Olen ollut nykyisen mieheni kanssa yhdessä 11 vuotta, naimisissa 6 vuotta. Meillä on 4 pientä lasta. Suhde on ajautunut vuosien saatossa koko ajan huonompaan suuntaan. Minä olen ollut aina valmis panostamaan suhteeseen, miehellä ei ole kiinnostanut yhteinen tekeminen, eikä paljon muukaan. Suhde alkoi aikoinaan siitä, että halusin "turvallisen" miehen väkivaltaisen suhteen jälkeen. Mies ei siis kolahtanut minuun niin, että olisin tuntenut, että tämä on se oikea. Jonkinlaista rakkautta tietty oli alussa, nyt viime vuosina ei minun puolelta juurikaan.
Nyt sitten "tapasin" chatissa miehen, joka kolahti heti. Tuntui vaan alusta asti, että tämä on se henkilö, joka minun elämästä puuttuu. Juteltiin, viestiteltiin, ikinä ei tavattu. Ja mulle tuli tunne, että haluan jättää nykyisen mieheni. Aikaisemmin, siis ennen tätä toista miestä, olin kertonut jo miehelleni, että ero saattaa olla lähellä, jos yhteinen elämä ei ala kiinnostaa. Mitään ei tapahtunut. Nyt sitten meni ihan sokkiin, kun kerroin jättäväni hänet ja rukoili vielä yhtä mahdollisuutta näyttää tunteensa ym. Kaiken pohdinnan jälkeen päätin antaa mahdollisuuden lasten vuoksi.
Ilmoitin tälle toiselle miehellä, että nyt sitten loppui yhteydenpito. Mutta en osaa ajatella muuta kuin häntä koko ajan. Olen onneton, itken herkästi. Pelkään, että olen tehnyt väärän ratkaisun. Kun puhutaan, että sen tietää sit, kun se oikea osuu kohdalle. Ja näin asia tuntuu olevan. Toivon, että löydän onnen vielä nykyisen mieheni kanssa ja voin unohtaa tämän toisen, mutta pelkään, että näin ei käy. Toisaalta tunnetasolla en anna edes miehelle mahdollisuutta, kun ajattelen vaan toista.
Olen ihan sekaisin.
Nyt sitten "tapasin" chatissa miehen, joka kolahti heti. Tuntui vaan alusta asti, että tämä on se henkilö, joka minun elämästä puuttuu. Juteltiin, viestiteltiin, ikinä ei tavattu. Ja mulle tuli tunne, että haluan jättää nykyisen mieheni. Aikaisemmin, siis ennen tätä toista miestä, olin kertonut jo miehelleni, että ero saattaa olla lähellä, jos yhteinen elämä ei ala kiinnostaa. Mitään ei tapahtunut. Nyt sitten meni ihan sokkiin, kun kerroin jättäväni hänet ja rukoili vielä yhtä mahdollisuutta näyttää tunteensa ym. Kaiken pohdinnan jälkeen päätin antaa mahdollisuuden lasten vuoksi.
Ilmoitin tälle toiselle miehellä, että nyt sitten loppui yhteydenpito. Mutta en osaa ajatella muuta kuin häntä koko ajan. Olen onneton, itken herkästi. Pelkään, että olen tehnyt väärän ratkaisun. Kun puhutaan, että sen tietää sit, kun se oikea osuu kohdalle. Ja näin asia tuntuu olevan. Toivon, että löydän onnen vielä nykyisen mieheni kanssa ja voin unohtaa tämän toisen, mutta pelkään, että näin ei käy. Toisaalta tunnetasolla en anna edes miehelle mahdollisuutta, kun ajattelen vaan toista.
Olen ihan sekaisin.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Voihan se olla että alussa "kolahtaa" mutta et edes tavannut kyseistä miestä etkä asunut hänen kansaan. Mistä siis tiedät että se oli se "oikea ".Kirjoitella voi ihan mitä tahansa toisin on käytännön kanssa.
Toinen asia , ehkä se nykyinen mies on myös vuosien saatossa ymmärtänyt että et ole täysillä suhteessa ollut itsekään mukana. Miksi häntä pitäisi kiinostaa silloin yhteiset asiat?
Eli odotat että toinen antaa rakkautta ja huolenpitoa mutta et anna sitä takaisin.
Mitä miehesi saa henkisellä tasolla sinulta?
Tosin naisten käsitys siitä että kun toisen seläntakana touhuilee niin se on aina miehen vika oli touhuilia sitten mies tai nainen
Kyllä se vaan on niin, että minä olen se, joka on yrittänyt antaa hellyyttä ja pyytänyt, että lähdetään kahdestaan tai lasten kans jonnekin reissuun tms. Kyllä minä olen yrittänyt.
Ja uskon, että mies saa minusta aika paljon. Itse myönsi, että hän on ollut sokea ja täysi typerys, kun ei ole aikaisemmin tajunnut pitää kiinni näin ihanasta naisesta. Pitänyt itsestään selvyytenä. Ja sanoi rakastavansa minua valtavasti. Ja ei häntä ole kiinnostanut yhteiset asiat alusta lähtienkään. Voin myöntää, että valitsin miehen ihan väärin perustein alusta lähtienkin. Olin nuori ja kokematon.
Yksin en vaan jaksa yrittää.
Ja itse olen sitä mieltä, että jos suhteessta ei pidä huolta niin kuilu puolisoiden välillä kasvaa niin, että siihen on helppo jonkun ihmisen kiilata väliin.
Jotenkin risti riitaista, ensin sanot että et ole rakastanut miestäsi edes alku aikoina ja sitten sanot olevasi se joka yksin yritää?
Miksi neljä lasta miehenkanssa jota ei rakasta?
Lapsien teko ei ole mikään pikkujuttu .
Miehesi tulevaisuus, viikonloppu isä ja elatusmaksujen maksaja. Syystä että" olin nuori ja kokematon"
Oletko oikeasti kysynyt mieheltäsi mitä hän haluaa parisuhteelta ja elämältä yleensä?
Ja onnesta , ei toinen ihminen pysty tekemään onneliseksi vaan onnelisuus tulee itsestä.
Tuleeko se onni jos lähtee johonkin?
Kirjoitin kyllä, että jonkinlaista rakkautta on alkuaikoina ollut. Luepas tarkemmin. Ja myös lapsia tuli silloin, kun tätä rakkautta oli vielä.
Voin ihan selvennykseksi kertoa meidän suhteen alun. Minun edellinen suhde päästyi siihen, että ex oli väkivaltainen. No, tietty halusin kovasti, että näin ei olisi uuden miehen kanssa. Ei ollut, mutta oli muuta. Mies on minua 10 vuotta vanhempi ja oli myös eronnut aikaisemmin pitkästä suhteesta, mutta ei ollut päässyt vielä sen yli. Kohteli siis minua 19 vuotiasta alusta lähtien vähän väärin. Pyysin silloin monta kertaa, että lähde pois, että sä kidutat mua (asioita oli monia) ei lähtenyt, jokin kuulemma minussa oli, ettei voinut irrottaa minusta. Mutta entinen suhdekin kummitteli. Olisin toivonut, että hän vanhempana olisi ottanut vastuun ja antanut minun olla. No, alkuvaikeuksista selvittiin. Ja kyllä minä miestäni alussa rakastin. Mut ei se ollut sellaista rakastumista. Mun oli pakko kuolettaa tunteeni, että en satuttaisi itseäni. Esim, että mies tulee sanomaan, että hän on löytänyt uuden tms. Siis vaikka oltiin yhdessä, hän ei ikinä voinut luvata mulle, etteikö olis muiden kanssa. Olen kuullut, että ei ole ollut ja luotan tähän, mutta silloin asia oli näin.
Jossain vaiheessa kuitenkin jonkinlainen rakkaus löytyi. Ja tässä sitten ollaan.
Ja kyllä minä olen yrittänyt. Pitää sitä tietynlaista rakkautta yllä tai löytää parempaa meidän väliltä. Ihan oikeesti.
Mutta niin kuin kirjoitin. Mies on herännyt. Ja on tosi pahoillaan kaikesta mitä ei ole osannut mulle antaa, vaikka olenkin hänen mielestään kaiken rakkauden ja kiitoksen arvoinen. Olen katkera mm siitä, että en ole saanut olla kunnolla rakastunut (silloin alussa sitä alkuhuumaa ei siis ollut, joka on kai ihanaa, en ole kokenut) ja monista muista asioista. Toivon, että saan kuitenkin jotain takaisin tulevaisuudessa. Mistäs sitä tietää, vaikka se rakkaus vielä löytyisikin.
Ja tuohon en usko, että toinen ihminen ei voi tehdä onnelliseksi. Se on totta, että onnellisuus tulee itsestä. Mutta eikö puolisoiden kuulu tehdä toisensa myös onnellisiksi?
Ja kyllä se onni vaan voi löytyä muualtakin, kuin siitä omasta miehestä. Toivon, että se löytyisi omasta, mutta jos ei. Niin en aio olla elämääni onneton.
mitä se OIKEESTI sitte olis...ei kannata ihastua/rakastua pelkän viesteilyn perusteella. Se kun ei ole tosielämää. Valitettavasti. Tiiät itekki.
Pidä kiinni nykyisestä. Ei oikee elämä ole mitään HURRRJANNN IHANAAAAA RAKKAUTTA ja uuuuuh aaaaahhh oijoijoijoijoi.
Oikee elämä on kuule harmaata arkea.
t. nainen
...Ajatteletko niin, että elämä on vaan harmaata arkea?
Kyllä minä haluan elääkin, iloita puolisosta, lapsista, elämästä. Halailla, pussailla, nukkua kainalossa... vielä 11 vuoden yhteiselonkin jälkeen. Yksin se on vaan hankalaa.
Mä en suostu siihen, että elämä on vaan harmaata. En ikinä. Tietty on perus arki, mut siinäkin pitää olla niitä ihania tunteita, kun toinen ottaa lähelle tai sanoo tykkäävänsä susta. Tai joskus niitä isompia juttuja kahdestaan tai lasten kans.
Mä olen ollut "kuollut" viimeiset vuodet. Tehnyt töitä kotona ja töissä, ottanut vastuun kaikesta, ollut kotiorja, ilman kiitoksen sanaa. Sitäkö elämän kuuluu olla?
Ei elämän kuulu olla pelkkää harmaata arkea, kyllä parisuhteessa pitäisi olla hyviäkin asiota!
Se kuitenkin on tosi törppöä, että vasta sitten kun löytänyt uuden ihastuksen uskaltaa dumpata entisen. Se on oksettavan raukkamaista. Ensin pitäisi joko yrittää tosissaan parantaa entistä suhdetta tai lähteä eri teille ja sitten vasta alkaa deittailla uusien miesten kanssa.
Ja jos tämä "uusi ihastus" saapuu itse elämään aivan kulman takaa ilman että häntä on osannut edes etsiä? Erotako miehestä ensin ja samalla sysätä sivuun se ihminen, joka omalta tuntuu vain sen takia että se olisi ulkopuolisten silmissä jotenkin moraalisesti hyväksyttävämpää?? Kuinka kauan "uuden ihastuksen" tulisi odottaa että mielestäsi häntä olisi soveliasta lähestyä eron jälkeen? Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin kuvittelet sen olevan.
En epäile hetkeäkään etteikö alkuperäinen olisi yrittänyt kaikkeaan parisuhteensa eteen. On uskomatonta että kehtaat edes epäillä sellaista!
En minä tätä suunnitellut, että nyt alan etsimään uutta miestä. En todellakaan. Niin vain tapahtui.
Ja jos olisin valinnut toisin, eli olisin jättänyt mieheni. Olisin kuitenkin edennyt uudessa suhteessa varovasti. Asumme eri paikkakunnilla ja tarkoitus olisi ollutkin, että muutan omalla paikkakunnallani ensin yksin ja sitä kautta olisi katsottu tilannetta eteenpäin.
Kiitos sinulle!
Kyllä pitää itse olla myös jollain tasolla aktiivinen nettiseuran etsijä, että yleensäkään yhteyksiä tulee.
Olen nettiä käyttänyt siitä asti, kun se tuli, eikä yhtään ehdotusta ole minulle tähän päivään mennessä itsestään tullut.
Sopiville palstoille menolla ja omalla tekstillä varmaan jotain sais alulle, mutta siihen en lähde.
Kaikille vastanneille: Voi Kyllä sen vain tietää kun oikea sattuu kohdalle. Sen vaistoaa vaikka toista ei olisi koskaan nähnytkään tai puhuttu puhelimessa sanaakaan. Kenelläkään ei ole valtaa arvottaa sitä, mikä on oikea tapa löytää toinen puolisko henkisellä tasolla -miksi se ei olisi netin välityksellä mahdollista?
Minä olin aikoinaan henkisesti täysin riippuvainen entisestä miehestäni (vaikka asuimme jo asumuserossa), kumpikaan ei ollut ollut onnellinen vuosiin. Samoin kuin alkuperäisen kirjoittajan kanssa, ero oli jo ajatuksen tasolla kypsynyt valmiiksi (oletan näin jos erosta on ollut puhetta jo ennen meneillään olevaa hässäkkää).
Tututstuin netissä mieheen joka tuntui heti omalta -tutulta ja turvalliselta. Juttelimme läpi yön, enkä ole koskaan ollut yhtä varma siitä että tässä se on. Tein lopullisesti selväksi eron aiemmalla kumppanille ja pyysin uutta tuttavuutta käymään (mahdollisimman pian että huomaamme heti ellei koko jutusta tule mitään, jolloin voin keskittyä pelkästään itseeni ja eron käsittelyyn). Mies tuli ja jäi samantien asumaan kanssani saman katon alle. Kaikki oli niin luonnollista, ettemme kumpikaan ymmärtäneet edes ihmetellä mitä tapahtuu. Mies on ollut minulle enkeli -korvaamaton tuki erossa ja turva kun opettelin jälleen elämään itselleni itseäni varten mutta silti osana meitä. Hän on minulle enemmän kuin olisin koskaan osannut odottaa.
Entinen panikoi siinä vaiheessa kun kuuli että minä olin siirtynyt eteenpäin. Vannoi muuttuvansa ja olevansa enemmän, haluavansa toteuttaa yhteisiä suunnitelmia (=minun suunnitelmiani lapsista ja avioliitosta, matkustelusta, ym. itse hän aiemmin sanoi moisten olevan aivan turhaa rahanmenoa), ym. Mutta kuinka suhde voi toimia jatkuvan muutospaineen alla? Se minkä olen oppinut nykyisen kihlattuni kautta on että rakkaus on hyväksymistä. Harkitsin että olisin palannut entiseen ja antanut vielä mahdollisuuden, mutta lopulta päätin toisin. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Rehellinen täytyy olla -kaikille osapuolille, mutta ennenkaikkea itselleen (kerroin nykyiselleni silloin kaiken mitä mielessä pyöri ja että todella harkitsin hänen jättämistään. Hän loukkaantui pahasti, mutta halusi silti pysyä rinnallani. Entiselle sanoin että on aika mennä eteenpäin ja että olin valintani tehnyt. Siitä alkoi kiusanteko milloin milläkin ja lopulta katkaisin välimme kokonaan).
Kyllä sen vain tietää kun se oikea sattuu kohdalle.
En osaa sanoa teitkö oikein/ väärin, sillä vain sinulla on olemassa vastaus siihen kysymykseen. Teillä on takananne pitkä menneisyys ja lapsia, joten niillä on varmasti oma painoarvonsa, mutta jos onnellisuudella ja rakkaudella ei ole tilaa teidän suhteessanne, miksi eväisit ne itseltäsi? Rakastuit mieheesi jo kerran, voisiko uudestaan rakastuminen tulla kysymykseenkään?
Voi kun minulla olisikin vastaus kysymykseen teinkö oikein vain väärin.
Nyt ainakin tuntuu vielä väärältä ratkaisulta. Ehkä luonnollista, koska tästä päätöksestä yrittää vielä ei ole kuitenkaan viikkoa pidempää aikaa. Sen olen päättänyt, että jos tunne väärästä valinnasta on vielä olemassa puolen vuoden tai vuoden päästä, en voi jäädä tähän suhteeseen onnettomana elämään.
Kuule, kuulostaa kyllä kuvauksesi perusteella ihan siltä, että sinä tyttö olet vaihtanut vaan riippuvuuden ex-mieheen riippuvuuteen uuteen mieheen.
Kyllä kai se exäkin oli "se oikea" silloin kun kohtasitte.
Kuinka voit sanoa noin tietämättä minusta, elämäntilanteestani tai menneisyydestäni loppupeleissä yhtään mitään? Kuinka luotettavana ja kattavana pidät johtopäätöstasi minusta ihmisenä hyvin lyhyen selostukseni perusteella? Voi minua ressukkaa kun en tule ilman miestä toimeen? Todellako? Menisit itseesi.
Entinen tuntui silloin mahdolliselta tulevalta puolisolta, mutta kihloihin tai naimisiin en olisi hänen kanssaan mennyt kiitos kaiken sen epävarmuuden, välinpitämättömyyden ja rakkaudettomuuden hänen puoleltaan. Asuimme vuosia yhdessä minun yritäen olla parempi, helpompi ja rakastettavampi. Mies vain oli ja odotti. Voit vain uskoa kuinka pohjalla olin ja yksin ajatusteni kanssa -en ollut yhtään mitään tai minusta ollut mihinkään. Sitä tarkoitin henkisellä riippuvuudella entiseen mieheen: halusin onnistua ja saada hänet välittämään kaikesta mitä meillä oli, halusin saada kaiken toimimaan sillä koin saavani olla kiitollinen siitä että hän jaksoi minua! Olin rikki ja sairainta kaikessa oli se, että uskoin että sellaista parisuhteen oikeasti kuului olla, pelkkää harmaata arkea ja kamppailua mielenterveyden kanssa. Tiedän NYT ansainneeni jo silloin parempaa. Olisin voinut odottaa ennen kuin aloin suhteeseen nykyisen avopuolisoni kanssa, mutta mitä se olisi muuttanut sen suhteen kuinka vahvasti häntä kohtaan tunnen tai kuinka samanlaisia me olemme? Hän on se oikea. Hän tuntuu oikealta ja omalta, toiselta puoliskolta. Elämän koulu on opettanut erottamaan arjesta sen millä on oikeasti merkitystä ja minkä puolesta kannattaa laittaa itsensä likoon. En tiedä sinusta, mutta minä luotan vaistooni. Se ei ole koskaan johtanut minua harhaan -aiemmin vain kieltäydyin kuuntelemasta itseäni ja sitä mitä todella haluan.
Nykyisessä suhteessa olen turvassa omana itsenäni. Hänen kanssaan tiedän haluavani lapset ja yhteisen tulevaisuuden. Olen varma siitä että olen löytänyt etsimäni. Elän parhaillaan sellaista elämää josta jo pikkutyttönä haaveilin -olen onnellisempi kuin koskaan ja parasta kaikessa on se, että luotan että tämä onni tulee kestämään tulevaisuuden mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta. En ole koskaan ollut asiasta yhtä varma.
En allekirjoita sitä että riippuvuus on siirtynyt miehestä toiseen. Katkeruuttasiko sanoit sen? Myönnän että tietynlaista, positiivista ja turvallista henkistä riippuvuutta kihlattuni ja minun välillämme on, mutta samaa riippuvuutta esiintyy myös suhteessani vanhempiini, sisaruksiini ja ystäviini. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen riippuvuuden kanssa, jonka otteessa edellinen mieheni piti minua vuosikausia.
Uskon että tuolla elämänasenteella ja uskolla parempaan tulet vielä todella onnelliseksi. Toivon että miehesi todella ymmärtää millainen vaimo hänellä on rinnallaan ja toimii sen mukaan.
Äitiäni lainaten: asioilla on aina, tavalla tai toisella, tapana järjestyä.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellenne!
"Mies ei siis kolahtanut minuun niin, että olisin tuntenut, että tämä on se oikea. Jonkinlaista rakkautta tietty oli alussa, nyt viime vuosina ei minun puolelta juurikaan."
Se on minusta tosi surullista, että jotkut menevät naimisiin siltä pohjalta, että kunhan löytävät jonkun hyvää puolisoainesta olevan ihmisen. Niistä lähtökohdista kun ponnistetaan, ei puolisolta voi vaatia kovin kummoisia rakkauden tekoja, koska tämä varmaan aistii asian todellisen tilan eli sen ettei ole toisen mielestä ainutlaatuisen ihana mies/nainen. Jos alussa on ollut suurta intohimoa ja rakkautta, se on sellainen asia, johon voi mielessään palata, kun on vaikeaa ja sitä kohti voi uudelleen pyrkiä. Jos intohimoa ja rakastumista ei ole koskaan ollut, ei sitä oikein voi jatkossakaan odottaa:(
Neljä pientä lasta, naimisissa ja etsit netistä uutta onnea. Voi jeesus. Tuo on väärin mahdollinen tapa toimia. Ensin hoidat vanhan suhteen johonkin päätökseen ja vasta sitten alat etsimään uutta partneria. Nettirakkaasi saattaa nyt sekavuustilassasi tuntua kovinkin ihkulta, mutta mieti nyt vähän. Millainen hyypiö alkaa pitämään kutuchättiä naimisissa olevan ihmisen kanssa?
alkuperäinen sanoi "etsineensä uutta onnea/ partneria"?! Minä en löydä hänen tekstistään viittausta siihen päinkään.
Monet parisuhteissa elävät harrastavat chattailua ihan vain ajankulukseen tai keskustellakseen yleisistä asioista, jne. Ei chateissa olla lähellekään aina uuden, hohdokkaamman parisuhteen perässä. Tuskin kyse on mistään "kutuchätistä" kuten tunnut heidän välillään tapahtuneen yhteyden näkevän.
Miksi jostain alkuperäiselle merkittävästä tapauksesta tai ihmisestä halutaan heti tehdä viallista tai likaista? Ei kenelläkään ole oikeutta tahrata tai viedä alkuperäiseltä sitä kokemusta että hänellä on arvoa ja että joku voisi jossain oikeasti välittää. Ei heidän suhteensa ole edennyt keskustelutasosta pidemmälle ja silti monet tuntuvat näkevän asian välittömänä pahana. Entä kun jotain vastaavaa sattuu omalle kohdalle?
Mä haluun kiittää sua vielä.
Sinä "saman" kokeneena tunnut ymmärtävän mua. Mulla on vaikeeta nyt elämässä. Yritän tosissani unohtaa tämän ihmisen, joka oli ehkä se minulle Oikea. Yritän jatkaa elämääni lasten vuoksi nykyisessä suhteessa. Odotan, että löydän rakkauden ja onnen nykyisessä suhteessani. Pelkään kuitenkin, että löydän itseni onnettomana muutaman vuoden päästä.
Toisaalta uskon siihen, että jos jollakin on tarkoitus, asiat tulee menemään kuten kuuluukin. Se että hän tuli elämääni yllättäen ja sekoitti minun elämän, oli ehkä vaan hyvä asia. Joko minun elämä muuttuu nyt paremmaksi nykyisessä suhteessani ja elämme onnellisempina elämämme loppuun saakka yhdessä tai sitten kenties tämä uusi mies on minua varten tarkoitettu ja löydämme toisemme vielä myöhemmin. Uskon näin ja tämä ajatus saa minut jaksamaan eteenpäin.
että löydät onnesi jättämällä miehesi ja lapset,säntämällä nettikaverisi perään,niin siitä vaan.Vai aiotko olla niin epäoikeudenmukainen että riistät teidän yhteiset lapset häneltä myös.Kyllä teit väärän ratkaisun,11 vuotta sitten.Ja nyt aiot rangaista miestäsi siitä.Valmis jättämään perheensä yhden nettikaverin takia vaikka ei edes on tavannut sitä.Voi taivas!
Ole nyt varovainen äläkä kadu sitä chattilöytösi liukumista elämästäsi.
Netissä ja chatissa kirjoitellaan tunteella tunteista ja sitä helposti ihastuu toinen toisiin kirjoitusten perusteella, molemmin puolin luodaan huikeita haavekuvia toisesta ja sitten kun tavataan, pettymys voi olla molemmin puolin TOSI iso.
Sellaisista tärkeistä isoista yleisistä asioista on helppo olla omaan suhteeseensa pettyneenä täysin samaa mieltä ja on satavarma että se tyyppi siellä toisessa päässä TODELLA, T-O-D-E-L-L-A on se oikea ja se harvoin ihan live-elämässä kuitenkaan on. Miksi muuten netissä niin pitkään, jopa vuosia samat naamat etsisivät seuraa, monet ihan "tositarkoituksella" jos se suhteeseen hyppääminen olisi niin helppoa.
En tuomitse ketään, ne jotka siellä netissä on pitkään, siellä saattaa olla ihan fiksuja ihmisiä joille ei mikä tahansa kelpaa tai he tietävät hyvin tarkkaankin mikä heille sopii ja mikä ei, mutta silloin ne on tosiaan siellä netin puolella olleet ja hankkineet sitä kokemusta ja näkemystä hyvin erilaisista ihmisistä ja pitävät kiinni siitä itse luomastaan kuvasta ihannekumppanista.
Kun on pitkä liitto ja lapsia ei noin vain kannata päätään sekoittaa ja heittää kaikkea menemään jos on mahiksia vielä saada se oma pitkä liitto toimimaan.
Ei se niin herkkua ole se yh-elämäkään :)
Sinulla on oikea tällä hetkellä.
Varsinkin vaikeina aikoina tarvitaan sitä oikeaa kaikkein eniten, eivät väärät ole valmiita kohtaamaan liiton ongelmia vaan lähtevät etsimään taas sitä oikeaa.
Ongelmien selviämisen jälkeen se oikea tuntuu entistä oikeammalta.
Vertaa monissa naistenlehdissä ja keltaisessa lehdistössä esiteltyihin parisuhdehaastatteluihin; jos olet seurannut, niin voit todeta, että monta eroa on viimeisen 2 vuoden aikana nähty, nimenomaan näistä suhteista, joissa hehkutetaan onnellista parisuhdetta.
Mitä siis haet?
On hyvä yrittää tehdä työtä suhteen eteen ja puhua ongelmat auki. Tahtoakin tarvitaan, kun on hankalia hetkiä.
Ei kannata itseä kiusata muilla tyypeillä. Netissä et ollenkaan tiedä, minkälainen tyyppi oikeasti on. Hän ei siis ole oikea, koska on valmis hajoittamaan toisen perheen, jossa on 4 lasta.. aika kylmäpäiseltä kaverilta tuntuu.
Ei kauniit sanat puhu niin totta kuin teot, etenkin miehiä voi lukea siitä.
Tsemppiä teille!
Tilanteesi on varmaan hankala, en ota siihen kantaa.
Ihmettelen enemmänkin tätä "sen oikean" löytymistä. Et ole koskaan tavannut kys. henkilöä ja väität, että hän on oikea. Tämä ei ole realistista ajattelua. Ihmisen sopivuus kumppaniksi punnitaan käytännön elämässä.
Minulla on tuttu, joka rakastuu viikottain "siihen oikeaan". Viimeksi löysi kapakasta ukkomiehen, jonka kanssa pussaili kaksi tuntia (kunnes mies lähti kotiinsa) - ja väitti, että tämä oli "se oikea".
kaikille kaikista näkökulmista. Näkökulmia kaipasinkin. Toivon kuitenkin, että turhaa syyttelyä/ haukkumista minua tai esim tätä toista miestä kohtaan ei kuitenkaan olisi. Kukaan ei kuitenkaan tunne lopulta minua tai sitä miestä.
Olen itse viimeisen päälle tunne ihminen, siksi kai tämä niin vaikeaa onkin.
Ehkä tästä kaikesta seuraa sitten lopulta paljon hyvääkin. Toivon niin. Ainakin olen mennyt itseeni, miettinyt miksi näin kävi, miksi mulla on huono olo elämässäni, mitä haluan tulevaisuudelta, miksi olen nyt surullinen?
Lisää viestejä vaan...
liittonne on niin pahassa jamassa että olisit valmis jättämään perheesi ja lähteä nettikaverin kanssa,vaikkei tiedä minkälainen hän on oikeassa elämässä,silloin olisi mielestäni korkea aika lähteä liitosta.Miehesi täytyy olla paha ihminen ja huono isä kun et löydä mitään hyvää hänessä vaan heität kaikki syyt sen niskoihin.
Minusta on kaikkien osapuolten (myös niiden lasten) kannalta parasta lähteä huonosta suhteesta, mutta ainoastaan siitä syystä, että suhde on huono, EI KOSKAAN KOLMANNEN OSAPUOLEN TAKIA. Omat motiivinsa saa selville sillä tavalla, että miettii haluaisiko mieluummin elää yksin (lasten kanssa), kuin nykyisessä suhteessa. Jos näin on, niin sitten olisi parasta nostaa kissa pöydälle.
Ensin kannattaa yrittää parantaa nykyistä suhdetta ja jos se ei onnistu ja varsinkaan jos puolisolla ei ole aitoa halua siihen, niin sitten laittaa ero vireille. Huonosta suhteesta saattaa seurata se, että toinen puolisoista sanoo heippa 15 tai 25 vuoden kuluttua ja sitten se vasta katkeralta tuntuukin kun on kestänyt sitä pahoinvointia niin kauan aivan turhaan...