Liian

Joo eli itellä tuli tälläinen ongelma vastaan nyt heti suhteen alussa.. Olemme tunteneet tytön kanssa nyt n.kk:n minä olen 22 ja hän 18.

Olemme aika erilaisia mutta minua silti kiinnostaa todella paljon. Ja olen sen osottanut ja kertonut hänelle moneen kertaan. Eli ongelma on se että hän on kyllä kertonut minullekin että häntä kiinnostaa, mutta ei osoita sitä mitenkään. Nyt uutenavuotena sitten tuli suututtua hänelle todella pahasti koska hän alkoi kertoa "panoistaan" humalapäissään minulle ja aika yksityiskohtaisesti. Multa paloi hermot. Loppuillan hän juoksi karkuun, mutta onnistuin kuitenkin juttelemaan viimein hänen kanssaan.

Hän kertoi että en anna hänelle tilaa kuulema yhtään ja häneltä loppuu kinnostus tämän takia.

Nyt emme ole viikkoon tavanneet. Minä olen koittanut kyllä palata entiseen tapailuun mutta hän on edelleen välinpitämätön minua kohtaan, mutta vastaa kuitenkin minulle. Olen kysynyt että mitä hän haluaa että jatkaako vai ei niin vastannut että ei tiedä. Minä olen häneen todella ihastunut enkä halua että orastava suhde sortuu näihin pariin känni sekoiluun.

Kuinka saan tapailun taas alkamaan?? kertokaapas se minulle.. en halua häntä menettää. kertokaa omakohtaisia kokemuksia yms.
81195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos sä alkaa voivoottelemaan tuon ämmän perään niin sä et särje kuin itsesi!
Tuollaiset 18 naiset ovat vielä niin saatanan lapsellisia että ne ei osaa sitoutua mitenkään joten älä vaan itke sen perään vaan jos sitä tyttöä todella kiinnostaa niin kyllä se ottaa suhun yhteyttä ja piste

Äänestä

unohda tyttö. siis kannatan edellisen kirjoittajan kommenttia, vaikka olenkin nainen 19v. "kännisekoilut" tuskin loppuvat kertaheitolla... monilla kavereistani juuri tuo ongelma, etteivät halua sitoutua vaan kokeilla sitä sun tätä :(

Äänestä

Sori jos sanon liian suoraan, mutta tuo "Olemme aika erilaisia mutta minua silti kiinnostaa todella paljon. Ja olen sen osottanut ja kertonut hänelle moneen kertaan." sattui kyllä aika pahasti silmään. Jos olette vasta suhteen alkuvaiheessa ja sinä olet jo ripustautumassa häneen lupaamalla ikuista rakkautta jne niin karkuun se vain juoksee. Eli en ihmettele yhtään ongelmiasi.

Ja totta tuokin mitä muissa vastauksissa sanottiin että 18 vuotias ei välttämättä ole ihan valmis sitoutumaan loppuiäkseen... varsinkaan jos käytöksesi on sitä että olet jättämässä normaalit etenemistavat väliin ja suurinpiirtein naimisiin menossa suoraan ;)

Melkein jo sanoisin valitettavasti tilannetta ainakin tältäkerralta menetetyksi :/ Uusi yritys joskus uudestaan jos silloin enää kiinnostaa kumpaakaan...

Äänestä
  • Kun satuin vaan eräänä viikonloppuna olemaan vähän kännissä niin laitoin sitten viestiä että sut mä haluun ja niinpoispäin.

    Mut olen kyllä virheitä tehny mut hankala palata entiseen..
    Täytyy myöntää että ollaan aika erivaiheessa menossa minulla alkaa olla jo se vaihde että pitäisi löytää jo vähän pysyvämpi suhde.

    Äänestä

  • siinä.. kirjoitti:

    Kun satuin vaan eräänä viikonloppuna olemaan vähän kännissä niin laitoin sitten viestiä että sut mä haluun ja niinpoispäin.

    Mut olen kyllä virheitä tehny mut hankala palata entiseen..
    Täytyy myöntää että ollaan aika erivaiheessa menossa minulla alkaa olla jo se vaihde että pitäisi löytää jo vähän pysyvämpi suhde.

    Sen ymmärtää kyllä että haluaa pysyvämmän parisuhteen... mutta sitä ei tosiaankaaan saa tuolla tavalla. Saa toki sanoa että rakastaa jos rakastaa, mutta jos käy selväksi (niinkuin kuvauksestasi käy selvästi ilmi) että toinen osapuoli ei ole valmis etenemään noin nopeasti kuin sinä, niin et pysty pakottamaan häntä siihen. Jos arvata pitäisi niin miehet varmaan kuvaamasi virheen useammin tekevät, mutta onnistuu kyllä naisiltakin. Eli vaikka kuinka haluaisit pysyvämmän parisuhteen, niin jos vain tyrkytät jatkuvasti yhteenmuuttoa sun muuta hänen naamalleen, niin se vain ahdistaa vastapuolta. Ja saa hänet ehkä miettimään, että jos olet valmis kaikkeen hänen takiaan (ilman että olet edes tutustunut häneen) niin kuinka epätoivoinen tapaus oikein olet?

    Äänestä

Että onko mitään mahdollisuuksia pelastaa tilanne?

Tyttö otti kyllä yhteyttä ja kerran ollaan tavattukin uudenvuoden jälkeen, mutta välimme tuntui viileiltä.

Ja muutenkin jonkun verran pidetty nyt vieläkin yhteyksiä mutta ei todellakaan hänen puoleltaan samalla innokkuudella mitä ennnen uv:tä.. ja näen selvästi että häntä ei kiinnosta enää niin kuin ennen.
Yritän jokapäivä häntä saada tapaamaan minua, mutta aina tuntuu jotain tärkeämpää löytyvän.

Joten täytyiskö minun antaa olla ja odottaa että tyttö haluaa tavata.. ?? Kun jotenkin tuntuu mahdottomalta antaa olla, kun tunteet kerta kerkes mulle jo häntä kohtaan muodostua. Ja en ole silti mikään luuseri.. Naisia on kyllä riittänyt mutta myönnän että hän on ehkä ensimmäinen joka todella kolahti..

Äänestä
  • No siis ensinnäkin sinulla tuntuu olevan sellainen luulo, että jos saat hänet tapaamaan sinua enemmän, niin pystyt jotenkin vakuuttamaan hänelle, että hänellä pitäisi olla tunteita sinua kohtaan. Tämä saattaa olla uutinen sinulle, mutta ei tule onnistumaan. Et pysty saamaan toista rakastamaan sinua.

    Ja sitten vielä sanot ihan itse että "Yritän jokapäivä häntä saada tapaamaan minua" eli jatkat tuota ihan samaa juttua jota ennen? Et anna hänelle rauhaa ja yrität väkisin hänen elämäänsä vaikka hän ei sinua sinne tunnu haluavan.

    Voi olla että ei tilanne tuosta parempaan muutu vaikka jättäisit hänet rauhaan, mutta se on mielestäni selvää, että ei se ainakaan jatkuvalla kyselyllä muutu. Ainut mahdollinen tapa, joka saattaisi auttaa jonka keksin on että muuttaisit persoonallisuuttasi. Ja sellaista muutosta en kyllä lähtisi kenellekkään suosittelemaan jonkun yksittäisen naisen takia. Jos muuttua haluaa niin silloin pitäisi muuttua omista lähtökohdistaan ja silloin jos tosiaan itse sitä haluaa.

    Ymmärtäähän sen jos rakastunut on että kaikkensa yrittää, mutta kun se nyt vain on niin, että jos vastapuoli ei tahdo niin ei siinä selitykset auta.


    PS. Sori negatiivisesta kirjeestä, mutta tämä nyt sattuu olemaan näkemykseni tässä asiassa. Toki joku muu enemmän elämästä tietävä voi kertoa paremmin jos jotain muuta tietää :)

    Äänestä

  • UPDATE_6657109 kirjoitti:

    No siis ensinnäkin sinulla tuntuu olevan sellainen luulo, että jos saat hänet tapaamaan sinua enemmän, niin pystyt jotenkin vakuuttamaan hänelle, että hänellä pitäisi olla tunteita sinua kohtaan. Tämä saattaa olla uutinen sinulle, mutta ei tule onnistumaan. Et pysty saamaan toista rakastamaan sinua.

    Ja sitten vielä sanot ihan itse että "Yritän jokapäivä häntä saada tapaamaan minua" eli jatkat tuota ihan samaa juttua jota ennen? Et anna hänelle rauhaa ja yrität väkisin hänen elämäänsä vaikka hän ei sinua sinne tunnu haluavan.

    Voi olla että ei tilanne tuosta parempaan muutu vaikka jättäisit hänet rauhaan, mutta se on mielestäni selvää, että ei se ainakaan jatkuvalla kyselyllä muutu. Ainut mahdollinen tapa, joka saattaisi auttaa jonka keksin on että muuttaisit persoonallisuuttasi. Ja sellaista muutosta en kyllä lähtisi kenellekkään suosittelemaan jonkun yksittäisen naisen takia. Jos muuttua haluaa niin silloin pitäisi muuttua omista lähtökohdistaan ja silloin jos tosiaan itse sitä haluaa.

    Ymmärtäähän sen jos rakastunut on että kaikkensa yrittää, mutta kun se nyt vain on niin, että jos vastapuoli ei tahdo niin ei siinä selitykset auta.


    PS. Sori negatiivisesta kirjeestä, mutta tämä nyt sattuu olemaan näkemykseni tässä asiassa. Toki joku muu enemmän elämästä tietävä voi kertoa paremmin jos jotain muuta tietää :)

    Näinhän se vaan on ja tiedä kyllä sen myöskin itse mutta tuntuu olevan hankalaa saada itseään käyttäytymään siten että ei vaikuttaisi epätoivoiselta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinni kirjoitti:

Joo eli itellä tuli tälläinen ongelma vastaan nyt heti suhteen alussa.. Olemme tunteneet tytön kanssa nyt n.kk:n minä olen 22 ja hän 18.

Olemme aika erilaisia mutta minua silti kiinnostaa todella paljon. Ja olen sen osottanut ja kertonut hänelle moneen kertaan. Eli ongelma on se että hän on kyllä kertonut minullekin että häntä kiinnostaa, mutta ei osoita sitä mitenkään. Nyt uutenavuotena sitten tuli suututtua hänelle todella pahasti koska hän alkoi kertoa "panoistaan" humalapäissään minulle ja aika yksityiskohtaisesti. Multa paloi hermot. Loppuillan hän juoksi karkuun, mutta onnistuin kuitenkin juttelemaan viimein hänen kanssaan.

Hän kertoi että en anna hänelle tilaa kuulema yhtään ja häneltä loppuu kinnostus tämän takia.

Nyt emme ole viikkoon tavanneet. Minä olen koittanut kyllä palata entiseen tapailuun mutta hän on edelleen välinpitämätön minua kohtaan, mutta vastaa kuitenkin minulle. Olen kysynyt että mitä hän haluaa että jatkaako vai ei niin vastannut että ei tiedä. Minä olen häneen todella ihastunut enkä halua että orastava suhde sortuu näihin pariin känni sekoiluun.

Kuinka saan tapailun taas alkamaan?? kertokaapas se minulle.. en halua häntä menettää. kertokaa omakohtaisia kokemuksia yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu