Lutherin katekismuksen käskyt riittävät koko

elämän mittaiseksi ohjeeksi. Koska jos rikot niistä yhtäkään, niin samalla teet vääryyttä ihmisyyttä vastaan!

Jos rikot lähimäistäsi vastaan, niin samalla rikot jotakin hyvin herkkää ja kaunista itsessäsi. Jumala haluaisi, että meillä olisi hyvä olo, että voisimme kirkkain silmin katsoa lähimäisiämme!

Eihän kukaan, joka on tullut totuuden tuntemaan, halua tehdä tietoisesti vääryyttä? Jumalan käskyt perustuvat oikeamielisyyteen ja Martti Luther, uskonpuhdsistajamme ja opettajamme on ne meille nykysuomentanut raamatun kielestä.

Jos me elämme, niinkuin käskyt opettavat, me voimme hyvin, koska vääryys sydämessä aiheuttaa vain kärsimyksiä itsellemme.

Aivan pieni lapsi ei osaa mitään kieroilla eikä vilpistellä. Eipä ihme, että Jeesus asetti meille lapsen esikuvaksi.
24460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tällä palstalla on mahdoton pitäytyä raamatun taruissa. Aina vedetään esiin jotain raamatun ulkopuolista tekstiä tai raamattuun kuulumattomia henkilöitä yritetään asettaa jumaliksi.

Lienee olemassa täysin moraalittomia ihmisiä, joiden pitää jostain katekismuksesta tarkistaa elämänohjeet. Muista lukea joka päivä käskyt, ettei pääse unohtumaan käsky ÄLÄ TAPA.

Äänestä
  • Omatunto on Jumalan ääni jokaisen uskovan sydämessä! Se neuvoo, opastaa ja myöskin nuhtelee tarvittaessa.

    Sen saa aikaan yksin Jumalan Pyhä Henki, joka on annettu sinetiksi jokaselle uudestisyntyneelle! Ei silti käy kieltäminen yhtäkään Jumalan käskyä. Ne ovat KAIKKI oikeita ja oikeudenmukaisia.

    Vaikka Martti Luther onkin ne kääntänyt selko kielelle, ei se okeudenmukaisuus ja rakkaus niistä ole mihinkään hävinnyt. Raamattuhan myöskin muuttuu kielellisesti, vastaamaan niitä oloja,joissa ihmiset kulloinkin elävät. Harvapa enää tarvitsee juhtiaankaan ajatella, ainakaan täällä pohjoismaissa.

    Oikeudenmukaisuus, eli Jumalan hyvyyden ohjeet ovat omantunnon kautta kirjoitetut, ei enää yksin kivitauluun, vaan sydämen lihatauluun.

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    Omatunto on Jumalan ääni jokaisen uskovan sydämessä! Se neuvoo, opastaa ja myöskin nuhtelee tarvittaessa.

    Väitätkö nyt kirkkain silmin, että ainoastaan "uskossa" oleva ihminen on oikeudenmukainen.

    Mieletön ajatus **** Ei minun tarvitse, koska olen uskossa ****

    Äänestä

  • Jälleen kerran advari sanoo Raamattua satukirjaksi,
    kun hiiltyy sanojen puutteesta! Vaikka adventismi
    on silkkaa ellenismiä, niin heti advari menettää
    sielunrauhansa, kun joku toinen mainitsee - vaikkapa
    uskonpuhdistaja Lutherin.

    adventismi on järkeisoppia vain

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    Omatunto on Jumalan ääni jokaisen uskovan sydämessä! Se neuvoo, opastaa ja myöskin nuhtelee tarvittaessa.

    Sen saa aikaan yksin Jumalan Pyhä Henki, joka on annettu sinetiksi jokaselle uudestisyntyneelle! Ei silti käy kieltäminen yhtäkään Jumalan käskyä. Ne ovat KAIKKI oikeita ja oikeudenmukaisia.

    Vaikka Martti Luther onkin ne kääntänyt selko kielelle, ei se okeudenmukaisuus ja rakkaus niistä ole mihinkään hävinnyt. Raamattuhan myöskin muuttuu kielellisesti, vastaamaan niitä oloja,joissa ihmiset kulloinkin elävät. Harvapa enää tarvitsee juhtiaankaan ajatella, ainakaan täällä pohjoismaissa.

    Oikeudenmukaisuus, eli Jumalan hyvyyden ohjeet ovat omantunnon kautta kirjoitetut, ei enää yksin kivitauluun, vaan sydämen lihatauluun.

    Keitä sinä Sirkka-Iita olet opettamassa täällä adventismin palstalla, adventistejako?

    Sanojesi mukaan sinun ei tarvitse lukea käskyjä, koska olet uskossa. Tarkoitatko, että adventistit eivät ole uskossa ja heillä olisi syytä tutustua Luther´in katekismukseen oppiakseen käskyt.

    Äänestä

  • kysyttävää kirjoitti:

    keskustelemassa uskon asioista. En opeta ketään, kirjoittelen vain uskonasioista ja uskosta, kuten jokainen täällä tekee, kukin oman ymmärryksensä mukaan.

    En ole missään täydellinen, vaan erehtyväinen ihminen, joten teen myöskin paljon virheitä.

    Luin jo peruskolun ala-asteella ne käskyt ja uskon että niistä jokainen sisältyy siihen Jeesuksen antamaan rakkauden kaksois käskyyn, joka on seuraava:

    "Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi."

    Tämä on suurin ja ensimäinen käsky! Ja toinen tämän vertainen on:"Rakasta lähimäistäsi, niinkuin itseäsi!" Näihin kahteen käskyyn sisältyy koko laki ja profeetat. Olen aina ymmärtänyt että Jumalan käskyt ovat vain ihmisen parhaaksi.

    Mitä tarkoittaa koko laki ja profeetat, miten sinä sen selittäisit? Onko lain ja profeettojen lisäksi vielä Jumalan käskyt? Noita kaikkiako meidän pitäisi noudattaa, vai riittääkö vain ne kaksi käskyä?

    Äänestä

  • varma... kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa koko laki ja profeetat, miten sinä sen selittäisit? Onko lain ja profeettojen lisäksi vielä Jumalan käskyt? Noita kaikkiako meidän pitäisi noudattaa, vai riittääkö vain ne kaksi käskyä?

    sen rakkaudellisen oikeudenmukaisuuden, joka on tullut uskossa eläväksi meissä. Eli se oikeudenmukaisuus on juuri sitä oikeaa lähimäisen rakkautta.

    Älä kysy enää lisää, en jaksa sinulle enää alkaa selittää, joko sinä et ymmärrä, tai sitten et haluakkaan ymmärtää?

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    sen rakkaudellisen oikeudenmukaisuuden, joka on tullut uskossa eläväksi meissä. Eli se oikeudenmukaisuus on juuri sitä oikeaa lähimäisen rakkautta.

    Älä kysy enää lisää, en jaksa sinulle enää alkaa selittää, joko sinä et ymmärrä, tai sitten et haluakkaan ymmärtää?

    Etenkin lämmittää tuo viimeinen lähimmäisenrakkautta pursuava lauseesi.

    Tyhmät väistyköön pois tieltä, kun viisaat piehtaroivat rakkaudellisessa oikeudenmukaisuudessaan :)

    Äänestä

  • vaivasin kirjoitti:

    >>>Jumalan käskyt pitävät sisällään kaiken
    sen rakkaudellisen oikeudenmukaisuuden, joka on tullut uskossa eläväksi meissä. Eli se oikeudenmukaisuus on juuri sitä oikeaa lähimäisen rakkautta.

    Äänestä

  • vaivasin kirjoitti:

    Etenkin lämmittää tuo viimeinen lähimmäisenrakkautta pursuava lauseesi.

    Tyhmät väistyköön pois tieltä, kun viisaat piehtaroivat rakkaudellisessa oikeudenmukaisuudessaan :)

    ihanko panet itsesi kolmivuotiaan tasolle?
    Sitä tuskin Sirkka_Iita tässä aloituksessaan tarkoitti vaikka lapsen uskosta kirjoittikin.

    Punnitsehan mielessäsi tätä :
    Jumalan käskyt PITÄVÄT SISÄLLÄÄN kaiken
    sen RAKKAUDELLISEN OIKEUDENMUKAISUUDEN, joka on tullut USKOSSA ELÄVÄKSI meissä. Eli se oikeudenmukaisuus on juuri sitä oikeaa lähimäisen rakkautta.

    Panin tuohon vähän SUUREMMILLA kirjaimilla jotta se helpottaisi lukemista.

    Siis sait jo vastauksen, mutta silti purnaat kuin lapsi ainakin. :)
    (/:=)[-

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    **************************************************
    Älä kysy enää lisää, en jaksa sinulle enää alkaa selittää, joko sinä et ymmärrä, tai sitten et haluakkaan ymmärtää?
    **************************************************

    Äänestä

Kylläpä Iita on taas vauhdissaan, On niin luterismia että, ja sannoopi, että tuo (saksalainen) Martti Lutherkin on meille kuulemma kääntänyt suomeksi jotain, 9 käskyäkö se oli?????????????

Raamattu panee totuuden paremmaksi!

Äänestä

Luther oli yksi oman aikansa suurimmista sovinisteista. Hehkuttamalla häntä liputat ahdasmielisyyden ja sovinismin puolesta.

"Aivan pieni lapsi ei osaa mitään kieroilla eikä vilpistellä." Lapsikin voi olla syntinen jos vaikka on ylipainoinen. Voiko lapsi myös olla paha jos hän on syntyessään psykopaatti tai sosiopaatti? Siihen raamattu ei anna vastausta.

Äänestä
  • En halua mitenkään sekoittaa ajatusmaailmaasi, jokaisella saakoon olla ne arvot kohdallaan, jotka tuntee oikeiksi. Hyvää talven jatkoa vaan sinullekin ja hienoja hiihtokelejä!

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    En halua mitenkään sekoittaa ajatusmaailmaasi, jokaisella saakoon olla ne arvot kohdallaan, jotka tuntee oikeiksi. Hyvää talven jatkoa vaan sinullekin ja hienoja hiihtokelejä!

    Muista ottaa katekismus mukaan hiihtolenkille ja aina välillä tarkistaa sieltä suuren sonnansyöjän ohjeita :)

    Lusikallinen aamulla tuota jumalan luomaa ulostetta antaa voimaa hiihtolenkille.

    Äänestä

  • sinulle! kirjoitti:

    Muista ottaa katekismus mukaan hiihtolenkille ja aina välillä tarkistaa sieltä suuren sonnansyöjän ohjeita :)

    Lusikallinen aamulla tuota jumalan luomaa ulostetta antaa voimaa hiihtolenkille.

    Miksi advari ei esiinny advarina, vaan pikemminkin
    ateistina silloin, kun haluaa raivota henkilökohtaisesti kristitylle?

    On se niin tekopyhää, että ihmettelemme!

    Äänestä

Ei Martti Luther suomentanut mitään!
Vai olenko väärässä?

Äänestä
  • Eihän saksalainen Martin Luder osannut suomenkieltä.
    Suomalaiset rakastavat ulkomaalaisia profeettojaan:)

    Äänestä

Olen lukenut niitä rippikoulussa, mutta sen jälkeen en ole niitä käytännössä tarvinnut. En myöskään aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä muistele käskyjä.

Ne ovat uskon myötä jossakin tuolla sydämen sopukoissa, eikä niitä ole kukaan kysellyt. Jos minä joutuisin joka päivä erikseen miettimään, että täytänkö nyt käskyt ja teenkö nyt oikein, olisin lihan, enkä Hengen ohjaama. Niin se tuo Jumalan sanankin toteaa.

Room. 8:5
Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
Room. 8:6
Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
Room. 8:9
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

Eli näin maalaisjärjellä ajateltuna asiat saattavat olla melkoisen kohdallaan uskon suhteen, ja siitä pitää kiitellä taas tuota yläkertaa iltasella. Siunausta kaikille, koitetaan pärjäillä.

Äänestä
  • Olet ihan oikeassa! Emme tarvitse niitä miettiä, koska ne tulevat itsestään täytetyiksi, jos elämme omantuntomme mukaisesti ja teemme kaikessa niinkuin on oikein. Omatuntohan on Jumalan ääni meissä.

    Enempää, emme voi itseltämme, emmekä toisiltamme vaatia, kun että välitämme toinen toisistamme aidosti, emmekä tee kenellekkään mitään sellaista, mitä emme soisi itsellemmekkään tehtävän.

    Siunausta talveesi! Kevättä kohti ollaan taas menossa! Toivottaa: Uskon sisaresi.

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    Olet ihan oikeassa! Emme tarvitse niitä miettiä, koska ne tulevat itsestään täytetyiksi, jos elämme omantuntomme mukaisesti ja teemme kaikessa niinkuin on oikein. Omatuntohan on Jumalan ääni meissä.

    Enempää, emme voi itseltämme, emmekä toisiltamme vaatia, kun että välitämme toinen toisistamme aidosti, emmekä tee kenellekkään mitään sellaista, mitä emme soisi itsellemmekkään tehtävän.

    Siunausta talveesi! Kevättä kohti ollaan taas menossa! Toivottaa: Uskon sisaresi.

    """ Älä kysy enää lisää, en jaksa sinulle enää alkaa selittää, joko sinä et ymmärrä, tai sitten et haluakkaan ymmärtää? """

    Ei varmaan jumalakaan ole tyhmistä kiinnostunut, heidät voi polttaa ensimmäisenä, niin on sinullekin jotain iloa turhista kyselijöistä ja samalla toteutuu jumalan rakkaudellinen oikeudenmukaisuus.

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    Sirkka-iita on niitä kaikkein sovinnollisempia ja pitkäpinnaisempia keskustelijoita, joten lue vähän tarkemmin mitä sinulle vastataan. SINÄ olit epäkohtelias ja asiaton, ei Sirkka-iita.

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    """ Älä kysy enää lisää, en jaksa sinulle enää alkaa selittää, joko sinä et ymmärrä, tai sitten et haluakkaan ymmärtää? """

    Ei varmaan jumalakaan ole tyhmistä kiinnostunut, heidät voi polttaa ensimmäisenä, niin on sinullekin jotain iloa turhista kyselijöistä ja samalla toteutuu jumalan rakkaudellinen oikeudenmukaisuus.

    oman nimimerkin ja käyttämään sitä. Silloin ainakin tietää että olet sama kirjoittaja kaiken aikaa. Ei ole kovinkaan mielekästä vastailla kaikenlaisiin "ties kenenkä" asioihin puuttumisiin. Joten se malka siellä omassa silmässä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sirkka-Iita kirjoitti:

elämän mittaiseksi ohjeeksi. Koska jos rikot niistä yhtäkään, niin samalla teet vääryyttä ihmisyyttä vastaan!

Jos rikot lähimäistäsi vastaan, niin samalla rikot jotakin hyvin herkkää ja kaunista itsessäsi. Jumala haluaisi, että meillä olisi hyvä olo, että voisimme kirkkain silmin katsoa lähimäisiämme!

Eihän kukaan, joka on tullut totuuden tuntemaan, halua tehdä tietoisesti vääryyttä? Jumalan käskyt perustuvat oikeamielisyyteen ja Martti Luther, uskonpuhdsistajamme ja opettajamme on ne meille nykysuomentanut raamatun kielestä.

Jos me elämme, niinkuin käskyt opettavat, me voimme hyvin, koska vääryys sydämessä aiheuttaa vain kärsimyksiä itsellemme.

Aivan pieni lapsi ei osaa mitään kieroilla eikä vilpistellä. Eipä ihme, että Jeesus asetti meille lapsen esikuvaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu