Ammatti

Tutustuin jokin aika sitten treffipalstalla naiseen 50 . Ihan miellyttävä ja sivistynyt nainen.Kuitenkaan kaikki ei ollut kohdallaan. Keskustelimme paljon asioista ja viihdyimme toistemme seurassa silloin kun olimme yhdessä. Kuitenkin joka tapaamisen jälkeen hän aina mietti asioita ja kelasi ja puntaroi niitä. Se kävi aina vain työläämmäksi kuunnella hänen erillaista puntarointia keskuteluistamme. Tavallaan häntä häiritsi se koska en kertonut hänelle suunitelmiani ja muitakin asioita päivittäisestä elämästäni ja työstäni. Samoin hänen olisi pitänyt tietää kaikki entisestä elämästäni,suhteistani edellisiin vaimoihin ja tavallaan kaikki se yksityisyys jota jokainen ihminen haluaa säilyttää itsellään. Hän työskentelee ikävässä ja monotoonisessa valtiollisessa virassa ja uskonkin että se käytös oli enemmänkin ammatin tuoma haittavaikute. Hänellä ei vain ollut muuta elämän tapaa. Sääli sinäänsä. Hän olisi ollut ihan rakastettava ja miellyttävä nainen. Kaikessa ja kaikkien asioiden,puheiden ja sanojen analyysi lopetti tämän suhteen.
71683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

joka ei sanaakaan puhunut elämästään, kaikki puhe oli jotakin vitsintapaista, sanoja väärinpäin, kaikenlaista "huvittavaa". Muutoin mies raitis, mutta kuka hän todella oli jäi ½vuoden seurustelun jälkeen epäselvääepäselvemmäksi. Ei ihmisen tarvi liikoja kertoa, mutta esim. mitä työtä tekee, onko lapsia, mistä päin on kotoisin. Alkaa epäillä, että mitä tällaisella salailevalla ihmisellä on menneisyydessään --vankilassako ollut, koulut jääneet kesken, aviottomia penskoja, onko hemmetti joku parittaja vai? Siis jotakin ihmisen on toiselle itsestään kerrottava ja tosiasioita, valheilla on lyheyet jäljet.

Äänestä
  • Antaakohan tällainen itsestään jonkinlaisen vakaan ihmisen kuvan,jos tapaa toisen osapuolen 3-4 kertaa muutamia päiviä siis yhteesä. Uskon,että niinä päivinä on tärkeämpää tutustua toisiinsa ihmisenä eikä jonkinlaisena tenttiobjektina. Minusta kuitenkin luottamus on ensin ansaittava ennen kuin voi kertoa itsestään ja elämästään hieman enemmän. Ja mitä on yleensäkin päivän työasioista keskustelu. Oman minänsä kohottamista. Suurin osa ihmisistä haukkuu toisia työntekijöitä ja pomojaan. Ja tarina jatkuu....kun minä sanoin.....minä tein. Todella rakentavaa keskustelua. Asia on tietenkin toinen jos seurustellaan pitenpään. Itse en kysele keneltäkään mitään. Jokainen kertoo itsestään sen minkä katsoo tarpeellisesksi. sanotaan,että puhuminen on kultaa,mutta vaikeneminen hopeaa. Valitsen mielummin hopetila,kun kertoisin elämäni tarinani muutamilla treffeillä.

    Äänestä

edes kertomaan päivittäisestä elämästään niin johan on kumma. On täysin normaalia kysellä päivän kuulumiset...melko omituinen tyyppi olet. Veikkaan että nainen yritti herättää keskustelua siinä onnistumatta. Mitä tekee ihmisellä joka ei jaa omaa elämäänsä toisen kanssa? Ei yhtään mitään

Äänestä
  • Päivän kuulumiset. Tottakai ne jokainen kertoo. Teillä vain se kaikki rajoittuukin sitten siihen. Minä satuinkin puhumaan keskustelusta.Joka teille monellekkin on täysin vierasta.Tuskin kukaan viisas menee kertomaan kaikki elämänsä kokomukset muutaman treffikerran jälkeen. Vai on kaikki todella niin epätoivoisia. Luottamus on kuitenkin ensin ansaittava. Kun näitä palstoja lukee ja s24:stä löytää jonkun täysin tuntemattoman ihmisen niin ei todellakaan ole suurtakaan mielenkiintoa vastata kaikkiin kysymyksiin. Koska yleensäkin jo kirjoitus vaiheessa ensimmäisessä viestissä tehdään 10 kysymystä. Olisi hyvä kuitenkin ensin tutustua IHMISEEN ennen kuin kertoo koko elämäntarinansa.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Päivän kuulumiset. Tottakai ne jokainen kertoo. Teillä vain se kaikki rajoittuukin sitten siihen. Minä satuinkin puhumaan keskustelusta.Joka teille monellekkin on täysin vierasta.Tuskin kukaan viisas menee kertomaan kaikki elämänsä kokomukset muutaman treffikerran jälkeen. Vai on kaikki todella niin epätoivoisia. Luottamus on kuitenkin ensin ansaittava. Kun näitä palstoja lukee ja s24:stä löytää jonkun täysin tuntemattoman ihmisen niin ei todellakaan ole suurtakaan mielenkiintoa vastata kaikkiin kysymyksiin. Koska yleensäkin jo kirjoitus vaiheessa ensimmäisessä viestissä tehdään 10 kysymystä. Olisi hyvä kuitenkin ensin tutustua IHMISEEN ennen kuin kertoo koko elämäntarinansa.

    Aloitusviestistäsi saa kuvan että tapasitte usein. Lueppa itse. Ja nyt se onkin muutama treffikerta?

    Äänestä

  • kerran??????? kirjoitti:

    Aloitusviestistäsi saa kuvan että tapasitte usein. Lueppa itse. Ja nyt se onkin muutama treffikerta?

    Mitenköhän on? Kummalla on lukihäiriö. En saa tuosta aloituksestani kyllä millään pitnpiaikaisat seurustelu. Tällä aikakaudella voi keskustella paljonkin puhelimessa,skypessä ja onhan niitä paljon muitakin. Jos minä tapasin hänet kolmena viikonloppuna niin tuleehan siitä toki jo 6 päivää. Katson kuitenkin tärkeimmäksi keskustella tutustumisvaiheessa elämän asenteesta ja mitä kukin haluaa seurustelulta tai suhteelta. Minulla ei koskaan ole ollut tarvetta puhua tutustumisvaiheessa itsestäni liikoja. Toki kaikki oleellinen tuli selväksi. Kuka olen,mitä teen,aikaisemmat avioliitot,lapsien lukumäärä jne.jne. En todellakaan halua kuitenkaan paljastaa aloudellista asemaani,omaisuuttani,miksi olen tehnyt sitä ja tätä. Jos sinä kerrot kaikki muutamalla treffikerralla niin uskon,että sinulla on ollut paljon treffejä. Kannattaa vetäytyä syrjään jos ihminen on vain kiinnostunut mitä sinä olet,kuin että olisi kiinnostunut mikä olet.

    Äänestä

  • Oikeastaan, ketä jaksaa kiinnostaa? Jos mä alkaisin treffilleni kertomaan miten monta vatsaa(suolta) toimitin, miten monet tekohampaat annoin suuhun, miten monet haavat hoisin tänään, niin kiinnostaisiko? Eikö se enemmänkin kertoisi minusta, etten muuta osaa puhua, ettei elämässäni ole muuta sisältöä kuin työni?

    Ehkä treffeille kannattaisi varautua vaikka lukemalla päivän lehdet, katsomalla uutiset. Ehkä tällaiset enemmänkin yleismaailmalliset asiat olisi niitä mistä aloittaa? Säätila, ja sen kehittyminen, jotkut havainnot ympäröivästä luonnosta jne. siinä vähän fiksumpaa puheenaihetta kuin mitä tuli duunissa tehtyä.

    Mä en kans kysele enkä utele keneltäkään mitään, jokainen saa kertoa sen minkä itse tuntee tarpeelliseksi. Jotenkin mulle tulee ahdas olo, jos treffeillä puhutaan entisistä suhteista. Kaikenkaikkiaan, ne pitäisi olla jo niin selvät, ettei niistä tarvitse seuraavan suhteen sisältöä rakentaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sairausko kirjoitti:

Tutustuin jokin aika sitten treffipalstalla naiseen 50 . Ihan miellyttävä ja sivistynyt nainen.Kuitenkaan kaikki ei ollut kohdallaan. Keskustelimme paljon asioista ja viihdyimme toistemme seurassa silloin kun olimme yhdessä. Kuitenkin joka tapaamisen jälkeen hän aina mietti asioita ja kelasi ja puntaroi niitä. Se kävi aina vain työläämmäksi kuunnella hänen erillaista puntarointia keskuteluistamme. Tavallaan häntä häiritsi se koska en kertonut hänelle suunitelmiani ja muitakin asioita päivittäisestä elämästäni ja työstäni. Samoin hänen olisi pitänyt tietää kaikki entisestä elämästäni,suhteistani edellisiin vaimoihin ja tavallaan kaikki se yksityisyys jota jokainen ihminen haluaa säilyttää itsellään. Hän työskentelee ikävässä ja monotoonisessa valtiollisessa virassa ja uskonkin että se käytös oli enemmänkin ammatin tuoma haittavaikute. Hänellä ei vain ollut muuta elämän tapaa. Sääli sinäänsä. Hän olisi ollut ihan rakastettava ja miellyttävä nainen. Kaikessa ja kaikkien asioiden,puheiden ja sanojen analyysi lopetti tämän suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu