Jokainen on vastuussa omista kirjoituksistaan. On ala arvoista ruveta ja häpellistä kertoa hyvin henkilökohtaisista ja kipeistä asioista, esim jonkun kulemasta, vakavasta sairaudesta, omien lapsiensa rikoksista jne Samoin kirjoittaa jonkun nimimerkillä ja haukkua tätä ihmistä, se johtaa siihen, että asianomainen ei voi enään sitä itse käytää.
On ihmsiä jotka eivät kunnioita nettilakia ja kirjoittavat mitä vain, ketään huomioon otamatta. Kaivelevat esiin vanhoja asioita ja muuttelevat niitä oman mielensä mukaan, loukkaavat ja haukkuvat toisia ihan millä nimillä hyvänsä. Provosoivat ja ärsyttävät, kertovat koko sukunsa kaikkien ihmisten tarinat, jokaisesta on jotain negatiivistä kirjoitettavaa.
Lopputulos on riita, ei kaikkien hermot kestä sellaista. Ja KUN kirjoittaja voi vain todeta, jos HEITÄTTE mut ulos palstalta EN siitä välitä! Silloin hän haluaa vain loukata muita.Motivaatio tälläisellä ihmisellä on tuhota, satuttaa,loukata, pilata muiden ihmisten elämää ja keskenäisiä ihmisuhteita!
Asiasta voi kääntyä poliisin puoleen, jos sinua on törkeästi loukattu, niin he tutkivat kirjoittajan lähettämät viestit. Nimet he saavat helposti selville. Jokaisessa tietokoneessa on ip numero, mistä näkee miltä koneelta mikäkin viesti on kirjoitettu. On vain saatava selville kirjoittaja, koti tietsikoista se on helppoa. Esim. mitä viimeisinä päivinä on palstalla kovasti kirjoitettu ja haukuttu, niin toinen näistä ihmisistä on antanut miehensä nimen, osiotteen, puh.nr ja niin edeelleen aikaisemmin esille ja ne löytyvät googlesta. Hänet on helppo saada kiinni. Sitten ruvetaan käymään läpi kirjoituksia, ja niiden todenperäisyyttä, ja muihinkin kirjoittajiin otetaan yhteyttä.
Kannatta miettiä mitä kirjoitta ja olla selvinpäin ainakin, sillä lopputulos voi olla kovinkin kohtalokasta,jos syyte nostetaan. Tuomio on sakoista vankeusrangaistukseen.
Eräs mies teki rikosilmoituksen, kun hänen vakavasta sairaudestaan ja lääkityksestä oltiin kirjoitettu julkisesti. Siinä lääkärit auttoivat potilastaan ja tuomio tuli kirjoittajalle.
Vastaukset 1
Vanhimmat