Voi voi. Käry kävi. Takana yli 34v. yhteistä elämää, josta melkein 29v. aviossa. On kolme yhteistä lasta, jotka eivät enää huollettavina.
Nyt olen jäänyt kiinni ihan oikeasta pettämisestä. Tuo hetken suhde on minulle tosin historiaa. Vaimolle se on syy panna kaikki entinen roskikseen ja tehdä ositus. Huomenna kai jätetään avioerohakemus.
Taustalla ns. "pettämisiä" puoleltani.
Nettikirjoittelua, –suhteita, melkein fyysistä pettämistäkin. Minulle, joka lienen tunteeton, niillä ei enää painoarvoa, vaimolle kylläkin.
Nyt sitten jäin kiinni konkreettisesta seksisuhteesta, jolla ei minulle merkitystä. (kuukauden takainen)
Vaimolleni se on kuitenkin viimeinen naula suhteemme arkkuun.
Vaimoa en ole saanut kiinni vastaavasta, vaikka olen epäillyt. Hän on siis vahvemmilla tilanteessa.
Olemme toisillemme ensirakkaudet. Minä olin tavatessamme vielä enemmän 'äidin poika' kuin hän 'äidin tyttö'.
17v. alettiin olla yhdessä. Sitten 22v. naimisiin. Elämä ei ole kohdellut silkkihansikkain. Puutetta ja lasten sairautta on riittänyt.
En halua enempää yksityiskohtia tänne eritellä, mutta ei todellakaan ole ollut helppoa!
Itsetunto lapsuuden traumojen takia (ehkä) nollassa. Olen ollut altis naisten vietäväksi. Kaikki imartelu on ollut hunajaa.
Viimeinen vuosi: Vaimo keljuillut (vittuillut) minulle ensin juomisesta, sitten nettisuhteesta. Niistä vanhoistakin.
Sitten taas juomisesta, kunnes raitistuin. Keljuilu (vittuilu) jatkui selvälle miehelle. Vitun vetoketju pantiin kiinni: "Sun kanssa en voi ajatellakaan seksiä, koska oot kohdellu mua noin". (Se nettisekoilu).
Sitten tuli elävää lihaa vastaan, joka sanoi, etten ihan paska mies olekaan. Seuraus: Sänkyyn päädyttiin.
Kaikki meni ohi ja tämä sekoilu jäi taakse. Rakastin uudestaan vaimoani ja halusin sovittaa hänelle kaiken tekemäni. Pitäen kuitenkin salassa tekemäni, koska tieto lisää tuskaa, jolta halusin hänet säästää.
Kuitenkin tuo perkeleen kohtalo halusi niin, että kaikki paljastuu. Vaimo löysi tänään jälkiä tietsikalta.
Myönsin: Pantu on. Mutta kaikki on ohi. Nyt vaimo haluaa kuitenkin avioeroa. Kun ei usko, eikä enää halua yrittääkään uskoa.
Siteitä *panoon* ei enää ole. Vaimo antaa kenkää, olen aika basisti ilman bassoa sen jälkeen.
Onko palstaa lukevissa naisissa sellaisia, jotka ovat pystyneet antamaan anteeksi syrjähypyn? Tai miehissä sellaisia, jotka ovat saaneet anteeksi?
Vaimon mielestä niitä pettämisiä on montakin. Mutta tämä on melkein ainoa fyysinen. (yksi muu) Henkisiä on kyllä lisäksi.
Selviääkö tästä hengissä ja miten vai hyppänkä junan alle, tai järveen?
Jos joku vastaa, voin keskustella lisää. Kun ei tuu unikaan.
Nyt olen jäänyt kiinni ihan oikeasta pettämisestä. Tuo hetken suhde on minulle tosin historiaa. Vaimolle se on syy panna kaikki entinen roskikseen ja tehdä ositus. Huomenna kai jätetään avioerohakemus.
Taustalla ns. "pettämisiä" puoleltani.
Nettikirjoittelua, –suhteita, melkein fyysistä pettämistäkin. Minulle, joka lienen tunteeton, niillä ei enää painoarvoa, vaimolle kylläkin.
Nyt sitten jäin kiinni konkreettisesta seksisuhteesta, jolla ei minulle merkitystä. (kuukauden takainen)
Vaimolleni se on kuitenkin viimeinen naula suhteemme arkkuun.
Vaimoa en ole saanut kiinni vastaavasta, vaikka olen epäillyt. Hän on siis vahvemmilla tilanteessa.
Olemme toisillemme ensirakkaudet. Minä olin tavatessamme vielä enemmän 'äidin poika' kuin hän 'äidin tyttö'.
17v. alettiin olla yhdessä. Sitten 22v. naimisiin. Elämä ei ole kohdellut silkkihansikkain. Puutetta ja lasten sairautta on riittänyt.
En halua enempää yksityiskohtia tänne eritellä, mutta ei todellakaan ole ollut helppoa!
Itsetunto lapsuuden traumojen takia (ehkä) nollassa. Olen ollut altis naisten vietäväksi. Kaikki imartelu on ollut hunajaa.
Viimeinen vuosi: Vaimo keljuillut (vittuillut) minulle ensin juomisesta, sitten nettisuhteesta. Niistä vanhoistakin.
Sitten taas juomisesta, kunnes raitistuin. Keljuilu (vittuilu) jatkui selvälle miehelle. Vitun vetoketju pantiin kiinni: "Sun kanssa en voi ajatellakaan seksiä, koska oot kohdellu mua noin". (Se nettisekoilu).
Sitten tuli elävää lihaa vastaan, joka sanoi, etten ihan paska mies olekaan. Seuraus: Sänkyyn päädyttiin.
Kaikki meni ohi ja tämä sekoilu jäi taakse. Rakastin uudestaan vaimoani ja halusin sovittaa hänelle kaiken tekemäni. Pitäen kuitenkin salassa tekemäni, koska tieto lisää tuskaa, jolta halusin hänet säästää.
Kuitenkin tuo perkeleen kohtalo halusi niin, että kaikki paljastuu. Vaimo löysi tänään jälkiä tietsikalta.
Myönsin: Pantu on. Mutta kaikki on ohi. Nyt vaimo haluaa kuitenkin avioeroa. Kun ei usko, eikä enää halua yrittääkään uskoa.
Siteitä *panoon* ei enää ole. Vaimo antaa kenkää, olen aika basisti ilman bassoa sen jälkeen.
Onko palstaa lukevissa naisissa sellaisia, jotka ovat pystyneet antamaan anteeksi syrjähypyn? Tai miehissä sellaisia, jotka ovat saaneet anteeksi?
Vaimon mielestä niitä pettämisiä on montakin. Mutta tämä on melkein ainoa fyysinen. (yksi muu) Henkisiä on kyllä lisäksi.
Selviääkö tästä hengissä ja miten vai hyppänkä junan alle, tai järveen?
Jos joku vastaa, voin keskustella lisää. Kun ei tuu unikaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
sinähän olet paatunut pettäjä! Olisitko sinä todellakin jatkossa uskollinen, miten kuvittelet että vaimosi voisi kaiken tuon sotkuilun jälkeen luottaa siihen. Anna kuule vaimollesi vapaus, josko hänelle vielä löytyisi uskollinen mies. Itse mokasit ja pahasti, mitä siinä vikiset!
siksi kysyinkin.
Ei hän todellakaan voi. Ainakaan tänään kuullun perusteella.
Mutta onko jotkin työttömäksi jääneen, täysin yksinäisen ihmisen, nettikontaktit oikeasti pettämistä? Kun elämässä ei ole mitään kontakteja, ei miehiin eikä naisiin.
Olen miettinyt, josko parisuhteessa olisi ollut jotain kivillä, ennen kuin pahin pääsi tapahtumaan? En halua syyttää vaimoani. Hän on kaikesta huolimatta pulmunen minuun mustaan korppiin verrattuna.
Onko syy vain yhdessä, jos joku mies tai nainen ajautuu avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen.
Niin virtuaali-, tai todelliseen?
Kiitos sinulle mielipiteestäsi. Varmaan olet nainen ja osaat ajatella tapahtunutta petetyn vaimoni kannalta.
Me miehet kai ollaan vähän erilaisia, joille pikapano ei ole loppupeleissä mitään. Vain kassien tyhjennys. Ja sana 'anteeksi' voisi pyyhkiä kaiken tehdyn pois. Varmaan minun "antteksi -kiintiöni" on käytetty loppuun. Mutta niin makaa, kuin petaa.
niitten nettijuttujen lisäksi kaksi seksisuhdetta. Mieti nyt hetki, miltä se vaimostasi tuntuu. Sinulle se oli vain pussien tyhjennys, mutta vaimollesi iso loukkaus. JOS olsisit pettänyt vain kerran esim. yhdenyönjuttu ja vain kerran, uskon että vaimosi olisi pystynyt sen antamaan anteeksi, mutta kun sulla tää pettäminen on tullut tavaksi. Uskotko tosiaan, että olisit jatkossa uskollinen, eikä vähitellen alkaisi netti houkutella..
Oletko noin yksinkertainen vai joku provoilija? Tai sitten olet ihminen vailla kokemusta elämästä.
Ei kai ole vain yhtä syyllistä kun tuohon ajaudutaan.
En halua olla tuomari,enkä myöskään teloittaja. Molemmilla varmaan on oma versionsa, josta nyt luemme vain miehen kertomaa. Kentien silloiteltua? Emme voi tietää. Siksi emme voi tuomitakkaan kumpaakaan.
Haluan vain, että aloittajalla ja hänen vaimollaan olisi hyvä loppuelämä, mitä se ikinä onkaan.
t. eronnut nainen, joka nyt tasapainossa. Jälkeen kaiken paskan.
Olen loukannut, se on totta. Mutta ajattele, yli 30 v. historia. Onko sen hylkääminen tapahtuneen arvoista? Vain yhden oikean sekoilun takia. Kun sillä muijalla ei mitään jakoa verrattuna minun vaimooni.
Se 12 vuoden takainen (fyysinen) ei ollut yhtään mitään. Laivaromanssi. Humalaisten sekoilua, kuten laivalla on tapana, kuten tiedät, jos olet ollut? Työyhteisön sosiaalisen paineen osittain aiheuttamaa. (Jos nyt et nai, olet homo, enkä edes nainut... mutta siitä viis).
Nettijutut vain leikkiä, sen uskallan sanoa.
Mutta kerropa, oi viisas nainen, mikä ajaa miehen tällaiseen? Vaikka hänellä on maailman paras nainen puolisona. Itse en vastausta tiedä. Olen sentään ollut kunnon isä lapsilleni. Myös vaimoni mielestä.
Kiva keskustella kuitenkin, edes jonkun kanssa.
Ainakin minä olen äijän jättänyt pettämisen takia. En ole katunut, vaikka onhan se arka paikka minullekin vielä 5 vuoden jälkeenkin. Jouduin jättämään suuren rakkauteni, mutta ylpeyteni ei kestänyt sitä kolausta. Anteeksi anto riippuu siitä, onko vaimosi ylpeä ihminen? Jos on niin kenkää tulee ja varmuudella.
niin, että syy pettämiseen on jossain muualla kuin sinussa itsessäsi? Laivalla sekoillaan joo, mutta kaikki eivät sekoile. Eikä ne nettijututkaan ihan viattomia ole, johtavat varmaan helposti tapaamiseen ja suhteeseen. Sopii tosiaan kysyä, miksi olet pettänyt vaimoasi, jos kuitenkin hänestä kovin pidät. Ehkä vain kyllästyit häneen ja halusit vaihtelua ja piristystä elämääsi. Ehkä sinulla oli jokin tyhjiö tai tarve, jota täytit. Ehkä olit onneton - mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi, sille ei mahda mitään. Tai ehkä vaan olet pukki, joka on hormoniensa vietävissä? Sinä tiedät itse vastauksen parhaiten.
miehen on tehtävä. Ei sinun kannata enää muuttaa itseäsi,kuolisit jo luonnollisesti muutokseen. Minä ikäinen olet?
Olen nainen, avioliittoa 10v takana ja lapset vielä pieniä. Mieheni jäi kiinni pettämisestä, kahdesti pettänyt (eri muijat). Kolaus on niin suuri, ettei sitä voi ymmärtää kuin saman kokeneet. Siinä loukataan toista niin äärimmäisen syvästi, seksuaalisuus on niin haavoittuvainen ja herkkä alue.
Kaikin tavoin haluamme pelastaa liittomme, vaikka se toisinaan niin kovin vaikealta tuntuukin. Pettäjämies kun ei ainakaan meillä tunnu ymmärtävän, että tunteeni sahaavat laidasta laitaan. Itsetunto on koetuksella, oman arvon tunto vähissä.. Ihmettelen syvästi, kuinka mieheni on saattanut toimia näin, turkasen pitkään olen elänyt valheessa. Monesti kyllä epäillyt, ettei kaikki ole kohdallaan.. Mutta naiset ovat tienneet mieheni olevan varattu, paskoja nekin! Kyllä tämä maailma makaa mallillaan. Sanoisin jokaiselle, joka tietoisesti aikoo maata varatun kanssa, ottakaa järki käteen! Samoin ne, jotka aikovat pettäjän tielle. Kallis on hinta, jonka voi joutua maksamaan yhden illan seikkailusta.
Amm.apuun olemme turvautuneet, ei siitä ainakaan haittaa ole ollut. Yritän parhaani tällä tiellä. Pettäjät, jos haluatte pelastaa suhteenne, teiltä vaaditaan paljon! Kysymys ei ole vain petetyn anteeksiantamisesta, vaan pettäjän on osoitettava rakkautensa ja ansaittava luottamuksensa pala palalta. Siihen tarvitaan aikaa, mikään ei korjaannu yhdessä illassa. Samoin siihen tarvitaan molempien vilpitön halu jatkaa yhteisellä tiellä.
Ymmärrän jokaista, joka lähtee suhteesta lätkimään pettämisen tultua ilmi. Petetyllä on siihen oikeus. Tunnemylläkkä ja tuska voi lyödä niin kovasti kasvoille, ettei ole muuta mahdollisuutta.
Aika näyttää kuinka meillä käy, kärsivällisyyttä tarvitaan ja paljon paljon rakkautta ja anteeksiantoa.
Olen myös petetty nainen. Sain mieheni kiinni n. pari kuukautta sitten suhteesta joka oli kestänyt muutaman kuukauden. Samalla tavalla kuin alkuperäinenkin kirjoittaja oli suhde tietoisesti haettu netistä. Tapailtu oli ja muutaman kerran seksiäkin harjoitettu. Tekstiviestit joita silloin miehen kännykästä luin en milloinkaan saa mielestäni, enkä niitä tissinkuvia joita näin. Mieheni oli täysin ällikällä lyöty kun joutui vierestä seuraamaan millaisen tuskan hän minulle aiheutti teollaan. Asia pyörii jatkuvasti mielessä eikä luottamusta voi koskaan saada takaisin. Oma itsetunto on aivan pohjalla.
Asiaa ei myöskään helpottanut se, että löysin hänen treffiprofiilinsa netistä suhteen paljastumisen jälkeen ja chattailu sen kun jatkui. Viestittelyt myös toisen naisen kanssa vain jatkuivat, vaikka käry oli jo käynyt. Tuska hiipii sisälleni aina kun hän lukee sähköpostiaan tai kännykkäviestejä. Nykyisin kännykkä on tosin aina putsattu viesteistä.
Sydän särkyi ja mieli oli aivan maassa. En olisi koskaan voinut uskoa hänestä tällaista.
Asiaa ei todellakaan pidä pettäjän vähätellä. Jo pelkästään suhteessa jatkaminen vaatii jo niin paljon voimia, että jos siihen yleensä päädytään olisi syytä toisenkin osapuolen ymmärtää mitä petetty osapuoli käy läpi ja kestää se mitä on omalla teollaan saanut aikaiseksi.
Ihmettelen yhä kenelle tämä asia oli hyvä. Loppujen lopuksi perheen sisällä kärsivät kaikki omalla tavallaan. Luultavasti ainoa joka tästä selviää ilman pahempia tuskia on nainen joka tiesi tapailevansa varattua miestä. Motiivia en vain voi koskaan ymmärtää, en mieheni enkä toisen naisen.
Loppuyhteenvetona, jos haluaa saada anteeksi joutuu sen eteen tekemään todella paljon töitä. Pitää muistaa, että mikään ei enää ole kuten ennen. Pohja on kadonnut ja uutta pitää rakentaa.
Aivan, olen samaa mieltä, että pettäjä (mieheni) joutuu vierestä kestämään omilla teoillaan aiheuttamansa tuskan minulle. Kärsii itsekin, sanoo niin. Ymmärrän. Mutta toivottavasti edes joskus hän ymmärtää, miksi nyt toivon ja haluan entistä enemmän hellyyden ja rakkauden osoituksia, sanoja, aitoja. En alkoholin voimalla annettua läheisyyttä, sitä en kaipaa. Se vain tuo tuskan mieleeni uudelleen, humaltuneena hän on pettänyt... Itsensä tässä tuntee niin nollaksi kuin nainen voi tuntea. Miten voi toisenkin kerran pettää, sortua niin saastaiseen tekoon ja sitten vakuutella ja valehdella vaimolle, että rakastan sua, hyi! Välillä tekis mieli kadota, mutta tunnesiteeni mieheeni ovat niin vahvat, etten siihen kykene. Saanenkohan koskaan vastausta, miksi hän salli tällaisen tapahtua, luulenpa etten saa. Uudelleenrakentaminen on kovan työn takana, toivottavasti selvitään.
ainoastaan yksi väittämä listasta puuttuu...
Mirehen kuuluu juosta vieraan pillun perässä
käännä voitoksesi pettämisesi.Saathan eron.
vaimosi on näinkin kauan jaksanut tuollaista touhua.Parempi, että annat hänen erota sinusta ja aloittaa paremman elämän.
..mutta anteeksi antaminen voi olla todella vaikeaa. Oma mieheni piti toista naista kaksi vuotta. Ilmeisesti oli kaksikymmentä vuotisen yhdessäolomme ensinmäinen mutta ei viimeinen. Luotto meni, vaikka kuinka yritin opetella usean vuoden ajan luottamaan uudestaan, ei se onnistunut. Kävin terapiassa monta kertaa mutta yksin, koska mieheni ei halunnut. Opin lopulta elämään asian kanssa mutta anteeksi olen pystynyt antamaan vasta nyt kaksi vuotta avioeromme jälkeen. Ero tuli koska luotto ei palannut ja aloin itsekin elämään kuten mieheni, eikä se ole oikeaa avioliittoa.
mutta petetyn rakkaus kuolee kuitenkin. Vuoden päästä huomaat olevasi vaimollesi pelkkää ilmaa, valitettavasti.
minä annoin miehelleni kolmesti anteeksi pettämisen, joka kerta HÄN ON KIITTÄNYT PETTÄMÄLLÄ UUDELLEEN, nyt odotan viimeistä naulaa arkulle eli kun jää kiinni saa lähteä. se teissä useissa miehissä on vikana, että haluatte voita kummallekin puolelle pullaa,mutta ette ajattele seuraamuksia. missä on miehinen vastuu... pettäessä tiesit kiinnijäämisen mahdollisuuden.... ota nyt vastuu tekemisistäsi, älä vieritä syytä vaimosi niskoille ...
Aika karkeita vastauksia olet saanut, mutta se lienee ns. "pettäjämiesten" osa tällä palstalla, jossa on paaaaaljon henkilöitä, joille puolison pettäminen on tehnyt syvät arvet sisimpään. Heidän käytöksensä, karkea ja tuomitseva mustavalkoinen maailmankuva, on ymmärrettävä muttei kaikinpuolin hyväksyttävä.
Kyllähän teidän parisuhteenne ongelmat on ihan jossain muualla kuin noissa pettämisissä. Minusta nettikirjoittelut ja -suhteet eivät välttämättä ole ollenkaan pettämistä, riippuu tietenkin niiden laadusta. Pettämisen raja kun on vähän kuin veteen piirretty viiva.
Käryämisesi pettämisestä antoi vaimollesi mitä ilemisemmin hyvän syyn erota, lähteä liitostanne hyviksenä ja marttyyrin kaapuun kieroutuneena ja jättäen sinulle pahiksen roolin. Noin se on helpompi hänelle, selviää ikäänkuin "puhtain paperein" kun koko eron syy muka oli pettämisesi.
Todelliset syyt eroon on ihan jossain muualla. Kauhean ruusuiselta ei liittonne kuvauksesi mukaan kuulostanut, äkkituntumalta voisi sanoa, että sen olisi voinut viedä päätökseen jo paljon aikaisemmin - tai edes tehdä jotain asioiden kuntoonsaattamiseksi. Siis MOLEMPIEN tehdä jotain.
Itse erosin omasta puolisostani pahiksen roolissa, pettäjänä ja haluten eroa. Minun syyksi ssiis tulee koko ero, tarinan pahis on tietenkin sminä ja salarakkaani. Oikeasti oikeat syyt eroon ovat ihan jossain muualla, pettäminen oli vain seurausta kaikesta siitä, mitä en/emme kyenneet laittamaan virallisessa avioliitossamme kuntoon.
"Minusta nettikirjoittelut ja -suhteet eivät välttämättä ole ollenkaan pettämistä, riippuu tietenkin niiden laadusta. "
No mistä se toinen sen tietää? Jos ensin jää kiinni nettitouhuista ja sitten pettämisestä, minä ainakin olettaisin että nyt paljastui vasta jäävuoren huippu. Eihän tuollaiseen ihmiseen voi luottaa yhtään.
"Käryämisesi pettämisestä antoi vaimollesi mitä ilemisemmin hyvän syyn erota, lähteä liitostanne hyviksenä ja marttyyrin kaapuun kieroutuneena ja jättäen sinulle pahiksen roolin. "
Tässäkö ei ole mustavalkoista ajattelua? Tuleeko mieleen, että joillakin ihmisillä saattaa ihan oikeasti olla sellaisia periaatteita, että se on kerrasta poikki vaikka muuten menisi kuinka hyvin?
No enkös minä kirjoittanut tuosta nettikirjoittelusta, että se riippuu nimenomaan sen laadusta, että onko se pettämistä vai ei? Aloittajan nettikirjoitteluun on paha mennä sanomaan, kun ei se ole suoraan ja itseisarvoisesti pettämistä, että on tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Kyllä ihmisillä on varmasti sellaisia periaatteita, että "kerrasta poikki". Minusta juuri se on mustavalkoista ajattelua. Eikä aloittajan tapauksessa varmaan ole tästä kysymys - ainakin minä ymmärsin että parisuhde ei muutenkaan heillä ole ollut mitenkään hyvässä hapessa.
joka katseli asiaa hieman toisin.
Minä olen tosiaan pahis, jonka takia nyt erotaan.
Ihan oikein haistelet, että ei ole vain yhtä syyllistä kun parisuhde ei toimi.
Kaikesta ampumisesta ja teloitustuomioista (tällä palstalla) huolimatta, olen jotain hyvääkin suhteemme kestäessä tehnyt. Vaimokin myöntää.
Ja nyt kun paperi on postissa emme enää riehu, emmekä soimaa toisiamme. Ainakaan tänään.
Lapset, ne aikuiset, ottivat jutun aika tyynesti. Surullisina, mutta tyynesti. Se helpottaa.
Eikä tässä vielä olla erottu. Mehän 6 kk harkitaan!
Aika 'seesteinen olo'. En suosittele kenellekään.
Nuorille sen verran haluan neuvoa:
Eläkää elämää ennen sitoutumista!
Ettei tarvitse vanhana alkaa elämään sitä jotakin, joka olisi mahdollisesti pitänyt nuoruudessa kokea.
Jatka aloittamallasi tiellä ja kaikkea hyvää Sinulle.
Toivottavasti minun ikäisenä (51v) voit allekirjoittaa kaiken tänään ajattelemasi.
Maailman toivo on Sinussa ja kaltaisissasi.
Eikä Jessekään tule paratiisissa ihan epätoivoiseksi, kun aikanaan kaltaisiasi kirkasotsia sinne väistämättä päätyy.
Me pahikset pidetään helvetin puolella huoli lämmityshommista.
Jumalalla ja saatanalla kun on sellainen sopimus, että taivaan vesi kiertää helvetin hiiliahjon kautta lämpiämässä. Ja minä siellä lapioin hiiliä pesään, että te hyvät voitte varrella virran yhdessä leijonan ja lampaan kanssa syödä taivaan mannapuusta mitä parhaita hedelmiä.
[P.s. Onko Sinulla sisaruksia, ja jos on, ovatko he kaltaisiasi. Vai onko perheessä tervepäisiäkin???
Komea nimimerkki.
Oletko mies isolla M-kirjaimella myös nimimerkin takana?
t. NAINEN isolla N:llä
Täällä lyödään yhtä tietämättä mitään taustoja.
Voi olla suuri sikakin, tai sitten ei.
Who knows?
Aloitus ei kerro kaikkea, eikä kai kukaan tänne koko elämänhistoriaansa levitäkään, täysijärkinen?
Ettei parisuhde ollut kunnossa heillä. Mutta tiedän kokemuksesta, että on olemassa niin mustavalkoisia ihmisiä, että se on kerrasta poikki. Ajattelin itsekin nuorempana että jos toinen pettää niin that's it, elämänkokemuksen myötä mielipide muuttui. Kun tulee tositilanne eteen, joutuu mustavalkoinen monesti mielipiteitään muuttamaan. Ex-mieheni oli loppuun asti se that's it-ihminen.
Ajattele nyt hiukan ja katso peiliin.Olisitko sinä valmis jatkamaan liittoa jos vaimosi olisi kättäytynyt kuten sinä.
(ei jaksa kirjoittaa kokon nimimerkkiä, mutta aloittaja olen).
Minun luonteellani olisin kyllä, olen jotain kuittaamisia vaimolle ehdottanutkin. Mutta meidän moraalikäsityksemme ovat niin kaukana. Taivas ja helvetti taitavat olla lähempänä, tai tuli ja vesi.
sen kun menet vaan,pääsee vaimoskin sinusta eroon.