Miesystäväni muutti luokseni viime vuonna. Ollaan oltu yhdessä 3 v. Yritin uskoa yhteiseen tulevaisuuteen, mutta on alkanut näyttää siltä ettei siitä mitään tule. Kaikenlaisia ongelmia on ollut, hän petti minua kerran todella pahasti pari vuotta sitten (kävelin tilanteeseen!), katuu kovasti mutta luottamus on mennyt, en pysty antamaan anteeksi vaikka haluaisin laittaa asian jo taakseni. Myös kotiintuloajoista on jatkuvaa kinaa - hän ei millään pysty pitämään lupaamiaan aikoja jos on ulkona kaljalla, soittelee vain kaiken aikaa että tulen kohta. Se on todella raivostuttavaa koska mieluummin tietäisin milloin tulee oikeasti että voisin vaikka itsekin tehdä jotian muuta kuin odottaa häntä kotiin. Toivoisin että hän ennnemmin harrastaisi vaikka liikuntaa kavereittensa kanssa, silloin poissaolot ei haittaisi. Olen ehkä läheisriippuvainen, mutta mua ei kiinnosta heiluminen kapakoissa, haluaisin vain viettää aikaa oman kullan kanssa ja perustaa perheen. Hän väittää haluavansa samaa mutta ei laita tikkua ristiin. Olen eronnut ja haluaisin jo kodin ja vakiintua, olenhan jo lähes neljäkymmentä, aikakin loppuu. Hänkin on ehtinyt juoksunsa juosta. KOlmas suuri ongelma on rahankäyttö, - hän kärsii vanhoista veloista ja usein saan vipata hänelle, jos haluan että tehdään yhdessä jotain, esim. matkustetaan. En tiedä mitä pitäisi tehdä, olen pahantuulinen jatkuvasti. Viime viikonloppuna ilmoitin että suhde on ohi mutta hän ei tee mitään hankkiakseen uutta kämpää, tietysti diili on hänelle hyvä kun asuu nurkissani. Nyt on tilanne sekava - hän nukkuu olohuoneessa mutta muuten arki jatkuu kuten ennenkin (paitsi ei ole seksiä - mutta sitä on muutenkin ollut aika vähän, kaiken lisäksi hän pihtaa, en saa riittävästi seksiä). Tässä siis faktat. Sitten tunnepuoli. Olen ollut rakastunut, ja välillä luulin rakastavani mutta en tiedä jaksanko enää. Pystyisin varmaan olemaan hänestä erossa ja unohtamaan jos pakottaisin itseni siihen, mutta ehkä eniten pelkän kuitenkin sitä että en löydä ketään ennen kuin on myöhäistä - jos koskaan. Olen katkera kavereilleni joilla on kauniit kodit ja lapset (kaikilla on), miksi itselle kävi näin; mies jätti ja uusi elämä ei onnistu?
loppu??
naaras70
71245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet kohta neljäkymmentä ja ollut miehesi kanssa nyt 3-v, eli olet kokenut pettymyksiä ennenkin ja päässyt jaloilesi. Ymmärrän että pelkäät biologisen kellon tikittävän ohi ja tunnet kateellisuuden pistoksen kun käyt kavereillasi ja näet päällisin puolin normaalin perheen. Mieti asiaa niin että jos teillä olisi lapsi ja kaverisi tulisivat sinun kotiisi, mitä he näkisivät tuossa tilanteessa?
Usko tai älä mutta tiedän mitä tarkoitat että uskoit yhteiseen tulevaisuuteen. Niin minäkin. Ja olen siitä katkera että 7-vuoden jälkeen eroamme emmekä ole tehneet niitä lapsia joita olen toivonut ja nyt aloitan kaiken taas alusta. Myös minua tulevaisuus pelottaa. Mutta aina voi adobtoida, keinohedelmöittää tai hankkitua muilla tavoilla raskaaksi. Tai hyväskyä se ettei saa koskaan omaa lasta ja keskittyä vaikka uraan ja kummilasten hellimiseen. Toivon voimia sinulle! ja kuka sanoo ettei miehesi muutu kun tajuaa kuinka ihanan ihmisen on menettämässä. Muista että rakkaus on uskoa, toivoa ja rakastamista ja usein se usko parempaan antaa toivoa löytää vielä se oikea rakkaus.
mulla aika pitkälti sama tilanne vaikkakin ikää on vasta 21v. Ollaan oltu miehen kanssa avoliitossa 4vuotta ja yksi lapsi siunaantunut (10kk).Mieheni on 30v.Meillä ollut koko yhdessä olo ajan jos jonkinmoista vääntöä asiasta jos toisesta. Haluaisin olla mieheni ja poikani kanssa ihan vaikka vaan kotona, käydä lenkillä ym.mukavaa yhdessä oloa mutta odotan aina turhaan. Mieheni on yrittäjä ja sen takia kova stressi ja kiire jatkuvasti ja kotona käy vain kääntymässä.iltaisin tai kaikki muut vapaa ajat on kavereilla tai milloin missäkin muualla paitsi kotona.Tämä tuntuu musta helvetin pahalta ihan poikanikin takia (joka osaa jo odottaa milloin isi tulee), mutta odottaa aina turhaan. seksiä meillä ei ole kuin kerran kahdessa kuukaudessa ja sekin on pelkkä akti ei tunteita tai esileikkejä ym. Olen suurimman osan ajastani todella ahdistunutja pettynyt sekä onneton. Olen yhannut erolla monesti, mutta siitä seuraa aina "sovintoseksi" ja mieheni lupaa "ryhdistäytyä" sekä lepertelee mut pyörryksiin sillä kuinka paljon mua ja lasta oikeesti rakastaa.Ero on tod. näköisesti ainoa ratkaisu, mutta en haluaisi rikkoa pojan perhettä sen takia että minä en vain ole tyytyväinen. Olen aivan onneton tälläisissä tilanteissa kun haluan aina uskoa toisesta hyvää, mutta kuitenkin joudun aina pettymään...tiedä sitten mitä tapahtuu...
Mikä miehiä tosiaankin vaivaa? Onko kyse jostain sitoutumisen pelosta? Teillä on jo lapsikin, luulisi että mies todella voisi ryhdistäytyä. Tuossa iässä voi tietysti vielä kaveriporukka vetää, ei olla valmiita perhe-elämään. Mutta mun mies on 45, joten tuskin tästä enää kauheasti muuttuu. Voimia. Lapsen takia kannattaa ehkä vielä yrittää mutta ei loputtomiin. Oletko kysynyt eikö se tunne yhtään syyllisyyttä kun pikakin odottaa sitä kotiin? Pitäisköhän sille antaa joku shokkiherätys? En tosin tiedä mikä.
joo väittää että on riittävästi kotona tai välillä kun ei tosiaan ole viikon aikana kotona kuin muutaman tunnin yössä sanoo että on syyllinen olo tai jotain sen tapaista, mutta ei silti tee asialle mitään...selityksiä ja tyhjiä lupauksia on vaikka muille jakaa...voimat ihan loppu....
Olet jo vuosien varrella saanut huomata että miehet eivä tietenkään sitoudu laillisesti tai henkisesti naisiin jotka työntävät kaiken heidän (miesten) haluamansa hopea tarjottimella heidän nenänsä eteen. Juuri mitä sinä teet.
Tarjoat asunnon, maksat velkoja, sensijaan että mies itse laittaisi rahansa velkojen maksuun, hän huvittelee ne. JA vielä kehtaa hyväksyä sinun ansioita!
Joko sinulla on erittäin tehokas systeemi liimata itsesi miehiin joita et halua tai sitten sina olet vain kieroutuneesti onnellinen saadessasi nalkutta epäkelvollisesta avomiehestäsi ja olemalla onneton.
Onkohan koskaan tullut mieleesi antaa tuon miehen poistua elämästäsi ( miehen rojut muovipussiin ja oven ulkopuolelle saman päivänä jolloin vaihdat oviisi lukot etkä jakele uusia avaimia kuvaamillesi miehille - nykyinen mukaanluettuna)
Osisitko kuvitella elämääsi ilman mielipahaa ja omistautua harrastuksillesi? Jaa-a etteikö sinulla ole mitää mielenkiintoista tekemistä (muuta kuin nauttia mielipahasta). Tuon asian voi helposti korjata näkemällä aivan pikkuisen vaivaa ja etsimällä joko netistä tai lähimmästä opistosta, koulusta, kurssikeskuksesta jne. Varsinkin nyt kun uudet kurssit kohta alkavat. (Iällä ei ole oppimisen kanssa mitävn tekmistä!)
Ollessasi itse hyvällä mielellä, se loistaa ulospäinkin ja saat huomata että ihmiset jotka ovat EI-LOISIA - hyvksikäyttäjiä, alkavat kiinnostamaan sinua.
Nyt teet kyllä vähän liikaa oletuksia asioista, joista et tiedä. Minulla on kyllä harrastuksia ja olen täysin kykenevä täyttämään päiväni kaikenlaisella muullakin kuin toisen kotiin odotuksella. Olen täysipäiväisesti töissä ja olen mm. matkustellut paljon yksin, opiskellut jne. Haluaisin vain jakaa elämäni toisen ihmisen kanssa ja luulin että hän olisi se. Ja siitä poistumisesta; olen kyllä sanonut ihan pari päivää sitten että hänen olisi syytä muuttaa pois mutta hän ei jotenkin ota uskoakseen - ok, ymmärrän että uuden kämpän hommaaminen on kallista ja vaikeaa, onhan hänkin laittanut paljon minun varaani, luopunut omasta kämpästään jne. Eli kestää aikaa. En voi laittaa toista kadulle kuitenkaan näin lyhyellä varoitusajalla. Mutta kieltämättä vähän tympii että hän ei jotenkin usko että se on tosiaankin loppu. Olen omistautunut omille jutuille ihan tarpeeksi, nyt olisi aika omistautua perheelle tai sen aikaansaamiselle. Mutta ilmeisesti jonkun muun kanssa. Kyllä hän maksaa velkojaankin pois koko ajan, siksi ei rahaa koskaan olekaan muuhun.
Eihän tollasissa suhteissa kannata elää tuhlaatte vain omaa aikaanne/vuosia. Ei se suhde odottamalla parane. Onhan se tietenkin vaikeaa laittaa mies pellolle, jos vielä sattuu rakastamaan tätä miestä. Mutta onko se todellista rakkautta?
Jossain vastauksessa oli et miehet ei uskalla sitoutua parisuhteeseen, voi olla monenkin kohdalla niinkin, mut ei se läheskään aina pidä paikkaansa.
On meitä kunnollisiakin miehiä vielä olemassa. Mä olen ainakin itse sellainen et viihdyn raskaan työpäivän/työviikon jälkeen mieluimmin kotona, kun luuhaan milloin missäkin, vaikka en olekkaan mikään nyhverö. Olen tälläinen tavallinen 46v mies. Minulle perhe/parisuhde on aina ollut etu sijalla. Parisuhdetta pitää hoitaa ei se ole mikään itsestään selvyys. Toki harrastuksiakin pitää olla, niin mullakin on mut ei niitäkään saa olla liikaa parisuhde/perhe kärsii siitä ennemmin tai myöhemmin ja suhde avio/avopuolisoon ja lapsiin jää hoitamatta. Onks se kivaa kun mies käy kotona vaan nukkumassa, siinähän pienet lapsetkin jo pelästyy ja saattaa jossain vaiheessa kysyä äidiltä, et kuka toi setä on. Monella miehellä ei ole muuta harrastusta kun käydä baarissa. Itse käyn baarissa pari kertaa vuodessa ja se riittää mulle. Laittakaa naiset itsenne/lapset etusijalle huonossa parisuhteessa. Teidän ja lasten elämähän siinä kärsii ei puolison, joka käyttää ehkä parisuhdetta hyväkseen ja pitää sitä itsestään selvänä et kun se nyt on, niin se on aina.