Pikainen selvitys.. Neljä vuotta yhdessä, suhteellisen myrskyisää kun molemmat kovin nuoria ja kovapäisiä. Minä halusin eron, syömishäiriöni vain vaivasi suhdettamme niin paljon että tunsin jatkuvaa syyllisyyttä kiukutteluistani ja käytöksestäni, sh aiheutti myös riittämättömyyden tunteita ja aina inisin kuinka tarvitsen enemmän rakkautta.. Mies ei halunnut erota ja oli kovin hajalla tilanteesta. Erosta on nyt n. 3 kk.
Olemme olleet jatkuvasti yhteyksissä,oikeastaan heti erottuamme toivoin jo yhteenpalaamista. =( Rehellisyyttä arvostavana kerroin miehelle yhdestä eromme jälkeisestä "toilauksestani". Hän ei tätä sulattanut eikä sen jälkeen ole ollut innokas harkitsemaankaan yhteistä tulevaisuutta.
Minä pienessä naisen päässäni kuvittelen että aika tai se että mies sekaantuisi toiseen naiseen saisi hänet käsittämään että olemme kuin luodut toisillemme. Mies antaa ristiriitaisia signaaleja taikka sitten oma pääni ei suostu uskomaan tätä eroa todeksi. Käymme ulkona syömässä, hän ottaa mua kädestä kadulla ja katsoo niinkuin aina ennenkin. Olemme käyneet ulkona yhteisten ystäviemme kanssa, emme käyttäydy kuin pari vaan kuten sovussa eronneet aikuiset jotka ovat nyt jollakin asteella "ystäviä". Kun olemme sitten luonani tilanne on toinen, mies haluaa lähelleni ja kaipaa hellittelyä. Toisinaan hän päästelee kummallisia kommentteja "emme voi vielä muuttaa yhteen" "on minullakin sua toisinaan ikävä ja niitä tunteitakin vielä löytyy sua kohtaan" ja sitten taas aivan toista ääripäätä..hän vetäytyy itseensä.. "ei mitään meitä enää koskaan tule".
En todella tiedä mitä tehdä, mitä hän haluaa? Kun olen kysynyt olen saanut vain kielteisiä vastauksia. Miksi sitten hän toisinaan möläyttelee tuommoisia kummia yhteenmuuttamisesta jne..? Mies jonka kanssa sähläsin on hänelle tuttu mutta ei mikään kaveri kuitenkaan. Harrastuksissani häneen törmäsin. Jos mies minut takaisin huolisi olisi mielestäni itsestään selvää että ko. harrastukseni loppuisi samantien. Minä mokasin enkä varmasti haluiasi aiheuttaa mielipahaa ja turhia riidanaiheita enää. Toisinaan mies mustasukkaisena kyselee toisesta ja minkä verran olen niihin ja näihin yhteyksissä ja paasaa kuinka koko porukka oli varmasti suunnitellut koko höskän ja tarkoitus oli savustaa hänet ulos kuvioista ja kaikkea muuta vainoharhaista soopaa..
Onko tässä mitään toivoa vai onko se kaikki jo menetetty?
Olemme olleet jatkuvasti yhteyksissä,oikeastaan heti erottuamme toivoin jo yhteenpalaamista. =( Rehellisyyttä arvostavana kerroin miehelle yhdestä eromme jälkeisestä "toilauksestani". Hän ei tätä sulattanut eikä sen jälkeen ole ollut innokas harkitsemaankaan yhteistä tulevaisuutta.
Minä pienessä naisen päässäni kuvittelen että aika tai se että mies sekaantuisi toiseen naiseen saisi hänet käsittämään että olemme kuin luodut toisillemme. Mies antaa ristiriitaisia signaaleja taikka sitten oma pääni ei suostu uskomaan tätä eroa todeksi. Käymme ulkona syömässä, hän ottaa mua kädestä kadulla ja katsoo niinkuin aina ennenkin. Olemme käyneet ulkona yhteisten ystäviemme kanssa, emme käyttäydy kuin pari vaan kuten sovussa eronneet aikuiset jotka ovat nyt jollakin asteella "ystäviä". Kun olemme sitten luonani tilanne on toinen, mies haluaa lähelleni ja kaipaa hellittelyä. Toisinaan hän päästelee kummallisia kommentteja "emme voi vielä muuttaa yhteen" "on minullakin sua toisinaan ikävä ja niitä tunteitakin vielä löytyy sua kohtaan" ja sitten taas aivan toista ääripäätä..hän vetäytyy itseensä.. "ei mitään meitä enää koskaan tule".
En todella tiedä mitä tehdä, mitä hän haluaa? Kun olen kysynyt olen saanut vain kielteisiä vastauksia. Miksi sitten hän toisinaan möläyttelee tuommoisia kummia yhteenmuuttamisesta jne..? Mies jonka kanssa sähläsin on hänelle tuttu mutta ei mikään kaveri kuitenkaan. Harrastuksissani häneen törmäsin. Jos mies minut takaisin huolisi olisi mielestäni itsestään selvää että ko. harrastukseni loppuisi samantien. Minä mokasin enkä varmasti haluiasi aiheuttaa mielipahaa ja turhia riidanaiheita enää. Toisinaan mies mustasukkaisena kyselee toisesta ja minkä verran olen niihin ja näihin yhteyksissä ja paasaa kuinka koko porukka oli varmasti suunnitellut koko höskän ja tarkoitus oli savustaa hänet ulos kuvioista ja kaikkea muuta vainoharhaista soopaa..
Onko tässä mitään toivoa vai onko se kaikki jo menetetty?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä ehdottaisin, että pistäisit kaikki yhteydet poikki tähän mieheen ja sanot sille, että kertoo ku tietää mitä elämältään ja etenkin mitä susta haluaa.
Olen varma, että jos hän susta yhä välittää niin ikävä tuo hänet takaisin. Helppoa ei tule olemaan, mutta olen varma että tapahtuisi muutosta jo ennemmin kuin luuletkaan.
Se on nyt susta kiinni. :) tsemppiä teille.
* Itsekkin erosin noin kuukaus sitten ja ero sai mut tajuamaan mikä mulle elämässä on oikeasti tärkeintä. No mut, mulle ei sit enään löytynytkään paikkaa sen sydämmestä. Onneks mä löysinkin nyt uutenavuotena yhen enkelin :) Se on tosi ihana ja sen kanssa on hyvä olla. Sitä vaan tapahtuu asioita silloin kuin niitä vähiten osaa odottaa.
Kuten sanoinkin olemme olleet oikeastaan jatkuvasti yhteyksissä.. Hänen suustaan tulevat sammakot ovat luokkaa "en voisi kuvitella rakastavani ketään toista kuten sua" ja nämä sekä se että tosiaan tunnen miehen saavat mut jossakin tuolla sisällä uskomaan. Meihin. Taas koko viime viikonloppu meni niin että hän halusi nähdä mua, jokaikinen päivä..enkä lainkaan taikka mitenkään itse pyytänyt mitään saati vaatinut, edes vihjaillut. Uuden vuodenkin olimme yhdessä mutta silloin huomasin hänessä taas ahdistusta ja mustasukkaisuutta. Hän pohtii kovasti sitä toilaustani. Ymmärrän kyllä että se sattuu, vaikka olimmekin jo erillään silloin kun tuo kävi. Itse olen koko ajan toivonut hänen tekevän samoin, ei siksi että pääsisin omista omantunnontuskistani vaan siksi että olen varma että hän sen jälkeen oivaltaisi asioita toisin ja myös mun kannaltani.
Nyt olen sitten pysynyt hissukseen, toissapäivänä juteltiin ja sanoin että tunsin kyllä ettei hänen ollut hyvä olla maanantaina, ja että ymmärrän kyllä miksi. Kovin oli hiljaista poikaa.. Pelkään vain että jos en anna itsestäni kuulua, niin alkaako hän taas epäilemään mua???
Onnea sinulle ja uudelle onnelle! =D
No samoja sammakoita tuli mullekkin mun exältäni. "Oot mulle niin tärkee" ym... Sit aina taas vaihteeks "Ei mun sydämmestä löydy enään tilaa sulle poikaystävänä". Ok !? No muo sattu ihan helvetisti. Sitähän se on ku ensin rakastaa toista täysillä ja sit vaan vedetään matto jalkojen välistä ? Sit vaan pitäs esittää, että kaikki on hyvin !?
No mut juu ... pidät vaan pintas, että älä pidä siihen mitään yhteyttä ennenkuin se tulee "itkien takas" >;) ja tajuaa mitä on menettänyt tai / ja mitä susta haluaa. Kato olit sä tehnyt mitä vain tai mistä sitten eronne johtukaan kukaan ei ansaitse tollasta kohtelua / Pompottelua.
Mäki jatkuvasti pidin yhteyttä tyttöystävääni ja eihän se nyt sit ikävää ehtinyt tuntea ? Tai no kui se voiskaan kun ties, että sais mut koska vaan takas ku niin hartaasti rukoilin. Sama se on sulla... ainakin mä ymmärsin, että annat sen olla lähelläs jne... ? Ei tommosen jälkeen vaan sitä ikävää enään koe !? Anna sen kokea ikävän tuskat rinnassaan !
Pidät vaan mielessä, että mitä kärsimättömämmäks sä alat tulla niin sitä kovempi ikävä sun exälläs on. Jos ei ole niin eihän suo kohtaan enään mitään tuntiskaan -> Kannattaako roikkua sellaisessa jonka sydämmestä ei löydy enään sijaa sulle ?
Pidät vaan mielessä, että sä olet se palkinto >;) Ja se tässä sut menetti eikä toiste päin.
Oot selvästikkin hieno nainen. Pidä ny puolias :) Niin mäkin teen.
Huouh.. Alan olla aivan riekaleina henkisesti..
Viime viikonloppuna mies itki minulle kuinka häntä ei kukaan koskaan ole rakastunut niinkuin minä. "voisiko tästä enää tulla mitään? voivoi meitä.." Sanoin kaiken; kuinka paljon rakastan ja toivon että saataisin meidän asiat taas selvitettyä ja voitaisiin olla onnellisia yhdessä. Siinä sitten loskasateessa itkettiin ja halailtiin. TAAS minä ajattelin että kyllä tämä tästä, kunhan jaksan yrittää ja uskoa meihin.. "mä en voi suhun luottaa vielä, mietin paljon sitä sun paskatemppuasi".. Mä vain toistelin kuinka varma olen siitä että aika tuo luottamuksenkin takaisin ja että aivan varmasti yrittäisin kaikkeni..
Jooh, sitten taas jatkuvaa yhteydenpitoa, söpöstelyä. Eilen mies tokaisi puhelimessa "me ei enää saman katon alle päädytä". Hajosin täysin. Siis täh? Oliko tuo vollotus taas jotakin huomionhakua ja läheisyydenkaipuuta? Kun miehen mielestä tilanne on hyvä "tälläisenaan" sanoin ettei näin voi ikuisesti elää johon hän "elän omaa elämääni, älä nyt rupea vaatimaan multa mitään".
Joo-oh. Tuli kumma olo. Ai näinkö se sitten olikin. Että hän tulee mun luo kun tuntuu pahalta, kun kaipaa lämpöä tai kun ei ole hitto parempaakaan tekemistä. Ja mä olen niiiiiin tyhmä että rakastan tuota miestä. Typerää kaksilahkeista joka ei tajua miten paljon saisi multa takaisin jos vaan uskaltaisi rakastaa. Miten tämän saa loppumaan? Mä en kestä enää tätä kipua, mä en halua enää rakastaa häntä... ;(
Tämä tilanne on vain jatkunut edelleen..
Viimein puhuttiin että yritämme, tapailemme. Kaikessa rauhassa. Siinä ei sitten vain mistään "pelsäännöistä" sovittu. Viime viikonloppuna mies tuli luokseni kun oli pitkästä aikaa olut kavereidensa kanssa baari-iltaa viettämässä. Kertoi sitten törmänneensä entiseen ihastukseensa ja antaneensa tälle numeronsa. Sanoin etten pidä tilanteesta näin. On aivan turha alkaa johinkin kosto-leikkiin ja kysyin onko hän kiinnostunut naisesta. Jos näin olisi luopuisin tästä sähellyksestä jota yrittämiseksi kutsumme. Hän totesi ettei ole kiinnostunut naisesta. Puhuimme parisuhteesta yleisellä taholla ja pohdimme toistemme hyviä puolia. Hän kertoi oletuksensa suhteesta olleen vaaleanpunaiset ja romanttiset. Kuinka yhdessä olisi aina ja ikuisesti hyvä olla. Arki ei kuitenkaan toimi niin. Hän sanoi kaipaavansa alkua, ihastuksen tunnetta. Hän kertoi pelkäävänsä "toista mahdollisuutta" koska uusi ero satuttaisi niin paljon. Ymmärrän kyllä ja haluan antaa hänelle tarpeeksi tilaa ja aikaa. Haluaisin todella että onnistuisimme.
Jälleen meillä oli hyvä olla yhdessä ja hän puhui kuinka uskoo meihin ja kuinka hyvältä nyt tuntuu kun asioista on puhuttu.
Emme ole nähneet arkena lainkaan. Hän on kovin väsynyt töidensä jälkeen ja toisinaan taas minulla on iltatöitä. Tänään näimme ja hän oli kovin etäinen joskin myös väsynyt. Tuntuu vain että olen kärsimätön paska. Olisin halunnut että hän olisi jäänyt luokseni yöksi ja olisin saanut olla hänen lähellään mutta ei. Hän haluaa kyllä nähdä huomenna ja tajuan että työviikon jälkeen väsyttää.
Olen malttamaton, en jaksaisi odottaa että saisimme asiat ennalleen, tai oikeastaan paremmin kuin koskaan.. Sanokaa nyt joku mitä ajattelette koko kuviosta? Voiko tämä onnistua? Mikä on kohtuullinen aika että maltan odottaa?