Olen tarkkaillut painoani siitä asti, kun pääsin yläasteelta. Vanhempani olivat painonvartijoissa ja aloin itsekin laskemaan pisteitä ja laihdun niiden avulla peräti -8kg. Olin tuolloin ehkä lievästi ylipainoinen tai ainaki normaalirajan yläpuolella. Noh, siitä alkoikin sitten ruoantäytteinen elämäni. Aloin pitämään ruokapäiväkirjaa, unohdin pisteet ja keskityin kaloreihin joita rupesin seuraamaan hyvin tarkkaan. Ammattikoulun viimeisellä luokalla tutuistuin itseäni vanhempaan naiseen, jonka kanssa aloimme yhdessä käymään lenkillä (melkein joka päivä 15km lenkillä ja 3-4krt kuntosalilla melkein kaksi tuntia) hän antoi vinkkejä, miten saisin pudotettua painoa. Paino oli noussut ammattikoulun aikana peräti 70 kiloon, koska minulla oli toistuvia ahmimiskohtauksia, mutta en juuri koskaan oksentanut.. mutta olin henkisesti niin paskana että huh. Noh, sitten sain otteen itsestäni ja laihduin neljän kuukauden aikana yht. 9kg. Söin suunnilleen n. 1000kcal/pvä. Nyt syksyllä muutin sitten kotipaikkakunnaltani pois uuteen kaupunkiin poikaystäväni kanssa. Liikun päivittäin ja olen masentunut jos en pääse liikkumaan suunnitelmieni mukaan. Palelen nykyisin helposti ja käteni ovat aina kylmät. Ahdistun, jos minut pakotetaan syömään jossain juhlissa vaikkapa. Jos syön sellaista ruokaa, mikä on ns. kiellettyjen listalla ahdistun kovin. Tässä esimerkkipäivä ruokailustani:
4-viljan puuro (1dl karviais-boysenmarjamehukeittoa)
0,1% rasvaton jogurtti 200g
mandariini
kaksi ruisnäkkileipää (30% kevytlevite, kurkkua, 2xkalkkunaleikkele)
maitolasi (rasvaton)
broilerin rintafilee lehtisalaattia
omena
coca cola lightia (2 mukillista)
Liikunta: Spinning (45min)
Ajattelen syömistä ja ruokaa päivittäin. Kova halu laihtua kokoajan lisää. Olen parin parin kuukauden aikana laihtunut 63kg 59 kiloon ja olen 166cm pitkä. Päivän kalorit pyörivät siinä 800kcal kieppeillä about. Onko tämä normaalia?
4-viljan puuro (1dl karviais-boysenmarjamehukeittoa)
0,1% rasvaton jogurtti 200g
mandariini
kaksi ruisnäkkileipää (30% kevytlevite, kurkkua, 2xkalkkunaleikkele)
maitolasi (rasvaton)
broilerin rintafilee lehtisalaattia
omena
coca cola lightia (2 mukillista)
Liikunta: Spinning (45min)
Ajattelen syömistä ja ruokaa päivittäin. Kova halu laihtua kokoajan lisää. Olen parin parin kuukauden aikana laihtunut 63kg 59 kiloon ja olen 166cm pitkä. Päivän kalorit pyörivät siinä 800kcal kieppeillä about. Onko tämä normaalia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielestäni sinun kokoiselle ei 800 kaloria riitä päivän aikana. Käy juttelemassa vaikka terveydenhoitajan kanssa asiasta. Hän neuvoo sinua syömään oikein niin että saat tarvittavan kalorimäärän, mutta et liho. Olet nyt hoikassa kunnossa, joten sinun ei enää tarvitse laihduttaa.
Ei ole normaalia. Syöt liian vähän. Liikut liikaa. Elimistösi toimii nyt pääasiassa adrenaliinilla. Syöt niin vähän, että jokainen murunen ruuasta tulee käyttöön sillä ruumisi on paniikkitilassa. Ajattelet kokoajan ruokaa koska olet NÄLÄSSÄ.
15 km lenkki tai muu rankka liikunta jokapäivä on myös todella paljon keholle. Ruumis tarvitsee palutumispäiviä. Saatat olla ylikunnossa, se on vakava asia terveytesi kannalta.
Palelu kertoo myös siitä ettet voi hyvin eikä kehosi voi hyvin. Sinulla ei ole energiaa lämmittää itseäsi.
On hyvä tiedostaa se, ettei liikunta polta yhtä paljon energiaa kuin ruuan sulattaminen - siksi ihmisen ei tulisi missään tapauksessa jättää yhtään ainutta välipalaa tai ateriaa väliin.
Laihuttajan neuvotaan syömään keskimäärin 1500 kaloria päivässä, varmasti tiedät tämän ja ihmettelen miksi edes kysyt mikä sinulla on. Sinulla on syömishäiriö ja sinulla on ollut se jo ilmeisesti pitkään. Jos jatkat tuohon malliin maksasi, hormonisi ja koko kehosi lopulta menee rikki.
Hae heti apua ja tunnusta itsellesi tarvitsevasi sitä, sinulla on vielä mahdollisuus elämään.
Katson päivän ruokailuasi ja itse syön paljon paljon vähemmän. Lisäksi poljen kuntopyörää tunnin kävelyä melkein tunti joka päivä. Pidän ruokapäiväkirjaa, lasken kaloreita, ajattelen ruokaa/laihduttamista melkein 24/7, en ole tyytyväinen vartalooni ja mietin koko ajan kuinka voisin olla vielä vähemmän syömättä. Ja minulla ei ole syömishäiriötä :D Hae apua ongelmaan jos tunnet että menet liian pitkälle.
"Pidän ruokapäiväkirjaa, lasken kaloreita, ajattelen ruokaa/laihduttamista
melkein 24/7, en ole tyytyväinen vartalooni ja mietin koko ajan
kuinka voisin olla vielä vähemmän syömättä."
Anteeksi nyt vaan, mutta kyllä tuo viittaa aika vahvasti syömishäiriöön.
"Normaalilla" ihmisellä syöminen ja ruoka ei kyllä hallitse koko
elämää, eikä ole jatkuvasti mielessä. Siinä vaiheessa kun ruuasta
tulee "vihollinen" ystävän sijaan ja se täyttää jatkuvasti ajatukset,
ollaan enää lyhyen matkan päässä syömishäiriöstä, tai jopa
jo sen puolella. Sitä on tietysti vaikea henkilön itsensä huomata
tai myöntää. Eihän sitten olisikaan niin paljon syömishäiriöisiä,
jos jokainen aina huomaisi, koska mennään liian pitkälle.
Alkuperäisellä kirjoittajalla kyllä on jo syömishäiriö.
Jatkuva paleleminen on varma vinkki siitä, että kroppa ei saa
riittävästi polttoainetta.
800kcal on liian
pieni määrä jopa dieetille, puhumattakaan siitä, että se jatkuisi pitkään.
Syömishäiriöön viittaa myös se, että tuntee ahdistusta ruuasta,
eikä pysty edes juhlissa yms. nauttimaan siitä.
Syömishäiriöinen voi olla, vaikka olisikin normaalipainoinen tai
lihava.
Onhan se ihan normaalia yrittää pitää painonsa aisoissa kaikin mahdollisin keinoin, koska kaikki haluavat varmasti pysyä terveinä. Ylipainosta kun aiheutuu helposti vaikka minkälaisia ongelmia ja sairauksia. Ja sille "ahdistukselle" mikä laihduttamisesta tulee ei oikeastaan voi mitään. Kukapa ei haluaisi syödä aina niin paljon kuin huvittaa, jos ei olisi pelkoa lihoamisesta.
Mutta laihduttamisessa kannattaa muistaa se kultainen sääntö, että on parempi syödä sama ruokamäärä useammassa erässä kuin kerralla. Jos on pitkään syömättä, niin elimistö alkaa toimimaan "säästöliekillä" jolloin se ei kuluta niin paljon energiaa kuin normaalisti ja laihdutus hidastuu. Sitten kun tulee niin kova nälkä, että on pakko syödä, niin silloin tulee myös syötyä helposti normaalia enemmän ja elimistä alkaa tuottamaan runsaasti insuliinia josta osa muuntuu rasvaksi. Väsyneestä olosta aterian jälkeen tietää, että on tullut syötyä liikaa.
Nykyään on helppo sanoa että ylipaino on terveysriski. Se on totta, mutta terveellinen normaalipaino ja ylipaino ovat eriasiat.
Jatkuva dieetillä oleminen ja laihuttaminen on terveysriski. Alipainon tavoitteleminen ihannepainoksi on keholle liian raskasta.
Kun kädet palelee ja on muutenkin aina kylmä, niin voi myös johtua alhaisesta verenpaineesta. Mutta kyllä tuolla kysyjällä on syömishäiriö. Kannattaa mennä lääkäriin ja jos verenpaine on liian alhainen sekin viittaa jo johonkin jos on ennen ollut normaalissa rajoissa.
Jaajaa joku tohtori taas asialla, vai? No jo on kumma kun ei ihminen saa laihduttaa oman mielesä mukaa... Plööh...