Onko näin

Suomalaisen vaimon pitää pystyä elättämään miehensä, että mies voi saada oleskeluluvan Suomeen?
61061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

näin ainakin pitäisi olla.itse elätän vaimoni,emme hae mitään tukia.opeta pitsanpaistajasi maan tavoille,ota itteäs niskasta kiinni ja tee töitä karvakintaasi elon eteen kun olet tänne rahdannut.

Äänestä
  • Älä todellakaan jätä ulkkisvaimoa meidän veronmaksajien riesaksi!

    Äänestä

Jos hankin luku- ja kirjoitustaidottoman koiran, onko minulla oikeus vaatia yhteiskunnalta koiranruokaa ja -shampoota vai pitäisikö minun kustantaa se kaikki itse? Samoin, järjestääkö kunta koirien päiväkoteja jonne voin jättää koirani maksutta täysihoitoon silloin kun minulle sopii? Haluaisin helliä koiraani ehkä 1-2 tuntia päivässä mutta muun ajan haluaisin jonkun muun huolehtivan siitä. Erityisesti haluaisin, että joku muu veisi sen aamukävelylle tähän aikaan vuodesta kun ulkona on kylmää ja pimeää.

Äänestä

Oleskeluluvan saamisessa menee vähintään kaksi kuukautta - enintään vuosia... tänä aikana puoliso ei voi saada mitään kelakorvausta eikä sossurahaa, ei myöskään tehdä töitä ilman työlupaa. Siis joko oltava omia säästöjä tai sitten sinä elätät.

Äänestä
  • Raahasit jos ei ole varaa elättää pitsapoikaas.

    Äänestä

Jos pariskunta on avioliitossa, suomalaisen puolison ei tarvitse osoittaa kykenevänsä elättämään ulkomaalaista puolisoa. Kummankaan tuloja/varallisuutta ei kysytä, ainakaan EU-kansalaisen oleskeluoikeutta rekisteröitäessä. Oleskeluluvassa lienee sama.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kertokaa kirjoitti:

Suomalaisen vaimon pitää pystyä elättämään miehensä, että mies voi saada oleskeluluvan Suomeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu