään.
Tapasin kuitenkin jokin aika sitten naisen, joka vei minulta jalat alta ihan ensinäkemältä! Olen nyt korvia ja varpaita myöten oikeasti rakastunut!!! Enpä olis siihenkään ihan heti uskonu.
Mutta tietenkin ihmiseen, joka on itse pettynyt miehiin pahan kerran ja kokenut ties mitä(väkivaltaa yms.) ja joka tulee varmasti toimeen ilman minuakin.
Tuntuu vaan välil pahalta, kun mietin kuinka syviä tunteita tunnen tätä ihmistä kohtaan. Ikävä vaan kun ei taida rohkeus riittää hänellä luottaa muhun. Tunnen ja tiedän, että täs olis molemmin puolista kiinnostusta ilmasssa kyllä.
Oonko minä liian tyhmä taas kerran, että päästän onneni lipumaan sormien läpi? Haluan taistella sen kuoren läpi, mikä hänellä on, mutta miten tehdä se loukkaamatta tai vaikuttamatta tunkeilevalta?
Varmaan se vaikuttaa heti, kun sanoo että on eroamassa just... Kaikki ajattelee, et toi palaa kuitenkin häntä koipien välis vaimonsa luo. Sit vielä kun on nuo lapset, niin ajatellaan, et kaveri on kiinni kaiket viikonloput yms. niiden kanssa. OK, harrastuksia on lapsilla oltava, ei voi kieltää, mutta voiko se olla este uusille ihmissuhteille? Mun mielestä ei.
Mä haluisin joltakulta vinkkiä, kuinka lähestyä tätä määrätietoista ja oman arvon tuntevaa naista, jota on kaltoin kohdeltu... Se olis mulle aika tärkeetä.
Mulla on takan pitkä suhde, noin 19v vaimon kanssa. Naimisis ollaan oltu nyt 11v. About kolme vuotta sitten muija tapas yhen miehen, johon kai rakastui sit kunnolla ja kai petti mua useastikin sen kanssa. Kesällä 2005 asia tuli sit ilmi mullekin ja olin aika lail sekasin asiast ja pitkään.
Yritin tehdä asialle sen mitä voin, kun kuitenkin mulla oli tunteita tätä ihmistä kohtaan, vaik tiesinkin, et se on varmaan turhaa. Helppoo olis ollu sanoo, et erotkaa, mut meillä on kuitenkin kolme lasta ja kaikki jutut mitä nykyisin pitää olla, eli päällisin puolin vitun hyvin kaikki.
Syy siihen, miks meillä meni tollee on molemmissa, ehkä tietysti mussa enemmän, kun en muka osannu jutella tai puhua asioista. Hitto, kun näin jälkee päi asiaa mietin, ni kyl mä aika paljon puhuin kaikesta ja olin kuitenki aika hyvin läsnä kun toinen tarvitsi mua. Mä en vaan käsitä sitä, miksei mikään koskaan riitä... Huonoja päiviä tulee, voi olla et joskus huonomma t jaksot kestää pitkäänkin, mut ei sille välttämättä aina mitään voi.
Nyt on päästy sit viimein siihen vaiheeseen, et oikeesti pääsee eroon toisesta... vai pääseekö sittenkään? Me ei olla enää oltu aviopari, muuta kuin paperilla, noin kahteen ja puoleen vuoteen. Aikaa on ollut käydä läpi niin epäusko, viha, epätoivo ja kaikki, kunnes viimein oppi elämään asian kanssa.
Asumuserossaollan oltu nyt puolisen vuotta ja avioro on laitettu yhteistuumin vireille. Onneksi ero nyt viimein toteutuu vuoden alussa.
Se mikä tällä hetkellä painaa, on just tuo tylsä vaihe, kun ei olla vielä virallisesti erottu.
Mulla on ollut nyt asumiseron aikana joitakin suhteita, jotka ei ole kantaneet oikein mihinkään.
Tapasin kuitenkin jokin aika sitten naisen, joka vei minulta jalat alta ihan ensinäkemältä! Olen nyt korvia ja varpaita myöten oikeasti rakastunut!!! Enpä olis siihenkään ihan heti uskonu.
Mutta tietenkin ihmiseen, joka on itse pettynyt miehiin pahan kerran ja kokenut ties mitä(väkivaltaa yms.) ja joka tulee varmasti toimeen ilman minuakin.
Tuntuu vaan välil pahalta, kun mietin kuinka syviä tunteita tunnen tätä ihmistä kohtaan. Ikävä vaan kun ei taida rohkeus riittää hänellä luottaa muhun. Tunnen ja tiedän, että täs olis molemmin puolista kiinnostusta ilmasssa kyllä.
Oonko minä liian tyhmä taas kerran, että päästän onneni lipumaan sormien läpi? Haluan taistella sen kuoren läpi, mikä hänellä on, mutta miten tehdä se loukkaamatta tai vaikuttamatta tunkeilevalta?
Varmaan se vaikuttaa heti, kun sanoo että on eroamassa just... Kaikki ajattelee, et toi palaa kuitenkin häntä koipien välis vaimonsa luo. Sit vielä kun on nuo lapset, niin ajatellaan, et kaveri on kiinni kaiket viikonloput yms. niiden kanssa. OK, harrastuksia on lapsilla oltava, ei voi kieltää, mutta voiko se olla este uusille ihmissuhteille? Mun mielestä ei.
Mä haluisin joltakulta vinkkiä, kuinka lähestyä tätä määrätietoista ja oman arvon tuntevaa naista, jota on kaltoin kohdeltu... Se olis mulle aika tärkeetä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoitit: "Varmaan se vaikuttaa heti, kun sanoo että on eroamassa just... Kaikki ajattelee, et toi palaa kuitenkin häntä koipien välis vaimonsa luo."
Uusi suhde on aina riskihyppy tuntemattomaan. Omat kokemukset vaikuttavat valtavan paljon siihen uskaltaako vai ei. Jos on tullut takkiin oikein kunnolla, ihminen vaan on sellainen, että se on kamalan varovainen, se yrittää olla viisas ja oppia virheistään.
Itsekin naisena olen kavahtanut sitä kun kaveri on sanonut just eronneensa tai aikovansa erota (ne tyypit olen heittänyt saman tien laskuista pois, ne on niin täysin kiinni entisessä elämässään, että ennen kuin ne on reilusti käsitelleet asiat vaimonsa kanssa, siinä menee aikaa, yleensä tollaiset kaverit ne vaan haaveilee eroavansa ja kun pitäisi asiat käydä läpi, ne alkaa hannata). Kavahdan juuri eronnutta siksi, koska itse eronneena tiedän miten hajalla, tohjona ja paskana voi ihminen olla kun se on revitty parisuhteesta irti tai mikä se tilanne nyt sitten onkaan. Sitä kaipaa miehestä sellaista vahvaa ja turvallista tukea naisena ja vasta eronnut on itsekin niin hajalla.
No sulla tilanne on pitkään ollut jo vihellyspisteessä eli peli on ajat sitten vihelletty poikki sun exän toimesta.
Juttele tämän uuden ihmisen kanssa rauhallisesti ja selkeästi ja reilusti, niin kuin varmasti teetkin, sellaisen kuvan susta saa, tilanteestasi. Kerro miten kauan tota sun exän tempoilua on jatkunut, kerro rehellisesti miten pettynyt sä siihen tilanteeseen olet ollut ja miten kauan sä olet ollut jo valmis kohtaamaan oikean rakkauden. Tossa on tietysti se vaara, mitä se sun uusi saattaa miettiä, se miettii, että sä olet nyt rakastunut häneen ykskaks. Puhutaan sellaisesta kuin ylimenosuhteesta, eka suhde eron jälkeen usein (EI AINA!) on sellianen. Ja se pelko saattaa sillä naisella nyt olla. Mutta puhu. Jos hän torjuu, niin lähesty häntä (painostamatta) kauniilla emaililla tai tekstareilla tms. ja kerro mitä ajattelet ja millaisilla mietteillä milloinkin olet liikkeellä, pehmästi lähesty häntä kun häneenkin on sattunut ja siksi hän myös on tositosi varovainen. Nätisti, kauniisti, lämmöllä osoita, että sä tosiaan olet HÄNEEN rakastunut ja tahtoisit hänen kanssaan yrittää.
Tsemppiä ja hienoa kun miehenä tahdot tollaisista asioista etukäteen vähän ottaa selkoa!