Valoitetaan hieman taustoja. Olen 30 miespuolinen henkilö, kotoisin pieneltä paikkakunnalta tuolta pohjois suomesta ja olen myös yksi niistä jotka joutuivat kouluaikoina kiusatuksi. Alkoi ala-asteelta ja jatkui tavalla tai toisella vielä ammatikoulun ajoillakin.
Syynä oli (näin ainakin olen luullut) se, että olin varsinkin yläaste ja ammattikouluaikoina hiukan normaalista porukasta erottuva kohtalaisen ylipainon ja eräänlaisen "kosmeettisen" haitan vuoksi. Ammattikoulu tuli tosiaan käytyä ja valtion palvelus kutsui. Armeija-ajan oltua ohi
luulin viiimein onnen kääntyneen osaltani parempaan mutta mitä vielä.
Pahin mahdollinen lama-aika painoi päälle. Pienellä paikkakunnalla kun asusteli niin työpaikan olivat jokseenkin kortilla. Töihin ei pieniä pätkiä lukuunottamatta ollut asiaa, ellei suhteita ollut työpaikale jo valmiiksi, eikä tosiaan ollut.
Tätä samaa rataa jatkui aivan liian monta vuotta, kotinurkissa asustelin vailla kunnollista ystäväpiiriä johtuen hyvin pitkälle siitä, etten juurikaan käytä alkoholia (sillon joskus yläasteikäisen, kun normaalisti aloitettiin viinan juonnin opettelu tein päätöksen, että tuo ei vaan ole meikäläisen juttu, oma suku on täynnä alkoholisteja, on juotuna talot ja työpaikat ym.en aio kokea samaa).
Jos tästä tavasta poikkeat pienessä kylässä olet hyvin pian se, jota ei paljon pyydellä seuraksi muuta kuin juoppokuskiksi. Minkäänlaista seurustelusuhdetta ei ole kohdalle siunaantunut (johtuen tod.näk. kouluaikojen kiusaamisesta, osa kiusaajista oli vastakkaista sukupuolta ja sitä seuranneesta "erakoitumisesta")mikä myös aiheutti paljon ihmetystä.
No ettei tämä nyt mene aivan itsesäälissä pyöriskelyyn (tais mennä jo liikaakin)niin otetaan katsaus nykytilanteeseen. Muutama vuosi taaksepäin
onnistuin saamaan työpaikan eräästä isommasta kaupungista. Pienten mutkien kautta päädyin nykyiseen työpaikkaani ja viimein alkoi palat loksahdella kohdalleen. Työpaikka hyvä, palkka varsin kohtuullinen, ystäviä alkanut löytymään. Harrastuksia tullut joka lähtöön, eli kaikki näyttää tällä hetkellä tosiaan loistavalta aiempiin kokemuksiin nähden.
Mutta pieni pulma vielä...on tässä tullut sovittu a tapaaminen yhden "ellin" kanssa (mikä tosian on saavutus meikäläiseltä, olipahan paha paikka jo ehdotuskin). Mitäs sitten jos kaikki meneekin hyvin ja tapaaminen johtaa seuravaankin kertaan jne. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin totuus "edellisestä" elämästä esille niin mitäs sitten? Voivatko naispuoleiset henkilöt ymmärtää läpikäymääni ja hyväksymään tälläisen "erinlaisen" nuoruuden viettäneen vai loppuuko mielenkiinto siihen paikkaan ja minä jään siihen junaradalle kuin Vesku konsanaan Pojat-leffassa ;)
Itse ainakin katson tällä hetkellä luottavaisesti tulevaan ja toivon viimein onnistuvani ja saavuttavani elämässä jotain. Elämää kuitenkin on vielä paljon edessä.
Kiitos jokaiselle, joka jaksoi lukea tämän läpi ja oikeen hyvää alkavaa vuotta.
Syynä oli (näin ainakin olen luullut) se, että olin varsinkin yläaste ja ammattikouluaikoina hiukan normaalista porukasta erottuva kohtalaisen ylipainon ja eräänlaisen "kosmeettisen" haitan vuoksi. Ammattikoulu tuli tosiaan käytyä ja valtion palvelus kutsui. Armeija-ajan oltua ohi
luulin viiimein onnen kääntyneen osaltani parempaan mutta mitä vielä.
Pahin mahdollinen lama-aika painoi päälle. Pienellä paikkakunnalla kun asusteli niin työpaikan olivat jokseenkin kortilla. Töihin ei pieniä pätkiä lukuunottamatta ollut asiaa, ellei suhteita ollut työpaikale jo valmiiksi, eikä tosiaan ollut.
Tätä samaa rataa jatkui aivan liian monta vuotta, kotinurkissa asustelin vailla kunnollista ystäväpiiriä johtuen hyvin pitkälle siitä, etten juurikaan käytä alkoholia (sillon joskus yläasteikäisen, kun normaalisti aloitettiin viinan juonnin opettelu tein päätöksen, että tuo ei vaan ole meikäläisen juttu, oma suku on täynnä alkoholisteja, on juotuna talot ja työpaikat ym.en aio kokea samaa).
Jos tästä tavasta poikkeat pienessä kylässä olet hyvin pian se, jota ei paljon pyydellä seuraksi muuta kuin juoppokuskiksi. Minkäänlaista seurustelusuhdetta ei ole kohdalle siunaantunut (johtuen tod.näk. kouluaikojen kiusaamisesta, osa kiusaajista oli vastakkaista sukupuolta ja sitä seuranneesta "erakoitumisesta")mikä myös aiheutti paljon ihmetystä.
No ettei tämä nyt mene aivan itsesäälissä pyöriskelyyn (tais mennä jo liikaakin)niin otetaan katsaus nykytilanteeseen. Muutama vuosi taaksepäin
onnistuin saamaan työpaikan eräästä isommasta kaupungista. Pienten mutkien kautta päädyin nykyiseen työpaikkaani ja viimein alkoi palat loksahdella kohdalleen. Työpaikka hyvä, palkka varsin kohtuullinen, ystäviä alkanut löytymään. Harrastuksia tullut joka lähtöön, eli kaikki näyttää tällä hetkellä tosiaan loistavalta aiempiin kokemuksiin nähden.
Mutta pieni pulma vielä...on tässä tullut sovittu a tapaaminen yhden "ellin" kanssa (mikä tosian on saavutus meikäläiseltä, olipahan paha paikka jo ehdotuskin). Mitäs sitten jos kaikki meneekin hyvin ja tapaaminen johtaa seuravaankin kertaan jne. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin totuus "edellisestä" elämästä esille niin mitäs sitten? Voivatko naispuoleiset henkilöt ymmärtää läpikäymääni ja hyväksymään tälläisen "erinlaisen" nuoruuden viettäneen vai loppuuko mielenkiinto siihen paikkaan ja minä jään siihen junaradalle kuin Vesku konsanaan Pojat-leffassa ;)
Itse ainakin katson tällä hetkellä luottavaisesti tulevaan ja toivon viimein onnistuvani ja saavuttavani elämässä jotain. Elämää kuitenkin on vielä paljon edessä.
Kiitos jokaiselle, joka jaksoi lukea tämän läpi ja oikeen hyvää alkavaa vuotta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tosi surullista, mutta totta että kouluaikojen kiusaamiset seuraavat ihmistä helposti hyvinkin pitkälle elämässä. Tosi hienoa , että et ole silti suostunut alkamaan mielistelemään yläasteiässäkään "kavereita" juomalla heidän kunnioituksen saavuttamisekseen tai muuta vastaavaa-tiedätkö, sellainen vaatii itsetuntoa!
Olet kuitenkin alkanut uskomaan sellaista valhettta, ettei sinusta ole samaan kuin muut; muut saavat hyvän työpaikan, vaimon jne. Se ei ole totta. Samat asiat ovat myös sinulle avoinna! Mennyt on mennyttä. Se mitä on tapahtunut ja ollut, se mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä, saavuttanut tai jättänyt saavuttamatta, ei määritä sitä, kuka ja kuinka arvokas sinä olet. Olet ihan samalla viivalla kaikkien muiden kanssa!
Nyt kun sinulla on se uusi "elli:)" ajatuksissa, uskalla täysillä tutustumaan häneen. Menneisyyttä ei itseltään kannata kieltää. Toki tapahtumat vaikuttavat siihen, keitä me olemme ja miten toimimme, mutta loistoellit(ja niitä on usko pois) uskaltavat kohdata nekin. Ei ehkä heti ekoilla kerroilla tarvi kaikesta avautua, mutta sitten vähitellen,kun luottamus kasvaa jne. Kannattaa olla ehdottoman rehellinen, se on ainoa tie. Jos nainen ei tajua, seuraava saattaa jo tajutakin. Älä syöksy mihinkään vain siksi että pelottaa tai et usko, että toista tilaisuutta tulee. Sinulla on vahvuutta olla rehellinen sekä itsellesi että toiselle.
Kaikkea hyvää ja iloisia asioita uudelle vuodellesi!:)
Sanoisin, että se on täysin sinusta kiinni.
Jos jäät rypemään menneeseen, eli et ole päässyt siitä henkisesti yli (jotain traumoja, joita aina itketään pikkutuiskeessa? nostetaan esille joka riidassa? joihin vedotaan huonon hetken tullen - esitetään syynä) niin sitten se vaikuttaa ja pilaa tulevaisuutesikin. Jos pidät yllä menneisyydessä rypemistä.
VAikuttaisi kuitenkin siltä, että olet päässyt menneestä selville vesille.
Se on siis sinusta kiinni: päätätkö, että mennyt ei vaikuta/haittaa nykyelämääsi, tulevaisuuttasi. Jätät sen taaksesi, työstät sen siten, että se ei haittaa.
Sinänsä menneet kurjat tapahtumat asioina, seikkoina, menneinä tapahtumina, tuskin haittaa tulevaa puolisoasi/kumppaniasi/tyttöystävää. Monilla, valtaosalla, on hävettäviä, kurjia, kamalia, onnettomia tapahtumia taustoillaan. Ne vain ovat erilaisia. Sinulle, enkä nyt mitenkään vähättele, itseasiassa ei edes ole tältä kannalta katsottuna mitään kovin kamalaa takanasi. Esim. et ole ollut vankilassa; et ole mikään himomurhaajaterroristipedofiili tms. :-)
Taas yksi esimerkki siitä, miten raittius on yksin jääneitä miehiä yhdistävä tekijä tässä maassa.
Ilmeisesti juomisen aloittaminen muiden mukana teini-ikäisenä olisi hyvin tärkeää sosiaalisten taitojen kehittymisen takia. Jos teininä ei juo, ei juopottelun mukana opi sosiaalisia taitoja, erityisesti vastakkaisen sukupuolen kanssa toimimista.
Tietenkin juomisen aloittamiseen liittyy mainitsemasi riski alkoholisoitumisesta, mutta elämässä ei mitään saavuta jollei ota riskejäkin.