Elämäni eka tyttöystävä jätti mut reilu viikko sitten. Olen käynyt ihan samat tunteet ja hengenahdistukset, mitä niin monet tällä palstalla ovat kertoneet kokeneensa. Olen ollut niin hajalla, täynnä itkua, surua ja itsetuhoisuutta, en ole syönyt, nukkunut, tehnyt juuri mitään.
Nyt kun tulin tänne ja luin teidän kaikkien kertomuksia, syvä lohdun tunne tulvi sisuksiin. Jotenkin helpottaa ihan kamalasti kuulla, että muutkin kärsivät samalla lailla. Muiden kertomuksia lukiessa voi myös katsella omaa tilannettaan kuin ulkopuolisen silmin. Alan tajuta, että tämä on vain tunne, jonka joutuu käymään läpi, mutta ajan kanssa alkaa varmasti helpottaa. Hemmetti, ei maailma yhteen ihmissuhteeseen kaadu. Ihmiset, menkää ulos kävelylle, käykää katsomassa joku hyvä leffa, piristäkää itseänne. Elämä jatkuu, ihan varmasti.
Tiedättekö, mä oon nyt kerjännyt mun eksää takasin jotain viikon ja mankunut sen perään ilman mainittavia tuloksia. Edelleen vituttaa aika mahtipontisesti, etten saa enää nukkua hänen kehossaan kiinni tai rakastella hänen kanssaan, mutta luulen, että alan vihdoin päästää irti. Jotain itsekunnioitusta sentään. Mä olen vielä sellainen ihminen, että kaikki muutokset ahdistaa, mutta yritän nyt asennoitua siihen, että uusi vuosi ja uudet kujeet tarkoittaa myös ennen kaikkea positiivisia juttuja. Ei se ainakaan tän huonommaks voi mennä. Tsemppiä, tyypit!
Nyt kun tulin tänne ja luin teidän kaikkien kertomuksia, syvä lohdun tunne tulvi sisuksiin. Jotenkin helpottaa ihan kamalasti kuulla, että muutkin kärsivät samalla lailla. Muiden kertomuksia lukiessa voi myös katsella omaa tilannettaan kuin ulkopuolisen silmin. Alan tajuta, että tämä on vain tunne, jonka joutuu käymään läpi, mutta ajan kanssa alkaa varmasti helpottaa. Hemmetti, ei maailma yhteen ihmissuhteeseen kaadu. Ihmiset, menkää ulos kävelylle, käykää katsomassa joku hyvä leffa, piristäkää itseänne. Elämä jatkuu, ihan varmasti.
Tiedättekö, mä oon nyt kerjännyt mun eksää takasin jotain viikon ja mankunut sen perään ilman mainittavia tuloksia. Edelleen vituttaa aika mahtipontisesti, etten saa enää nukkua hänen kehossaan kiinni tai rakastella hänen kanssaan, mutta luulen, että alan vihdoin päästää irti. Jotain itsekunnioitusta sentään. Mä olen vielä sellainen ihminen, että kaikki muutokset ahdistaa, mutta yritän nyt asennoitua siihen, että uusi vuosi ja uudet kujeet tarkoittaa myös ennen kaikkea positiivisia juttuja. Ei se ainakaan tän huonommaks voi mennä. Tsemppiä, tyypit!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoitit "mutta luulen, että alan vihdoin päästää irti."
TOSTA SE LÄHTEE! Onnea Matkaasi ja pysy aitona omana itsenäsi, niin elämä hymyilee vielä moneen moneen kertaan!
mulla sama tilanne ja samat tunteet ja touhut, kyllä se siitä jos mullaki pikkuhiljaa helpottaa...