halusiko joku

että kun vanhempia kiusataan kumpaakin omalla työpaikallaan (heh hah) niin ilmankos sitä muksukin joutuu koulukiusatuksi?
5372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yritetään silti vastata jotain...

Lapset ilmentävät koulussa kotiolojaan, eli sitä mitä vanhemmiltaan oppivat ja sitä miten vanhemmat heitä kohtelevat.

Erilaisten häiriöiden variaatioita riittää. Joku voi tulla koulukiusatuksi, koska on niin väsähtänyt jo kotona kokemastaan kiusaamisesta. Joku voi toimia koulukiusaajana, koska on kotona oppinut vanhemmiltaan, että toista saa haukkua hulluksi, jos tällä on vaikkapa "väärän" väriset sukat tai jakaus keskellä päätä. Ja kaikki siltä väliltä.

4-vuotias osaa jo sanoa naapurin tätiä "taatanan hualaksi". Olisiko itse sen keksinyt, vai olisiko äiti/isi kenties opettanut esimerkillään? Jos vanhemmat puhuvat kotona työkavereistaan pahaa, paha tarttuu myös lapseen ja kiusatun lapsi saa aivan varmasti osansa vanhempiensa kokemista vääryyksistä.

Muistaa pitää, että kiusaamisessa on aina kysymys kiusaajan heikkouksista. Kiusattu toimii vain välineenä. Vaikka voitaisiin osoittaa, että tietynlaiset ihmiset muka "hakeutuisivat" kiusatuiksi, vastuu on edelleen kiusaajalla. Ketään ei pakoteta tekemään pahaa toiselle tai käyttäytymään halveksittavalla ja lapsellisella tavalla.

Työpaikalla kiusaamisen mahdollistavat esimiehet ja yrityksen/yhteisön johto sekä siihen myötävaikuttavat tuppisuut silminnäkijätyökaverit, jotka antavat kaiken tapahtua. Sama kuvio kouluissa ja missä tahansa - myös perheissä ja suvuissa - missä ihmiset keskenään ovat tekemisissä, vain roolien nimet vaihtelevat.

Jokaisella on oikeus olla ja elää rauhassa, omalla tavallaan. Toista ei saa kiusata, häiritä eikä alistaa sanoilla eikä teoilla.

Yritetään edes!

Äänestä
  • "Jokaisella on oikeus olla ja elää rauhassa, omalla tavallaan. Toista ei saa kiusata, häiritä eikä alistaa sanoilla eikä teoilla.

    Yritetään edes! "

    Äänestä

  • ja millainen maailma olisikaan kirjoitti:

    "Jokaisella on oikeus olla ja elää rauhassa, omalla tavallaan. Toista ei saa kiusata, häiritä eikä alistaa sanoilla eikä teoilla.

    Yritetään edes! "

    Siitä se lähtee.

    Minua kiusattiin, koko elämä ja persoonallisuus mustamaalattiin. Jouduin jättämään mieluisan työn, koska en enää kestänyt painostusta.

    Eräässä toisessa työpaikassa myös minä itse olin kiusaaja, koska purin turhautumisen esimieheeni mustamaalaamalla häntä. Perustelin asian itselleni sillä, että tyyppi oli mulkku. Tosi hyvä perustelu.

    Vaikka yritin aluksi pysyä viileänä, en lopulta enää pystynyt hillitsemään itseäni, vaan liityin irvailijoiden leiriin. Sitten aloin miettiä, mitä tämä tekee irvailun kohteelle, tai minulle?

    Puhuin esimiehelle suoraan, miksi en pidä hänen toimiansa asiallisina. En luonnollisestikaan voinut jatkaa ko. työpaikassa, koska esimies pysyi kannassaan, että arvostelijat ovat väärässä, koska hänen tarkoituksensa ainakin ovat puhtaat. Ja tarkoitushan pyhittää keinot...

    Olen edelleen sitä mieltä, että jokaisen pitää yrittää. Edes kiusattuna en voi antaa itselleni sitä lupaa, että voin heittäytyä virran vietäväksi ja antaa "samalla mitalla takaisin". Kun olin mustamaalaamisen kohde, minua jopa käskettiin tekemään niin, mutten lähtenyt leikkiin mukaan - itseni vuoksi.

    Ok, tunnustan olevani hieman idealistinen pöhkö, mutta samalla kova teknokraatti, joka on oppinut sen kylmän tosiasian, etteivät asiat hyvillä aikomuksilla toteudu, eikä toivomalla, että joku muu hoitaisi asiat puolestamme.

    Yksin on vaikea yrittää taistella "tuulimyllyjä vastaan", siihen tarvitaan joukkovoimaa. Jokainen yksin vastaa kuitenkin omasta käytöksestään ja on velvollinen pitämään edes sen oman turpavärkkinsä kurissa.

    Sen verran pitää lieventää, etten tarkoita sitä, ettei saisi keskustella ja marista vaikeista asioista tai tyypeistä, mutta perusteet on oltava kunnolliset. Pelkkä "vituttaa toi tyyppi" ei saa olla motiivina. Ja sitäpaitsi, mistä ne ns. "pahat" saisivat mallia ja oppia siitä, miten kunnon ihmisen kuuluu käyttäytyä, jos me ns. "hyvät" taannumme heidän tasolleen?

    (Piru vieköön, että ottaa koville piiskata itseään parempiin suorituksiin ja ajatuksiin, mutta muuten olisin kyllä ihan siellä pohjalla nyyhkyttämässä...)

    Ei tarvitse olla täydellinen. Kun antaa itselleen luvan myös erehtyä, saattaa olla, että ymmärtää paremmin myös muiden heikkouksia.

    Kiusaaminen on aina merkki kiusaajan heikkoudesta, häiriöstä ja elämänhallinnan puutteesta. Työpaikoilla pitäisi katse kääntää siihen kiusaajaan ja yhdessä hankkia hänelle sitä apua ja tukea, mitä hän tarvitsee. Pirullinen taka-ajatus minulla tässä lienee se, että kukapa enää uskaltaisi kiusata, jos siitä saisi automaattisesti lähetteen työterveyshuoltoon ja psykologille? Siitähän saattaa jopa leimautua toisten silmissä ja maine mennä. (heh)

    Olin joskus kauan sitten työpaikassa, missä ilmapiiri oli sellainen, ettei kiusata saa. Niitä jotka yrittivät, ei suinkaan kohdeltu silkkihansikkain ja yritetty olla hissukseen kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaan heille sanottiin suoraan päin pläsiä: "Ei noin saa tehdä/sanoa! Oletko hullu? Jos et osaa olla töissä ihmisten lailla, pysy kotona." Riehujat käskettiin pihalle riehumaan. Ilmapiiri pysyi reiluna, koska noita tapoja pidettiin porukalla aktiivisesti yllä.

    Äänestä

  • edes yritä! kirjoitti:

    Mutta ei kai sitä voi loputtomiin lähteä pois työpaikoista koska ei henkilökemiat synkkaa. Keino se on sekin että vaan kovettaa nahkaansa eikä loukkaannu vaikka kuinka yritettäisiin haukkua, pilkata, mustamaalata aiheetta ja vääristä asioista. Mutta tässäkin on se vaara, että kun on yksin, porukkaa menee esimiehen luokse ja jollain konstilla tekee sen että on pakko lähteä pois. Mutta mieluummin vasta sitten kun on pakko, ei itse........

    Äänestä

  • ja sinulla on hienoja ajatu... kirjoitti:

    ...eli eipäs liioitella.

    Ei voi juosta pakoon, eikä saa. Toisinaan ne työt eivät vain jatku.

    Kaikenlaista on tullut elämän varrella yritettyä: olen yrittänyt luimistella nurkissa (olla nöyrä ja hiljaa) tai yrittää toistenkin puolesta (siitä hyvästä pääsin ykköskiusatuksi työnantajan siunauksella). Ja kaikkea siltä väliltä.

    Pätkätyöläisen asemaan kun pääsee, ei tarvitse toisaalta yrittää liikaakaan sopeutua, jos on valinnanvaraa, mihin menee. Tosin harvinaistahan se on valinnanvapaus enää tällä iällä.

    Nahan kovettamista sekin juuri on, että itsepintaisesti pitää kiinni hyvistä tavoista ja tekee itse oikein. Mutta ei kannata itseään myöskään "uhrata" mahdottoman edessä. Jokaisella on rajansa. "Loukkaantumisherkkyydestä" on huvittava esimerkki se, että kiusaajani oli yhtäkkiä ilmeestäni tulkinnut, etten pidä hänestä, ja siksi alkoi levittää mustia juorujaan.

    Yleisen harhaluulon torjumiseksi: En minä sinne työpaikalle mene sääntöjä ja normeja latelemaan, vaan katselen ja otan opiksi, miten hommat hoidetaan. Ystävällisenä ihmisenä saan yleensä nopeasti paljon "tuttuja", myös niitä, joita ei kannattaisi tuntea.

    Sitä tökkimistä ja kiusoittelua sietää juuri sen verran kuin se on "hauskaa" (kavereiden kesken), mutta ilkeää nimittelyä, irvailua ja jäynien (niiden pahojen, missä työ tai työntekijä kärsii) tekemistä en pysty ymmärtämään. Eikö sitä voi itse kukin vapaa-ajallansa pelleillä omien kavereidensa kanssa miten haluaa, eikä tulla työpaikalle vaatimaan, että muut osallistuvat omiin leikkeihin?

    Kummallista kyllä vaikka työpaikalla pitäisi olla vain niitä "aikuisia", mikä tahansa asia sukkien väristä sukunimen alkukirjaimeen riittää "syyksi" kiusaamiseen. Ei silloin ole mitään motivaatiota sinnitellä ja "kovettaa itseään", ei kai nyt kukaan terve ihminen halua sellaisten ihmisten kanssa olla tekemisissä? Siinä on vaarana se, että muuttuu itse samanlaiseksi, seura tekee kaltaisekseen.

    Yritetään me vaan elellä rauhassa ja säilyttää huumorintajumme. Kaikkia ei voi miellyttää, parempi silloin keskittyä mukavien ihmisten ja myös itsensä miellyttämiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sanoa ja kertoa kirjoitti:

että kun vanhempia kiusataan kumpaakin omalla työpaikallaan (heh hah) niin ilmankos sitä muksukin joutuu koulukiusatuksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu