Tilanne on tämä:
Ollaan oltu yhdessä vajaa kymmenen vuotta. Kaksi pientä lasta (1.5v - ja 4v) ja omakotitalo. Molemmilla vakituinen työpaikka ja hyvä toimeentulo. Elämä pitäisi olla kunnossa, mutta viimeiseen vuoden aikana olen huomannut, että en rakasta vaimoani. En tiedä miten tässä näin kävi, mutta ei ole mitään tunteita jäljellä. Vaimo on enemmän "yhtiökumppani".
Nyt sitten rouva vielä valittaa ja nalkuttaa joka asiasta. Ei ole niitä piirteitä enää juurikaan jäljellä, joihin joskus rakastui.
Lapsien takia pystyn kyllä sitkuttelemaan tässä vielä vuoden pari, mutta onko siinä mitään järkeä kun ei rakasta? Mikä on lapsille parasta?
Seksiä harrastetaan ihan normaalisti noin kerran viikossa, mutta siitäkin on huono omatunto, kun ei ole tunteet pelissä. Hän löytäisi varmasti rakastavankin miehen itselleen. Lapsien kohtalo ja oma suhde lapsiin ahdistaa älyttömästi.
Onko saman kokeneita? Miten vuosien jälkeen on tuntunut,oisko parempi sitkuttaa vielä vähän aikaa, että lapset ois isompia vai erota heti. Tämän suhteen eteen ei mielestäni ole enää tehtävissä mitään, kun ei tunteita ole....
Ollaan oltu yhdessä vajaa kymmenen vuotta. Kaksi pientä lasta (1.5v - ja 4v) ja omakotitalo. Molemmilla vakituinen työpaikka ja hyvä toimeentulo. Elämä pitäisi olla kunnossa, mutta viimeiseen vuoden aikana olen huomannut, että en rakasta vaimoani. En tiedä miten tässä näin kävi, mutta ei ole mitään tunteita jäljellä. Vaimo on enemmän "yhtiökumppani".
Nyt sitten rouva vielä valittaa ja nalkuttaa joka asiasta. Ei ole niitä piirteitä enää juurikaan jäljellä, joihin joskus rakastui.
Lapsien takia pystyn kyllä sitkuttelemaan tässä vielä vuoden pari, mutta onko siinä mitään järkeä kun ei rakasta? Mikä on lapsille parasta?
Seksiä harrastetaan ihan normaalisti noin kerran viikossa, mutta siitäkin on huono omatunto, kun ei ole tunteet pelissä. Hän löytäisi varmasti rakastavankin miehen itselleen. Lapsien kohtalo ja oma suhde lapsiin ahdistaa älyttömästi.
Onko saman kokeneita? Miten vuosien jälkeen on tuntunut,oisko parempi sitkuttaa vielä vähän aikaa, että lapset ois isompia vai erota heti. Tämän suhteen eteen ei mielestäni ole enää tehtävissä mitään, kun ei tunteita ole....
Vastaukset 14
Vanhimmat
..kyllä nuo päätökset on ihan itse tehtävä.
Ja niitä on turha murehtia jälkeenpäin, niinhän se alkukin oli...ainahan sitä saa itkeä, mut omat ovat valinnat tekee ne kuinka hyvänsä..
Itte erosin 35 vuoden jälkeen, ja rutistahan vois että miksei aiemmin...
Olen siis mies!
sitten byykata, kun ei rakasta. Mielestäni rakkaudesta et tiedä mitään.
Olisit alkanut aikanaan vaimoosi tutustumisen yläpäästä etkä alapäästä, niin ei nyt vauvan huushollissa ollessa tarttisi ruveta aidan toiselle puolelle kurkkimaan.
Etkö tajua, että vaimosi on pakko kohdistaa huomionsa lapsiin, jotka ovat sen ikäisiä ja kuinka paljon niitä lapsia itse hoidat ja niitten kanssa leikit.
Olet erityisen säälittävä ja jos vaimosi antoi ennen papin aamenta niin sellainen nainen on lutka, jos et sitten itse ollut vonkaamassa?????
ja miettiny usein, että muut ilmeisesti pystyy harrastamaan seksiä, vaikkei tunteita olisi.. mä en pysty.
toi oli yksi syy eroomme (pitkä suhde, erosta vain pieni aika). tunteet oli kuollut, mitään ei tehtävissä. ja mä en pystyny mihinkään normaaliin mitä olisi "kuulunut" ja "pitänyt" tehdä suhteessa...
en osaa neuvoa. meillä ei ollut lapsia, eikä päätös siltikään ollut helppo. toi seksiasia vaan jäi ihmetyttämään. ja että onko se miehille kaiken kaikkiaan helpompaa, rakastella ilman tunteita...
Nyt pitää erotella kaksi asiaa.
Seksi ja rakastelu. Seksiähän pystyi ennen avioliittoa harrastamaan joskus vaikka satunnaisen kumppanin kanssa.
Olen ajatellut asian niin, että jos toinen kerta sitä haluaa ja tekee aloitteen omasta halustaan, niin ei kai se voi kovin väärin olla. Ei se ihminen minua inhota tai iljetä mitenkään, ihan kaunis nainen hän edelleen on. Mutta minä vaan en rakasta häntä. En tosin tahdo mitään pahaakaan. Mutta tämä seksiasia on nyt aivan sivuseikka tässä koko jutussa. En ole sitä juuri ajatellut, se on mennyt omalla painollaan....
Ai, niin. Miehille se kuitenkin varmaan ylipäätään on helpompaa ilman tunteita. Luulisin.
joo tietty. rakastelu ja seksi tarkottaa eri asiaa. kirjotin viestini nopeesti sen kummemmin ajattelematta merkityksiä. mutta pointti tuli selväksi.
ja ymmärsin myös ettei sulla ollut tää asia se mitä kysyit. mulle vaan kumpusi noi kysymykset mieleen ku ne on päässä pyöriny pidemmän aikaa..
oletteko jutelleet asiasta vaimosi kanssa? siis sun tunteista. siitä voisi olla hyvä aloittaa. ja löytää uusia näkökantoja, ehkä tunteitakin..
mutta ite kokeneena ja ainakin mun kohdalla, tunteita on takaisin tosi vaikea saada. joillain onnistuu sekin. niin kauan kuin jotain haluaa (esim. taas rakastaa), on jotain tehtävissä. jos se tahto on myös poissa, niinkun mun tapauksessa oli, uudelleen rakennus oli mahdotonta. eikä toistaalta nähty mitään tarvettakaan jatkaa. kenen vuoksi ja miksi olisi pitänyt? mutta kuten sanoin, ei lapsia...
voimia sulle. ja keskustelua vaimos kanssa. keskustelut on joka tapauksessa käytävä jossain vaiheessa...
nelisen vuotta sitten vastaavanlaisesta liitosta. Meillä lapset silloin 2v. ja 4v. ja vaikka alkuun oli hankaluuksiakin kaikista niistä selvisimme. Itse en "sitkutellut" kuin puolisen vuotta jonka jälkeen laitoin paperit käräjäoikeuteen.
Eropäätös, ainakin meidän tapauksessa oli oikea.
Niin eli jos ette tappele ja kodin ilmapiiri on kuitenkin neutraali on se lapsien kannalta parempi että jaksaisit odottaa kunnes he ovat hieman suurempia. On siinä sekin, että itsellesikin tulee enemmän yhteisiä lasten kanssa perheenä vietettyjä hetkiä muistojesi joukkoon.
Tunteilleen ei mitään mahda, mutta entä jos jotenkin kuitenkin löytäisit pienenkin hippusen sitä ominaisuutta tai piirrettä johon vaimossasi aikanaan rakastuit? Jos siihen hiileen olisi vielä mahdollista puhaltaa, onko täysin poissuljettu se uusi roihu? Joku sua nyt vaan kai sitten lukittaa?
Itse eroperheessä kasvaneena ja nyt eron uhan alaisena (meillä on kaksi lasta 8v ja 7v) voin sano että ainakin itse kärsin siitä että isäni ei ollut läsnä elämässäni. Rakastuminen ja rakastaminen on eri asia. Alussa intohimo ja hormoonit jylläätävät mutta se ei kestä pitkään jonka jälkeen alkaa rakastaminen. Tärkeintä mielestäni on löytää henkinen yhteys,yhteisiä tavoitteina elämään, yhteisiä unelmia.Keskustelua, yhteistä hauskanpitoa. Koita keksiä joku asia mitä voisitte tehdä yhdessä ja kenties sitä kautta nauttia toistenne seurasta. Pahinta mitä voi tehdä on luulla että toinen lukee omat ajatukset ja tarpeet. Niistä pitää rohkeasti puhua. Sitten jos tuntuu että asiat eivät kehity parempaan suuntaan niin ainahan sitä voi myöhemmin erota. Itse olen sitä mieltä että tulee turhaa jossittelua jos ei ensin ole oikeasti kokeillut avata niitä tunnesolmuja jotka estävät onnellisen liiton. Itse olen esim nukkunut eri sängyssä kuin vaimo viimeiset 4 kuukautta. On omasta vaan hänen tahdostaan. Mutta en luovuta koska muutamalla omia prioriteettejaan,omia käyttäytymismallejaan ja asenteitaan on mahdollista korjata parisuhde oikealle raiteelle.Tsemppiä!
Luehan ajatuksella se ensimmäinen viesti.
Asia on valitettavasti niin, että minua ei kiinnosta
yhtään tämä parisuhde, eikä yhteiset unelmat. Ajatuskin jostain ajatusten ja tarpeiden ruotimisesta saa minut lähestulkoon oksentamaan.
Ero on tulossa vääjäämättä ja väistämättömästi.
Kysymys on siitä, pitäisikö lapsien takia olla vaan olevinaan onnellinen muutama vuosi vielä, vai lähteä heti. Kas siinä pulma....
kun sinulla on valmiina tuo asenne, on ihan totta ettei mitään ole tehtävissä suhteenne pelastamiseksi. Kulutat vain turhaan vaimosi voimavaroja, kun olet jo päättänyt ettet aio edes antaa teille mahdollisuutta, et edes halua löytää rakkauden jyväsiä uudelleen. Kaikki-mulle-heti-nyt jyrää, kun ei ole Suomessa enää edes sosiaalisia paineita pysyä yhdessä.
Lapset kyllä aistivat vanhempien onnettoman parisuhteen, vaikka kotona ei riideltäisikään. Jos ette koskaan esim. halaile, pussaile, puhu arvostavasti toisillenne, teistä ei näy se, että viihtyisitte oikeasti yhdessä toistenne puolisoina...niin lapset saavat tällaisesta kodista helposti mallin omiin parisuhdekäsityksiinsä. Etenkin miespuolisilla olen huomannut, jos kotona ei ole tunteita näytetty, ei niitä näytetä helposti vaimonkaan kanssa. Korkeintaan jos kukaan muu ei näe, ihan kuin hetken hairahduksena. Lapset oppivat mallin, että on ihan ok olla suhteessa, joka toimii kuin yritys. Niin kauan kun ruokaa tulee pöytään ja ulkoiset puitteet hyvät, ollaan "onnellisia". Älä tee sitä virhettä, vaan eroa jos olet varma ettet anna teille vielä mahdollisuutta. Jos uskot, että voit vielä jotain toista naista rakastaa (muuttamalla samalla omia käyttäymismalleja suhteessa?), niin eikö se ole lapsille hemmetisti parempaa nähtävää, kuin nähdä isä tulossa töistä kotiin, joka ei anna edes pusua äidille, sanoista huokuu välinpitämättömyys ja arvostuksen puute..Minusta ainakin on ihanaa nähdä äitini vihdoin onnellisena, en koskaan nähnyt häntä sellaisena isän kanssa. Aina hapan naama, valitti meille lapsillekin kaikesta, purki tyytymättömyyttään ympärilleen. Sitä sinäkin teet huomaamattasi, usko pois.
Jos nyt ruotisitte kuitenkin asianne selväksi, ettei jäisi mitään jälkipyykkiä pestäväksi. Voisi hyvinkin olla, että esim. parisuhdekurssi auttaisi ongelmien syiden selvittämisessä ja koska kyse on kuitenkin kahden ihmisen välisestä liitosta, niin mielestäni kuuluu ottaa huomioon molempien näkökannat. Jos ei edellytyksiä siitä huolimatta löydy jatkaa, niin voisitte ainakin todeta, että asiat on silloin juurta jaksain käyty läpi eikä jää nokan koputtelua.
Jos avioliittoa lähdetään purkamaan, niin sitä täytyy olla tekemässä molemmat osapuolet. Se, että toinen suorittaa kyseisen tempun "ilmoitusluontoiseen tyyliin", ei ole tasa-arvoista ja todennäköisesti aiheuttaa ristiriitoja. Ja tietäen tämän avioerojen nykytrendin, ihan liian kevyin perustein parit eroavat nykyään, suhteesta ikään kuin vain kävellään ulos. Avioliitosta on tulossa eräänlainen irvikuva.
Kyllä kaikki konstit pitäisi käyttää ensin, ennen kuin peruuttamaton ratkaisu tehdään. Tuskin kukaan on mennyt naimisiin ilman rakkaudentunnetta. Se pitäisi vaan löytää uudestaan ja oppia vaalimaan sitä. Niin ja todellakin oppia näyttämään tunteita.
menee avioon vain pelkän varman seksin takia.
TODELLINEN RAKKAUS KESTÄÄ MITÄ VAIN. SILLÄ EI OLE ALKU-EIKÄ LOPPUPISTETTÄ.
SE ON IKUINEN.
SE KESTÄÄ KAIKKI VÄÄRYYDET. TOISEN SAIRAUDET JA MOLEMPIEN, JOKAINEN PÄIVÄ JA SEN JOKAINEN HETKI ON KULLANARVOINEN MOLEMMILLE JA MITÄ VANHEMMAKSI TULLAAN SITÄ ENEMMÄN TOISTA RAKASTETAAN JA ARVOSTETAAN.
TUOLLAINEN IHMINEN, JOKA JÄTTÄÄ PIENET LAPSENSA EI OLE IHMINEN, KOSKA ELÄINKIN HOITAA PENTUNSA.
Mistäköhän syystä esität minulle kritiikkiä?
Olen ainakin itse sitä mieltä, että avioon mennään rakkaudesta ja ja siksi, että halutaan olla yhdessä maailman tappiin asti.