Suvun musta lammas

Siskoni on aina ollut enemmän tai vähemmän sukumme musta lammas. Välillä on tuntunut, että teki hän mitä tahansa se on väärin joidenkin sukulaisten mielestä. Sisko on aika voimakastahtoinen ja siitä kaikki eivät ole pitäneet. Haukkuminen meni jossain vaiheessa niin pahaksi, että sisko etääntyi suvusta. Omaan perheeseen välit kyllä säilyivät. Hänellä oli silloin vaikea elämänvaihe, ero ja muutenkin vaikeaa. Sen kaiken päälle suku otti ilon irti hänen tragedioistaan.

No, hän kuitenkin selviytyi. Nyt hänellä menee paremmin kuin koskaan. Ja nyt sitten osa sukulaisista on alkanut ottamaan yhteyttä häneen. Juuri ne, jotka hänen vaikeina hetkinä sylkivät päälle.

Hän kysyi minulta neuvoa. Mitä sanoa? Minusta hänen ei kannattaisi kaveerata sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat pienisieluisia ja ilkeitä. Sukulaisia he ovat, totta, mutta ei mikään velvoita olemaan sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä.
51966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kannata kaveerata ihmisten kanssa, jotka ovat kaksinaamaisia.

Äänestä

Suku voi olla perseestä mutta Onneksi hänelle on sinunlaisesi sisko!

Äänestä

viisireikäisessä huusissa,ja joku on aina silloin tällöin tipahtanut reijän läpi ruuman puolelle.Tämä on ollut osa juhlaa,ja samalla jotain on läpäissyt ylimmän konehuoneen.Näinnollen he ovat hakeneet sitä ihteään muistakin.Kun eivät ole löytäneet,ovat he olleet katkeroituneita.Nyt hakevat vielläkin ehkä jotain,mihin voisivat lanta tassuillaan latkutella.

Äänestä

mä taidan itse olla suvun musta lammas kun kukaan sukulaiseni ei pidä yhteyttä tai edes tule käymään kylässä tai ei soita ja kysele kuulumisia. Mutta aina he olettavat saavansa synttäri-ja joululahjoja ja kortteja. he haluavat minun käyvän kylässä heillä mutta he itse eivät koskaan käy kylässä meillä. Tämä joulu on viimeinen joulu jona annan sukulaisilleni hyvää hyvyyttäni lahjoja saamatta itse mitään. jokaisena jouluna ja syntymäpäivänä olen muistanut heitä. mutten ole saanut useinkaan synttäri-tai joulukorttia.

Äänestä

Mullekin sanotaan vaikka mitä perätöntä. En jaksa edes vastailla. Eikä ole niitä ikävä ei tippaakaan. On iso suku. He ovat kertoneet ne perättömät jutut lapsilleenkin, joten mulla ei ole nyt kuin yksi veli ja hänen lapsensa. Jotkut niiden vihaavien siskosten lapsista kylläkin sanovat, että he haluavat olla minun kanssa. Me veljen kanssa nauretaan niiden touhuille, mutta ei päin naamaa. Ihan keskenämme vaan:-) Hulluilla on halvat huvit, sanon minä. Mutta tosiasiassa olen symptoominkantaja. Jotain on vialla. Onneksi olen vahva. Jos apua pyytävät, tietenkin autan, mutta taidan laittaa ehtoja tästä lähtien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wenla C kirjoitti:

Siskoni on aina ollut enemmän tai vähemmän sukumme musta lammas. Välillä on tuntunut, että teki hän mitä tahansa se on väärin joidenkin sukulaisten mielestä. Sisko on aika voimakastahtoinen ja siitä kaikki eivät ole pitäneet. Haukkuminen meni jossain vaiheessa niin pahaksi, että sisko etääntyi suvusta. Omaan perheeseen välit kyllä säilyivät. Hänellä oli silloin vaikea elämänvaihe, ero ja muutenkin vaikeaa. Sen kaiken päälle suku otti ilon irti hänen tragedioistaan.

No, hän kuitenkin selviytyi. Nyt hänellä menee paremmin kuin koskaan. Ja nyt sitten osa sukulaisista on alkanut ottamaan yhteyttä häneen. Juuri ne, jotka hänen vaikeina hetkinä sylkivät päälle.

Hän kysyi minulta neuvoa. Mitä sanoa? Minusta hänen ei kannattaisi kaveerata sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat pienisieluisia ja ilkeitä. Sukulaisia he ovat, totta, mutta ei mikään velvoita olemaan sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu