Tämän palstan

Työttömyys on useimmille erittäin suuri stressin paikka. Silloin kun se tulee ensimmäisen kerran, tarvitsee apua ja neuvoa toiminnassa työnhaun kanssa, sillä harva uskoo että se itselle sattuu. Mutta tästä on tullut muutaman ihmisen yksinoikeuspalsta, yksi syyllistää, yksi mainostaa ja yksi työttömäksi tekeytynyt kirjoittelee työttömän suulla asiattomuuksia samalla kun yksi työnantajaksi tekeytynyt (tai sitten todellakin suomen huonoin työnantaja) valittaa kuinka he saavat kunnon työvoimaa. Työttömyyden alentamiseen tai työttömän tukemiseen ja työnhaussa auttamiseen vaikeassa elämäntilanteessa näistä narsisteista ei kukaan kykene.

Palstan nimeksi ehdotan täten muutettavaksi: Työttömien mollaajat.
Alaotsikko:
Tämä palsta on tarkoitettu heikon itsetunnon omaavien purkukanavaksi, jotka ilman työttömiä eivät olisi mitään.

Hyvää jatkoa kaikille, jatkan eloani perheeni ja opintojeni parissa enkä usko enää suomessa työttömyyttä kohtaavani. Tiedän ettei kukaan kaipaa, joten ei kannata siitä erikseen mainita, se on kyllä heikkoitsetuntoisilta odotettavissa sekin.

Työvoimakoulutettava.
5271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Anteeksi korjaus, siis se yksi valittaa etteivät saa kunnon työvoimaa tietenkin.

Käväisen lukemassa vastauksia, mutta tuskin ehdin vastailla ainakaan pitkästi. Nyt herättämään lapsia ja maallinen elo jatkukoon.

Äänestä

Annoit kiitettävästi nenille noille ylimielisille nousukkaille, jotka nostavat omaa profiiliaan työttömien kustannuksella. Hyvin sanottu, onnittelen!

Äänestä

Olen minäkin ottanut koulutuksen päämääräksi sen, että voin karistaa tämän maan tomut jaloistani.

Tuskin nämä mollaajat Suomen rajojen sisälle jäävät, mutta parempi asua vieraskielisenä jossain sellaisessa maassa, missä ei niin tarkkaan ymmärrä heidän kaltaistensa ihmisten kommentteja. Ovatkohan suomenruotsalaisetkin siksi niin paljon onnellisempia ja terveempiä, koska eivät ole näille paskahousuille yhtä alttiina kuin me muut suomalaiset?

Vaikka turhaudun noihin typeriin jauhajiin melkein joka päivä, en näköjään malta olla katsomatta, löytyisikö seasta yhtään kultajyvää. Kirjoituksesi oli jälleen sellainen, joten kiitos päiväni piristämisestä! Mukavaa jatkoa sinulle!

Äänestä

Kiitos sulle fiksusta kirjoituksesta. Päättyneenä vuonna mä vierailin tällä palstalla lähes päivittäin, mutta nyt olen ajatellut lakata käymästä täällä, koska kuten jo sanoit, tästä palstasta ei ole minkäänlaista hyötyä. Yleensä saan täällä vain pahan mielen.

Täällä on se yksi vasemmistolaisia inhoava huru, joka on tunkemassa kaikkia palkattomaan työhön ynnä muihin "toimenpiteisiin" ja jankuttaa samoja ulkoa opeteltuja (?) litanioita kuin rikki mennyt levy. Täällä on myös yksi omahyväinen, joka tuntuu olevan sitä mieltä, että työttömyys on aina vain ja ainoastaan työttömän omaa syytä, ja jos joku rohkenee sanoa hänelle vastaan, hän kiukuttelee että "mitkä mielipiteet täällä ovat sitten sallittuja?" Lisäksi täällä on säännöllisin väliajoin näitä "kyllä se on niin ettei kenellekään työttömälle työ kelpaa, minäkin tarjosin just minuutti sitten paikkaa omassa firmassani enkä ole vielä löytänyt ketään" -valittajia ja häiriköitä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa "hei spämmiapina, painu somaleita naimaan". Todella antoisaa keskustelua.

Mä en valitettavasti suhtaudu tulevaisuuteeni yhtä luottavaisesti kuin sinä, mutta vaikka en töitä saisikaan, niin tämän palstan taidan jatkossa unohtaa. Käytän säästämäni ajan vaikka ulkoiluun.

Hyvää alkanutta vuotta sulle ja muillekin.

Äänestä

Olette huolissanne siitä jos joku vastaa näille spämmiapinoille ja muille työttömien haukkujille samalla mitalla.

Ei tähän työttömien kyykyttämiseen tule mitään tolkkua jos porukka on tuollaisia velliperseitä ja toisen posken kääntäjiä. Ehkä olettekin ansainneet paikkanne orjuutuskoneiston rattaissa?

Ja samaa mieltä aloittajan kanssa, tämän palstan saa lakkauttaa. Tästä on tullut EK:n lobbareiden ja muiden kokoomusnilkkien oksennuspussi.

Työttömien foorumille olisi kyllä tilausta, mutta moderoituna, etteivät loispummiyrittäjät ja heidän persekärpäsensä pääse pilaamaan sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voisi lakkauttaa kirjoitti:

Työttömyys on useimmille erittäin suuri stressin paikka. Silloin kun se tulee ensimmäisen kerran, tarvitsee apua ja neuvoa toiminnassa työnhaun kanssa, sillä harva uskoo että se itselle sattuu. Mutta tästä on tullut muutaman ihmisen yksinoikeuspalsta, yksi syyllistää, yksi mainostaa ja yksi työttömäksi tekeytynyt kirjoittelee työttömän suulla asiattomuuksia samalla kun yksi työnantajaksi tekeytynyt (tai sitten todellakin suomen huonoin työnantaja) valittaa kuinka he saavat kunnon työvoimaa. Työttömyyden alentamiseen tai työttömän tukemiseen ja työnhaussa auttamiseen vaikeassa elämäntilanteessa näistä narsisteista ei kukaan kykene.

Palstan nimeksi ehdotan täten muutettavaksi: Työttömien mollaajat.
Alaotsikko:
Tämä palsta on tarkoitettu heikon itsetunnon omaavien purkukanavaksi, jotka ilman työttömiä eivät olisi mitään.

Hyvää jatkoa kaikille, jatkan eloani perheeni ja opintojeni parissa enkä usko enää suomessa työttömyyttä kohtaavani. Tiedän ettei kukaan kaipaa, joten ei kannata siitä erikseen mainita, se on kyllä heikkoitsetuntoisilta odotettavissa sekin.

Työvoimakoulutettava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu