Vajaa kolmisen vuotta sitten mies otti ja lähti. Yllätyksenä pamautti päin naamaa. No erottu ei olla virallisesti vieläkään ja kaikki on samoin kun ennen(paitsi mies asuu toisen luona). Nyt on mitta "lupauksista" tullut täyteen. Hän väittää,että saanut jo itseään "ajatuksen" tasolla irti toisesta naisesta ja haluaa panostaa meihin. En jaksa juurikaan uskoa.Nyt kuitenkin sovittu,että hän hommaa OMAN asunnon jossa on puolueettomalla maaperällä selvittämässä päätään. Itse en ole enää luvannu odottaa. Rakastaa kuulema minua ja lapsia, mutta ei meinaa päästä siitä toisesta tunnetasolla eroon.Kai sitä sitten voi kahta rakastaa(en tiedä).Ei kuitenkaan halua minustakaan erota. Itsellä tuntuu että pää räjähtää, muttta silti rakkauteni ei näytä laantumisen merkkejä. 25 v liitto kuitenkin meillä takana. Miten hemmetin kauan voi kestää, että pystyy järjellä eikä tunteella ajattelemaan.Minulta se ei näytä onnistuvan muuta kuin hetkellisesti ennen seuraava tunnemyrskyä.Pelkkä ajatus toisesta miehestä oksettaa. Tässä välissä kun olemme erossa asuneet ei ole toista minulla ollut.Jo aamusta odottaa että tulisi ilta ja saisi vaan nukkua ja olisi yksi pvä taas mennyt.Miten sitä vaan ihminen jaksaa jaksaa jaksaa jne...toivoen parempaa.Onkohan tämä nyt sitä myötä ja vastamäkeä? Alamäki on ainakin halvatun pitkä, eikä tunnu päättyvän ikinä.
Aikako auttaa ???
KATINKONTIT JA PAH..
5983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
eli tekis mieli nukkua,nukkua,vaikka erosta vuosia ja olen käyny läpi joka päivä.
Mutta vuosikymmenien parisuhde ei noin vaan lopu eli eron jälkeen ei ole helppoa ollu jos ei ollu aviossakaan kun ero tuli.
Kun alkaskin kiinnostumaan jostain muusta mutta ei,olen kans miettinyt että on ex-ni yhtä vaikeassa tilanteessa vaikka hällä uusi onkin.
Kolme vuotta pelkkiä lupauksia. Sitkeä sissi olet ollut. Nuoremmat naiset eivät taatusti olisi katsoneet puoliakaan tuosta ajasta, niin on maailma muuttunut ja ihmiset sen mukana.
Kyllä tuo miehesi sekoilu kertoo jo paljon. Luulenpa, että hän pitää sinua vain jonkinasteisena turvasatamana, johon voi aina palata, jos maailmalla asiat tökkii. Se on itsestäsi kiinni, annatko hänen vielä pyörittää tuota karuselliaan. Vaikeahan sitä tietysti on tehdä radikaaleja päätöksiä, jos tunteet vielä elävät, mutta ei kannata kiduttaa itseään. Siitä ei pidemmän päälle hyvää seuraa. Vai uskaltaisitko vielä luottaa miehesi sanaan? Lähtisikö hän ehkä jossakin vaiheessa uudelleen jonkun toisen naisen matkaan?
Olisiko aika päästää irti?
vaan huonolla menestyksellä. Hän on edelleen kirjoilla yhteisessä kodissamme. Uus nainen haluaisi lapsemme sinne, mutta mies ei halua heitä sinne vaan haluaa tulla tänne luoksemme. Ei lapsetkaan halua mennä uuden luo. Toinen jo täysikänen toinen nuorempi. Laskutkin maksamme edelleen yhdessä.No haluan kuitenkin vielä mielessäni antaa tämän "viimeisen" mahdollisuuden.En ole koskaan halunnut luovuttaa, ainakaan jos asiat on jäänyt selvittämättä.
Miksi "odottelisit" miestä joka vain käyttää sinua hyväkseen?
Hae eroa. Jos olette yhtäjaksoisesti 2 v asuneet erossa saatte sen ilman harkinta-aikaa. Sen kun jätät hakemuksen käräjäoikeudelle, ne kyllä toimittaa tiedon miehellekin.
Sitten voit sinä henkisesti alkaa tekemään eroa siihen tyyppiin. Vasta kun asia on päässäsi selvä, opit elämään ilman häntä ja jonain aamuna heräät, venyttelet, hymyilet ja nautit - ILMAN sitä miestä. Lyöt vaan luurin korvaan jos soittelee.
Karhunpalveluksen teet kaikille jatkamalla tuollaista liittoa. (liiton irvikuvaa)
Et sitten lainkaan ajattele mitä lapses tykkää / tai että kunnioittaako enää kukaan selkärangattomuuttasi? Kuinka alas voi ihminen vajota?