Kävin työhaastattelussa...

enkä ymmärrä, mitä hemmetin tentti se oli kaikista edellisistä työsuhteistani! Perskule! Olin opiskeluaikana omalla alallani töissä, kolmella-neljällä työnantajalla ja tämäkö psykologia kiinnosti. Selitin sitten, että siinä piti iltoja vähentää, siinä olin kokopäiväisessä työssä loman ajan, siinä tein toista työtä päivän viikossa ja toista kolme kertaa viikossa...puuh. Ja entäs kun piti selittää, miksi haluan nyt vaihtaa työpaikkaa! Jumankekka! Selitin, että työ ketuttaa; siinä ei ole haastetta, työnkuvani on epäselvä, se ei vastaa koulutustani, siinä on monia sellaisia piirteitä, jotka ei sovi minulle (mm. herätys 4.45). Ei riittänyt! Kyllä käytiin nyt pohjamutia myöten läpi tämä asia.

Haastattelussa tuli sellainen ajatus mieleen, että ilmeisesti paskassakin työpaikassa on vain nöyrästi kökittävä eläkkeelle saakka. Mutta kun ei vaan voi. Onhan sitä muutkin kai työpaikkaa vaihtaneet, siksi olin yllättynyt siitä, miten ison numeron tuo psykologi teki tästä uuden työpaikan hausta, vaikka syitä oli. Ja kuitenkin ihan samalla alalla jatkan, hieman vaativampaa paikkaa vain hain, jollaista olen jo aiemmin hakenut. Ei ole vain vastaavaa paikkaa aiemmin eteen tullut.
41096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

löytää siitä, että kirjoitat tälle palstalle?

Äänestä

sillä niissä nuoret pojat tai neitokaiset vielä itsekin opettelevat elämää, ja kyselevät ja ihmettelevät kaikenlaisia asioita. Sinulla oli ihan päteviä syitä vaihtaa työpaikkaa.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, että ei kannata ottaa niin vakavasti. En ole enää nuori ja olen itsekin päässyt haatattelemaan ihmisiä. Ala jossa työskentelen on vaativa ja hain ihmistä joka kestää meillä. Vaikeilla ja jopa toinen toistaan smanalaisilla kysymyksillä hain ko henkilöistä kestävyyttä.

    Tällä hetkellä olen vaihtamassa työpaikkaa, koska olen riittävän monta vuotta kestänyt melkosita työpainetta, henkistä väkivaltaa, mitätöintiä ja katteettomia lupauksia asioiden muuttumisesta. Jännityksellä odotan sitä, että jos pääsen haastatteluun mitä minulta kysytään. Tavallaan olisin siirtymässä astetta vaatiamttomampiin tehtäviin,ala säilyy samana.
    Miten perustelen alan vaihdon mollaamatta nykyistä työnantajaa. Ei oikein riitä perusteluki uusien haasteiden hakeminen, jos hakee "vaatimattomapiin" tosin samoin palkattuihin töihin.

    Äänestä

  • yhdistyksessä kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, että ei kannata ottaa niin vakavasti. En ole enää nuori ja olen itsekin päässyt haatattelemaan ihmisiä. Ala jossa työskentelen on vaativa ja hain ihmistä joka kestää meillä. Vaikeilla ja jopa toinen toistaan smanalaisilla kysymyksillä hain ko henkilöistä kestävyyttä.

    Tällä hetkellä olen vaihtamassa työpaikkaa, koska olen riittävän monta vuotta kestänyt melkosita työpainetta, henkistä väkivaltaa, mitätöintiä ja katteettomia lupauksia asioiden muuttumisesta. Jännityksellä odotan sitä, että jos pääsen haastatteluun mitä minulta kysytään. Tavallaan olisin siirtymässä astetta vaatiamttomampiin tehtäviin,ala säilyy samana.
    Miten perustelen alan vaihdon mollaamatta nykyistä työnantajaa. Ei oikein riitä perusteluki uusien haasteiden hakeminen, jos hakee "vaatimattomapiin" tosin samoin palkattuihin töihin.

    asiaa, että ei koe nykyistä työtä itsensä kannalta mielekkäänä esim. työjärjestelyiden vuoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


~meikä~ kirjoitti:

enkä ymmärrä, mitä hemmetin tentti se oli kaikista edellisistä työsuhteistani! Perskule! Olin opiskeluaikana omalla alallani töissä, kolmella-neljällä työnantajalla ja tämäkö psykologia kiinnosti. Selitin sitten, että siinä piti iltoja vähentää, siinä olin kokopäiväisessä työssä loman ajan, siinä tein toista työtä päivän viikossa ja toista kolme kertaa viikossa...puuh. Ja entäs kun piti selittää, miksi haluan nyt vaihtaa työpaikkaa! Jumankekka! Selitin, että työ ketuttaa; siinä ei ole haastetta, työnkuvani on epäselvä, se ei vastaa koulutustani, siinä on monia sellaisia piirteitä, jotka ei sovi minulle (mm. herätys 4.45). Ei riittänyt! Kyllä käytiin nyt pohjamutia myöten läpi tämä asia.

Haastattelussa tuli sellainen ajatus mieleen, että ilmeisesti paskassakin työpaikassa on vain nöyrästi kökittävä eläkkeelle saakka. Mutta kun ei vaan voi. Onhan sitä muutkin kai työpaikkaa vaihtaneet, siksi olin yllättynyt siitä, miten ison numeron tuo psykologi teki tästä uuden työpaikan hausta, vaikka syitä oli. Ja kuitenkin ihan samalla alalla jatkan, hieman vaativampaa paikkaa vain hain, jollaista olen jo aiemmin hakenut. Ei ole vain vastaavaa paikkaa aiemmin eteen tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu