Onkohan kelleen muulle käyny näin, että erottiin, erillään elettiin, yhteen palattiin ja sitten vaan kävikin niin, ettei mikään loppujen lopuksi ole paremmin..väkisin vääntämistä..taasko erotaan,vai eletäänkö onnettomina elämämme loppuun asti??
veivaamista!
Helleka
72135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mä olen samanlaisessa tilanteessa. Ollaan erottu muutamaan kertaan ja nyt asutaan erillään ja ikävöidään..
Mutta kun ei vaan osaa elää ilman toista vaikka kaikki meneekin välillä päin helvettiä...
Itekseen ei jaksais yrittää mutta.. ei kai tää tämmönen lopu ennenkun jompikumpi löytäis jonkun muun...
Sekin kyllä tuntuu ihan mahottomalta ajatukselta kun muut ihmiset ei vaan kiinnosta.
Ongelmien syynä miehen juominen ...
hemmetin vaikeeta elämää...
Eikä kai aikuinen ihminen tapojaan osaa muuttaa vaikka tyhmänä niin toivoiskin...
Mutta haaveissa on hyvä elää...
En tiedä miten tässä tulee käyämään. itkua ja hammastenkiristystä mutta onko yksin oleminen sit muka parempaa...
Sillon elää vain puolittain.
ihan niinkuin lukis omaa tarinaa..
oltiin yhdessä2 vuotta, puolivuotta erossa ja taas puolivuotta yhdessä. nyt taas erossa.
ei ole hyvä olla erossa eikä yhdessä.
miten helvetissä tästä selviää ja pystyy jatkamaan elämää?
meilläkin mies tykkää ryypätä viikonloput joulut ja kaikki vapaapäivät. mä en jaksais enää yrittää ja odottaa jotain ihme parantumista..turhia lupauksia joka viikonloppu uudestaan ja uudestaan.
haluaisin selvyyden minäkin tähän elämän tilnteeseen??Kauan jo hakenut ratkasua???Jospa saisin vastauksia??Sen tiien et valheita kuullessa Epätoivo kaiken suhteen kasvaa.
Niinpä. Olemme olleet kaksi viikkoa erossa, joista nähty melkein joka päivä ja onpa mies ollut muutaman yön kotonakin. Asioita ollaan veivattu ja juteltu ääneme käheiksi. Syynä eroomme on mieheni ihme kriisi ettei hän nauti enään mistään, ei siis palkästään meistä ja perhe-elämästä mutta mistään. Laitoin hänet miettimään kuka hän on ja millainen ihminen hän haluaa olla. Voiko olla oikein että kummallakin on niin vaikeaa olla erossa? Että kumpikin kärsii sitten erillään eikä saa nukuttua etc. Olisihan se helppoa vaan jatkaa mutta en halua ennen kuin hän aikuisten oikeasti selvittää päänsä. Eli tiedossa on täälläkin vielä aika kauan yhteen ja erilleen meininkiä, mutta ehkä tämä hitsaa meidät tiiviimmäksi tiimiksi tulevaisuuteen tai opimme hiljaa että parempi erillään ja jatkamme omia elämiämme sitten kun kipu on laantunut. Ehkä tämä on jollain tavalla muka helpompi tapa erota ettei kaikki tapahdu yhdellä kertaa.
mutta ...
me ollaan oltu erossa koko syksy, mä ite muuttanut muualle. nyt joulun aikaan sit nähtiiin ja onhan se helppoa ja tuttua ja turvallista mutta nyt kun mies taas läjhti kauas pois enkä tiä millon nähään ni tulee väkisinkin mieleene ttä turhaanko mä päätäni vaivaan sillä että miten meiän käy ja miks veivata jne. kun vaan osais jatkaa elämää ja antaa olla, päästää irti...
On vaan niin kurjaa olla yksin eikä voi kuvitellakkaan muita elämään kanssani kun sen paskan exän joka sotkee elämän...
HUH...
helpommin sanottu kun tehty...
Olen itse se ihan pihalla oleva tyyppi. Yhdessä 10v, lapsia, omakotitalo, kaiken pitäis olla niin täydellistä ainakin näin tuttavamme meistä ajattelee.
Mä vaan itse tunnen itseni onnettomaksi.. surulliseksi. Olen vaan, mikään ei kiinnosta.. Pari kuukautta sitten riideltiin ja sanoin että jompikumpi muuttaa, olin jo valmis luopumaan omakotitalon ihanuudesta, mutta jotenkin sovittiin ja jatkettiin.
En todellakaan tiedä mikä mulla on... en vaan tunne enää mistäni kohtaan mitään..
En kuitenkaan uskalla lähteä. Se ei pelota että jäisin loppuelämäkseni yksin tai no lasten kanssa. Onnettomana jatkaminen ja se että teen miehestänikin onnettoman sattuu enemmän kuin lähteminen. En vaan tiedä pärjäänkö yksin???? Vai tulisiko siitäkin tätä ollakko vaiko eiköolla veivaamista, mitätää on nytkin =/
Jätin ex-mieheni kohta kuukausi sitten. Syynä oli myös miehen ryyppäys. 1-3 yötä viikossa oli omilla teillään. Tätä oli jatkunut jo vuosikaudet, yhdessä oltiin melkein 16 vuotta. Eroyrityksiä oli aikaisemminkin. Keskusteluja riitti, ruodittiin minun lapsuutta ja miehen juomista ja lukemattomat kerrat luvattiin muuttua. Loppua kohti suhde ja tilanne huononi.Seksiä ei ollut pariin vuoteen. Olin aina epäillyt että kulkeeko mies yökausia naisten matkassa, ja nyt sain muutamia vahvistuksia epäilyilleni ja siitä sain voimaa erota..
Ero on todella vaikea paikka ja ikävän tunne normaalia, se kuuluu asiaan. Myös jonkinlaiset mietteet yhteenpalaamisesta saattavat nousta mieleen, samoin hyvien hetkien muistelu. Mielestäni ne eivät kuitenkaan ole syy mennä takaisin huonoon suhteeseen. Jos kerran erotaan niin ei kannata hirveästi pitää yhteyttäkään vaan tehdä itselleen selväksi että nyt se on ohi. Vasta silloin voi aloittaa surutyön ja sitten se vasta helpottaa kun on sitä saanut tehtyä. Mutta jos pysytellään tuollaisessa parin kirjoittajan on/off-erossa, luulisin että tuska jatkuu pitempään. Eikä se alkoholisti muutu kun hyysäävä puoliso jatkaa hyysäämistä vielä eronkin jälkeen. Itse ajattelen niin, että nyt ex-mieheni saa seisoa omilla jaloillaan ja vastata itse itsestään. Teen hyvän teon hänelle kun lopetan hänen juomisen mahdollistamisen.
Toivon että nämä pari kirjoittajaa menevät al-anoniin jos eivät siellä jo käy.
Ja rohkeutta eroon! Kyllä siitä ovat muutkin selvinneet. Vaikka aluksi hirvittää ja on paha olla, se ihan oikeasti hellittää ja alkaa hengittää vapaammin. Minullakin oli yksi päivä niin kurja olo että en saanut hengitettyä. Vatsa ollut sekaisin, olen laihtunut vaatekoon kun ei aina ruoka maistu. Mutta nyt on ollut ihan hyvä olo ja olen tyytyväinen päätökseeni! Kaikki tunteet pitää käydä läpi, ne ovat kuin vuoristorata. Mutta se helpottaa kun ymmärtää että se kuuluu asiaan ja että se menee aikanaan ohi. Ja ei todellakaan kannata exän kanssa joka päivä soitella. Sen sijaan kannattaa soittaa ystävälle. Ja hommata tekemistä ja harrastuksia.
Terveisin yksinäinen mutta onnellinen